Ystävyydestä

Reissun päällä pitkään ollessa tulee pohdittua paljon omia ystäviään. On heitä, keiden elämästä on koko ajan kärryillä kaikissa pienessäkin käänteessä.  On screenshotit jokaisen potentiaalisen deittikumppanin whatsapp-keskusteluista ja peilikuvat vaihtoehtoisista asuvalinnoista, joita tärkeää iltaa varten on mietitty. Sitten on heitä, keiden kanssa saattaa nähdä vain kerran vuodessa, mutta silti tuntuu ettei päivääkään olisi kulunut edellisestä tapaamisesta. On niitä joiden kanssa voi viettää tuntikausia sanomatta mitään ja on niitä, joiden kanssa tulee puhuttua tuntikausia, mutta ei oikeastaan silti sanottua mitään tärkeää. Olen myös miettinyt sitä, kuinka ystävyyssuhteet ovat monin tavoin mutkikkaampia kuin esimerkiksi seurustelusuhteet. 

Seurustelusuhteissa on usein melko selvät sävelet siitä, mitkä asiat ovat ok ja mitkä eivät. Keskitytään siihen yhteen tyyppiin kerrallaan ja mikäli homma ei pelitä, voi kumpi tahansa ilmaista halunsa lopettaa suhde. Osataan myös vaatia huomiota, keskustellaan avoimesti kun toinen jollain tavalla loukkaa tai käyttäytyy tavalla joka ei tunnu hyvältä. Kun puhutaan ystävyydestä, menee homma mutkikkaammaksi. Mikäli opiskelupaikka, uusi harrastus tai työpaikka tuo toiselle uusia ihmisiä ystäväpiiriin, voi toinen kokea itsensä ulkopuoliseksi ja jopa mustasukkaiseksi. Puhumattakaan siitä, että ystävä alkaa seurustelemaan tai perustaa perheen. Mutta eihän ystävästä saa olla mustasukkainen samalla tavalla kuin tyttö- tai poikaystävästä.

Elämän valintojen edessä saattaa huomata, että tiet ajautuvat eri suuntiin ja yhtäkkiä ei olekaan enää mitään yhteistä. Ei osaa oikein edes kysyä oikeita kysymyksiä, sillä toisen maailma tuntuu niin vieraalta. Tai jos jompi kumpi kokee, ettei suhde ole molemminpuoleinen. Toinen kokee antavansa tukea, empatiaa, tai toimii pelkästään likakaivona alituiseen valitukseen ilman, että toinen milloinkaan tajuaa kysyä "mitä sinulle kuuluu?" , voi suhde alkaa tuntua työltä. Syitä suhteen päättymiselle on monia, mutta sen päättäminen onkin mutkikkaampaa. Eihän ystävästä ei niin vain erotakaan, vai erotaanko? Tätä samaa asiaa pohti toimitus viime viikolla loistavassa kirjoituksessa.

Olen itse ehkä sitä mieltä, että elämässä tulee ja menee kausia. Niin itsellä, kuin ystävilläkin. Sinulla saattaa olla vaihe, kun olet yhtäkkiä valaistunut ja vanhat ystävät ovat mielestäsi ihan pihalla koko elämän tarkoituksesta, tai olet aloittanut opiskelun ja akateemiset uudet koulukaverit ovat niiiiin paljon fiksumpaa väkeä kuin vanhat lukiokaverit, tai ehkäpä olet saanut lapsen, eikä ystäväsi festaritarinat jaksa oikein enää kiinnostaa. Tai samalla tavalla ystävälläsi voi olla joku vaihe. Kuitenkin näillä kausilla on myös tapana mennä ohi. Lapsikuplassa ei halua viettää koko elämää, akateemisetkin jutut voivat köydä vähän tylsisksi, ja huomaat ettei se elämän tarkoituskaan ollut niin yksinkertainen asia kuin olit ajatellut. Siksi tuollainen "en halua olla enää ystäväsi" kuulostaa omaan korvaani paljon brutaalimmalta, kuin pienen hajuraon ottaminen. Se tuntuu myös kovin lopulliselta. 

Mitä te olette mieltä? Kuuluuko reiluun käytökseen kertoa, että tämä oli tässä? Vai saako ystävyyssuhteissa ottaa omaa tilaa ilman yhteistä sopimusta?

