Ladataan...

En tiedä, onko siellä ruudun toisella puolella seurattu yhtä ahkerasti Love islandia kuin meidän taloudessa? Meillä se on nimittäin katsottu lähes joka päivä. Ennen kuin ohjelma alkoi, eikä konsepti ollut minulle lainkaan tuttu, tyrmäsin idean katselusta täysin. En halunnut pilata iltojani katsellen parikymppisten dokailuja, juonittelua ja riitoja. Jostain syystä kuitenkin katsoimme sen ensimmäisen jakson, ja tajusin että kyseessä on varsin erilainen show. 

Ja minähän koukutuin ihan täysin. Olen elänyt tunteella mukana jokaisessa käänteessä ja seurannut parien tunteiden kasvamista. Kun katsoin finaalia, yllätyin ensin todella paljon Auran ja Jeffreyn voitosta, jotka olivat näennäisesti kaikkein "huonoin" pari. He kinastelivat ja riitelivät, eivät olleet varmoja jatkuuko seurustelu ja muutenkin suhde vaikutti olevan melko epävakaalla pohjalla. 

Mitä enemmän tätä kuitenkin pohdin, tajusin että heissä on myös eniten samaistumispintaa. Se että Aura kertoo osaavansa laittaa vain makaronia ja jauhelihaa ruoaksi ja haluaisi voittorahoilla ostaa oman pyykinpesukoneen, on ihanan samaistuttavaa. Heidän tunteet näyttävät aidoilta, eikä kiiltokuvamaiselta romanttiselta komedialta. 

On helppoa olla altavastaajan puolella ja kannustaa heitä, jotka näyttävät myös heikkoutensa. Tuntuu että tällainen tarinankerronta on tullut entistä enemmän myös suomalaiseen televisioon. Jenkeissä niitä ryysyistä rikkauksiin tarinoita on kuultu jo vuosia, ja tuntuu että jokainen joka jonkinlaiseen kykykilpailuun hakee, on vähintäänkin jossain vaiheessa elämäänsä elänyt autossaan. Halutaan tunteisiin vetoavia tarinoita ja ihmisiä, joiden onnistumista katsojat toivovat sydämensä pohjasta. 

Olen itsekin täysin vastustuskyvytön tällaisille stooreille ja asetun aina heikompien puolelle näissä tilanteissa. Pohdin myös sitä, kuinka tämä näkyy blogimaailmassa. Blogit tarjosivat joskus muinoin samaistumispintaa kaiken muun median vastapainoksi. Näki niitä vaatteita kerrankin joskus ihan tavallisen ihmisen päällä, photoshopattujen mallien sijaan. Tekstit kertoivat ihan siitä arkisesta elämästä, jota me kaikki elämme tai johon ainakin pystyimme kuvitella itsemme. Vaikka jotkin asiat saattoivat olla sellaisia, joita katsoi ylöspäin ja toivoi omaan elämäänsä, tuntuivat ne olevan kuitenkin saavutettavissa. 

Kun blogimaailma on kehittynyt ja ammattimaistunut, on tämä kosketuspinta myös suurelta osin hävinnyt. On vaikea enää samaistua tyyppiin, jonka asukuvat on kuin suoraan lehden muotieditorialista, kasvojenhoitotuotteet ovat tuhansien eurojen arvoisia purnukoita, vaatteet huippusuunnittelijoiden ja talven pimeyttä karataan aina ulkomaille pariksi kuukaudeksi. Katsoin omaakin blogihistoriaa menneiltä vuosilta, ja tajusin että viime vuonna tähän aikaan olin Australiassa, toissavuonna Floridassa, ja sitä edellisenä Nycissä. 

Blogin alkuaikoina puolestaan marraskuussa on pohdittu terveellisiä reseptejä, jumppavinkkejä kiireisen arjen keskelle ja vinkkejä kaamoksen hoitoon kotioloissa. Juuri sellaisia juttuja, joita itse haluaisin lukea. Olen ihan järkyttävän kiitollinen sitä, minkälaista elämää olen saanut elää viimeiset vuodet, mutta samalla olen myös todella kypsä kaikenlaiseen kiiltokuvamaisuuteen. Ja sitten taas samalla ymmärrän todella hyvin miksi se on mennyt siihen. 

