Ladataan...
Stronger by Hanna

Miksi se juokseminen on niin raskasta? Miten joku voi jaksaa juosta 10km putkeen?! Miksi minun kunto ei parane, vaikka kuinka juoksen? Näitä kysymyksiä moni pohtii. Juokseminen tuntuisi ajatuksena kivalta, se ei ole kelloon sidottu ja se on kävelyä tehokkaampaa. Mutta kun ei saakeli vieköön jaksa!! Hengitys vinkuu ja pohkeita hapottaa. Ehkä mä en vaan ole juoksijatyyppiä...?

Osunko oikeaan, jos sanon, että olet asiasta kiinnostuneena lukenut jo monta lehtijuttua tai kirjaa juoksemisesta? Tietoa kyllä on, mutta silti juokseminen ei vain koskaan tunnnu helpottuvan? Seuraavaksi varmat mokat, joilla torpedoida hyvin alkava juoksuinnostus. Nämä virheet välttämällä onnistut!

Mä olen tehnyt näistä JOKAISEN virheen. Niin se vaan on, että kaikki pitää kantapään kautta kokeilla, ennen kuin juokseminen alkaa oikeasti kevenemään ja onnistumaan. Koko tähänastisen aikuisikäni olen juossut niin, että olen koittanut pitää vauhdin tarpeeksi hitaana, ettei syke nouse. Nyt viimeinkin, kaikkien noiden virheiden jälkeen olen päässyt siihen pisteeseen, että vauhtia pitää alkaa jo lisäämään juostessa! Ja onhan se mahtavaa kun huomaa, että jaksaa vaikka kuinka! Jos sinä haluat siihen pisteeseen, että iänikuiset rääkkilenkit ovat historiaa, ja juokseminen alkaa viimeinkin tuntua mukavalta, lue seuraavat jutut mitä EI AINAKAAN KANNATA TEHDÄ.

1. Älä panosta vaatteisiin. Mikään ei tee juoksemisesta hankalampaa, kuin se, että joudut koko ajan korjailemaan vaatetustasi. Paita nousee ylös, takin helma on kainaloissa, lahkeet lepattavat tuulessa ja kastuvat märässä syyskelissä. Sitten märkä lahje liimaantuu pohkeeseen kiinni iljettävästi. Katastrofin kruunaa vielä joku telttamallin sadetakki. Sen alla kun juokset, saat samalla höyrysaunan. Onko saunassa kuntoileminen hääviä? Ei ole sadetakissa juokseminenkaan.

2. Ota musiikkia mukaan, mutta laita huonot kuulokkeet, mielellään nappimalliset, jotka eivät pysy korvissa! Niitä voit sitten pysähdellä tunkemaan yhä syvemmälle korvakäytävään kymmeniä kertoja lenkin aikana. Tuloksena mustelma korvan sisällä, mutta nappi ei edelleenkään pysy paikallaan. Jep. Superhauskaa! Millon mennään uudestaan?

3. Ota musiikkia mukaan, mutta älä valikoi soittolistaa viimeisen päälle. Hyvien juoksubiisien välissä on erityisen ärsyttävää kuunnella jotain väljähtänyttä, pikkasen liian hidasta humppaa. Vielä pahempi on Spotifyn ilmaisversio, mainokset täydellä volyymilla suoraan tärykalvolle aina kun vaihdat biisiä. Vielä pahempi: Spotifyn ilmaisversio kiinankielisillä mainoksilla!

4. Tähän voi vielä lukea Spotifytilin, jota muukin perhe käyttää. Kun pääset hyvään juoksuvauhtiin, lempibiisisi soi, ja kesken kaiken alkaa... MUUMIHUMPPA SOI, NYT KUULET MITEN MUUMIHUMPPA SOI...!!! Ei hemmetti! Soitat kotiin, että saisitko kuunnella omia biisejäsi tän juoksulenkin ajan, ja vastaus on että "Joo mutta Eemeli kuuntelee nää Muumibiisit eka". Sitten sä tietenkin juokset Muumihumpan tahtiin ja toivot, ettei vastaantulijat näe sun ilmeestä, mitä musiikkia kuuntelet.

