Ladataan...
Still Life

 

Lempisisustusjuttuni nyt: viherkasvit paperipusseissa. Eikö näytäkin kivalta?

Huomasin taannoin Marimekon liikkeessä käydessäni, että siellä oli tehty viherkasveille hauskoja pussukoita Marimekon ikonisista paperikasseista. Tai en ole varma olivatko ne kasseja vai tehty lahjapaperista, mutta kuitenkin ihastuin tähän ideaan ja päätin kopioida sen myös omaan sisustukseenkin. Löysin kotoa Marimekon ostoskassin, ja vaikka se onkin vähän neliskanttinen, minusta se sopii aika kivasti kastanjasutipuun ympärille! Btw, siinä on muuten kaunis ja helppohoitoinen kasvi. Sain tuon kasvin ystävältä synttärilahjaksi reilu vuosi sitten, ja keittiön aurinkoisella ikkunalaudalla se on kasvanut valtavasti ja alkanut rehottamaan ihan joka suuntaan.

Kodin pienemmille kasveille väsäilin pussukat puolestaan ihan tavallisista Granitin paperipusseista. Tosin se huono puolihan näissä toki on, että kasvia kastellessa niihin menee pakostakin kosteutta. Jos perinteinen paperipussukka tuntuu siksi huonolta vaihtoehdolta, olen myös nähnyt muutamissa sisustuskaupoissa paperisilta näyttäviä kankaisia versioita. Omaa silmääni kiehtoo tuo perinteisen vaaleanruskea väri, mutta myös valkoinen sopisi omaan kotiin oikein mainiosti!

Ihanaa perjantaita! 

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

Sunnuntait. Miten niistä oppisi nauttimaan enemmän? Ja miten pääsisi eroon sunnuntaiahdistuksesta?

Sunnuntait on vapaapäiviä siinä missä lauantaitkin, mutta usein niiden päällä leijuu se mälsä ajatus arkeen palaamisesta. Viikonloppu tuntuu aina liian lyhyeltä ja seuraavana päivänä odottaa aikainen herätys. Ainakin minulla sunnuntait menee usein sellaiseen turhaan "voi että kun huomenna pitää taas nousta niin aikaisin"-voivotteluun.

Nyt kun olen kokopäivätöissä, olen päättänyt keskittyä siihen että viikonloppuisin panostan lepäämiseen ja siihen etten tee liikaa suunnitelmia. Viikonloppuisin juhliminen tai baareissa ravaaminen ei ole aikoihin kuulunut mun elämään (nykyisin ehkä noin kerran kahdessa kuussa), eivätkä kallisarvoiset vapaapäivät kulu krapulan potemiseen tai huonoon oloon. Ja muutenkin minusta on kivempi viettää viikonloput niin että saisin niistä energiaa tulevalle viikolle, eikä niin että väsyisin viikonlopun menoista liikaa.

Oon aina ollut 100% kotoilija ja nautin siitä että saa olla rauhassa kotona. Hyvät yöunet, maukas ruoka ja rentoutunut olo on ne asiat joihin haluan keskittyä viikonloppuisin. Usein se tuntuukin menevän juuri niin, että lauantai kuluu kotona kölliessä, mutta sunnuntaille on mukava keksiä jotain tekemistä kodin ulkopuolelle, oli se sitten kävelyllä käymistä, jumppaa, ostoksia, ystävien näkemistä tai jotain muuta.

Sen sijaan että viikon viimeisenä päivänä keskittyisi tulevan maanantain murehtimiseen, aion jatkossa panostaa mukaviin sunnuntaipäiviin. Ja myös siihen että tekisi seuraavasta aamusta ja viikonalusta helpomman. Mulla kääntyy viikonloppuisin helposti unirytmi ja nukkumaanmeno viivästyy, mutta oon huomannut että sunnuntai-iltaisin tekee itselleen palveluksen menemällä ajoissa sänkyyn rauhoittumaan. Myös vaatteiden ja tavaroiden laittaminen valmiiksi ja kahvinkeittiminen lataaminen helpottaa seuraavaa aamua huomattavasti. Ja jos muistan, niin teen tuorepuuron illalla valmiiksi jääkaappiin.