On tosi paljon helpompi näyttää vain lavastettua pintaa, sillä siinä vaiheessa kun ikäviä kommentteja tulee, tuntee että se "aito minä" on niiltä suojassa. Ja tietysti blogi on monille myös tietynlainen portfolio ja cv, johon se vanha kotikutoisuus ei vain istu. Olen pohtinut tätä asiaa paljon lähiaikoina ja miettinyt, miten voisi saada kaiken. Pystyä olemaan aito ja haavoittuvainen ja silti pitää jonkinlainen teflonpinta sen jonkin herkimmän ympärillä. 

En tiedä saitteko tästä tajunnanvirrasta lainkaan kiinni, mutta kiinnostaisi ehdottomasti kuulla teidän mielipiteitä asiasta. Onko kotikutoisuus ja samaistuttavuus ihan last season? Vai toivotaanko sitä edelleen blogilta? Mitkä ylipäätään on niitä syitä, minkä takia edelleen luette blogeja, kun instagramista saa sen visuaalisen nälän helpommin tyydytettyä? Valitsin tällaisen kuvaparin tähän, sillä tuo ensimmäinen, muokkaamaton kuva, jonka olen lähettänyt asusta ystävälleni kysyen "onks tää hyvä illaks?", jossa minulla ei ole meikkiä ja matkalaukku räjäytetty peilin eteen, on minusta jollain tavalla kiinnostavampi. Ainakin aidompi. 

Ladataan...

Ladataan...

Viime viikon Jonnet ei muista -podcast jaksosta on tullut todella paljon hyvää palautetta, ja eilen tajusin etten ole jakanut sitä vielä edes täällä. Saimme idean tähän jaksoon jotain edellistä äänittäessä. Luvassa on siis kunnon memory lane 90-luvulle. Muistellaan muun muassa slämäreitä, muropakettiylläreitä, kotibileitä ja niiden leikkejä ja paljon muuta.

Odottelen edelleen, että Sara löytäisi kuvan oranssista tukastaan, jossa on permanentti. Ja jos joku muistaa tän Kalevankadulla olleen vaateliikkeen nimen jossa myytiin mm. Mic Macia, niin kertokaa, sillä asia vaivaa edelleen! Tämän päivän skidit varmaan muistelevat tulevaisuudessa ainakin pokemon go-peliä, itsetehtyjä limoja, flossausta ja tubettajia. 

Ja tällä viikolla on puolestaan tullut taas uusi jakso, joka on yleisön pyynnöstä Kuutamolla-pelin toinen osa. Mitä paljastuksia ja valheita ollaan toisillemme keksitty tällä kertaa? 

Nyt Yksillä jää pienelle talvipaussille. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella, jatkuuko homma ja minkälaisella kulmalla. 

Olen koko aamupäivän tuijotellut ulos ikkunasta hämmennyksen vallassa. Olin nimittäin jo miltei ehtinyt unohtaa, miltä tuo sininen taivas näyttää. Kohta olisi tarkoitus lähteä hoitamaan paria työjuttua keskustaan, ja ajattelin vaihteen vuoksi kävellä rannan kautta kun ilma on niin kaunis. Kun näitä päiviä on marraskuussa niin vähän, osaa kyllä toden teolla arvostaa jokaikistä. 

Illalla suuntaamme elokuviin ja aion ostaa pitkästä aikaa ison pussin irtokarkkeja. Eilen loppunut Love Island jättää kyllä tyhjän paikan arki-iltoihin, joten pitää paikata se nyt jollain vaihtoehtoisella tekemisellä. Ehkä ihan hyväkin näin, niin voi keskittyä vaikkapa kirjojen lukemiseen. 

Ladataan...

Pages