Miksi uskonnolla on uhreja?

Viime aikoina on ollut paljon esillä uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuva hengellinen väkivalta. Olen siitä itsekin kirjoittanut blogissani. Mikä sitten mahdollistaa hengellisen väkivallan ja tuottaa uskonnon uhreja? Onko kyse vain yhteisöstä eli ihmisistä, jotka toimivat väärin ja näin ollen käyttävät hengellistä väkivaltaa muihin yhteisön jäseniin? Onko uskolla uhreja? Pyrin antamaan oman näkemykseni mukaisen vastauksen, joka perustuu useisiin uskonnon uhreiksi itsensä mieltävien henkilöiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Kyse on todella monimutkaisesta ilmiöstä, joten vastaus on pintaraapaisu aiheesta.

Ajattelin pitkään, että usko sinänsä ei ole vaarallista eikä vahingoita ihmistä. Usko vastaa moniin ihmisen tarpeisiin. Se antaa turvaa, koska aina voi luottaa Jumalan huolenpitoon ja siihen, että Jumala ei salli mitään pahaa tapahtuvan. Jos niin tapahtuu, se kuuluu Jumalan suunnitelmaan ja on hänen tahtonsa. Hädässä voi pyytää Jumalaa muuttamaan tapahtumien kulkua. Usko antaa myös elämälle tarkoituksen. Se antaa vastauksia vaikeisiin kysymyksiin esimerkiksi siitä, mitä on luvassa kuoleman jälkeen. Usko myös asettaa elämälle tietyt rajat. Usko tarjoaa myös sellaista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota on vaikea kuvitella olevan millään muulla elämänalueella. Moni uskoon tullut kertoo valtavasta rakkaudesta ja huolenpidosta, jota on saanut yhteisössä osakseen. Nämä ovat uskon positiivisia puolia.

Mikä tekee uskosta ihmistä vahingoittavan? Mielestäni suurin ongelma ja hengellisen väkivallan aiheuttaja on ihmiskuvan vääristyneisyys. Kristinuskon opin mukaan ihminen on syntiinlangennut ja luonnostaan paha, eikä voi pelastua ilman Jumalaa. Pelastua miltä? Pelastua helvetiltä ja päästä taivaaseen. Ihmisen turmeltunut luonto saa ihmisen toimimaan väärin ja tekemään pahoja tekoja. Vain Jumalan armon ja Jeesuksen sovitustyön avulla ihminen voi vapautua. Kristinuskon sanomaa mainostetaan vapauttavana, mutta se vapauttaa vain ongelmilta, jotka se itse aiheuttaa. Usein se ei edes vapauta, vaan jättää syyllisyyden ja häpeän. Yksilö pakotetaan tekemään jatkuvaa parannusta siitä, että hän toimii ihmiselle luonnollisella tavalla. Kaiken takana on lopulta pelko ikuisesta kadotuksesta.

Lähes kaikissa hengellisestä väkivallasta käydyissä keskusteluissa esiin nousee pelko. Pelko helvettiin joutumisesta, pelko yksinjäämisestä, kun muut ylöstemmataan, pelko siitä, ettei olekaan pelastettu. Moni uskonnollisessa yhteisössä lapsuutensa viettänyt muistaa myös syyllisyyden ja joka iltaiset syntien anteeksipyytelyt. Syyllisyys vaivaa myös monia aikuisia. Ajatus uskovan pyhittymisestä eli muuttumisesta "paremmaksi" ihmiseksi ja uskovaksi johtaa helposti kokemukseen epäonnistumisesta. Mikä minussa on vikana, kun edelleen painin samojen ongelmien kanssa? Näitä ongelmia voivat olla esimerkiksi seksuaaliset ajatukset tai "väärät" tunteet, kuten kateus, ahneus, ylpeys tai viha. Ne ovat kaikki tunteita, joita uskovan ei pitäisi tuntea. Merkkejä lihallisuudesta. Toki voidaan ajatella, että armo kuittaa myös nämä pahat ajatukset ja tunteet, mutta siinä tapauksessa armo on lääke sairauteen, jonka kristinuskon oppi aiheuttaa. Tunteet ovat viestintuojia. Esimerkiksi viha kertoo meille, että on tapahtunut jotain, minkä koen vääryydeksi ja asia edellyttää jotain toimintaa. Sen sijaan, että näitä tunteita kuultaisiin ja niiden viesti yritettäisiin ymmärtää, ne pakotetaan tukahduttamaan.

