KORVIANI MYÖTEN RAKASTUNUT

Sanomattakin lienee selvää, että olen korviani myöten rakastunut. Olen vähän menettänyt järkeni ja katselen kaikkea vaaleanpunaisten lasieni läpi. Hurmaannun kaikesta, mitä rakkaudenkohteeni itsestään paljastaa ja malttamattomasti haluan kaivautua syvemmälle, tietää enemmän. 
 
Puhun tietysti New Yorkista. Kaupunki ei ole kaikkia varten, mutta minun sydämeni se on napannut tiukkaan otteeseensa. 
 
Aurinko, joka lämmittää pitkälle marraskuuhun ja kutsuu istuskelemaan puistoihin ja rantabulevardien penkeille. Kattoterassit, joista näkee koko kaupungin kauneuden ilta-auringon vajotessa korkeiden talojen taakse. Ruska, joka värittää keskuspuiston kauniimmaksi kuin koskaan ennen. 
 
Katusoittajat, jotka maalaavat kaupungin maagisen äänimaiseman. Ihmiset, jotka tuntuvat samaan aikaan älykkäiltä, kiehtovilta ja luovilta. Uudet ideat, jotka kolahtavat tajuntaan kävellessä kadulla ja inspiroivat kokeilemaan jotain erilaista. Jazzklubit, jotka kutsuvat syleilyynsä ilmojen viiletessä ja lämmittävät ruumiin ja sielun musiikillaan. 
 
Monimuotoisuus, joka näkyy eri kaupunginosien välillä. Yläkaupungin korkeat talot ja hektinen liikenne, Bushwickin autiot kadut ja upea katutaide, Lower East Siden nuorisokulttuuri ja musiikkiskene, West Villagen suloiset kadut ja ruokapaikat, Meatpacking districtin trendikkäät ihmiset ja design-kaupat, jotka tarjoavat kaikki eri ärsykkeitä mielikuvitukselle. 
 
Galleriat, jotka ovat vallanneet kotikadun ja vaihtavat näyttelyitä ennen kuin kaikkiin ehtii edes mennä tutkimusretkelle. Ravintolat, jotka joka arki-iltakin täyttyvät puheensorinasta ja naurunremakasta. 
 
Aivan kuten lomaromanssin, tiedän tämän pian päättyvän. Ehkäpä myös sen takia aika on tuntunut erityisen maagiselta. Tällä ajalla tulee varmasti olemaan muistoissani ihan erityinen paikka, jota ajatellessa vatsanpohjaa kutittaa.
 
Yhtenä päivänä tein töitä koneella, kun poikaystäväni tulee sisään asuntoon ja huutaa TUU ÄKKIÄ ULOS! Mielessäni vilisi miljoona eri vaihtoehtoa siitä, mitä ulkona mahtaa olla aina George Clooneystä tähdenlentoihin ja hävittäjälentokoneisiin. Kun astuin ulos, tippui leuka kyllä maahan, vaikkei herra Clooney siellä seissytkään. 
 

Koko taivas oli ihan purppuran värinen. En tiedä olenko koskaan nähnyt vastaavaa auringonlaskua kaupunkimaisemassa. 

Kommentit (9)
  1. Vaude mikä taivas.

  2. En kestä. Tää kaupunki <3 <3 osaat nautti siitä täysin siemauksin, ihanaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *