Ladataan...

Olen monesti aiemminkin kertonut pitäväni paljon lukemisesta. Välillä tulee kausia, että ei tule luettua ollenkaan ja toisinaan saattaa ahmia monta romaania viikossa. Ystäväni vinkkasi minulle muutama päivä sitten Patti Smithin kirjasta "Ihan kakaroita". Muistan hipelöineeni kirjaa, kun kävin katsomassa Kiasmassa Robert Mapplethorpen näyttelyn kesällä. Jostain syystä se jäi silloin ostamatta, mutta nyt luin kirjan esittelytekstin ja innostuin siitä kunnolla. 

Päätin heti lauantaina heti herättyäni lähteä metsästämään kirjaa. Muistelin nähneeni suloisen kirjakaupan ihan lähellämme, ja ajattelin kokeilla ensin sieltä. Kirjakaupan nimi on Bluestockings ja siitä tuli heti ensivierailulla ihan lempikirjakauppani. Mieleeni tuli vähän sellaiset vaateliikkeet, jotka ostavat valikoiden eri brändien tuotteita ja huomaat makusi menevän täysin yksi yhteen sisäänostajan kanssa. 

Kauppa oli täynnä mielenkiintoisen kuuloisia kirjoja ja teki mieli jäädä selailemaan tarjontaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa.  Vaikka kauppa on pieni, löytyi onnekseni etsimäni kirja heti ensimmäiseltä pöydältä. Ihana tunne kun on uutta luettavaa pitkästä aikaa. 

Kirjakaupasta löytyy myös kahvia ja teetä, sekä muutama pöytä johon voi istahtaa lukemaan kirjoja tai lehtiä samalla kun nauttii juomaansa. Paikassa järjestetään myös paljon tapahtumia, kuten paneelikeskusteluita ja iltoja, joissa voi tavata kirjailijoita. Oli myös mahdollista ostaa kirja "sokkona", ilman kirjan tai kirjailijan nimeä. Mielestäni tämä oli ihan hauska idea. Kauppa myy myös vanhoja kirjoja edullisin hinnoin. 

Lue myös omat kirjavinkkini ja lukijoiden vinkit tästä postauksesta. 

Ladataan...

Tuntuu kuin siitä olisi ihan vähän aikaa. Makasin kotisohvalla Helsingissä nauttien iltapäiväauringon lempeistä säteistä sekä pienestä ja mukavasta krapulasta. Sellaisesta, jossa on epänormaalin luova olo ja sängynpeitto tuntuu erikoisen hyvältä ihoa vasten. Nappasin käsiini Taivas ja helvetti - kirjasarjan kolmannen painoksen, joka kertoo yrittäjyyden sijaan huippu-urheilijoista. 

Luin ensin muutaman sivun, kunnes tarinat veivät niin mennessään, että yhtäkkiä olinkin ahminut melkein koko kirjan yhdeltä istumalta. Olimme tuskailleet viisumiasioiden kanssa ja pohtineet sitä, onko ilmaiseksi tehty harjoittelutyö tässä vaiheessa elämää enää järkevä satsaus uraa ajatellen? Suunta oli vähän epäselvä ja tietynlainen levottomuus varjosti päiviä. 

Kirjaa lukiessani kuitenkin tuntui kuin lamppu olisi syttynyt pääni yllä. Luin siitä, kuinka urheilijat olivat antaneet kaikkensa omille päämäärilleen. Harjoitelleet intohimoisesti päivittäin ja tehneet hurjasti töitä unelmiensa eteen. Silloin mietin ensimmäistä kertaa, jos sitä vain pakkaisi ja lähtisi ja käyttäisikin päivänsä samalla tavalla. Ei lomailuun, eikä toisaalta myöskään hanttihommien tekoon. Omistaisi päivät niille asioille, joista haluaa oppia lisää. 

Imisi itseensä inspiraatiota uusista kulttuureista ja samalla hioisi oimaa ammatillista pätevyyttään juuri niissä asioissa, joissa haluaa kehittyä. Jenkkien jälkeen voisi suunnata Etelä-Amerikkaan ja oppia espanjan kielen. Tuntui, että nyt olen oikean ajatuksen äärellä. Innostuneena kuin pieni lapsi vouhotin tämän suunnitelman ääneen poikaystävälleni, joka innostui ajatuksesta lopulta yhtä paljon. 

Aikamoisen ketjureaktion on tuo opus saanut loppujen lopuksi aikaan. Nyt kun kirjoittelen tätä täältä, tuntuu päätös niin oikealta. Pakkasin mukaani vain yhden kirjan, ja se onkin saman kirjasarjan neljäs versio. Tällä kertaa vuorossa on taas yrittäjät. Olen nyt suurinpiirtein kirjan puolessa välissä ja voin lämpimästi suositella koko kirjasarjaa ihan kaikille. Näistä tarinoista saa ihan hurjasti inspiraatiota, voimaa ja uskallusta omaan elämään. 

Pages