Lately I've been thinking a lot about my friends back home and relationships. I also thought about how it's weird how there are so different rules about romantic relationships and friendships. There are many reasons for a friendship to end, but if you feel like you are not getting anything from the relationship, is it better to tell the other person that you don't want to hang out anymore, or is it ok to take a little distance without an agreement to do so?

Kommentit

Lina-Maria (Ei varmistettu)

Ystävyyssuhteet on tosi jännä juttu. Niitä on tullut pohdittua viimeisen parin vuoden aikana tosi paljon. Asustelen ulkomailla ja ei oo toistaiseksi tullut rakennettua sellasia oikeen syviä ystävyyssuhteita. Ne ottaakin enemmän aikaa. Siksi tuleekin välillä ikävöityä muutamaa hyvää pitkäaikaista ystävää Suomesta, ja sitte toisaalta taas, bitter sweet, samaan aikaan menetän/kadotan yhteyttä näihin ystäviin. Tosin pari heistä on sellaisia, joiden kanssa klikkaa aina. :)

Muttaaa. Mun mielestä meillä on tosi monilla sellanen kultainen, täydellinen ajatus ystävistä ja ystävyyssuhteista. Sellanen kuva, joka me opitaan joskus alakouluikäisinä (luultavasti medialta), kuinka sulla on yksi tiivis kaveriporukka tai pari ystävää, ja tuutte elämään parhaimpina ystävinä loppuun saakka. Sellanen epätodellinen kuva, joka meille aluksi syntyy myös parisuhteista. Ja ehkä nuorempana tällasia ystävyyssuhteita syntyykin helposti, sillä kaikkien elämä on niin samanlaista - koulupainotteista. Siks tuntuukin, että jostain pitkäaikasista ystävistä yritetään pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.

Vanhempana on tullut itse tiedostettua, että onkin monia erilaisia ja eri tilanteisiin sopivia ystäviä. Esim. mulla on eräs ystävä, jonka kanssa ollaan jossain vaiheessa todettu ihan ääneen naureskellen, että me ei kyllä olla bilekavereita ollenkaan. :D Bilettäminen ei vaan toimi meidän välillä, ja nautitaankin toistemme seurasta ennemmin teekuppien äärellä pohtien syntyjä syviä.

Ja parhainta on se, että yleensä molemmilla on samat fiilikset. Liittyi se sitten mitä tehdään yhdessä tai toimiiko koko ystävyys ollenkaan. Yleensähän (ainakin itselläni) kaverisuhteet tavallaan kuolee pois, jos molemmat tajuaa, ettei se vaan toimi enää. En tosiaan tiedä oisko reilua sanoa se ääneen, jotta se olisi molemmille selvää. Mutta toisaalta taas, onko järkeä lopettaa koko ystävyyttä, jos se ei JUURI SILLÄ HETKELLÄ toimi? Niinkuin totesit, elämät on tosi kausittaisia, eikä tietenkään mielenkiinnonkohteet ja energiat natsaa jatkuvasti.

Hmm, eipä tullut oikeen lisättyä mitään uutta tähän aiheeseen. :D

Mutta pakko lisätä parisuhteisiin liittyen: Jos kaverisuhteet toimivat aika kausittaisesti monissa tapauksissa, miksi parisuhteen odotetaan toimivan jatkuvasti? Joko väenväkisin pysytään yhdessä ja yritetään kasvaa samaan suuntaan tai sitten erotaan. Mikä tekee parisuhteesta niin erilaisen ja tavallaan mustavalkoisen ihmissuhteen?

Elisa Lepistö

Mielenkiintoista pohdintaa, varsinkin tuo viimeinen kappale. Yleensä kaikenlaisia taukoja suhteessa pidetään vain välietappina täydelliseen eroon, enkä ole montaa kertaa kuullut niiden toimineen kovin hyvin. Toisin joskus taas ihmiset eroavat sovussa ja pitävät parikin vuotta taukoa kunnes elämäntilanteet ovat parempia yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen ja sitten homma taas sujuu paremmin. 

