Ladataan...

Vuosi 2017 alkaa vedellä viimeisiään. Vuoden vaihtuminen on aina ollut aikaa, jolloin tulee mietittyä omaa elämää entistä syvällisemmin. Mitä on tullut vuoden aikana tehtyä, onko vuodessa ollut enemmän hyviä kuin huonoja asioita ja mitä tehdyistä virheistä voi oppia. Uuden vuoden alkaminen tuntuu aina raikkaalta ja innostavalta. Vuoden loppu on hiukan tahmeaa ja väsähtänyttä aikaa. Uusi vuosi on vähän kuin aikainen kesäaamu, jolloin kaikki kiva on vielä edessä. Muutama vuosi sitten uudenvuodenaattona ajattelin, että olisipa kiva etukäteen tietää, mitä vuosi tuo tullessaan. Siihen saakka elämäni oli ollut melko tasaisen mukavaa. Ei ollut mitään suuria koettelemuksia ollut aikoihin. Seuraavana uudenvuodenaattona elämältäni oli kadonnut pohja ja olin kirjaimellisesti uuden edessä. Silloin mietin, että on onni, ettei tulevaisuutta voi ennustaa. Jos olisin tiennyt, kuinka vaikea vuosi on edessä, en olisi kestänyt. Kahtena seuraavana vuonna vietin vuoden viimeistä päivää samoin ajatuksin. Vuosi 2017 on ollut pitkästä aikaa enemmän iloisten tapahtumien kuin surun ja luopumisten vuosi.

Vuoteen on mahtunut paljon hyviä kohtaamisia. Olen ylittänyt itseni monta kertaa ja osoittanut itselleni, että olen melko pätevä nainen monessa asiassa! Olen oppinut tuntemaan itseni entistä paremmin. Itsensä tuntemaan oppiminen ei aina ole mukavaa. Olen löytänyt itsestäni uusia ikäviä puolia ja sössinyt ihmissuhteissa. Niiden ikävien puolien kanssa olen kuitenkin päättänyt tulla toimeen ja opetella pois huonoista reagointinmalleista. Olen löytänyt itsestäni myös paljon vahvuutta ja ollut siitä kiitollinen. Tänä vuonna olen myös huomannut olevani aika ihastuttava ihminen. Olen oppinut pitämään itsestäni. Sen myötä olen myös oppinut pitämään puoliani. Tälle naiselle on turha ryppyillä.

Vuonna 2017 tutustuin moniin uusiin ihmisiin, joista olen erityisen kiitollinen. Kiitollinen olen myös vanhoista ystävistä. Nämä ihmiset ovat tsempanneet vaikeina hetkinä ja kuunnelleet tilityksiäni. Toivon olleeni myös heille samanlainen tuki kuin he ovat olleet minulle. Vuoden aikana olen oppinut paljon ihmisistä ja ihmissuhteista. Joskus on myös luovuttava joistain ihmisistä. Jos joku vie energiaa negatiivisuudellaan, on parempi antaa olla kuin sietää. Aina ei tarvitse yrittää ymmärtää. Olen oppinut, että en ole vastuussa toisen tunteista ja minulla on oikeus luopua ystävyydestä silloin, kun se ottaa enemmän kuin antaa. Olen oppinut, ettei kannata olla liian kiltti ja niellä kaikkea niskaan kaadettua kuraa. Olen tainnut myös löytää sisältäni pienen aggression niissä tilanteissa, joissa joku on yrittänyt tahallaan loukata. Niin hyvistä kuin huonoista ihmissuhteista olen oppinut jotain tärkeää.

Tämä vuosi on ollut täynnä elämää. Vihdoin, pian 35-vuotiaana, olen uskaltanut elää oman näköistä elämää ja olla kiinnittämättä liikaa huomiota siihen, mitä muut siitä ajattelevat. Todennäköisesti suurin osa ei ajattele mitään. Ne ketkä eivät elämästäni tällaisena pidä, voivat olla pitämättä. Nämä ovat olleet minun valintojani ja minä olen tyytyväinen niihin. En jaksa enää elää elämääni peitellen osaa siitä. Ne ihmiset, joille kelpaan juuri tällaisena kuin olen, ovat todellisia ystäviä. Heistä haluan pitää kiinni.

Erityisen onnellinen olen ollut tänä vuonna lapsistani. Jotain olen onnistunut tekemään oikein, koska heistä on kasvanut empaattisia, toiset huomioonottavia ja erilaisuuden hyväksyviä. Toivon osaavani olla heille myös tulevaisuudessa luja, mutta lempeä ja antaa tarpeeksi, mutta ei liikaa vapautta ja vastuuta. Olen onnellinen, että olen saanut heidät nuorina ja nyt minulla alkaa olla jälleen enemmän vapautta toteuttaa itseäni ja omia unelmiani.

Vuosi 2017 vaihtuu luultavasti kissojen kanssa kotona rennosti ottaen. Tämä vuosi on ollut hyvä vuosi. Paljon parempi kuin edellinen. Tänäkään uutenavuotena en halua tietää, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Haluan uskoa, että se tuo elämääni positiivisia muutoksia. Jos jotain lupaan, niin lupaan tavoitella unelmiani entistä rohkeammin ja olla avoin uusille asioille elämässäni. Ja käydä useammin live-keikoilla.

Ladataan...

Lapset lähtivät viimein viettämään joulun jatkoja isälleen. Vaikka he ovat rakkaita ja heitä tulee aina ikävä, on helpotus, kun koti hetkeksi hiljenee. Kun näitä vapaahetkiä on harvoin, osaa niitä todella arvostaa. On kiva olla hetken vastuussa vain itsestään. Mitä tekee sinkkuäiti, kun lapset lähtevät ulko-ovesta? No siivoaa tietenkin! Inhoan siivoamista, mutta nyt on se hetki, jolloin siivous hyödyttää pidempään kuin tunnin. Voi siivota ihan vain itseään varten. Ei tarvitse ärsyyntyä ylimäääräisistä tavaroista lojumassa lattialla ja tasoilla. Voi viedä jokaisen tavaran paikoilleen tietäen, että ne pysyvät siellä ainakin muutaman seuraavan päivän.

Kaupassa sinkkuäiti käy myös. Eikä osta yhtään maitoa eikä mansikkajugurttia. Ostaa vain niitä ruoka-aineita, joista itse tykkää. Voi tehdä ruuaksi ihan mitä haluaa eikä tarvitse miettiä, mitä vaihtoehtoruokaa laittaa perheen nirsolle. Ruokaa voi laittaa justiinsa silloin, kun haluaa ja sen voi syödä jopa sohvalla. Olen opettanut, ettei sohvalla syödä, mutta kun lapset lähtee, syön aina sohvalla. Paitsi, jos olen tehnyt keittoa. Sitä ei kannata syödä sohvalla. Myös tonnikalasalaatti on todella ikävää siivottavaa sohvalta.

Lapsivapaalla saa myös katsoa telkkarista ihan mitä vain haluan ilman, että kukaan valittaa tai vaatii telkkaria itselleen. Kukaan ei myöskään tule kertomaan, että on tylsää eikä ole mitään tekemistä. Voin myös halutessani lukea kirjaa ilman jatkuvia keskeytyksiä. Jos lapset tekevät yhdessä jotain, syntyy luultavasti alle vartissa ärhäkkä riita. Jos taas he eivät tee yhdessä mitään, vähintään toisella on tylsää, ja silloin äiti ei voi lukea kirjaa. Ainakaan tuntematta syvää syyllisyyttä siitä. Saa myös kuunnella ihan mitä vain musiikkia eikä kukaan tule kertomaan, että "tää on jotain vanhojen ihmisten musaa".

Lapsivapaalla voi myös ostaa itsellensä herkkuja pelkäämättä, että ne hupenevat parempiin suihin alta aikayksikön. Voi ostaa esim. päärynöitä eikä tarvitse kuoria ja paloitella kahdelle lapselle yhtäaikaa niitä. Lakritsipussin voi jättää sohvalle vessaan mennessään ja siellä on vielä takaisin tullessa lakuja jäljellä. Silloin voi myös lähteä lenkille ilman, että tarvitsee kellekään kertoa, minne menee ja kuinka kauan on siellä. Lenkin jälkeen voi käydä ihan yksin saunassa ja saunan jälkeen tehdä vaikka kattilallisen poppareita ja syödä ne ihan yksin. Ei tarvitse selvitellä, oliko jokaisella tasan yhtä monta popparia omassa kulhossaan. Poppareita syödessä voi katsella itse valitsemaansa leffaa. Ei Ironmania eikä romanttista hömppäkomediaa vaan kunnon rikosleffan. Sellaisen tosi pelottavan, jota katsoessa pitää laittaa varmuudeksi kaihtimet kiinni ja varmistaa, että ovi on lukossa. 

