Ladataan...

Kirjoitan kirjaa. Se on ollut haaveeni jo alle kouluikäisenä. Kun muut haaveilivat eläinlääkärin työstä, minä haaveilin kirjailijan urasta. Koulussa kuitenkin totesin, että ei minulla ole siihen lahjoja. Olin korkeintaan keskinkertainen kirjoittaja. Vasta yliopistossa tajusin, että vahvuuteni kirjoittajana on kertoa monimutkaiset asiat siten, että kuka tahansa voi asian ymmärtää. Sain hyvää palautetta kirjoittamistani teksteistä. Myös palaute blogiteksteistä on ollut kannustavaa ja luottamus omaan osaamiseen on kasvanut. Jostain on aloitettava ja minä aloitan aiheesta, joka on itselle tuttu ja tärkeäksi koettu: uskonnollisesta yhteisöstä lähtemisestä. Aihe on myös haastava ja herkkä. Siitä on vaikea kirjoittaa pahoittamatta kenenkään mieltä. Ajattelen kuitenkin, että terve usko ja uskonnollisuus kestää myös kritiikkiä.

Kirjoitan kirjaa uskonnollisista yhteisöistä lähteneiden elämästä irtautumisen jälkeen. Uskonnollisista yhteisöistä on kirjoitettu paljon viime aikoina. Näkökulma on pääosin siellä koetussa hengellisessä väkivallassa. On hyvä, että asiasta puhutaan, koska moni joutuu kokemaan sitä. Haluaisin kuitenkin korostaa, että suurimmalle osalle uskonnollinen yhteisö ja usko ovat elämän voimavaroja. Usko antaa elämään sisältöä ja tukee mielenterveyttä. Parhaimmillaan uskonnollinen yhteisö on kuin perhe, joka tukee ja jossa voi olla oma itsensä aidosti. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, eivätkä kaikki mahdu siihen muottiin, mitä yhteisö odottaa. Kaikki eivät usko samalla tavalla. Tätä pitäisi kunnioittaa. Fundamentalististen yhteisöjen suurin ongelma mielestäni on ihmisten jakaminen jyrkästi kahteen leiriin. Ei ole vain ihmisiä, vaan on uskovaisia ja uskosta osattomia. Toiset ovat pelastettuja ja toiset turmeltuneita, pahoja ja rappiolla. Toisillä on totuus ja toiset elävät valheessa. On meitä ja heitä. Yhteisön ulkopuolisiin suhtaudutaan usein säälien tai ylimielisesti. Säälien, koska he eivät ole ymmärtäneet totuutta ja ovat matkalla kadotukseen. Kunnioitusta vaaditaan puolin ja toisin.

Kirjan tarkoitus ei ole mustamaalata yhteisöjä eikä houkutella ketään jättämään yhteisöään. Moni kuitenkin kärsii, koska ei koe voivansa elää sellaista elämää, jota eläisi, jos saisi vapaasti päättää. Jokaisella on teoriassa mahdollisuus valita elämäntapansa ja uskonsa, mutta käytännössä tiiviistä yhteisöstä, johon mahdollisesti kuuluu perhe, suku ja kaikki ystävät, ei ole kovin helppoa lähteä. Lähtijä voi kokea eron jälkeen vapautta, mutta myös paljon tuskaa. On raastavaa nähdä läheisten surevan lähtijän valintaa. On vaikeaa elää tuntematta syyllisyyttä asioista, jotka olivat yhteisössä kiellettyjä. Maailmankatsomuksen rakentaminen uudelleen voi myös olla haastavaa. Lähtijä joutuu etsimään uudelleen identiteettiään. Moni eronnut kokee itsensä ulkopuoliseksi kaikesta, kun ei enää ole osa yhteisöä, muttei voi samastua täysin yhteisön ulkopuolisiin ihmisiin. Toivon, että kirja auttaisi hahmottamaan, kuinka suuri vaikutus tiiviillä yhteisöllä on lähtijän elämään. Toivon myös, että se voisi olla avuksi lähteneelle tai sitä suunnittelevalle.

Jos olet lähtenyt tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä, kirjoita minulle vapaamuotoinen tarinasi lähtemisen jälkeisestä ajasta. Mikä on ollut haastavaa ja mistä olet saanut apua? Kaikki tekstit käsitellään luottamuksellisesti ja nimettöminä. Mitään sellaista ei julkaista, mistä voisi tunnistaa yksittäisen henkilön. Lähetä tarinasi maaliskuun 2018 loppuun mennessä (hiukan voin joustaa huhtikuun puolelle tarvittaessa) osoitteeseen sanja.fal(at)gmail.com. Merkitse tarinaan ikäsi, sukupuolesi ja taustayhteisösi.