Ladataan...
Stronger by Hanna

Sehän se on se ongelma usein. Liikkuisihan sitä mielellään, mutta kun polvet oreilee. Tai olkapäää estää kuntosaliharrastuksen. Tai selkä. Tai hartiat menee heti jumiin... Tätä kuulen usein. Meitä ihmisiä ohjaa vaistot. Kun jokin paikka oireilee, vaisto ohjaa välttämään kipua. Aloitat liikkumisen ehkä tauon jälkeen. Tulee olkapää kipeäksi. Lopetat liikkumisen. Pidät puoli vuotta taukoa, olkapää paranee vähän, mutta ehkä muistuttaa olemassa olostaan välillä. Sitten aloitat taas, ja se tulee heti kipeäksi. Okei! I quit!! Ei sitten liikuta! Helppohan se terveiden on jumpata ja huhkia. En mä vaan pysty vaikka haluisinkin.

Kysyin instagram storiesissa kokemuksia liikunan provosoimista kiputiloista. Ja kuten arvata saattaa, pitkän tauon jälkeen liikunnan aloittaminen aika monella herätteli jotain vanhoja vaivoja esiin. Olkapää ainakin kuulosti olevan yleisin. Haluaisin nyt vähän rauhoitella, ja kertoa, että harvoin se vaiva lepäämällä kuitenkaan paranee. Parasta on selvittää, miksi kipu ylipäätään tuli. Aika tavallista on virheellinen kuormitus, eli liikunta itsessään ei ole syypää.

Anna jonkun kertoa, mitä kannattaa tehdä

Tärkeintä on, että kun aloitat liikkumaan, tiedät mitä teet. Tiedät missä asennossa teet. Jos sinulla on jokin "tyyppivika" kehossasi, esimerkiksi hartiat edessä ja vähän lysähtänyt ryhti, on ennustettavissa että tulet saamaan oireita juuri hartiarenkaan alueelle. Jos pakarasi ovat heikot aktivoitumaan, on ennustettavissa, että saat mahdollisia rasitusvammoja polven alueelle. Väitän, että juuri silloin, kun aloitat liikkumisen pitkän tauon jälkeen, hyödyt ammattilaisen avusta parhaiten. Ehkäpä silloin onnistut välttämään edessäsi muuten olevat kiputilat, jotka ovat aiemminkin keskeyttäneet liikuntaharrastuksesi? Ideahan on, että opit, miksi kipu alkoi haitata. Ja sitten opit, miten hoitaa sitä. Ja kaikista tärkeintä, harjoitusohjelmasi on suunniteltava niin, että vaiva ei jatkossa enää esiinny! Eli treenaamalla oikealla tavalla, pääset siitä parhaassa tapauksessa lopullisesti eroon!

Aloita maltilla

Aloita rauhassa. Hyvä puoli siinä, että et ole liikkunut ollenkaan viimeaikoina on se, että saat tuloksia erittäin vähällä liikunnalla. Yksikin rauhallinen treenikerta viikossa on enemmän kuin nolla! Joten jätä suosiolla kovimmat jumpat ja rankimmat salitreenit myöhemmäksi. Nauti siitä, että saat tuloksia vähemmälläkin puurtamisella. Ja vältät rasitusvammat samalla.

Lepo ei aina ole lääke

Tiedätkö, harva tuki- ja liikuntaelinvaiva paranee vain lepäämällä? Mietitäänpä mistä se olkapääkipu voi esimerkiksi johtua, miksi se kipeytyy liikkuessa: Aika tyypillinen (mullakin useampi asiakas kärsii täsmälleen tästä) ongelma on kiertäjäkalvosimen vaivat. Esimerkiksi ns. ahdasolka, joka aiheuttaa supraspinatusjänteeseen hankausta, tulehdustakin ja pahimmillaan repeämän. Koko ongelmavyyhti saa usein alkunsa siitä, että keho kuormittuu väärin. Olkapäät ovat hieman sisäkierrossa ja edessä. Rintalihakset kiristävät, sisäkiertäjät kiristävät, ulkokiertäjät ovat jämähtäneet pidentyneeseen asentoon ja jumittuneet sinne, samoin kuin lapoja lähentävät ja alas vetävät lihakset. Lapoja ylös vetävät lihakset ovat yliaktiiviset ja kiskovat harteita korviin lähes koko ajan. Tämä on siis suomeksi sanottuna se "huono ryhti", päätetyötä tekevällä tai somenatiivilla hyvin tyypillinen asento.

No, keho on siis jumittunut väärään asentoon. Mitä sitten? Olkanivelellä on vähemmän tilaa toimia. Kun kättä koittaa nostaa, ac-nivelessä (olkapään kärjessä) on ahtaampi tila jänteelle kulkea, ja siksi tulee hankausta. Hankaus aiheuttaa tulehdusreaktion, ja siitä seuraa kipua.

Jatkumo on tämä: osa lihaksista on liian heikot, osa liian yliaktiivset  - keho on "väärässä asennossa" - keho kuormittuu väärin liikkuessa - tulee kipua.

Ongelma alun perin alkoi sillä, että voimaa puuttuu sieltä, missä sitä tarvittaisiin kehon oikeaan kannatteluun ja hallittuun kuormittumiseen. Harva meistä on täydellisessä ryhdissä ilman minkäänlaista harjoittelua! Joten kun sitten aloitetaan liikkuminen, liikutaan vähän virheellisesti, ja vaivat iskevät lekalla päin näköä. Siinä oli yksi mahdollinen, joskin tavallinen esimerkki olkapääongelmien synnystä.

Samanlaiset virheelliset kuormitustekijät selittävät monesti myös (vähän yksinkertaistaen) seuraavia tiloja:

-hyppääjän polvi (etureisidominanssi, eli pakarat työskentelevät liian heikosti, ja etureisi ottaa ison osan työstä, jolloin polven etuosa alkaa kipeytyä)

-juoksijan polvi (polven ulkosyrjän kipu, kun pakara taas väistää työtä, ja kuomrmitus karkaa edelleen väärille osille, tässä tapauksessa TFL-lihakselle, mikä aiheuttaa reiden ulkosyrjän jännekalvon kiristymistä ja sitä kautta hankausta ja tulehdusta)

-selkävaivat (ei esimerkiksi osata hahmottaa selän asentoa, ei tunneta milloin se on neutraaliasennossa ja milloin ei), jolloin alaselkä kuormittuu liikaa kun sekin työ, mitä voisi tehdä lonkkanivelellä, tehdään lannerangalla

-jäykkä rintaranka, niin että lanneranka kompensoi puuttuvaa liikettä ja rasittuu siksi liikaa.

-plantaarifaskiitti (kantapään kipu) pohje voi olla heikko ja siksi kireä, jolloin aiheutuu kiristystä kantakalvoon ja tästä jatkuvaa vetoa ja tulehdusta

-tennis- tai golfkyynärpää, heikosti toimiva hartiarenkaan alue, jossa lapaluiden hallinta heikkoa. Osittain tästä syystä voimaa ei saada käytettyä selän lihaksista, vaan pienemmät ja heikommat rakenteet kyynärvarressa ylikuormittuvat. Yleistä esim. hoitajilla ja siivoojilla, joilla on paljon käsillä suoritettavia työtehtäviä, joissa ei ehdi/osata käyttää apua isommilla lihaksilla, vaan tehdään "nopeasti alta pois" käsivoimin.

Jos pystyt itse tähän vaikuttamaan, niin vaikuta!

Tuossa on tavallisia tuki- ja liikuntaelinongelmia, mitkä äityvät liikkuessa. Mutta kun se lepäily ei niitä korjaa! Silloin tarvitaan tietoa, MITEN kuormittaa kehoa. Mitkä lihakset ovat niitä heikkoja, että tällaisia ongelmia pääsee syntymään, ja miten vahvistaa niitä? Jos löysit itsesi ylemmistä kuvauksista, laita viestiä ammattilaiselle, joka opettaa sinulle miten päästä kyseisestä probleemasta eroon.