Lapsivapaalla voi myös sopia treffit miettimättä, että kohta joku soittaa kesken kaiken kysyäkseen, saako kaapista ottaa jugurtin. Tai ilmoittaakseen, että toinen kiusaa ja on tyhmä. Eikä tarvitse selitellä lapsille, mihin äiti on menossa. Toisaalta, kun vaihtoehtona on löhöillä sohvalla pyjamassa, käydä rauhassa lenkillä, syödä mitä huvittaa ja lukea dekkareita, niin kuka haluaa treffeille pönöttämään jonkun vieraan ihmisen kanssa? En minä ainakaan. Sen kerran, kun saan olla yksin ja tehdä, mitä huvittaa, niin en tasan sovi mitään treffejä! Ai miksi olen sinkku?

Ladataan...

Rakas Joulupukki!

Tänä vuonna toivoisin itselleni miehen. Ihan tavallinen mies kelpaisi. Ei tarvitsisi olla mitään erikoisominaisuuksia, kunhan olisi älykäs. Ei kuitenkaan välttämättä esimerkiksi matemaattisesti älykäs ja pikkutarkka vaan sellainen, joka ymmärtää elämää ja ihmisyyttä. Vähän niin kuin minä. Ulkonäöllisesti miellyttävä täytyisi olla. Joka väittää, ettei ulkonäöllä ole merkitystä, valehtelee. Totta kai sillä on merkitystä. Parisuhteen erottaa kaveruudesta fyysinen vetovoima. Jos ulkonäkö on epämiellyttävä, niin millä sellaiseen henkilöön tuntee vetovoimaa. Eli siis toivoisin miehen olevan silmää miellyttävä. Muuta en toivo.

No saisi se tietysti olla lahjakas keskustelija, koska rakastan hyviä keskusteluja. Pitää myös osata ajatella, koska haluan keskustella muustakin kuin autoista ja jääkiekosta. Toki niistäkin sujuvasti juttelen, mutta se on silloin juttelua. Keskusteluksi kutsutaan sellaista puhetta, jossa on mukana ajattelu. Omat mielipiteet pitäisi olla eikä niiden tarvitsisi olla samoja kuin minulla on. Mielipide on oma silloin, kun sen pystyy perustella fiksusti. Fiksu perustelu ei ole: "No kun se nyt vaan on näin." Se on silloin jonkun muun mielipide. Toki joskus jonkun muun mielipide voi olla ihan hyvä mielipide. Nyt kun viestinnälliset asiat tulivat puheeksi, niin haluaisin myös, että se mies osaisi puhumisen lisäksi kirjoittaa. Ainakin yhdyssanat yhteen. Ja pisteen lauseen perään. Olen kyllä yrittänyt olla välittämättä siitä, että mies ei osaa kirjoittaa yhdyssanoja, mutta en vain pääse asiasta yli.

Eläimistä tietysti pitäisi pitää, koska luonani asuu muutama kissa. Luonnosta olisi myös hyvä tykätä, jotta voisimme yhdessä lähteä syksyllä sieneen, kesällä poimimaan mustikoita tai ihan muuten vaan retkelle. Mitään vannoutunutta citymiestä en halua, koska minä en viihdy kaupungissa. Liikaa meteliä ja liikaa ihmisiä. Minä viihdyn metsässä. Luonnossa oleilu on vähän niin kuin harrastus tai pikemminkin elämäntapa. Harrastuksia saisi olla myös. Liikunnallisuus olisi kiva, mutta ei sellainen himoliikkuja. Eli sohvaperunan ja aktiiviliikkujan välimalli olisi sopiva minulle. Matkustelusta voisi myös tykätä. Ja enemmän kesästä kuin talvesta.

Ei ole väliä, onko miehellä paljon tai vähän rahaa. Kunhan ei puhu siitä koko ajan. En oikein kestä sellaista, että rahoilla rehvastellaan, mutta en myöskään siitä, että valitetaan koko ajan rahan vähyyttä. Toisaalta, oikein rikkaalta saattaa olla elämän realiteetit vähän hämärän peitossa, joten ei ehkä miestä, joka on vaikkapa perinyt rahaa tekemättä itse sen eteen mitään. Elänyt aina helppoa elämää. Ei sellaista.

Vielä jos saan toivoa, että mies olisi kiltti, mutta ei kuitenkaan mikään tossukka. Ja että mies osaisi puhumisen lisäksi kuunnella ja ymmärtää kuultua. Olisi empaattinen ja rauhallinen, mutta kuitenkin mielellään suht spontaani. Ei mikään jahkailija. Niin ja osaisi tehdä käsillään muutakin kuin itselleen voileivän. Sellaisen miehen minä toivoisin tänä jouluna.

P.S. Ihmettelen suuresti, kuinka edelleen olen sinkku, kun en mitään mahdottomia toivo. Ihan vain sellaista tavallista.

Pages