Mental Health Monday: 7 eri nettitestiä, joilla opit tuntemaan itsesi paremmin

Mikä siinä on, että itseään on usein vaikea nähdä selkeästi? Sen takia varmaan pidänkin kaikenlaisista temperamentti- luonne- ja persoonallisuustesteistä. Ne kertovat itsestään jotain sellaista, mitä on joskus vaikea itse nähdä. Varsinkin omia vahvuuksiaan on välillä vaikea tunnistaa. Uskon itse olevani hyvä tsemppaamaan muita ja osoittamaan heidän vahvuuksia joille he ovat itse sokeita. Monesti olen hämmästellyt, kuinka vähäisenä ystäväni pitävät omaa osaamistaan tai taitoja. 

Muiden hyviä piirteitä on kuitenkin paljon helpompi luetella kuin omiaan. Näköjään jokainen postaukseni on saanut inspiraationsa Julian blogista, mutta hän oli käynyt Pilots Helsingin Design Your Roadmap -luennolla ja kuullut siellä Tunnista luonteenvahvuutesi -testistä. Menin tietysti heti itsekin tekemään tämän testin ja oma luonteenvahvuuksien top 5 näytti sen perusteella seuraavalta. 

1. Kiitollisuus - Olet tietoinen hyvistä asioista ympärilläsi etkä pidä niitä itsestäänselvyyksinä. Ystäväsi ja perheenjäsenesi tietävät, että olet kiitollinen, koska käytät aikaasi kiitoksen osoittamiseen.

2. Huumori - Pidät nauramisesta ja kiusoittelemisesta. Sinulle on tärkeää saada toiset ihmiset hymyilemään. Yrität nähdä valoisan puolen joka tilanteessa.

3. Uteliaisuus - Osoitat uteliaisuutta kaikkeen. Kyselet aina paljon ja pidät kaikkia aiheita kiehtovina. Pidät tutkimisesta ja uuden löytämisestä.

4. Oppimisen ilo - Rakastat uusien asioiden oppimista sekä luokkahuoneessa että itseksesi. Olet aina pitänyt koulusta, lukemisesta, museoista ja kaikista paikoista, joissa voi oppia.

5. Luovuus - Ajattelet usein asioiden tekemistä uudella tavalla. Et koskaan tyydy tekemään asioita tavalliseen tapaan, jos parempi tapa on olemassa.

Tunnistin itseni kyllä kaikista kohdista, mutta en olisi osannut luetella näitä. Olen aina osannut olla kiitollinen pienistäkin asioista, ja olen yhdistänyt sen sellaiseen positiiviseen yleisvireeseeni, jossa melkein jokaisesta asiasta voi löytää jotain hyvää. Huumori taas on yksi elämän tärkeimmistä asioista ja ilman naurua elämä olisi aikamoista kärsimystä. Pyrin löytämään myös vaikeista tilanteista jotain, joka taakkaa voisi keventää. Pienenä haaveammattini oli pelle, sillä rakastin muiden ihmisten naurattamista. 

Uteliaisuus ja oppimisen ilo taas kulkevat mielestäni käsi kädessä ja antavat monille asioille merkityksen. Haluan jatkuvasti laajentaa omaa maailmankuvaani ja rakastan uusien taitojen tai tiedon omaksumista. Tarhaikäisenä en malttanut odottaa että pääsen kouluun ja edelleen mietin silloin tällöin, pitäisikö jatkaa omaa tutkintoa vielä maisteriksi. Luovuus puolestaan on sellainen henkireikä, joka jollain tavalla ruokkii sieluani päivittäin. 

Listailin tähän alle muitakin testejä, joita olen vuosien saatossa tehnyt ja jotka ovat opettaneet ainakin itselleni aina jotain uutta.