Eikö olisi kiva liikkua ilman kipua? Että voisit itse päättää, lähdetkö liikkumaan vai et, ilman että kehosi rajoittaa sinua? Keho on tehty liikkumaan! Lihasepätasapaino-ongelmat syntyvät usein liikkumattomuudesta (tai vääränlaisesta liikunnasta), ja ne korjataan oikeanlaisella liikkellä. Huom, näitä vaivoja EI korjata hieronnalla tai venyttelyllä! Ne tuntuvat hyvältä, ja voivat vähän helpottaa oireita hetkeksi, mutta eivät opeta kehoa toimimaan oikein ja korjaamaan väärää kuormittumista.

Keho on liikkumattomana kipeä, kankea jopa raihnainen. Mutta sen ei tarvitse olla! Iästä tai kunnosta huolimatta pystyt helpottamaan liikkumistasi, kampittamaan sinun akilleen kantapääsi. Et ole elämässäsi tuuliajolla, vaan pystyt itse vaikuttamaan siihen aika pitkälti, millainen olo kehossasi on. Jatkuva kivistys vaikkapa polvessa vie viimeisetkin halut liikkua, ja vetää mielialaakin alaspäin. Mistä kaikesta joudut luopumaan kivun vuoksi? Jos se on hoidettavissa (niin kuin moni tuki-ja liikuntaelinvaiva on), niin hoida! Kolmen kuukauden päästä mietit, miksi et tehnyt sitä aikaisemmin. Valitse olla vahva.

Ladataan...
Stronger by Hanna

Miksi lapsi harrastaa? Toki joku haluaa lapsestaan menestyvän kilpaurheilijan ja se on ok, jos lapsi itsekin sitä haluaa. Puhutaan kuitenkin nyt huvikseen harrastavista, ei niin vakavasti treenaavista lapsista mihin suurin osa kuuluu. Pienelle lapselle harrastamisen syyksi riitää se, että se on hauskaa. Ja sitä sen totta vie on oltava! Kun lapsi kasvaa, ja kyseenalaistaa miksi treeneissä käydää, kerro hänelle että tässä treenataan elämää varten.

Liikkuessaan lapsi oppii yrittämään, onnistumaan ja epäonnistumaan. Hän oppii sietämään jännitystä kilpailutilanteessa tai näytöksessä, hän oppii suoriutumaan vaikka on hälinää ympärillä, suuntaamaan keskittymistään vain omaan suoritukseen. Hän oppii toimimaan toisten lasten kanssa, ja kuuntelemaan ohjeita valmentajalta. On ihan hyvä taito osata kuunnella auktoriteettia. Tykkäsitpä ajatuksesta tai et, niin sitä taitoa tarvitaan aikuisena! Hän oppii rauhoittamaan itsensä jos jännittää, muistelemaan kerrattuja kuvioita ja soveltamaan oppimaansa sekunnin sadasosassa muuttuvissa pelitilanteissa. Arvokkaita taitoja. Huomasitko, että harrastuksen hyödyt, joista kerroin, liittyvät kaikki henkiseen kasvuun ja tunteiden säätelyyn? Niitä taitoja oppii liikkuessa, yllättävää kyllä!

On ilmiselvää, että harrastaessa oppii motorisesti ketterämmäksi ja pysyy hyvässä kunnossa. Mielestäni lapselle kuitenkaan ei tarvitse niitä niin hirveästi avata. Ehkä voi sanoa, että kun harrastaa voimistelua, niin voimat kasvavat, ja kun kehossa on voimaa, ei tule selkä tai polvi niin helposti kipeäksi. Se, mitä en lapselle edes sanoisi, on että liikkuminen laihduttaa, tai estää lihomista. Tämä ei kuulu lapsen motiiveihin liikkua! Piste. Lapsi liikkuu siksi että se on hauskaa, siksi että hän haluaa. Kun hän tarpeeksi monta vuotta liikkuu noista syistä, kantavat ne syyt läpi aikuisuudenkin. Lapsen motiivit liikkua tulisi olla sellaisia, että hän saa jotain sillä että liikkuu: hupia, kavereita, (psyykksisiä kykyjä, vaikkei pieni lapsi sitä vielä itse edes ymmärrä). Motiivit eivät saisi olla sellaisia että liikkumisella päästään jostain asiasta eroon, kuten lihavuudesta.

