Ladataan...
Stronger by Hanna

 

Oletko joskus miettinyt, miksi joku toinen onnistuu jossain asiassa, ja joku toinen ei? Jos kaksi samanlaisilla lahjoilla ja taidoilla varustettua ihmistä osallistuvat life coach-kurssille, miksi toinen onnistuu luomaan uraa alalla, mutta toinen ei? Jos heidän tietonsa ja taitonsa kyseisestä asiasta ovat samat, miksi toisella on asiakkaita, mutta toisella ei? Jos kaksi samankokoista ihmistä päättää yhteistuumin pudottaa 15 kiloa painoa, miksi toinen onnistuu, mutta toinen ei, vaikka heillä on täsmälleen samanlaiset ruokavalio- ja liikuntaohjeet?

Onnistujan asenne

Yksi erittäin hyvin ilmiötä selittävä asia on onnistujan asenne. Toinen on omaksunut asenteen, että hänen on mahdollista onnistua. (Toki sellainen asia kuin sattuma on myös osa totuutta; toiselle voi tulla sairasteluita, joka heikentää painonpudotustulosta, tai toinen life coach voi joutua perhetilanteiden vuoksi muuttamaan eri paikkakunnalle, jonka takia hänen on hankalampi saada asiakkaita. Mutta sattumaan ei voi vaikuttaa. Kannattaa siis keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa, ja omaan asenteeseen nimenomaan voi.)

Uskot edelleen kaikkeen, mitä lapsenakin... paitsi ehkä joulupukkiin

Tiedätkö, että asenteesi, persoonallisuutesi, intohimosi, usko omiin kykyihisi, on jo sinulla? Siis kaikki ne ominaisuudet, mitkä mahdollistavat onnistumisen? Ajatellaan, että kaikki positiiviset voimavarat ovat jo sinuun istutettuja syntymästäsi lähtien. Miksi lapsella on rajaton itseluottamus? Jokainen lapsi sanoo, että osaa piirtää, laulaa, tanssia ja voimistella. Jos samaa kysyy aikuiselta, harva vastaa osaavansa edellä luetelluista asioista enempää kuin yhtä, moni ei usko osaavansa ainuttakaan. Usko omiin kykyihin ei kuitenkaan minnekkään ulkoavaruuteen; se on vain piilossa. Hautautunut uskomustemme alle! Uskomukset ovat niitä asioita, mitkä saavat sinut muodostamaan mielipiteen itsestäsi. Uskomukset sanelevat sinulle, että et osaa laulaaa, olet kömpelö, tai että sinulla ei ole lukupäätä.

Tiedäthän, että lapsi uskoo ihan kaiken, mitä hänelle sanotaan? Sinäkin uskoit lapsena. Uskoit joulupukkiin. Uskoit hammaskeijuun. Uskoit, että lempiunileluusi sattui, kun se ripustettiin korvista pyykkinarulle kuivumaan sen jälkeen kun olit kaatanut sen päälle vahingossa maitoa. Uskoit myös, että nainen ei ole tarpeeksi hyvä, jos ei laihduta viittä kiloa, koska äitisi kulki puntarilla. Uskoit, että perheessänne kellään ei ole lukupäätä. Uskoit, että et sinä jaksa keskittyä pikkutarkkaan tekemiseen (koska jätit palapelin rakentamisen kesken, ja äitisi vain tokaisi ettei sinulla ole keskittymiskykyä.)

Uskomuksista pääsee irti

Osa näistä uskomuksista poistuu. Mutta se on melkoinen kriisi. Oliko sinulle vaikea pala tajuta, ettei joulupukkia olekaan? Tai että isäsi ei olekaan supersankanri? Niinpä. Haluamme pitää uskomuksistamme kiinni. Kun huomaamme, etteivät ne pidä paikkaansa, kuvittelemme, että meille on valehdeltu. Mikä pettymys!

