Breaking news! My Blog is moving!

Huomenta! 

 

Start living your best life ottaa 1.4 nokan kohti uusia haasteita ja siirtyy MyCosmon blogiksi. MyCosmo on maailman ensimmäinen bloggazine, jonka sisällöstä vastaavat yhdessä bloggaajat, toimitus sekä lukijat. Tekin voitte siis tehdä omaa sisältöä MyCosmon Newsroomissa, kertoa  vaikka omista treeneistänne  ja motivoida samalla muita. Sitä kautta pääsen seuraamaan ihan uudella tavalla teidän juttuja, treenaamista ja elämää.

 

Olen todella innoissani tästä muutoksesta. Kaikki MyCosmon blogit ovat mielestäni laadukkaita kokonaisuuksia, joten niiden parissa varmasti omakin blogi kehittyy paremmaksi. Olen pienestä pitäen ollut sitä mieltä, että jos haluaa jossain asiassa paremmaksi, kannattaa hakeutua niiden  seuraan, ketkä ovat jo hyviä siinä. 

 

Ensi kuun alusta lähtien siis blogini tulee löytymään osoitteesta: mycosmo.fi/startlivingyourbestlife , joten sen voi tallentaa jo kirjanmerkkeihin valmiiksi. Yritän saada Bloglovinin ja Blogilistankin ajantasalle mahdollisimman nopeasti. Täältä voi jo käydä lukemassa jutun meikäläisestä. Ja täältä löytyy mun väliaikainen profiili.

 

Good Morning, 

 

Start living your best life is moving to MyCosmo on first of April. MyCosmo is a world's first bloggazine, which means that you can also write articles and post photos there yourself.

 

I am super excited about this. All of the other blogs in MyCosmo are really good, so I believe that it is the perfect place for me to improve my blog as well. I have always thought that if you want to get better at something, you have to surround yourself with people who are already good at it.

 

So, after 1 of April, you can find my blog here: mycosmo.fi/startlivingyourbestlife I will try to update Bloglovin as soon as possible. 

Kommentit

emilia (Ei varmistettu)

Vautsivau, onneksi olkoon! :)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitoksia! :)

Marja (Ei varmistettu)

Whit, en ole mycosmosta ennen kuullutkaan! Täytyy tutkailla, josko sieltä löytyisi muutakin lukulistalle pantavaa sinun blogisi lisäksi. Onneksi olkoon myös! :-)

Elisa (Ei varmistettu)

Suosittelen! Se on tosi kiva paikka :) ja kiitos!

sanna (Ei varmistettu)

Hei mahtavaa! Onneksi olkoon!!!

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitos!!:)

Anne / 52weeksofdeliciousness.com (Ei varmistettu)

Mahtavaa, onneksi olkoon! :)

Rena (Ei varmistettu)

I wish you further many success, your move sounds good :)

xx from Bavaria/Germany, Rena

www.dressedwithsoul.blogspot.de

Elisa (Ei varmistettu)

Thank you Rena!:)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitos Anne! :)

Ellae (Ei varmistettu)

No nyt sä sen päästit ulos! Vitsit Elisa oon niin ilonen sun puolesta, multa pääsi äsken ihan pieni riemunkiljahdus.. Tosi inspiroivaa, sä niin ansaitset tän ❤ ha li

Elisa (Ei varmistettu)

Hihiii! Kiiiitos ihana<333

Sanna (Ei varmistettu)

JEEE!! Huippua onnea! Ihana olet kyllä ansainnut päästä sinne! Paljon onnea täältä ainakin laitetaan jo kirjanmerkkeihin!! Oot kyllä huippu :) Aurinkoista päivää ja ihanaa reissua kun sinne pääset, lomatunnelmiin päästään sit toivottavasti ainakin kuvien merkeissä :)

Elisa (Ei varmistettu)

Voi vitsit, kiitos hurjasti!!:)

emmi (Ei varmistettu)

Hienoa ja onnea!! :)
Sun blogin nimi on kyllä ihana! Aina saa hymyn kasvoille...