Työelämä vs lapsen harrastus

Voi olla vaikea samaistua lapsen maailmaan, joten mietitään meille aikuisille helpompaa esimerkkiä, vaikkapa työtä: Mitä vaaditaan siihen, että teet työssäsi hyviä suorituksia ja pysyt motivoituneena? Se edellyttää kolmea asiaa: omaehtoisuutta, yhteisöllisyyttä ja kyvykkyyden tunnetta. Omaehtoisuus tarkoittaa, että saat itse vaikuttaa työtehtäviisi edes jonkin verran, tai vaikkapa työvuoroihisi, sinulle ei pelkästään sanella kaikkea ylhäältä päin. Yhteisöllisyys tarkoittaa, että sinut hyväksytään työyhteisöön ja koet olevasi turvassa. Uskallat kertoa mielipiteitäsi ja toiset hyväksyvät ne, vaikka olisivatkin eri mieltä kanssasi. Kyvykkyyden tunne tarkoittaa, että tiedät, mitä osaat ja luotat omiin taitoihisi. Teet työtehtäväsi varmuudella ja rennosti. Uskallat haastaa itseäsi (ensinnäkin koska koet olevasi työhteisössä turvassa, jossa epäonnistumisetkin sallitaan) ja haluat oppia lisää. Kyvykkyyden tunne ei tarkoita että uskoisit osaavasi kaiken, vaan nimenomaan tiedät mitä osaat, haluat oppia lisää ja tiedät myös, milloin konsultoida kollegaa.

Toteutuvatko nuo asiat omassa työssäsi? Jos toteutuvat, niin sulla on mahtava työ ja työyhteisö! Jos ei, niin vink vink johtoon päin. Nämä asiat ovat tutkitusti sellaisia, mitkä saavat työn tuottavuutta nousemaan, ja ehkäisevät henkilöstön uupumista.

Täsmälleen samalla tavalla tulisi edetä lasten harrastusten kanssa. Lapsen tulisi itse saada vaikuttaa asiaan: mikä laji häntä kiinnostaa? Ja itse treeneissä, teetkö kuperkeikan vai hypyn, tai jos molemmat nyt vain täytyy tehdä, niin teetkö ensin kuperkeikan vai hypyn? Valmentaja kannustaa ja kutsuu lasta nimeltä. Kaikille lapsille opetetaan, että kannustetaan ja autetaan kaveria, ja taputetaan kun joku onnistuu. Otetaan kaikki mukaan ja muidenkin kuin oman parhaan kaverin kanssa voi tehdä pariharjoitteita. Autetaan lasta tunnistamaan oma kyvykkyys, kerrotaan mikä meni erityisen hienosti. Suunnitellaan harjoitteita niin, että lapsi saa onnistumisen kokemuksia. Ei haittaa, että aina ei onnistu, mutta mitä enemmän onnistumisia, sitä paremmaksi itseluottamus harjoitellessa kasvaa. Mitä parempi itseluottamus, sitä enemmän uskaltaa yrittää ja välillä epäonnistua. Tähän taas linkittyy yhteisöllisyys vahvasti, valmentaja ja joukkue sallii epäonnistumisen.

Tuleeko lapsella olla harrastuksia?

Olen sitä mieltä, että kyllä. Mutta ehkä yksi tai kaksi. Joka päivälle ei tarvita treenejä, lapsella tulee olla myös vapaa-aikaa. Kun lapsi on pihalla kavereiden kanssa, omaehtoisuus totetuutu liikkuessa aika kätevästi. Lapsella on hyvä myös olla välillä tylsää, ettei aina ole ohjelmoitua suunnitelmaa. Hänen on hyvä olla välillä myös yksin omien ajatustensa kanssa.