Nämä uskomukset eivät kuitenkaan liity meihin. Emme usko itse olevamme joulupukkeja (toivottavasti ainakaan). Sen sijaan meihin itseemme kohdistuvista uskomuksista on paljon vaikeampaa päästää irti. Jos päästämme irti uskomuksesta, että ehkä minulla sittenkin voi olla lukupäätä, ketä sitten sanomme valehtelijaksi? Itseämmekö? Niinpä. Emme halua olla valehtelijoita. Siksi omaan itseemme liittyvät uskomukset istuvat tiukassa. Olemme myös omaksunueet nuo uskomukset silloin, kun uskoimme ihan kaiken. Ne ovat kulkeneet mukanasi ehkä vuosikymmeniä. Siksi (haitallisistakin) uskomuksista irti päästäminen tuntuu pelottavalta.

Tässä on kuitenkin onnistumisesi salaisuus. Saatat tietoisesti haluta jotain (esimerkiksi päästä ylipainosta eroon). Uskomuksesi sanoo kuitenkin: "Nainen ei ole normaali, eikä kaunis, jos on liiallista painoa. - Ruoka lohduttaa. - Ruoka on huono. - Olet itse huono, koska syöt liikaa. - Koska pidät itseäsi huonna, syöt lisää, koska tulet aina olemaan tällainen. - Nämä kilot ne vain aina on." Huomaatko noidankehän? Tietoisesti haluat eroon ylipainosta. Alitajuntasi kuitenkin sanoo, että tällainen olet aina ollut, ja tällainen tulet aina olemaan. Tietoisen mielesi tekemät yritykset kaatuvat, ja alitajuntasi ikään kuin vahvistaa oikeassa olemistaan. Ja usein tällaisia epäonnistumisia, esim. dieetin kaatuminen parin viikon jälkeen seuraa masennus, ja uskomuksesi on entistä vahvempi, että ei tämä vaan tule onnistumaan.

Luot itse oman todellisuutesi

Jos edellä kuvattu mielentila, asenne kuulostaa tutulta, niin mulla on sulle kerrottavaa; sinulla on ihan yhtälaiset mahdollisuudet onnistua, kuin kaikilla muillakin. Olet itse luonut itsellesi sen todellisuuden, jossa sinulla on muka jotenkin huonommat kortit. Ei ole olemassa vain tätä yhtä maailmaa, vaan on tasan yhtä monta maailmaa, kuin maailmassa on ihmisiä. Luomme itse oman todellisuutemme. Toisen ihmisen todellisuudessa hänellä on enemmän mahdollisuuksia onnistua, koska hän uskoo niin. Ja hän täten automaattisesti toimii niin, että onnistuminen on mahdollista. Toisen ihmisen omassa todellisuudessa mahdollisuuksia ei ole, niin hän uskoo. Siksi hän jättää pyrkimykset tekemättä. Tai ne kaatuvat pian aloittamisen jälkeen. Mahdollisuudet olivat kuitenkin samat. Se, mikä ratkaisee, on asenne. Usko omiin kykyihin ja usko onnistumiseen.

Todellisuuksia on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin. Kuvittele, että kaikki nuo kuumailmapallot ovat ihmisten elämiä. Kaikki ovat samalla tavalla rakennettuja, kaikki ovat samassa paikassa taivaalla. Mutta kaikissa on korissa ihan eri fiilikset: yhdessä pelätään, yhdessä valokuvataan maisemia innoissaan, yhdessä pitkästytään kuoliaiksi. Silti kaikki korit ovat samanlaisia. Mutta mahdollisuus sille, mikä fiilis mihinkin koriin tulee, on kaikilla sama. Ihminen korin sisällä luo ilmapiirin ja tunnelman.

Se, mitä voit tehdä, on alkaa muuttaa omaa ajattelutapaasi. Ala uskoa siihen, että sinullakin on mahdollisuus. On tosi tärkeää, että alat ensin uskoa siihen, vaikket ole sitä vielä nähnyt. Monet meistä haluavat ensin nähdä todisteita, ennen kuin uskovat. Oletko koskaan nähnyt miljoonaa euroa? Silti uskot, että sulla voi olla mahdollisuus voittaa lotossa, ja lottoat? Tai jos et lottoa, niin silti uskot, että miljoona euroa on olemassa, ja sen aina joku saa.