Jos mulla tulee viikonlopun aikana mieleen joku työasia, pyrin yleensä kirjoittamaan sen ylös ja palaamaan siihen sitten maanantaiaamuna, ellei kyseessä ole joku tosi kiireellinen juttu. Olen huomannut että ainakin itselläni tämä tapa auttaa, eivätkä työjutut pyöri päässä koko viikonloppua. Maanantai-aamuja helpottaa myös se että yrittää perjantaina muistaa kirjoittaa ylös maanantai-aamun tärkeimmät tehtävät. Jos töihin tullessa sähköposti tulvii ja riittämättömyyden tunne iskee, on helpompi päästä kunnolla hommiin kun on hahmotellut to do-listaa jo valmiiksi.

Tälle päivälle mulla on tiedossa kuvaustreffit Ouluuks-Päivin kanssa (odotan innolla!) ja illempana menen ehkä kehonhuoltotunnille. Juuri sopivan rentoa sunnuntaipuuhaa!

Onko sulla ollut samanlaisia pohdintoja viime aikoina? Millaisia keinoja sulla on sunnuntaiahdistuksen päihittämiseen?

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

 

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

Syksy, varsinkin alkusyksy on aina ollut mun lempivuodenaika. Luonto on silloin kauneimmillaan, arki asettuu takaisin uomiinsa kesän jälkeen, ja voi kaivaa kaapista esiin suosikkivillapaidan.

Mistä mun syksy on tehty?

Inspiroivasta syystyylistä
Kaksi väriä jotka kuuluvat syksyyn: viininpunainen ja sinapinkeltainen. Vaikka nautinkin kesämekoista ja siitä että pukeutuminen on kesällä helppoa ja yksinkertaista, kyllä syksy ja kerrospukeutuminen on enemmän mun mieleen. Vaatekaappiin täytyisi tehdä inventaario ja hakea kellarista syystakit, pipot, maiharit ja paksut neuleet valmiiksi odottelemaan niitä aamuja kun ympärille tarvitsee vähän enemmän lämmikettä. Tuo kuvassa näkyvä sinapinkeltainen neule on ihana!

Rennoista koti-illoista, teestä ja hyvästä ruuasta
Sohva, viltti ja kuppi teetä ei tunnu ikinä niin hyvältä kuin syksyisin. Mitähän sarjaa sitä muuten seuraavaksi alkaisi katsomaan? Ainakin ihan kohta alkaa telkkarissa yksi mun joka syksyinen suosikki, nimittäin Ensitreffit alttarilla. Onko muita jotka odottaa tuota sarjaa innolla? Mun on lisäksi ollut tarkoitus jo vaikka kuinka kauan alkaa katsomaan muiden maiden Skameja sen norjalaisen alkuperäisen lisäksi, saapa nähdä koukuttuuko niihinkin yhtä pahasti!

Musiikista ja kirjoista
Sen lisäksi että tällä hetkellä haluan käpertyä sohvalle sen teekupposen ja hyvän sarjan kanssa, kylmenevään vuodenaikaan kuuluu olennaisesti myös kirjat ja musiikki. Tänä syksynä aion myös kokeilla äänikirjoja (joo, tiedän oon aika hidas..)!

Eräs mun suosikkilevy syksylle on Iisan Kukaan ei oo kenenkään-albumi, suosittelen kuuntelemaan jos kaipaat tunnelmallista taustamusiikkia vaikkapa lenkeille.

Harrastuksista ja sisustamisesta
Välillä on kiva lähteä pois kotoa oikeasti tekemään jotain (kuten käymään jumpissa), mutta mä olen kyllä sen verran kotoilija, että nautin siitä että kotonakin on kaikkea kivaa puuhattavaa. Mulla on yleensä aina kotona kesken jonkinlainen sisustusprojekti tai muu urakka, ja toisinaan taas saatan istua koko illan buller journalin ääressä. Yksi tauolla ollut harrastus, nimittäin postcrossing pitäisi muuten taas herättää henkiin!

Ystävistä, tapahtumista ja treffi-illoista
Tuleville viikoille ja kuukausille on tiedossa vaikka mitä mukavia juttuja niin töihin kuin vapaa-aikaan liittyen. Ja yksi sellainen on tiedossa jo tälle viikonlopulle: olen nimittäin lähdössä noin parinkymmenen muun bloggaajan kanssa käymään Virossa päiväretkellä Nurme-luonnonkosmetiikkamerkin tehtaalla. Oon niin innoissani, ihan huippua päästä mukaan tällaiselle reissulle (mua myös jännittää aika kovasti..)!