Nämä ovat esimerkkejä siitä, kuinka nimenomaan usko tarjoaa ne mekanismit, joilla yksilö uhriutuu. Kristinuskon sanoma on ristiriitainen ja harhainen. Se ei vapauta, vaan riistää ihmiseltä mahdollisuuden vapaaseen ajatteluun ja järjen käyttöön. Uskovainen voisi sanoa tähän kritiikiksi, että ehkä näin kokeva ei ole koskaan henkilökohtaisesti edes ollut uskossa. Hänellä ei ole ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan eikä hän oikeasti ole koskaan tuntenut Jeesusta. Uskossa oleva perustaa uskonsa vahvaan kokemukseen ja tunteeseen siitä, että usko todella toimii ja Jumala on olemassa. Jokainen ihminen tulkitsee todellisuutta oman maailmankuvansa kautta ja poimii sieltä vihjeitä, jotka tukevat omaa ajattelua. Esimerkiksi onnettomuuteen joutunut ja siitä vähillä vammoilla selvinnyt voi ajatella, että hänellä oli suojelusta matkassa. Oli suoranainen ihme, ettei käynyt pahemmin. Miksi hän sitten ylipäätään joutui onnettomuuteen? Ehkä sen vuoksi, että tapahtumalla on jokin merkitys. Esimerkiksi se, että se tapahtuma vahvisti ihmisen uskoa Jumalan varjelukseen. Uskova näkee merkkejä siellä, missä on todellisuudessa vain elämää. Elämässä tapahtuu hyviä ja pahoja asioita.

Kaikki ihmiset eivät suinkaan uhriudu uskosta. Monelle ihmiselle se todella on elämään sisältöä tuova asia ja positiivinen voimavara. Osa niistä, jotka kokevat olevansa yhteisön uhreja, pitävät silti kiinni siitä maailmankuvasta eli pysyvät uskossa. Osalla kuitenkin ero yhteisöstä laittaa liikkeelle prosessin, joka johtaa maailmankuvan muutokseen. Kun ihminen ei ole läheisessä kosketuksessa muiden uskovien kanssa, saa kilpailevat maailmankuvat tilaa ajattelussa, mikä johtaa usein kyseenalaistamiseen ja ajattelun muutokseen. Jokainen tie vapauteen on erilainen.

Kommentit

Hannnne (Ei varmistettu)

Kummallinen teksti. Luin myös kakkososan tästä.
Aika yleistävää ja omia mielipiteitäsi objektiivisena totuutena pitävää. Kritisoin ihan rakentavalla ajatuksella, oletan että akateemisen koulutuksen omaavana kestät sen.
Itselläni sama pohjakoulutus (tosin +uskontotiede) enkä tee uskaltaisi tällaista tekstejä laukoa muuten kuin tosi tieteelliseltä ja neutraalilta pohjalta.
Kiinnostava aihe kuitenkin tavallaan.
Kivaa kesää!

crazycatmom

Kiitos palautteesta! Kestän kyllä kritiikin. :) Tekstissä mainitsin, että nämä ovat minun ajatuksiani ja päätelmiäni, jotka pohjautuvat omiin kokemuksiin sekä lukuisiin keskusteluihin niiden kanssa, jotka ovat kokeneet uskon nurjan puolen. Tämä on aihe, josta on vaikea sanoa mitään suututtamatta jotain. Teksti on tarkoituksella provosoiva. Mielestäni uskon pitää kestää myös kritiikkiä, kuten minkä tahansa muun maailmankatsomuksen. Välillä tuntuu, ettei uskoa saisi ääneen kritisoida. Kuitenkin olen kuullut hyvinkin rajua tekstiä uskovien suusta kohdistuen toisenlaiseen maailmankatsomukseen. Pitkään pysyttelin neutraaleissa teksteissä asian tiimoilta. Tuli kuitenkin tunne, että olemalla neutraali on vaikea ottaa kantaa. Ja kantaa on otettava, jotta ymmärrys uskon vahingoittavista mekanismeista lisääntyy.

Mukavaa kesää myös sinulle!

Kommentoi