Miksi sinkkuudesta on vaikea luopua?

Sinkkuudesta voi olla vaikea luopua, kun on elänyt elämää yksin tarpeeksi kauan. En tarkoita, että olisi palava halu jatkaa etsintää ja olla vapaa siinä mielessä, että on avoin uusille ihmisille ja haluaisi viettää "villiä sinkkuelämää". Harva ikäiseni sinkku elää kovin villiä elämää muutenkaan. Tuota osaa sinkkuudesta en kaipaa yhtään. Tarkoitan sinkkuudesta luopumisen vaikeutena sitä, että elämä on ehtinyt asettua omiin uomiinsa. Parisuhteen muodostaminen tuntuu helposti vapauden menettämiseltä. Juuri, kun on uskaltanut olla vapaa ja itsenäinen, ei haluaisi enää antaa oman elämänsä hallinnasta palaakaan pois. Se on varmasti myös puhdasta itsekkyyttä. On vaikea olla joustava asioissa, joissa joustavuutta ei yksin ollessa tarvita. Yksin on helppoa olla. Yksin voi pitää siitä illuusiosta kiinni, että on tosi hyvä tyyppi. Vasta parisuhteessa oman persoonallisuuden haasteet nousevat esille.

Identiteetti on viiden vuoden aikana ehtinyt muodostua sinkkuuden ympärille. Aluksi se ei istunut minäkuvaani ollenkaan. Muistan, kuinka aluksi hävetti kulkea lasten kanssa kolmistaan julkisesti ilman sormusta. Minusta tuntui, että sormuksen puuttumisen sormesta huomasi jokainen vastaantulija! Olin identiteetiltäni edelleen naimisissa oleva perheenäiti ja ristiriita sisälläni oli iso, kun en sitä oikeasti enää ollut. Tuo tuntuu nykyisin todella kaukaiselta ja hassulta ajatukselta. Nykyisin tunnen itseni vahvaksi ja itsenäiseksi naiseksi, enkä pidä sinkkuutta enää millään tavoin ongelmana, josta pitäisi päästä kaikin keinoin eroon.

Huomaan myös olevani joustamaton. Olen tottunut päättämään itse asioistani ja tekemään ne tietyllä tavalla. Kun sitten toinen hyvää tarkoittaen sanoo, kuinka on suunnitellut tietyssä asiassa toimittavan, minussa herää vastareaktio. Joku tulee minulle sanomaan, kuinka minun pitäisi toimia! Minun elämäni ja minä päätän eikä kukaan muu tule kertomaan minulle, kuinka siinä toimitaan. Loukkaannuin, vaikka toinen ihminen halusi vain auttaa tilanteessa. Tämä reaktio liittyy myös pelkoon siitä, että toinen ihminen yrittää hallita jollain tavalla. Huomaan olevani todella allerginen kaikenlaisille hallintayrityksille olivat ne sitten suoria tai epäsuoria. Eräs ystäväni kertoi miettivänsä, kuinka kertoa miehelleen tulevasta työpaikan risteilystä. Ei hän pelännyt, että mies kieltäisi häntä menemästä sinne, vaan että mies murjottaisi asiasta. Tuo kuulosti niin kaukaiselta, vaikkakin tunnistettavalta tilanteelta. Tajusin, että en kestäisi yhtään, jos toinen yrittäisi vaikuttaa menemisiini ja tekemisiini tunteiden kautta. En haluaisi tuntea syyllisyyttä siitä, että minulla on tiedossa jotain kivaa tekemistä.

Omista tavoista on myös vaikea joustaa. Olen tottunut nukkumaan yksin ja liikkumaan sängyssä. Usein hyörin ja pyörin pitkään ennen kuin nukahdan. Joskus olen toisen vieressä nukkuessa havahtunut siihen ongelmaan, että olen joutunut kauheaan niskalenkkiotteeseen (jota myös lusikassa nukkumiseksi kutsutaan) yön aikana. On kamalaa, jos ei pääse kääntymään ja tilaa on omalla puolella 20 senttiä, kun toinen on ihan kylkeen liimautuneena. Kaipaan itsekin läheisyyttä ja kosketusta, mutta huomaan silti monesti olevani se, joka sitä kaipaa vähemmän. Enkä puhu nyt seksistä, vaan läheisyydestä. Aamuisin olen tottunut pomppaamaan kärppänä ylös sängystä laittamaan itselleni ja kissoilleni aamupalaa. Aamulla olo on todella nihkeä ennen aamutoimia. Silmissä on rähmää, suussa maistuu pahalle ja janottaa, on nälkä ja vessahätä eikä ajatus kulje. En siis ymmärrä, miksi sängyssä pitäisi aamuisin kovin kauan hengailla, jos ei aio nukkua. Yksin on ihan hyvä herätä.

Parisuhde vaatii aina kompromisseja. Minusta tuntuu, että tässä iässä ja elämänvaiheessa ihmisten toiveet parisuhteesta vaihtelevat eniten. Moni ikäiseni ja paljon vanhempi vasta haaveilee lapsista. Minä taas elän jo tämän ikäisenä aikaa, jolloin lapset alkavat lähestyä murrosikää. Moni sinkku haaveilee perhe-elämästä. Minun on vaikea ajatella, että perheeni olisi jotain muuta kuin tämä kolmihenkinen perhe. Sinkkuuden alkuvaiheessa ajattelin ihan itsestäänselvyytenä, että haluan koko paketin. Enää en ole varma, haluanko. Ajatuksen tasolla "aikuinen parisuhde" ilman haaveita iloisesta uusperhe-elämästä tuntuu paremmalta. Kahdeksan vuoden päästä molemmat lapseni ovat täysi-ikäisiä. Elämä muuttuu väistämättä vähitellen, kun lapset itsenäistyvät. Voi olla, että silloin myös ajatukseni parisuhteesta ovat muuttuneet.

 

 

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

"Joskus olen toisen vieressä nukkuessa havahtunut siihen ongelmaan, että olen joutunut kauheaan niskalenkkiotteeseen (jota myös lusikassa nukkumiseksi kutsutaan) yön aikana. On kamalaa, jos ei pääse kääntymään ja tilaa on omalla puolella 20 senttiä, kun toinen on ihan kylkeen liimautuneena. Kaipaan itsekin läheisyyttä ja kosketusta, mutta huomaan silti monesti olevani se, joka sitä kaipaa vähemmän. Enkä puhu nyt seksistä, vaan läheisyydestä."

Mulla on sama - ja ollut aina. Mä olen semmoinen lusikkailija, että odotan, kunnes toinen nukahtaa, ja sitten kiemurtelen omalle puolelleni, oman peittoni alle, omaan tilaani! (En myöskään tajua ihmisiä, jotka nukkuvat saman peiton alla. Eihän se vaan voi toimia - joko toinen omii koko peiton ja itse makaa sinisenä kylmästä täristen, tai sitten se on lämpöpatteri-iilimatona kehossa kiinni ja tulee hiki. :D)

Siis rakastan läheisyyttä, mutta rajansa kaikella! :D

crazycatmom

Joo, tuo on hankala. Moni mies (tai siis kaikki ne, joiden kanssa olen nukkunut samassa sängyssä) tuntuisi pitävän öisestä läheisyydestä, mutta juuri tuo, että lonkka puutuneena ei ole kiva makoilla paikoillaan, iho hikisenä, ei tee siitä yhtään mukavaa. Nukun silloin huonosti ja kun nukun huonosti, olen vihainen päivällä. :D

Kommentoi