5. Juokse liian kovalla sykkeellä. Tämä on tärkein. Jätä sykemittari kotiin/ostamatta kokonaan, ja vedä lenkki sillä vuhdilla, millä tuntuu että "pitäisi juosta". Ja sehän on satavarmasti liian kova vauhti. Jos aloitat juoksuharrastusta, ja haluat saada sen kulkemaan kevyesti, sinun tulisi pysyä peruskestävyysalueella. Mutta ehei, juokse pikkasen liian lujaa, niin että sykkeesi nousee vauhtikestävyysalueelle. Kunto ei kohoa, koska olet väärällä sykealueella. Vähän kuin haluaisit oppia saksankieltä, mutta luet ranskan kirjaa. Siinä saa sitten ihmetellä, miksi tulosta ei tule. Tämä on siis ultimaattisesti paras keino tappaa juoksuinnostus: liian korkea syke.

6. Lähde liikkeelle äkisti. Jos lähdet saman tien juoksemaan kotiovelta, tai 50m kävelyn jälkeen, hiussuonet ovat kiinni, ja veri virtaa pääosin luurankolihaksissa. Tästä johtuu se, että jo minuutin juostuasi katsot kelloa että milloin saa lopettaa. Pohkeita alkaa hapottamaan, ja tuntuu että sykekin kohoaa samantien. Keho ikään kuin sakkaa. Veri pääsee nimittäin virtaamaan hiussuoniin matalalla sykkellä kävellessä. Liian kova syke pistää työn isoihin lihaksiin. Joten, lähde painattamaan ilman kunnollista lämmittelyä. Silloin tunne on kauhea. Sitä fiilistä ei voita mikään, kun toivot ekan kilometrin kohdalla ettet olisi lähtenytkään lenkille.

7. Jos sulla on astma, älä ota astmalääkettä. Mieluiten talvipakkasella. Hengitys käy niin vaikeaksi, että pohdit, olisiko helpompaa juosta hengitystä pidättäen?

8. Jos reitilläsi on mäkiä, juokse reitti niin päin, että pahimmat ylämäet ovat loppumatkassa. Kun lopetat lenkin siihen että hädin tuskin pääset eteenpäin, on varma ettei seuraava treeni ihan heti houkuttele. Jos jossain vaiheessa lenkkiä erehdyit luulemaan, että nyt sujuu, niin loppumatkan ylämäet palauttavat sinut takaisin maan pinnalle. Siihen, että oot surkee juoksija, ja parempi ettet enää sitä ihan heti kokeile uudestaan.

9. Huonot kengät. Mieluiten sellaiset, että jalkoihin käy kipeää.

10. Epäsäännölliset/liian harvat harjoitukset. Jos kuntosi jossain vaiheessa alkaisikin nousta, niin muista pitää pitkiä, mielellään 2-3kk mittaisia taukoja juoksulenkkien välissä, niin että kunto laskee takaisin lähtötasolle. Kyllä palkittee treenata, kun ei koskaan edisty.

Näitähän riittää. Jos onnistut välttämään nuo tekemäni virheet, on hyvin todennäköistä, että juoksukuntosi alkaa kohota ja homma tuntuu jopa mukavalta. Ei muuta kuin raikkaita kelejä ja töppöstä toisen eteen! :)

Hanna

 

 

Ladataan...
Stronger by Hanna

Moni miettii näin syksyisin että pitäisi jotenkin päästä takaisin ruotuun kesän jälkeen. Aloitetaan herkkulakko, mennään salille tai hankitaan pt. Monella se jää pelkälle ajatuksen asteelle. Jos olet pohtinut, että jotain tarttis tehdä, niin hienoa, sinulla on jokin tarve muutokselle. Ehkä haluat olla terveempi, energisempi, pudottaa ylipainoa, kohottaa kuntoa tai voimaa? Loistavaa, go for it. Mutta ennen kuin ryhdyt tuumasta toimeen, anna näille muutamalle ajatukselle hetki:

Miksi haluat muutosta? Mitä saat enemmän jos se toteutuu? Millä tavalla elämäsi on onnellisempaa? On tärkeä miettiä todellisia syitä tavoitteen takana. Kun kirkastat syyt itsellesi, motivoidut paremmin. Jos tavoitteesi on parantaa kuntoasi, niin mieti, miksi? Ehkä toivot, että liikkuminen ei olisi sitten niin kivuliasta? Ehkä sen takia, että voisit sitten huoletta leikkiä lastesi kanssa? Ehkä haluat siis olla paremmassa kunnossa, jotta voit tehdä niitä asioita, joista eniten nautit, ilman kipua? Mieti omat syysi tarkoin, ja löydät jotain tärkeämpää niiden takaa.