Elisa (Ei varmistettu)

Ihana kuulla Emmi!!:) ja kiiitos :)

Aino (Ei varmistettu)

Onnea vielä täälläkin Elisa! Ihan huippua, niin ansaittu homma! Keep up the good work <3

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitos paljon Aisku!!:)

Kira (Ei varmistettu)

Ihanaa! Upeeta! Mahtavaa! Täysin ansaittu siirto ja nousu <3 It's gonna be huuuuuge :) -Kira

Elisa (Ei varmistettu)

Ihanaihana Kira! Kiitos kannustuksesta <3

Suvi (Ei varmistettu)

Vau, huikea juttu! Sun blogisi sopii kyllä sinne varmasti loistavasti - onnittelut! :)

Elisa (Ei varmistettu)

Voi kiitoksia Suvi! Kiva kuulla <3

Vilhelmiina (Ei varmistettu)

Onnea hurjan paljon! :) Blogisi on ehdottomasti ansainnut tämän! Olet teksteilläsi saanut monta kertaa ankean päivän kääntymään valoisampaan suuntaan, ja inspiroit omalla asenteellasi kohti positiivista lähestymistapaa asioihin! Jatka samaan malliin! :)

Elisa (Ei varmistettu)

Voi ihanasti sanottu! Kiitos hurjan paljon! <3

JULIA Toivola (Ei varmistettu)

Hei, kivaa! Tervetuloa :)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiiitos Julia!! :) Super mahtava tulla! Upea porukka ;)

Linda (Ei varmistettu)

Oi, paljon onnea! Blogisi on todella inspiroiva ja positiivinen :)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitos! Ja ihana kuulla! :)

Unelma Säleikkö (Ei varmistettu)

Upeaa, onnittelut! Sinulla on kaikinpuolin mahtava blogi ja upea asenne:)

Elisa (Ei varmistettu)

Voi kiitos paljon!<3

Räyhis (Ei varmistettu)

Oi, hurjasti onnea!:)
Jostain syystä pysähdytti suuresti tuo sun ajatus siitä, että jos haluaa tulla paremmaksi jossain, kannattaa olla niiden seurassa, jotka ovat jo asiassa hyviä. Negatiivisuus on yks asia, joka vallitsee ihan liian monessa ihmisessä, ja koitan ite just parhaillaankin tasapainoilla yhden tositosi negatiivisen kaverin kanssa. Se on tosi raskasta, ja tuntuu joinain päivinä hankalalta pitää omasta positiivisuudesta kiinni, kun toiselta kuulee aivan toisenlaista juttua aivan jatkuvasti. Tää kyllä rohkais tekemään muutoksia suuntaan jos toiseen!:)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitos Räyhis! Tiedän tunteen! Ja tosiaan, se negatiivisuus imee tosi helposti itsestä mehut vaikka pyrkiikin pysymään itse hyvässä vireessä. Mun on ollut aikomus kirjoittaa tästä tosi kauan. LAitan ajatuksen muhimaan ;) Kiitos inspiraatiosta!

Petra (Ei varmistettu)

Mahtavaa, onnea! :) Lindaa on tullut seurattua monen monta vuotta - oot Cosmossa hyvässä seurassa ;)

Elisa (Ei varmistettu)

Kiitos paljon! Oon samaa mieltä ;)

Katya (Ei varmistettu)

Tää on niin siistii! Ku eilen tästä jo sain tietää, niin mulle tuli heti semmonen fiilis, että vitsi se blogi muuten sopii sinne aivan mainiosti! Joku ihme ahaa-fiilis :D Mutta siis niin onnea kovasti <3

Elisa (Ei varmistettu)

Voi kiitos kovasti! Ihana kuulla <3 :)

KatiJenni (Ei varmistettu)

Onneksi olkoon Elisa!
Olen tässä jo varmaan vuoden päivät seurannut ja lueskellut juttujasi ja täytyy sanoa, että olet kyllä ainutlaatuinen bloggaaja ja toisten tsemppaaja! En ole aikaisemmin niin välittänyt treenaamisesta, paitsi tanssista, mutta lueskellessani iskee aina hirmuinen inspiraatio kokeilla uusia lihaskunto liikkeitä ja reseptejä ja olenkin innostunut liikunnasta ihan eri tavalla ja ruokavaliokin on muuttunut ja sen tuntee koko kropassa^^ jatka samaan malliin! Blogiasi on ihana lukea <3

Elisa (Ei varmistettu)

Voi miten ihana kuulla! Kiitos hurjan paljon <3

Kommentoi