Ja tosiaan, monilla on vähän vääristyneitä mielikuvia ystävyydestä. Odotetaan siltä toiselta sellaisia asioita, joita hän ei välttämättä ole kykeneväinen edes antamaan. Ja ajatellaan että ystävyys on se asia, jonka kuuluu kestää läpi elämän. Ihannetilanteessahan näin onkin ja annan itsekin ihan hurjan paljon painoarvoa pitkille ystävyyssuhteille. Jos kuitenkin yhteinen menneisyys on ainoa asia, joka suhdetta pitää koossa, ei se aina riitä. Ihmiset kuitenkin kehittyvät koko ajan, eikä kukaan ole sama ihminen aikuisena kuin lapsena. Sen takia on todella upeaa, jos ystävyyssuhde kestää kaikenlaiset identiteettikriisit puolin sun toisin ja aikuiseksi kasvamisen. 

Kiitos taas ajatuksia herättäneestä kommentista Lina-Maria :)

Ns (Ei varmistettu)

Minulla oli juuri viikk sitten minua paljon ärsyttänyt hieman kiivaampi viestittely tästä aiheesta, kun eräs kaverini tuli kysymään minulta olemmeko vieraantuneet. Viime kuukausina minua ei ole huvittanut hänen seuransa, sillä olen ärsyyntynyt monista hänen puhumistaan jutuista ja muutenkin hänen käytöksestään. En kuitenkaan halunnut sanoa suoraan, että ei kiinnosta sinun seurasi enää, vaan käänsin sen niin päin, että tällä hekellä minua kiinnostaa enemmän edetä koulutehtävissä ja mennä yksinäni omien aikataulujeni mukaan. Vaikka ärsytyksissäni haluan sanoa, etten jaksaisi olla koko tyypin kanssa tekemisissä enää ikinä, tiedän ettei se välttämättä tule olemaan totta. Voi olla että kevään kiireiden ja stressin jälkeen huvittaakin tavata taas useammin.
Minusta tuntui turhalta käydä tuota keskustelua, mielummin olisin antanut olla ja antanut ajan mennä ja katsonut sitten etäännyttiinkö nyt sen verran, ettei lähemmäs enää päästä. Keskustelu oli vähän sellainen, ettei kumpikaan ehkä ymmärtänyt toista. Itse ainakin myönnän, ettei oikein huvittanut edes antaa ymmärtää, että olin ymmärtänyt hänen puolensa, vaikka todellisuudessa kyllä ymmärsin.
Vähän ärsyttää kun tuntuu, kuin hän olisi valinnut minut omaksi parhaaksi kaverikseen, ja minä taas koen, että olen muuttunut sen verran viime syksyn aikana, etten ole kauhean lähellä hänen leveliään enää. Ehkä hän olisi voinut sen huomata ja antaa asian olla. Mielestäni jos kokee, että joku kaveri ottaa etäisyyttä tai tuntuu "vältelevän" seuraa, voisi vaan käyttäytyä mahdollisimman ystävällisesti (tämän kaverini käytös ei siltä nimittäin vaikuttanut minulle, vaikka hän itseään puolustelikin, kun mainitsin siitä) silloin, kun ollaan yhteyksissä, ja keskittyä hoitamaan tai syventämään muita kaverisuhteita, jos itse sitä kaveriaikaa tarvitsee. Tämä minun kaveri kun juuri on sellainen kaikkien kanssa toimeen tuleva monien monien ihmisten kaveri (toisin kuin minä, joka viihdyn paljon yksin tai niiden parin hyvän ystävän seurassa).

Pääsen edelleenkin vielä vähän tuohtuneeseen tilaan, kun mietin tätä, joten se voi näkyä kommentista. :D Olisi kuitenkin kiva saada (edes luettua) tästä aiheesta jotain keskustelua täälläkin.

Elisa Lepistö

Ymmärrän kummankin puolen. Jos huomaa yhtäkkiä ystävänsä välttelevän ilman mitään järkevää syytä, voi herätä paljon kysymyksiä joihin haluaa vastauksia. Silloin on mielestäni ihan hyväkin kysyä reilusti suoraan, mistä tämä johtuu. Ystävyyssuhteissa on joskus vaikeampi ilmaista näitä asioita kuin seurustelusuhteissa. Toisaalta ymmärrän myös sinun puolesi, sillä toista ei halua loukata.