Millainen on tulevaisuuden sinä? Mitä tekoja hän tekee päivittäin, viikottain? Ala toteuttaa niitä tekoja jo nyt. Jos keskityt vain lopputulokseen, tavoitteen saavuttamiseen, ahdistut. Keskity sen sijaan pelkkiin tekoihin. Niihin, joita voit tehdä jo tänään. Tee tekoja, tässä hetkessä. Niin huomaamattasi muutut tulevaisuuden ihanteeksesi. (Oletetaan, että tavoitteesi ovat siis realistisia, saavutettavissa olevia.) Pelkkiä tekoja. Usko ennen kuin näet.

Millaista elämää toivot, että voit elää? Mihin käytät aikaa ja minkä verran? Millaisessa tasapainossa työ, perhe, harrastukset, ystävät, kodin hoito jne ovat elämässäsi? Kuinka paljon tuo toive-elämäsi poikkeaa nykyelämästäsi?

Ja tärkein: LISÄÄKÖ VAI VÄHENTÄÄKÖ nykyinen toimintamallisi hyvinvointiasi? Entä uusi elämäsi? Jos alat dieetille, tai liikuntakuurille, mieti, lisääkö vai vähentääkö se hyvinvointiasi? Koetko saavasi enemmän kuin menetät? Pointti on se, että uusien tapojesi tulisi erittäin mielellään lisätä hyvinvointiasi, antaa sinulle energiaa ja piristää mieltä. Mutta mikään ei ole pelkkää ruusuilla tanssia. Jos muutat tapojasi, ja vaihdat sohvalla rentoutumisen iltalenkkiin, niin kyllä, koet myös menettäväsi jotain. Menetät sen rentoutumisen tuoman hetkellisen hyvän olon, eikö? Eli joudut kyllä luopumaan jostain. Tilalle saat piristävän lenkin. Millainen on fiiliksesi kun menet nukkumaan illalla, ja olet koko alkuillan makoillut sohvalla? Ehkä harmittaa kun ei taaskaan tullut liikuttua vaikka meinasit? Millainen on fiilis, jos menet nukkumaan ja olet pari tuntia sitten käynyt pienen kävelylenkin? Ehkä fiilis on hieman parempi, olet tyytyväinen itseesi. Ja koko ilta oli muutenkin virkeämpi?

Lisääkö, vai vähentääkö tiukka pikadieetti hyvinvointiasi? Onko sinulla energiaa muuhun kuin dieetin läpi viemiseen, jos siihenkään? Onko sinulla energiaa treenta dieetillä? Puhun vain omasta puolestani, mutta jos mulla jää joku ruokailu väliin, ja menen salille niin onhan se suorastaan helvettiä. Jos huomaan salilla, että tää ei nyt suju kun ei ole energiaa, niin mä lähden pois! On ihan turha vetää rankkaa treeniä ilman energiaa. Se ei kehitä. Palautumisesi on superhidasta, verrattuna oikein ravittun kehon palautumiseen. Ja kehitys tapahtuu vain ja ainoastaan palautuneena!