Mitkä jutut kuuluu ehdottomasti sun syksyyn?

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

Viikon sekametelipostaus tässä näin:

- Maanantaina oli mun syntymäpäivä, ja sen verukkeella oonkin sitten herkutellut ihan koko viikon...hah! Käytiin ennakkoon juhlimassa synttäreitä sunnuntaina ravintolassa treffien merkeissä, ja synttäripäivänä poikaystävä teki meille ruokaa ja oli ostanut mulle suklaamuffinssin ja kukkia <3 Niin ja muutoinkin tämän viikon ruokalistalta on sen lisäksi löytynyt aika paljon jäätelöä, suklaata ja pitsaa..

- Me saatiin tiistaina vihdoinkin keittiöön uusi jääkaappi, hella ja tiskikone. Torstaina alettiin tekemään pitsaa ja toinen pitsa oli jo lämpenemässä, kun uunista kuului ihan hirveä posahdus. Uunin luukun sisäpuolella ollut lasi RÄJÄHTI miljooniksi palasiksi uunin sisälle..jep, näinkin voi näköjään käydä, ja arvatkaa vaan säikähdettiinkö! Noh ei muuta kun odottelemaan että saadaan uusi lasi uuniin :( Argh!

- Sain postissa ystävältä tuon söpön synttärikortin, kiitos!

- Tällä viikolla mun työmatkojen soittolistalla on ollut Paperi T. Oon lämmennyt Paperi T:lle tosi hitaasti, enkä oikein vieläkään pidä kaikista hänen biiseistään, mutta täytyy sanoa että varsinkin tältä uudelta levyltä on löytynyt jo monta suosikkikappaletta. Vielä en oo kerennyt nähä artistia livenä ja tuleva keikka Oulussakin taitaa olla jo loppuunmyyty, enkä tietenkään ehtinyt ostaa lippua ajoissa..

- Mun viime päivien lemppariasu on ollut tässä postauksessa näkyvä Monkin ruutumekko, sukkahousut ja siniset Adidaksen lenkkarit. Kävi kyllä niin hyvä tuuri tun mekon kanssa, olin nimittäin miettinyt että haluaisin syksyksi Monkilta jonkun oversize-mekon, ja sitten tuo tuli vastaan kirpparilla, edulliseen hintaan ja moitteettomassa kunnossa!

- Tänään on tarkoitus pestä pyykkiä ja siivoilla vähän kotia, mutta ennen kaikkea ottaa ihan iisisti ja levätä. Ensi viikonloppuna oon muuten lähdössä Viroon päivämatkalle, mun ekalle blogireissulle ikinä! :D Siitä lisää vähän myöhemmin.

Rauhallista sunnuntaita! <3

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

Oon pitkään haaveillut jonkunlaisesta seinävaatteesta kotiin. Tiedän että niitä voisi hyvin tehdä itsekin, mutta olen nykyään ihan superlaiska tekemään mitään käsitöitä. Eilen huomasin kirpparilla tämän kauniin ja tosi simppelin seinävaatteen. Siinä on metallinen rengas, jonka ympärille on solmittu trikookankaan palasia, ja siitä tulee vähän mieleen unisieppari.

Seinävaate päätyi mun ostoskoriin, sillä tiesin heti mihin sen laittaisin: olohuoneen seinälle muiden pyöreiden muotojen seuraksi! Tykästyin seinävaatteeseen niin paljon että aloin selata netistä ohjeita moisen tekemiseen itse. Ehkäpä siinä olisi mulle pitkästä aikaa syksyksi käsityöprojekti?

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

Heinäkuu jäi mieleen helteestä, trooppisista öistä, iltauinneista ja huolettomasta fiiliksestä. Ja siitä, että töitä ja vapaa-aikaa oli juuri sopivassa suhteessa, ja ehdin töiden ohella nauttia kesästä oikein kunnolla. Kuukausi tuntui taas hujahtavan ohi hetkessä, mutta siitä oon aivan varma että heinäkuun lempeät kesäpäivät ja kaikki ihanat jutut pysyy mielessä vielä pitkään. Oon iloinen että helleputki viimein helpotti, mutta kuumuutta (ja ennen kaikkea valoa) tulee ihan varmasti ikävä talvipakkasilla!