Itselläni on vähän samanlainen taipumus kuin sinulla, että tarvitsen paljon omaa aikaa ja minun täytyy saada nollailtua välillä olemalla täysin yksin. Olenkin kertonut ystävilleni, että kaipaan usein omaa tilaa, ja väsyn mikäli en saa sitä tarpeeksi. Silloin olen huonompi ystävä, poissaoleva ja saatan ahdistua hyvässäkin seurassa. Yleensä kaikki ymmärtävät, että ihmisillä on eri tarpeita oman tilan suhteen ja antavat sitä myös mielellään kun tietävät ettei se johdu heistä. 

Teidän tapauksessanne taustalla saattaa tietysti olla paljon muutakin, mutta välillä se oman tilankin pienentyminen ahdistaa ihan itsessäänkin. Varsinkin jos toisella sen tarve on paljon pienempi. 

Mietin myös tuota, että jos huomaa jonkun välttelevän seuraa, niin tulisi käyttäytyä mahdollisimman ystävällisesti. Totta, varsinkin jos haluaa tämän henkilön pitää ystävänään, mutta kuinka moni näin tekee? Silloin kun kokee oman asemansa uhattuna ja egonsa jotenkin loukatuksi, voi arvostelukyky sumentua ja hätäpäissään vain pahentaa tilannetta. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa lukea että muillakin on tällaisia introverttisiä tapoja. Koen myös välillä olevani jopa vähän hankala ystävä kun ahdistun jos on liian paljon suunnitelmia tai menoja, vaikka kyseessä olisi ne parhaat kaverit jotka ovat kuin perhettä.

Ja jostain syystä näistä on vaikea puhua, kun pelkää loukkaavansa toista sanoessaan ettei juuri nyt kaipaa kenenkään seuraa.

Vuosien varrella on onneksi saanut valotettua näitä omia tarpeita ja saanut ymmärrystä omalle luonteelleen. Asiasta tekee vielä vaikean se, kun on samaan aikaan tosi sosiaalinen ja menevä, mutta silti niin paljon omaa tilaa tarvitseva ihminen.

Kiitos kun otit aiheeksi tämän, tosi kiva lukea näitä kommenttejakin :)

Elisa Lepistö

Mulla on ihan sama! Ja kesti aika kauan ymmärtää, että voi olla sosiaalinen ja silti introvertti. Ja muiden on myös vaikea välillä ymmärtää tätä komboa. Mutta tosiaan, kiva kun kommentoit! Täällä on ollut hyvää keskustelua aiheesta :)

Taru Mari
Stuff About

Moikka! Kiva teksti, näitä tulee itsekin pohdittua. Mun mielestä jos haluaa vähän "hajurakoa" ei kannata sanoa kaverille erikseen asiasta, koska niinkuin sanoit, kyseessä voi olla vain vaihe. Se taas on mielestäni maailman ärsyttävintä, jos esittää halukasta tapaamaan sanomalla tyyliin "joo nähdään vaikka ensi viikolla" ja sitten koko tyypistä ei kuulu mitään ööh..vuosiin.:D Näissä tilanteissa haluaisi ettei toinen edes esitä halukasta tapaamaan.

Elisa Lepistö

Joo toi on ikävää! Se on jotenkin tosi hankala asia sanoa toiselle ihmiselle, ettei kaipaa hänen seuraansa. Kun on vielä niin paljon yksinäisyyttä ja ihmisiä, joilla ei oiken ole ystäviä. Sen takia voi olla aika itsekkään tuntuista sanoa, että oikeastaan näkeminen tuntuu velvollisuudelta. Oon kuitenkin sitä mieltä että Suomessa tuota tapahtuu paljon vähemmän kuin esim. Jenkeissä, jossa lupaillaan paljon, ja ne lupaukset usein jäävät lunastamatta. Siellä tuollaisia "we should totally go for a dinner some day" lauseita ei edes odoteta välttämättä tapahtuvan. Mikä on vähän kummallista suomalaisen näkökulmasta :D

Taru Mari
Stuff About

Niinhän se on, mutta säästäisi kummankin aikaa jos sanoisi vaan suoraan:D. Luulisin, etteivät hyvät ystävät vain katoa, yleensä kyseessä on varmaan uudempi tuttavuus, jonka kanssa ei klikannutkaan.

saratickle
Tickle Your Fancy

Mahtava juttu! Allekirjoitan kaiken! Amen! Tuu jo kotiin!

Elisa Lepistö

Kiitos muru! Piaaaan!! Ehtisit vielä Peruun moikkaamaan :D <3

Kommentoi