Huomaa, että aina joudut luopumaan jostain, eikä se aina ole mukavaa. Tavat, joita toistamme, antavat meille aina jotain. Siksihän niitä teemme. Mutta ne eivät siltikään välttämättä lisää hyvinvointiamme. Makoilu on mukavaa, mutta se ei lisää hyvinvointia. Aktiivisuuden lisääminen, edes pienissä määrin lisää hyvinvointia, antaa energiaa ja ennen kaikkea valaa sinuun uskoa, että pystyt tähän. Että sä ehkä sittenkin olet liikunnallinen ihminen. Kun teet oikeita asioita oikealla vauhdilla, huomaat, ettei se olekaan niin vaikeaa. Vaikeaa on vääntää tahdonvoiman kautta tiukoilla säännöillä ja kuureilla ja edistyneen saliohjelmalla, jos et itse ole edistynyt. Etene rauhassa, omalla tasollasi, niin että toimesi sopivat sinun elämääsi.

Tän tulisi kuitenkin olla ihan mukavaa, koska mukavia tapoja haluamme ylläpitää. Helvetinrääkkiä harva haluaa ylläpitää loppuelämäänsä.

Ladataan...

Ladataan...
Stronger by Hanna

Stronger woman: Susanna

Tämä ei ole tarina sairastamisesta. Tämä on tarina tervehtymisestä. Oman vahvuuden löytämisestä.

Susanna, 20,  kertoo, millaista on kasvaa vahvaksi sen jälkeen kun keho ja mieli ovat ensin olleet kaikkein heikoimmillaan. Hän sairastui anoreksiaan yhdeksännellä luokalla ollessaan. Sairaus veti pohjalle useammaksi vuodeksi, ja vei mukanaan niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden. Lukioon mennessä, uuteen ympäristöön totutellessa lisääntyi epävarmuus ja ahdistus siitä, löytääkö uusia kavereita, ja hyväksytäänkö hänet. Silloin anoreksia otti Susannasta yliotteen.
 
Anoreksia on siitä erityinen tila, että sairastunut kokee tarvitsevansa sairautta. Se on osa hänen identiteettiään. Toisaalta haluaisi olla terve ja onnellinen, toisaalta tarvitsee sairautta, jotain mitä kontrolloida. Sairastunut kuvittelee kontrolloivansa syömisiään, että hän on vahva, kun voi päättää mitä syö, tai syökö ollenkaan. Vaikka itse asiassa se on juuri toisin päin: anoreksia kontrolloi sairastunutta. Pitää otteessaan. Pakottaa mittaamaan ja punnitsemaan. Siitä poikkeaminen tuottaa ahdistusta. Ahdistus helpottuu kontrolloimalla lisää, liikkumalla, vähentämällä syömisiä. Se ikään kuin palkitsee siitä, että tekee sairautta edistäviä tekoja. Sairastunut luulee hallitsevansa tilanteen. Usein hän jopa suuttuu jos ulkopuoliset puuttuvat tilanteeseen. Hänellä on tämä hallussa, hän tietää mitä tekee, hän ei halua apua. Mutta todellisuudessa anoreksia on ahdistanut sairastuneen selkä seinää vasten pimeään vankiselliin. Ulospääsyyn on yksi ainoa ovi; myöntää olevansa sairas.

 

Sairaalajaksot psykiatrisella osastolla  olivat kova pala. Ensimmäiseltä jaksolta kotiin päästessään hän oli edelleen sairas, vaikka painoa olikin saatu hoidossa nousemaan. Siksi tila alkoi heiketä, ja hänet otettiin sisään uudelleen. Tällä kertaa osastolle joutuessaan hän oli päättänyt, että nyt hän haluaa oikeasti parantua ja tulla vahvaksi!

Tarina terveydestä

Susanna uskalsi vihdoin päästää pikku hiljaa irti sairaudesta. Hän tajusi, kuinka paljon oli anoreksian takia menettänyt. Hän alkoi tekemään hyviä tekoja keholleen rankaisemisen sijaan. Opetella sallivampaa suhtautumista itseensä. Syömään vähän enemmän. Psykoterapia auttoi jäsentämään ajatuksia ja näkemään asioita uudessa valossa. Painon noustessa hän sai luvan alkaa käymään jälleen jumpassa, mikä oli ollut pitkään kiellettyä. Nyt Susanna liikkui siksi, että nautti siitä.
 
