TFW- Warrior

DSC_0425.jpg

Olin maanantaina ennen lounasta TFW:llä kokeilemassa hurrikaani-treeniä. Oli spurtteja, monipuolista lihaskuntoa ja sykkeet korkealla. Olo oli sen jälkeen taas niin hyvä, että taas harmittelin, etten haasta itseäni treeneissä aina niin hyvin. Kun palasimme toimistolle, kuulin että seuraavana päivänä on alkamassa 8 viikkoa kestävä Warrior challenge, johon oli tullut juuri kaksi peruutuspaikkaa. 

Haasteessa on 2 voimatreeniä viikossa, ja kaksi vapaavalintaista hurrikaani-tuntia. Sen lisäksi keskitytään kokonaisvaltaiseen elämätapamuutokseen, jonka tukena on esimerkiksi luentoja ja juttua ravinnosta. Sara on vetänyt tämän 8-viikkoisen pari vuotta sitten ja kehui sitä vuolaasti. 

Eipä tarvinnut kauaa miettiä asiaa. 

Puhelu poikaystävälle, kalenteri auki ja samantien paikkoja varaamaan. 

Eilen oli ensimmäinen tapaaminen tällä porukalla ja heti alkuun tehtiin InBody-mittaus ja kuntotestit. En ollut käynyt vaa’alla pariin vuoteen, joten oli ihan mielenkiintoista kuulla oman kehon arvoja. Kaikki oli viitearvojen sisällä, eli sujahti ”normaali”-sarakkeeseen. Kuitenkin lihasmassaa oli vähänpuoleisesti, aivan kuin painoakin. Kiloja saa tulla siis vapaasti lisää, ja mielellään myös tietysti sitä lihasta. 

Kuitenkin tällaiset tavoitteet ovat toissijaisia itselleni. Tavoitteena on kahdeksan viikon jälkeen olla voimmakkaampi kuin koskaan aiemmin. Haluan taas pystyä vetämään leukoja ja punnertamaan ojentajapunnerruksia. Lähtötasoni on ihan ok, joten uskon että jo ihan muutaman viikon aikana alkaa tulla tuloksia jaksamisen suhteen. 

On todella mielenkiintoista nähdä, miten tulokset parantuvat näiden viikkojen aikana. Kuntotesti ja InBody-mittaus tehdään uudestaan taas haasteen loputtua.

Parasta tässä valmennuksessa on mielestäni se, kuinka se vaikuttaa mieleen. Heti ensimmäisissä treeneissä valmentajamme Petri kysyi, miksi nousisi aamulla sängystä jos ei aio olla paras versio itsestään sinä päivänä? Uskon, että TFW tulee antamaan näiden viikkojen aikana paljon muutakin motivaatiota, kuin treeneihin liittyvää. 

OLEN NIIN INNOISSANI! 

DSC_0411.jpg

DSC_0358.jpg

DSC_0453.jpg

DSC_0402.jpg

DSC_0377.jpg

DSC_0419.jpg

Pictures: Sara Vanninen

Kommentit (6)
  1. Niin ihana reeniasu! Mistä se on?

    1. Toppi ja urheilurintsikat socin (eli stadiumista), huppari Cubuksesta, trikoot ja kengät adidakselta 🙂 kiitos!

  2. Saako kysyä, minkä pituinen oot? Oot näyttäny kuvissa aina hurjan pitkältä, mutta yks päivä saran snappia kattoessa olitkin ihan pikkuinen! I’m confused! 😀

    1. Tottakai! 😀 Oon 163 cm pitkä, tai lyhyt 😀 Sen takia oon snäpissä Pikkutyyppi, haha!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *