Nyc days

Päivän viimeiset säteet aurinkoa pilkottavat pitsiverhojen takaa. Kullankeltainen valo luo pitkiä varjoja olohuoneeseen. Taksit tööttäilevät alhaalla tiellä. Kylmä olut hikoilee marmoripöydälle pieniä pisaroita. Aikaeroväsymys alkaa painaa ja ilma täyttyy haukotuksista. Marilyn Manson laulaa taustalla ja huomaan nyökytteleväni päätäni sen tahtiin. 

Kaksi päivää on mennyt työn tohinassa. Poikaystävä on kuvannut videota ja minä kuvia yhdelle firmalle ja nyt käyn läpi parin päivän saldoa. Kohta kone menee kuitenkin kiinni, vaihdan lököhousut mekkoon, lähdemme illalliselle ja katsomaan vähän performanssitaidetta. Silmäluomia painaa, mutta sielu tuntuu ravitulta. 

Vaikka viime visiitistäni ei ole kauaa, moni asia on taas muuttunut. Kodin lähellä on avautunut uusia ravintoloita ja vanhoja lähtenyt, uusia citibike pisteitä on ilmestynyt korttelin sisään ja seinämaalaukset ovat muuttuneet. Yksi asia kuitenkin on ja pysyy ja se on se jokin, minkä tämä kaupunki saa minussa aikaan.

Onneksi meillä on vielä muutama päivää aikaa haahuilla pitkin katuja, eksyä reitiltä, juoda liikaa kahvia, pysähdellä puistojen penkeille tuijottelemaan ihmisiä, selailla divarien kirjoja, käydä tuntemattomien bändien keikoilla, ja imeä mahdollisimman paljon siitä inspiraatiosta, jota tämä kaupunki kaataa niskaamme. 

Tässä muutamat kuvat ensimmäiseltä päivältä, jotka nappasimme kuvausten lounastauolla!

Pictures: Tomi Taskula

Kommentit

Tasaraita

Ihana asu! Mistä nuo housut ja paita on? Jotain vastaavaa liehulahjetta on ollut etsinnässä. :)

Elisa Lepistö

Kiitos! Ne on KappAhlista, mutta jo viime kesän lopulla hankittu. Ei välttämättä löydy enää :/

Jenskii (Ei varmistettu)

Onpa hauska asu! Ja ihana New York! Luin just yks päivä lennolla jotain NYC juttua semmosesta lentoyhtiön omasta lehtisestä, ai kamala kun tuli ikävä sinne! Nämä sun kuvat ei ainekaan vähennä sitä hahah.

Elisa Lepistö

Kiitos! <3 ja ah, tiedän tunteen! Kärsin kroonisesta Nyci-ikävästä :D

Kommentoi