Kuuntele nyt omaa sisäistä ääntäsi. Sanooko se "Paskapuhetta, ei minusta voi tulla olympiamitalistia hiihdossa". No, oletko koskaan halunnut olla sellainen? On ihan hölmöä ajatella, että sinusta voisi tulla IHAN MITÄ TAHANSA, varsinkaan, jos et edes halua sellaiseksi. Jos et halua buddhalaismunkiksi Tiibetiin, niin on turha voivotella ettei sinusta sellaista tule. Jos se sen sijaan on sinulle unelma numero yksi, niin kyllä, sinulla ON siihen mahdollisuuksia. Toiset tavoitteet toki vaativat enemmän ponnisteluja kuin toiset. Mutta jos elämäsi ykköstavoite on tulla munkiksi Tiibetissä, niin sitten varmaan alat etsiä tietoa aiheesta, miten sinne pääsisi. Vai alkoiko ääni pääsi sisällä sanoa, että et pysty siihen? Kuka määrittelee, pystykö vai etkö? Älä lannista itseäsi ennen kuin edes aloitat. Yleensä meillä on tavoitteet hieman helpommin saavutettavissa kuin munkkius Tiibetissä, tai vaikka astronauttina olo. Mutta let's face it: maailmassa ON munkkeja, ja on jopa astronautteja. Kuka siis sanoo, että se on mahdotonta?

Usko tavoitteeseesi ennen kuin edes aloitat sen

Tää kuulostaa nyt niin yksinkertaiselta, että sua varmaan suututtaa, mutta tämä on se ainoa asia, joka sinun on tässä vaiheessa tehtävä. Ala uskoa, että jopa sulla on mahdollisuus! Ja sen jälkeen tee niitä asioita, joita onnistuja (mikä se tavoittelemasi asia sitten onkaan) tekee.

Jos toivot että pääset ylipainosta eroon, mieti, mitä asioita voit TEHDÄ. On vaikea poistaa mitään elämästäsi, joten tee jotain mitä voit lisätä, ja mitä normaalipainoinen ihminen tekee. Normaalipainoinen ihminen ei ole syömättä. Joten skippaa se. Normaalipainoinen ihminen syö ehkä kasviksia joka aterialla? Normaalipainoinen ihminen ehkä käy kävelyllä? Syö marjoja puuron kanssa. Ottaa pullan, mutta ottaa vain yhden palan. Käy salilla. Syö normaalia kotruokaa.

Jos tavoitteesi on vaikka rikastua, mitä rikas ihminen tekee? Hän ehkä laittaa rahaa säästöön. Hän kampaa aamulla hiukset ja pukeutuu siististi (vaikkei sinulla olisi töitä tällä hetkellä, pukeudu silti siististi.) Hän ehkä työttömäksi joutuessaan alkaa heti etsiä uutta työtä. Päivittää ansioluetteloaan. Sijoittaa (sijoittaa voi vaikka 15 eurolla kuussa!!).

 

Huomaatko? Ala ensin uskoa. Vaikket vielä näe. Usko, jotta lopulta näet. Älä näe, jotta lopulta uskoisit. Tee asoita. Usko, ja tee. Jos vain kärsimättömästi vaadit nähdä lopputuloksen ennen ponnisteluita, saat jäädä odottelemaan loppuelämäksesi. Älä odota epärealistisesti, että asiat tapahtuvat helposti. Ihan varmasti sinun pitää nähdä vaivaa. Ihan varmasti tulee jotain takapakkejakin. Sellaista elämä on, mistä lähtien elämä on mennyt kuten suunnittelit? Hyväksy se, että tulet tekemään myös virheitä. Onnistujan erottaa epäonnistujasta se, että onnistuja jatkaa etenemistään takapakkien jälkeenkin. Keep going. Sulla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin muillakin.

Lisää aiheesta täältä:

Ajatusmalli, jolla saavutat tavoitteesi

Itseluottamus - mitä, jos oikeasti oletkin ihan hyvä?

Kaksi kirjavinkkiä, joissa lisää aiheesta:

Itseluottamus: Niko Leppänen & Makke Leppänen

You are a badass: Jen Sincero

Tekstin kuvat: Pixabay

Ladataan...
Stronger by Hanna

Hirvittääkö jo, mitä kunnollesi käy kesällä? Ehkä olet treenannut talven ahkerasti, ja nyt pelottaa että katoaako kunto kuin tuhka tuuleen? Tai ehkä et saanut oikein treeneistä kiinni talvella, ja nyt masentaa, mitä kesä mahtaa jo valmiiksi huonolle kunnolle tehdä? Mikä neuvoksi?