Jos lapsi ei halua lähteä harrastukseen, niin selvitä syy miksi. Onko siellä sattunut jotain, onko harrastus liian vaativa? Halusiko lapsi sinne alunperinkään? Vai laiskottaako häntä vain? Tai, korjaan, ehkä häntä ei laiskota, ehkä hän vain testaa vanhempiaan, että saako tahtonsa läpi. Muistan itse kun harrastin uintia, enkä aina halunnut lähteä treeneihin. Lähinnä siksi että sohvalla oli niin mukava lojua! :) Mutta joka kerta kun lähdin, niin ei kaduttanut jälkeen päin. Lapsi ajattelee tässä ja nyt, hänen on vaikea kuvitella että siellä treenipaikalla sitten yleensä on tosi mukavaa. Auta lasta tässä, ja tsemppaa lähtemään. Se on ehkä kannattavampi tapa, kuin "on mentävä koska olen jo maksanut tämän". Hinnalla perustelu on sinun motiivisi viedä lapsi treeneihin, ei lapsen. Auta häntä löytämään oma syynsä liikkua. Motivaatiota pitää houkutella esin, ei se tule odottelemalla.

Kannustava aikuinen lapsen harrastuksissa

Jotkut asiat jäävät mieleen todella vahvasti. Ne tuntuvat ihan vähäpätöisiltä siinä hetkessä, mutta jopa yksi lause saattaa määritellä pitkälti sitä, miten näet itsesi, tai miten suhtaudut haasteisiin. Muistan olleeni joskus 8-vuotiaana uintikisoissa. Odotin vuoroani, ja tärisin. En tiennyt miksi. Olotila oli jotenkin epämiellyttävä. Seisoin odottamassa pääsyä omalle radalleni ja vieressäni oli joku mies, ehkä talonmies tai uinninvalvoja, en muista. Taisin sanoa hänelle että en tiedä miksi mun koko keho tärisee. Miesi siihen vaan hymähti että sua jännittää, ja se tärinä loppuu kyllä samantien kun pääset veteen. Uskoin häntä ja se vähän rauhoitti minua. Ja kävi juuri kuten hän sanoi, heti kun hyppäsin veteen, tärinä tietysti lakkasi ja uin oikein hienon suorituksen. En muista voitinko, tuskinpa! Mutta uinti meni hyvin. Pointti on se, että olin lapsi. Mua ei ollut koskaan jännittänyt niin paljon! En edes tiennyt että keho voi täristä kun jännittää. Ja silti uskalsin hypätä veteen ja uida siitä huolimatta.

Noista kokemuksista on neljännesvuosisata aikaa, ja silti jokin yksittäinen lause on jäänyt niin vahvasti mieleen. Ja väitän, että sen ansiosta olen menestynyt monessa asiassa paremmin kuin ehkä muuten olisin. Olen ollut lukemattomissa ahdistavissa ja jännittävissä tilanteissa, ja jännityksestä huolimatta pystynut suoriutumaan kiitettävästi. Taikasana ei ole se, ettei jännitä, vaan se, että tiedät osaavasi jännityksestä huolimatta. Ja että osaat rauhoitella itseäsi sen verran, ettet aivan lamaannu.

En ole ammattikasvattaja. Olen kolmen lapsen äiti, ja fysioterapeutti. Siltä pohjalta nämä ajatukset. Olin eilen tyttäreni esimmäisessä voimistelunäytöksessä. Kyseessä oli harjoitusnäytös, jotta lapset saavat tuntumaan kisatilanteisiin. Oli hälinää ja välillä kaksi lasta samaan aikaaan lavalla tekemässä omaa kuviotaan. 7-vuotias tyttäreni onnistui hienosti. Hän teki viisi temppua, joista kolme meni loistavasti ja kaksi vähän sinne päin. Me ei ole edes käyty tätä "suoritusta" läpi että mikä meni hyvin ja mitä voi parantaa. Jos hän itse kysyy, että miten voi tehdä paremmin ensi kerralla, niin sitten katsotaan. Mutta niin kauan kuin hän on sillä fiiliksellä että hauskaa oli, niin sillä mennään. Aina ei tarvitse pyrkiä suorittamaan, ilon kautta tekeminen riittää vallan mainiosti.

