Ladataan...

Puhuin täällä jonkin aikaa sitten siitä, kuinka haluaisin alkaa kuvaamaan enemmän sellaisia tunnelmallisia henkilökuvia. Jotain jossa on jokin tunne tai joka saa ehkä aikaan jonkun tunteen. Kerroin silloin jo, kuinka laitoin heti pyörät pyörimään ja ehdotin kuvaustreffejä muutamalle tyypille. Ensimmäisenä kävin kuvaamassa suloista Annia. Hän tuli eräänä sunnuntaina toimistollemme, jonne olin roudannut kassillisen vaatteita. Siinä räpsittiin rappukäytävässä, toimistossa ja roskakatoksen vieressä muutamat fotot ja täytyy kyllä sanoa että tästä puuhasta nautin ihan hurjan paljon. 

Siinä alle tunnin setissä saimme vaikka kuinka monta erilaista settiä ja tunnelmaa ikuistettua. Minä opin taas hiukan lisää, sain itsevarmuutta tekemiseen ja Anni sai mallikansioonsa lisää täytettä.

Joudumme lähteä toimistoltamme vuoden loppuun mennessä ja olen pohtinut uutta toimitilaa nyt vakavasti. Haluaisin nimittäin jonkun sellaisen luovan tilan, johon mahtuisi pieni studioseinä valoineen ja jossa voisi maalata ja viedä kaikki taidetarvikkeet. Kuvaushommia on nimittäin ehdottomasti jatkettava talvellakin. Yksi projekti on ollut jo vuosia suunnitteilla, mutta en vielä tiedä miten sen toteuttaisi. Haluaisin kuvata nuoria joilla on itsetunto-ongelmia ja ottaa heistä upeita kuvia. 

Tässä muutamia poimintoja valmiista kuvista. 

Malli : Anni Hintsanen / Brand, Tyyli ja kuvat:  Minä

Ladataan...

Ladataan...

Tämän viikon Yksillä- jaksossa puhumme hiukan somepersoonasta ja siitä, mitä sen ulkopuolelle jää vai jääkö mitään? Minkä takia Sara ei enää julkaise treenikuvia missä vatsa näkyy ja miksi minullla on kaksi eri instagram-tiliä? Minkä kuvan takia Mariannalta lähti yli tuhat seuraajaa? Muun muassa näihin löytyy vastaukset tämän viikon jaksosta, joka löytyy tuttuun tapaan Suplasta.

Olen itse vähän kipuillut Instagramin kanssa viimeaikoina, jonka takia päivitystahti on ollut hyvin harvaa. Olen kaivannut kovasti snapchattia, sillä sinne höpöttely oli paljon arkisempaa kuin visuaaliset, loppuunsa hiotut instagram storyt. On ikävä sitä spontaania höpöttelyä ja jutustelua teidän kanssanne, jota snäpissä usein tuli tehtyä. Vaikka tiedostan, että sinne voi kukin tehdä juuri omannäköistä sisältöä, tuntuu kynnys sellaiseen rennompaan höpöttelyyn paljon suuremmalta. 

Ennen tuli enemmän mietittyä sitä, millaista brändiä somessa rakentaa. Mitkä jutut sopivat siihen omaan genreen vai onko ylipäätään mitään rajoja? Onko oma presenssi helposti lähestyttävä naapurintyttö vai muotiviikkojen katutyylidiiva? Onko melankoliaan taipuva pohdiskeleva kynäniekka vai huumoria pursuava tarinankertoja? Keskittyykö enemmän kuviin ja mitä niillä haluaa ilmaista?

Nykyään omalla kohdallani tulee mietittyä ehkä jopa enemmän vastuuta. Miten esimerkiksi yksi kuva voi parhaimmillaan tai pahimmillaan vaikuttaa johonkin toiseen ihmiseen. Lopulta on sellaisessa solmussa, ettei enää uskalla julkaista mitään. Arkisilla, viimeistelemättömillä kuvilla tulee asetettua itsensä paljon haavoittuvampaan asemaan, kun taas stailatuilla kuvilla etäännyttää itsensä helposti seuraajista.

Tavallaan en haluaisi että someminän ja todellisen minän välillä olisi kamalasti eroa. Aitous kiinnostaa. Täydelliset kuvat ovat mielestäni tylsiä ja olen tiputtanut toistasataa instagram-tähteä seurattavista, sillä ne alkoivat kaikki muistuttaa toinen toistaan. Samalla on tullut pohdittua paljon sitä omaa olemista siellä.  Koska en oikein tiedä, mitä haluaisin julkaista, ei tule juuri julkaistua mitään. 

Mutta ehkäpä minäkin keksin oman tapani olla instagramissa ennen pitkää. Nyt haluaisinkin tietää, mitkä teidän lempitilejä siellä on? Koska omalta listaltani tippui niin paljon ihmisiä, kaipailisin jotain uutta seurattavaa. Tällä hetkellä eniten fiilistelen sellaisia inspiraatiotilejä, mutta kaipailisin myös jotain mielenkiintoisia tyyppejä jotka julkaisevat itse ottamiaan kuvia. 

Pictures: Sara Vanninen

Ladataan...

Pages