Kuuntele omaa sisäistä puhettasi, mitä kuulet äänen pääsi sisällä sanovan: Sanooko se: "Pitäisi kyllä koittaa kesälläkin treenata. Mitenköhän saisin itseni salille kesälläkin." vai sanooko se "Haluan treenata kesälläkin, nythän on valoisaa, ja aikataulut eivät kahlitse harrastuksia." Tässä on kaksi erilaista näkökulmaa. Jos ajattelet että "pitäisi" treenata kesälläkin, niin mulla on sulle uutinen: SUN EI PIDÄ TEHDÄ YHTÄÄN MITÄÄN. Elämässä on pakko ainoastaan kuolla. Miksi laitat itsellesi pakon liikunnan suhteen? Jo ääni pääsi sisällä, se sana "pitäisi" kertoo sen, että on iso uhka sille, että se ensimmäinenkin treeni kesällä jää tekemättä.

Oletko aloittelija?

Kysy itseltäsi mitä HALUAN tehdä? Liikuntaan liittyen siis. Haluatko käydä kävelyllä auringonpaisteessa? Haluatko käydä salilla aamulla, mistä aina talvella haaveilit, muttet koskaan jaksanut? Haluatko treenata ulkona kahvakuularyhmässä? Onko mitään, mitä oikeasti haluaisit tehdä? Aloita siitä. Kesä on lyhyt, joten nauti siitä. Jos et ole kilpaurheilija, ei ole niin vakavaa, vaikka treenaat vähän vähemmän. Koska, jos pyrit treenaamaan oman ideaalisuunnitelmasi mukaan, todennäköisyys sille, että treenit jää kokonaan tekemättä, on suuri. Näin siis silloin, jos muutenkin kamppailet liikuntamotivaation kanssa.

Ota tämä kesä löysemmin. Liiku siten, miten huvittaa! Huomaat jotain jännää, kun annatkin itsellesi löysempää siimaa, yhtäkkiä sinua huvittaakin kuntoilla enemmän! Jos pakotat itseäsi salille tai lenkille, tai kahlitset tiukkaan treeniaikatauluun sen pelossa että "laiskistut", alatkin välttelemään treenejä ja keksimään tekosyitä. Kuka haluaa tehdä mitään pakosta? Sen sijaan, jos annat itsellesi vapaat kädet valita, niin yhtäkkiä ajatus ei tunnukaan niin ahdistavalta!

Oletko jo aktiivinen kuntoilija?

Jos treenisi ovat kulkeneet jo talvella hienosti, nyt ehkä pelottaa että vaivalla saadut tulokset katoavat! Huojennu hieman: nykyisen kunnon ylläpitoon tarvitaan vain kolmasosa siitä treenimäärästä, mikä kehittää. Eli jos olet treenannut kolme kertaa viikossa, riittää kesällä yksi kerta viikossa! Toki, mitä parempikuntoisesta on kyse, sitä helpommin kunto laskee. Kilpaurheilijalla kolmasosa treenistä alkaa kyllä pudottamaan terävintä kisakuntoa, mutta nyt puhutaankin tavallisista kuntoilijoista. Jos et ole kilpaurheilija, älä huoli! Kuntosi ei laske mihinkään, jos teet edes sen kolmasosan treeneistä mitä talvella!

Ainoa tapa, jolla saat huononnettua kuntoasi on se, ettet tee mitään. Ja näin yleensä käy seuraavanlaisessa skenaariossa:

Ajattelet ennen kesää, että liikut tosi tehokkaasti. Nyt on aikaa treenata! Sitten tulee lomamatka. Sitten kaveri kylään. Sitten oli pari muuta juttua. Hups, kaksi viikkoa treenejä kokonaan tekemättä! "Nyt kaikki tulokset on kadonneet! Turha enää kuntoilla, kun koko talven tulokset on hävinneet kuitenkin!" Ja sitten et liiku koko loppukesänä mitenkään, ja masennut ajatuksesta että taas kaikki valui hukkaan. Jos tunnistat itsesi tuosta ajatusmallista, niin rauhoitu. Kahden viikon treenitauolla on tuhoisa merkitys kunnollesi vain silloin, jos se saa aikaan kaikkien treenien loppumisen! Mutta jos kahden viikon tauon jälkeen taas teet vaikka 1-2 treeniä viikkoon, pysyt ihan suht koht samalla tasolla koko ajan. Älä siis heitä kirvestä kaivoon!