Muutamia heinäkuun lempparijuttuja:

Paras ruoka:

Heinäkuussa mun ruokavalioon kuului päivästä toiseen aikalailla samoja juttuja: salaattia, jäätelöä, nektariineja, mansikoita, raikkaita smoothieita, mehua, kivennäisvettä ja frappeja. Ihan oikeasti, en muista milloin viimeksi olisin syönyt näin paljon jäätelöä?! En tainnut kokkailla koko kuukauden aikana lämmintä ruokaa kuin pari kertaa, mutta sen sijaan mahan täytti värikkäät salaatit couscousilla ja vaihtelevilla proteiininlähteillä höystettynä. Hamstrasin kaupasta ihanan mehukkaita nektariineja, joista tuli salaateissa mun lempikombo avokadon kanssa. Jännää miten talvella tuntuu että tarvitsee päivässä kaksi kunnon lämmintä ateriaa ja paljon välipaloja, ja näin kesäkuumalla pärjää ihan hyvin kevyemmällä ruualla ja pienemmillä aterioilla.

Paras sarja:

En aloittanut heinäkuussa mitään uutta sarjaa, vaan sen sijaan mun suunnitelmana on tämän kesän aikana katsoa loppuun kaikki "rästissä" olevat keskeneräiset sarjat. Suosittelin blogissa jo kesäkuussa ruotsalaista Ennen kuolemaa-sarjaa, mutta mulla jäi jossain vaiheessa se vähän kesken. Sarjan keskivaiheilla oli muutama vähän tylsempi jakso, mutta se käy ensimmäisen kauden loppua kohti ihan superjännäksi, suosittelen! Ennen kuolemaa löytyy Yle Areenasta.

Toinen mun heinäkuun suosikkisarja löytyy myös Yle Areenasta, aloin nimittäin katsomaan noin miljoonatta kertaa Metsoloita :D Kuka muistaa tuon nostalgisen ysärisarjan?! Tää mun Metsolat-fanitus aiheuttaa jo vähän naurua ystäväpiirissäni, mutta hei minkäs sille voin että oon fanittanut tota sarjaa ihan pikkutytöstä asti :D

Paras ostos:

Löysin kirpputorilta kauan haaveilemani vanhan kasvitaulun! 25 euroa maksanut taulu on vuodelta 1908, ja se löysi paikkansa meidän keittiöstä. Toinen heinäkuun lemppariostos on useissa asukuvissa näkynyt H&M:n alesta löytynyt paperinarusta tehty pyöreä laukku, jota oon käyttänyt melkein joka päivä. 

Paras reissu:

Eräs heinäkuun mieleenpainuvimmista jutuista oli päivä, joka me vietettiin Kukka- ja Eläinpuisto Escurialissa. Eräänä vapaapäivänä me pakattiin reput ja juomapullot mukaan ja matkattiin kahden lapsen ja kolmen aikuisen voimin Escurialiin Liminkaan. Mulla ei ollut hirveästi ennakko-odotuksia puistoa kohtaan, mutta se osoittautui oikein kivaksi ja leppoisaksi paikaksi! Puistossa ei ollut liikaa ruuhkaa, joten saatiin rauhassa kierrellä ja katsella eläimiä. En ole varma haluanko käydä enää sellaisissa isoissa eläintarhoissa, mutta tällaiset hyvinhoidetut kotieläinpuistot on mukavia paikkoja. Mua ihastutti suuresti söpöt alpakat ja tietysti ponit ja puput :D

Heinäkuussa tapahtui toki myös kaikkea muuta kivaa: mm. vietettiin poikaystävän kanssa rantapäivä Pikisaaressa, kävin useina iltoina pyöräilemässä ja iltauinnilla itsekseni, kävin elokuvissa, vietettiin työkavereiden kanssa iltaa ravintolassa ja käytiin kesäteatterissa, hengailin viikonlopun äitini kanssa ja olin töissä Qstockissa.

Mitkä oli sun lempparijuttuja heinäkuussa?

 

Heinäkuun postauksia:

Blogipohdintaa & mikä tekee blogista kiinnostavan?

Weekend mood

Hupisaaret: Kaunein paikka Oulussa

Rantapäivä & kesän söpöin asu

Verkkokassi - hot vai not?

A Moment in the Reeds - ristiriitainen elokuvakokemus

Uusia luonnonkosmetiikan löytöjä

Miten pukeutua töihin helteellä?

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

 

 

Ladataan...

Pages