Bloglovin

Ladataan...

Ladataan...
Stronger by Hanna

Huomasitte varmaan, että blogin nimi vaihtui. You. Stronger. on nyt Stronger by Hanna. Olen pitkään miettinyt, että haluaisin tästä jotenkin persoonallisemman ja henkilökohtaisemman. En vielä osaa täysin sanoa, minkälaiseksi tämä tulee muokkautumaan, mutta aloitetaan nyt siitä, että blogin nimessä näkyy oma nimeni. Silloin tämä henkilöityy vähän paremmin, ja saan ehkä kirjoitettua enemmän omasta näkökulmastani.

Blogi tulee edelleen olemaan pääasiassa ammatillinen, katson asioita valmentajan ja fysioterapeutin näkökulmasta. Mutta asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia, ja monesta asiasta voi olla useampaa eri mieltä. Puhun tietysti omasta näkökulmastani. Katson mielelläni maailmaa liikunta-alan ammattilaisen silmin, mutta koskaan ei voi kuitenkaan unohtaa yksilöä.

Eniten ehkä tässä vaikuttaa se, että tyyli, millä vaikkapa valmennan, on aina ihmisen huomioiva. Toisin sanoen, jos joskus valmennettavalla tuntuu, että tänään täytyy vain jutella, niin sitten me juttelemme. Treenit saa kyllä tehtyä toistekin. Pidän jopa treenejä tärkeämpänä sitä, että jos mielen päällä on jotain, eikä ketään muuta kelle siitä kertoa, niin sitten vaikka valmentajalle. Toki suurin osa valmennuksista menee yleensä ihan treeni edellä. Väitän kuitenkin, että jos vain ohjaisin asiakasta kysymättä ensin että miten menee, niin homma jäisi jotenkin yksiulotteiseksi. Mä en halua toimia niin.

Valmennan normaaleja, tavallisia kuntoilijoita. Jos valmentaisin kilpaurheilijoita, en tiedä, kysyisinkö heiltä miten menee. Ehkä kysyisin, ja he vastaisivat että hyvin. Sitten treenattais ilman turhia höpinöitä. Mutta usein ihmisellä ei välttämättä mene ihan hyvin. Joskus menee suorastaan päin persettä. Ja joskus taas menee niin hyvin, että hän haluaa jakaa sen valmentajalleen. PT:n työ ei ole pelkästään kertoa ja puhua, vaan myös kuunnella. Ja sitä puolta haluaisin korostaa tässä kiireisessä maailmassa. Kaikilla pitää olla joku ihminen, jolle puhua. Vaikka sitten ihan jonninjoutavia asioita. Kaikki kuitenkin haluavat tulla kuulluksi ja nähdyiksi.

Uskon siihen, että opetus ei ole vain sitä että valmentaja tai opettaja puhuu, vaan asiakkaan tulee itse myös aktiivisesti miettiä että miksi näin tehdään. Samalla tavalla myös keskustelu on kaksisuuntainen tie, jos toinen kertoo itsestään jotain, on suorastaan normaalia että kuuntelemassa on oikea henkilö, eikä vaikka tietokone. Persoona. Siksi haluaisin tuoda tähän blogiin hieman enemmän henkilökohtaisuutta. Että täällä ei vain ole joku joka sanelee faktoja ja tutkimustuloksia. Vaan ihan oikea ihminen. Naurava, nopea käänteissään, joskus kovaääninen ja äärimmäisen helposti innostuva ihminen.

Jatketaanpa juttua pian.

Hanna

 

Ladataan...

Pages