Toistuva keskustelunaihe

Näitä keskusteluita me käydään pt-asiakkaiden kanssa aina ennen kesää, ja kesän jälkeen. On kahdentyyppisiä pohdintoja, juuri tämä "Pitäisi jaksaa kesälläkin treenata" ja "Ihanaa kun saa kesällä kuntoilla siten kuten itse haluaa". Sitten on näitä kesän jälkeisiä keskusteluita "Tuli treenitauko, ja sitten masennuin siitä niin, etten liikkunut loppukesänä ollenkaan, ja nyt mun kunto on varmasti nollissa!"

Joten tein tämän tekstin kaikille teille. Rauhoitu. Löysää siimaa. Nauti kesästä. Liiku fiiliksellä, liiku niinkuin sinä HALUAT. Älä pakota. Jos tulee tauko, se ei haittaa mitään. Kuntosi ei katoa mihinkään. Nekin asiakkaat, jotka ovat koko kesän olleet liikkumatta, ovat siten kuitenkin melkolailla samoissa tasoissa elokuussa, kuin kesäkuun alussa. Vaikka paniikki antaisi ymmärtää toista. Joten relax. Et ole torpedoinut mitään. Oot vahva. Ja pysytkin sellaisena.

Lue lisää aiheesta täältä.

Ihanaa kesää!

Ladataan...
Stronger by Hanna

Pyysin toiveita siitä, mitä aiheita haluatte blogissa käsiteltävän. Hyviä ideoita tuli, kiitos niistä! Yksi useampaankin kertaan toistunut toive on niska-hartiajumppa. Miten saada kestojumissa olevat lihakset rennommiksi?

Olen aikonut monta kertaa tehdä aiheesta postauksen, mutta aina se on jäänyt. Aloin miettimään, että miksi en oikein halua tehdä asiasta juttua? Sitten keksin; pelkkien liikkeiden listaaminen olisi hyödytöntä. Jos laitan jumppaohjeita kuvien kera, niin suurin osa ihmisistä ei tee liikkeitä ensimmäistäkään kertaa. Jotkut kokeilevat hätäisesti. Muutama ehkä ottaa jumpan ohjelmistoon, ja jaksaa tehdä sitä viikon pari. On todella harva, joka tekee säännöllistä niska-hartiajumppaa useamman kerran viikossa. Mulla pt-töissäni on sellainen punainen lanka, että en opeta mitään, mitä asiakas ei koe pystyvänsä ylläpitämään koko elämäänsä. Koska pysyvät muutokset saadaan vasta pysyvillä (toistuvilla) teoilla. Jos teet 2 viikon niska-hartiajumppakuurin, ovat hartiasi kuukauden päästä jälleen jumissa. Jos vedät kuukauden mittaisen pikadieetin, olet kahden kuukauden päästä saanut kaikki takaisin korkojen kera.

Miksi niska-hartiajumppa ei toimi?

Olet varmaan kokeillut joskus niska-hartiajumppaa? Auttoiko se? Ilmeisesti ei, koska hartiasi ovat edelleen jumissa. No, nyt ajattelet että "kyllä se varmaan toimisi, jos tekisin sitä säännöllisesti". Niinpä, siinä pointtini piileekin! Monella vain on hankalaa saada 15-20 minuutin jumppa säännölliseksi useamman kerran viikossa toistuvaksi rutiiniksi, niin helpolta kuin se kuulostaakin.

Kokeileppa uutta lähestymistapaa: Katkaise istuminen! Katkaise se staattinen jännitys, mikä kytee hartioissasi tunnista toiseen! Hyvässä ergonomisessa työasennossakaan istuminen ei suojaa jumeilta, jos se hyväkin asento pysyy järkähtämättömästi yllä tunnista toiseen, päivästä toiseen.

