Raksalla tapahtuu: Makkarin päivitystä

*postaksessa linkatut tuotteet saatu Jotexilta (ei sisällä mainoslinkkejä)

Kaikki nukkumiseen liittyvät asiat ovat sellaisia, joihin kannattaa mielestäni panostaa. Se johtuu kenties siitä, että uni ei ole aina ollut minulle itsestäänselvyys. Muistan kun ostimme tämän sänkymme aikoinaan yhtenä darrapäivänä hiukan ex temporena. Olimme ystävämme seurana huonekaluostoksilla ja makoilimme niitä testiksi (tai parantaaksemme olojamme). Vasta siinä vaiheessa tajusin, kuinka huonolla sängyllä olimmekaan nukkuneet aiemmat vuodet ja oli pakko ostaa uusi. Samaan syssyyn lähti mukaan myös uudet peitot ja tyynyt. 

Sänky toimii edelleen moitteettomasti, mutta tyynyt lähtivät vaihtoon viime talvena hiukan samanlaisella tavalla kuin aikoinaan sänkykin. Olin nimittäin Floridassa vierailevan ystäväni kanssa tyynykaupassa ostamassa hänelle uutta tyynyä, kun tajusin kuinka paljon nekin ovat kehittyneet tämän 8 vuoden aikana. Tyynyjä varmaan muutenkin pitäisi vaihtaa hiukan useammin. Kauhistelin ensin miltei 100 dollarin hintaa, mutta kun mietti asian niin, että tyynyä käyttää joka päivä ja sitä, kuinka paljon siitä on hyötyä pitkässä juoksussa, ei hinta tuntunutkaan enää niin pahalta. 

Tyynyjen vaihdon jälkeen olin alkanut haaveilemaan suuresta peitosta. Siis sellaisesta kahden nukuttavasta tuplakoosta. Asia, joka minua kuitenkin jarrutteli oli ajatus siitä, että kaikki lakanat pitäisi laittaa vaihtoon. Niihin kun on saanut uppoamaan monta sataa euroa vuosien saatossa. Nyt kuitenkin uuteen asuntoon muuttaessa ja muutenkin tavaraa karsiessa aloin pohtia, että eihän sitä oikeastaan tarvitse kuin kahdet lakanat. Silloin kun toiset on kaapissa tai pesussa, toiset on käytössä. Täten ei tarvitse myöskään tuhottomasti säilytystilaa niille. 

Olin kuullut Jotexin lakanoista paljon hyvää, ja lähdin selailemaan alunperin sitä tarjontaa. Lopulta löysin myös peiton samasta paikasta, sekä lukuvalot ja pimennysverhot. Ajattelin, että koska lakanoita on vain kahdet, voivat ne olla hiukan laadukkaammat. Päädyimme Heddan pellava-puuvillasekoitteisiin harmaisiin ja roosan värisiin lakanoihin. Ja on ollut kyllä niin hyvä nukkua nämä viime yöt, että ollaan mietitty, miksei tätä vaihtoa tehty jo aiemmin. Peitto on synteettinen, koska veikkaan että olen hiukan allerginen untuvalle (joskin sitä ei olla koskaan tutkittu). Valitsimme keskilämpimän vaihtoehdon SLEEP- sarjasta, ja mielestäni se käyttäytyy yllättävän samalla tavalla kuin untuvapeitto. Silloin kun on kuuma, se tuntuu viileältä ja kylmässä taas lämpimältä. 

Lukuvalot olivat asia, joita pohdimme pitkään. Lopulta ne vaihtuivat ihan viime tingassa, kun tajusimme että makuuhuoneen kaapin ovet eivät aukea, mikäli niissä on suuri varjostin. Sisustukseen tulee jonkin verran kultaa, joten päädyimme lopulta melko simppeleihin England-valaisimiin. Oikeastaan niitä ei juuri edes erota seinästä silloin, kun valot ei ole päällä.

Valaisimet tulevat ilman lamppuja, joten kannattaa miettiä tarkkaan millaiset ostaa. Ne kun ovat melko näkyvä osa valaisinta. Ostin meidän Clasulta niin, että painelin sinne tuon Jotexin kuvan kanssa ja pyysin jotain mahdollisimman samanlaista. Olen ollut todella tyytyväinen niihin, sillä ne sopivat hyvin tiiliseinään ja antavat kivan tunnelmallisen valon. 

Viimeisenä nukkumismukavuuden lisääjänä (vaan ei vähäisimpänä) ovat olleet pimennysverhot. En ollut koskaan tarvinnut pimennysverhoja aiemmin, ja valoa enemmän on aina häirinneet äänet. Poikaystäväni on kuitenkin ollut eri maata ja huone on pitänyt saada pilkkopimeäksi. Nyt kun olen melkein 9 vuotta nukkunut täysin pimeissä huoneissa, tajusin nopeasti tänne muuttaessani että en enää osaa nukkua pelkillä sädekaihtimilla. Yöstä jäi uupumaan aina muutamat aamutunnit, kun päivä alkoi kuuden aikaan jo hiukan sarastaa. 

Koska verhot eivät varsinaisesti visuaalista silmääni miellytä, päädyimme valkoisiin rullaverhoihin, jotka ovat melko huomaamattomat. Nyt muutama yötä näiden kanssa nukkuneena voin todeta, että kyllä se unenlaatu on vain niin paljon parempaa kun huoneen saa täysin pimeäksi. Vielä pohdin sitä, että ruuvataanko nuo narunpidikkeet seinään vai otetaanko ne pois kokonaan siitä killumasta.

Muuten remppa on tällä hetkellä hiukan seisahduksissa. Voisin silti tehdä pientä päivitystä keittiön osalta pian. Odotamme tällä hetkellä osaa keittiöstä ja se on aikamoisena työmaana. Täytyy varmaan silti ikuistaa näitä välivaiheitakin, sillä ne unohtuu nopeasti sitten kun on saatu kaikki paikoilleen. Nyt makuuhuone on ainoa, joka näyttää jo kodilta. Onneksi edes niin <3

Kommentit

Taijaaa (Ei varmistettu)

Hei,

Tässä vain pohdin, että miksi, että laittaneet makkarin vaatekaapeihin liukuovia? Teillä on pienen näköinen makuuhuone, niin liukuovet toisi edes oven avaamisen verran lisää tilaa vai oliko teille tulossa niihin liukuovet vai jokin muu syy olla haluamatta niitä?

Elisa Lepistö

Ostettiin kaapit Ikeasta, ja siellä ei ollut mahdollista saada viiden kaapin rivistölle liukuovia. Pidän myös enemmän klassisten kaappien ulkonäöstä. Mutta olet ihan oikeassa että ne olisivat olleet käytännöllisemmät :)

Taijaaa (Ei varmistettu)

Liukuovet pystyy tilaamaan erikseen muualta, ja myy vaikka sitten vanhat ovet torissa. Mutta menee se näinkin, onneksi kaikilla ei ole sama maku sisustuksessa, olisi paljon tylsempää lukea sisustus- ja remontti-ideoita ;) tiiliseinä on kiva yksityiskohta!

keväänlintu (Ei varmistettu)

Onpa ihana makkari. Rakastan noita yövaloja ja rosoista tiiliseinää. Sänkykin näyttää niin luokseen kutsuvalta.

Kiitos inspiraation jakamisesta!

Elisa Lepistö

Kiitos! Täällä kyllä nukkuu hyvin <3 Kiva kun tykkäsit!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.