Aloitimme Susannan kanssa personal training-treenit 2016 kesällä. Tavoitteena opetella liikunnan ilon löytämistä, kehittää voimaa ja lihasta, sekä ennen kaikkea uskoa siihen, että keho pystyy ja jaksaa. Se, kun itseään heikkona pitävä ihminen huomaa, että hän jaksaa nostaa isompia painoja kuin viime kerralla, kasvattaa itseluottamusta. Kun näkee itsensä peilistä selkä suorana seisten, painotanko pään päällä vahvasti kannateltuna, kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kun ihminen itse huomaa, että hän jaksaa, hän uskoo sen. Sitä kautta fyysinen vahvistuminen muuttuu henkiseksi vahvistumiseksi. Itseluottamus paranee. Oman kehon näkee vahvempana, positiviisemmassa valossa. Susanna kertoikin jälkeen päin, että mitä enemmän voimia hän salilla sai fyysisesti, sitä enemmän voimia hän sai myös taistella sairautta vastaan.
 
Kävimme heti alussa läpi, että jos paino laskee, pt-valmennus keskeytetään. Kertaakaan niin ei käynyt. Treenasimme yhdessä kaksi vuotta. Sinä aikana Susanna teki itsestään terveempää päivä päivältä. Salitreenien ohella keskustelimme siitä, miten omiin virheisiin tulee suhtauduttua. Miten vaativa sitä itselleen voikaan olla. Miten käsitellä stressiä. Miten palautua ja rentoutua.
 
Vaativa suhtautuminen itseensä näkyi salitreeneissä siten, että jos jonakin päivänä rauta ei noussutkaan niin helposti kuin viimeksi, Susanna tuskastui. "Nämä ovat niitä oppitunteja", sanoin. "Päivät ovat erilaisia. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Mutta jos haluat tulla onnelliseksi, sinun on hyväksyttävä eteesi tulevat asiat. Kaikkea ei voi kontrolloida. Jos niin kuvittelee, tulee väistämättä pettymään." Onnellisuus lisääntyy, kun vaihtaa odotukset hyväksyntään. Tämä on ehkä suurin työ, minkä Susanna on tehnyt. Hän on sisäistänyt sen, että riittävän hyvä on riittävän hyvä. Se on vahvuutta. Että uskaltaa olla olemassa, vaikkei ole paras. Että hänellä on oikeus ja että hän kelpaa. Juuri omana itsenään.

Hyvinvoinnista suunta elämälle

Susanna on omien sanojensa mukaan hurahtanut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hän kouluttautui personal traineriksi ja aloitti juuri liikuntaneuvojan opinnot Rovaniemellä. Tavoitteena hänellä on liikuttaa mahdollisimman paljon ihmisiä, ja opettaa tervettä ja sallivaa suhtautumista liikkumiseen ja syömiseen. Susanna on ollut terve jo pitkään, ja sairastuneen identiteetti on vaihtunut terveen identiteettiin. Hän treenaa täysin oman hyvinvoinnin ja jaksamisen takia. Hän kertoo treenin olevan yksi parhaista tavoista ottaa aikaa itselleen ja nollata ajatuksia. Susanna haluaa parantaa omaa suorituskykyään, ei heikentää sitä. Hän nauttii liikkumisesta ja siitä saamistaan onnistumisen kokemuksista. Mitään tavoitetta ei ole vaakalukeman tai rasvaprosentin suhteen. Mutta mitä enemmän hänen painonsa nousee, sitä onnellisemmaksi hän tulee.

Vahvuus Susannalle merkitsee rohkeutta, itsenäisyyttä ja itsevarmuutta. Hänen itsetuntonsa on vahva, eikä hän puhu enää itselleen negatiiviseen sävyyn. Fyysinen vahvuus on tuonut hänelle psyykkistä vahvuutta ja voimaa kaikkiin elämän haasteisiin. Vahvuus on itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on, myös keskeneräisenä. Vahvuus on rohkeutta olla oma itsensä. Vahva tietää omat rajansa, ja myös kunnioittaa niitä, ei puske niistä yli. Vahva ihminen uskaltaa pyytää apua kun huomaa että sitä tarvitsee. Vahva ihminen tekee omat päätöksensä.
 
Vahvin meistä on se, jolla on voimaa aloittaa kaikki alusta.

Pages