Raksalla tapahtuu: Valmis keittiö

Huomenta! Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, etten ole edes vielä ehtinyt esitellä meidän uutta ihanaa keittiötä, joka oli remonttimme viimeinen vaihe. Joten viimeisiä remppapostauksia viedään tällä erää. Edellinen päivitys keittiöstä on täällä. Keittiö on siis A.S. Helsingön. Olin ihaillut heidän keittiöitään jo kauan ja selaillut heidän galleriaansa Pinterest auki toisella välilehdellä. Kyseessä on siis konsepti, jossa keittiö ostetaan heiltä, ja rungot puolestaan Ikeasta. Näin saa todella kauniin designin, mutta ei maksa "turhasta". 

Päädyimme lopulta mattamustiin Ingarö-oviin värissä midnight black. Vetimet, allas ja hana puolestaan tulivat kuparin värisinä ja ai että rakastan niitä paljon! Ne sopivat loistavasti tiiliseinään ja muutenkin kämpän tunnelmaan. Epäröin hiukan ensin tuota kuparin väristä allasta, kun mietin että se menee nopeasti huonoon kuntoon. Nyt jälkikäteen olen ollut todella tyytyväinen että otimme juuri sen. 

Meillä on keskellä saareke, joka on 2,40 m leveä. Toisella puolella on kolmessa rivissä leveät laatikot ja toisella puolella 40 cm leveät ovet. Laitoimme nupit keskelle ovia, jotta lopputulos on mahdollisimman harmoninen. En olisi edes tajunnut että näinkin voi tehdä, ellei A.S. Helsingöltä olisi ehdotettu sitä. Kivitasot tilasimme myös heidän kauttaan ja ne on 20 mm paksua "black leather" pintaista graniittia. Ihastuimme A.S. Helsingön mallikeittiössä juuri tuohon pintaan, sillä se tuntui jotenkin sopivasti rouheammalta kuin sileäpintainen. 

Teen vielä toisen postauksen myöhemmin detskuista ja kaappien sisälmyksistä!

Mitäs tykkäätte? :)

 

Kommentit

szz (Ei varmistettu)

Täydellinen! Saanko muuttaa teille? :D

Elisa Lepistö

Hahaha tervetuloa! :D

Tpan (Ei varmistettu)

Niin ihana!

Jenniku (Ei varmistettu)

Vitsi, näyttää kyllä tosi kivalta koko asunto! Hienoja valintoja ootte tehneet. Onko teillä joku remppafirma joka tekee koko kämpän, onko suosituksia tähän?

Elisa Lepistö

Meillä oli sellainen kuin Primarakenne Oy J&J. He tekivät kaiken ja hoitivat myös kaasu- sähkö ja lattianhiomiseen oikeat tyypit. Oltiin tosi tyytyväisiä kyllä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoitit, rungot ikeasta ja ovet Helsingön, jolloin ei maksa turhasta? Mitä tarkoitit tällä?

Simppa (Ei varmistettu)

Aivan ihana keittiö kertakaikkiaan ️ jos huolettaa tuo altaan pitäminen kunnossa suosittelen että puhdistukseen käyttää Universal Stone nimistä ainetta, se on luonnonmukainen mutta pitää kaiken puhtaana ja sillä voi puhdistaa myös monet muut tasot yms! :)

Johannaa_ (Ei varmistettu)

Hei mistä toi puinen tiskiharja on, olen etsinyt sellaista :)

Kommentoi