Istuessa, käsitöitä tehdessä, puhelinta selatessa, läppärillä työskennellessä, kassalla työskennellessä jne ryhtimme tahtoo pudota etukumaraan: Lonkankoukistajat kiristyvät, takareidet kiristyvät, selkä pyöristyy ja selän lihakset venyttyvät liikaa (ja jumittuvat juuri tästä jatkuvasta venytyksestä johtuen!!) hartiat kääntyvät eteen, jollon rinta kiristyy ja lyhenee ja takaolkapäiden lihakset venyttyvät liikaa (ja jumittuvat siis myös), pää työntyy eteen, jolloin kaulan lihakset venyttyvät liikaa ja niskan lihakset kiristyvät.

Tämä asento toistuu päivästä toiseen. Sitä ei kuulkaas venyttämällä paranneta! Lue täältä, miksi harteiden venyttäminen PAHENTAA ongelmaa!! Olet varmaan koittanut venyttää harteita, ja tietämättäsi jopa pahentanut jumia.

Tuuleta lihaksiasi

Tärkeintä, mitä voit tehdä, on omaksua nyt seuraava tieto, koska tämän asian tiedostaminen saa sinut toimimaan arjessa niin, että jumit alkavat häipyä: PITKÄKESTOINEN, PAIKALLAAN PYSYVÄ ASENTO PAHENTAA JUMEJA! Verenkierto hidastuu, jolloin aineenvaihdunta lihaksissa hidastuu, siitä seuraa lähes tulehduksellista stressiä lihaksille kun aineenvaihduntatuotteet happamoittavat kudoksia. Liikuttelu pitäisi verenkierron liikkeessä, ja huuhtoisi siis lihaksia. Ihan kuin tuuletat huoneen avaamalla ikkunan. Käsien ja rangan liikuttelu "tuulettaa" siis lihaksesi! Yhdessä asennossa pysyminen jämähdyttää kehon siihen samaan asentoon, joten tarvitset VOIMAA takaketjustoon. Venyttäminen ei auta, jos ryhtiä ojentavissa lihaksissa ei ole voimaa.

Tee näin:

1. Katkota istumista. Vaihtele istumisasentoa, seiso välillä. Seiso välillä yhdellä jalalla. Tasapainolaudan päällä. Istu pallon päällä. Pyörittele käsiä ja nostele harteita, venyttele käsiä ylös ja sivulle. Ei mitään väliä mihin suuntaan, kunhan liikuttelet niitä!

2. Hanki voimaa etenkin yläselkään ja harteisiin. Kuntosalilla suosi ylätaljaa, alataljaa, selänojennuspenkkiä ja pystypunnerrusta, sekä lapatukea parantavia liikkeitä kuten kyynärnojaa. Lue jumppahojeita harteille täältä.

Siinäpä se. Kaksi ohjetta! Staattisen, paikallaan pysyvän asennon katkaiseminen, ja oikeiden lihasryhmien vahvistaminen. Onko se niin yksinkertaista? Useimmissa tapauksissa on. Työskentelen tosi paljon hartiaongelmaisten kanssa. Kaikkia heitä yhdistää lihastasapaino-ongelmat. Eli olkapäät ovat enemmän tai vähemmän työntyneet eteen, rintaranka usein hieman pyöristynyt, ja kaikilla on kehon takaosan lihasten voimassa parantamisen varaa. Itsellänikin oli AINA hartiat jumissa. Venyttelin ja kuntonyrkkeilin, mutta jumissa silti. Vasta kuntosalilla sain ongelman kuriin, kun opin, mitä lihaksia pitää vahvistaa.

Loppuun vielä sen verran, että hartiajumeista pääset eroon, kun a) tiedät mitä lihaksia pitää vahvistaa, ja b) teet niitä liikkeitä. Jos kuitenkin haluat niska-hartiajumpan ohjeet, niin täällä videolla puolen tunnin mittainen Niska-selkä-ryhmäliikuntatunti. Ohjaan siinä liikkeet ryhmälle, ja sinä voit tehdä ne samalla kotona. Nämä liikkeet vahvistavat nimenomaan takaketjustoa ja ryhtiä tukevia lihaksia, mutta parhaan tuloksen saamiseksi tarvitset todennäköisesti myös kuntosalia. Mitä enemmän ikää sinulla on, sitä enemmän tarvitset kuntosalia. :)

Ei muuta kuin jumppalemaan hartiat kuntoon! &t=1s

Hanna

 

 

 

 

Pages