Temperamenttitesti kertoo oletko sangviinikko, melankoolikko, koleerikko vai flegmaatikko. Nämä neljä eri persoonallisuustyyppiä on varmaankin vanhin jako, jota on tehty. Jo antiikin Kreikassa ihmisiä kategorisoitiin näiden mukaan. Itse olen testin mukaan koleerikko ja se kuvaa hyvin myös luonteenpiirteitä, jotka ovat nousseet muissa testeissä esiin.

Mikä väri olet? Kertoo oletko luonteeltasi punainen, keltainen, vihreä vai sininen? Hittikirja idiootit ympärilläni kertoo myös näistä väreistä enemmän ja auttaa ymmärtämään paljon sitä, minkä takia muut ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Tämä auttaa myös näkemään niitä omia ei niin imartelevia piirteitä muiden ihmisten näkökulmasta ja tarkastelemaan niitä kriittisesti. Oma vallitseva värini on punainen, ja sen tunnistaminen on ollut todella silmiäavaavaa. Punaisessa on paljon samaa kuin koleerikossa ja varsinkin negatiivisten puolten tarkastelu on ollut itselleni hyvin tärkeää.

Syvempää luonneanalyysiä on tarjoilla 16 persoonallisuustyypin testissä, jossa itse olen tosin saanut aina eri tuloksen. Ehkä olen niin ailahtelevainen, että kysymyksiin vaikuttaa niin paljon se kulloinkin päällä oleva oma fiilis ja mielentila. Tästä testistä kuitenkin monet pitävät ja se antaa melko kattavan profiilin omista käyttäytymismalleista. Olen itse kirjoittanut tästä aikoinaan tässä postauksessa.

Tässä huomattavasti kevyemmässä testissä voit selvittää oletko introvertti vai ekstrovertti. Sain itse tulokseksi olevani 85% introvertti, vaikka olinkin kuvitellut olevani lähempänä rajatapausta. Kuitenkin kysymykset olivat selkeitä kyllä/ei - vaihtoehtoja, joten vastaaminen oli todella selkeää. 

Itse pidän enemmän Enneagrammi-testistä, josta olen täälläkin aiemmin kirjoittanut. Tämän mukaan tyyppejä on yhdeksän ja jokaisella on myös omat nimensä. Itse olen testin mukaan nelonen, eli luova individualisti ja muistan kun kirjoitin tästä aikanaan, todella moni lukija oli myös saanut vastaukseksi saman tuloksen. Veikkaan että sen takia juttuni ovatkin resonoineet juuri teidän kanssanne. Tämä kuvaus on ollut todella samaistuttava ja myös monien ystävien ja perheenjäsenten kuvaukset ovat osuneet ihan nappiin. 

Oman kehotyypin voi puolestaan selvittää Ayurveda-testillä, joka kertoo oletko vata, pitta vai kapha. Tähän Ayurvedaan voi syventyä vaikka kuinka, sillä jokaiselle kehotyypeille on omat ruokavalionsa, parhaat treenitavat ja jopa kauneudenhoitorituaalit. Itse olen Vata, ja rakastan esimerkiksi kylmiä ruokia kuten salaatteja, sushia ja kevätrullia. Saadakseni doshani kuitenkin tasapainoon, pitäisi minun nimenomaan syödä lämpimiä ja pitkään haudutettuja ruokia. Paras liikunta kehotyypilleni on rauhallista ja lempeää, vaikka mieli tekisi repiä aina itsestään kaikki mehut irti jollain rääkkitreenillä. 

Tietenkin joskus oman itsensä liiallisesta lokeroimisesta voi olla haittaakin. Sen takia tällaisia ei kannata ottaa liian vakavasti. On kuitenkin joskus ihan mielenkiintoista katsella itseään ikään kuin ulkopuolisin silmin ja ymmärtää, minkä takia sinut saatetaan esimerkiksi välillä käsittää väärin. Toisiin voi suhtautua myös paljon myötätuntoisemmin, kun ymmärtää heidän temperamenttejaan tai luonteitaan paremmin. 

Picture: Sara Vanninen

Kommentoi