Ladataan...

Poikani pelkää hammaslääkärikäyntejä. En tiedä, mistä pelko on peräisin, koska aiempia ikäviä kokemuksia hammaslääkäristä ei ole ollut. Ensimmäiset hammaslääkärikäynnit sujuivat ongelmitta eikä hän silloin pelännyt. Koska hänellä oli hyvät hampaat eikä ongelmia ollut, paikkakunnallamme ei tehty hammaslääkärintarkastuksia useampaan vuoteen. Suuhygienistin käynti taisi olla joskus kolmevuotiaana ja seuraava vasta ekalla luokalla. Asuimme välissä eri paikkakunnalla, joten voi olla, että sen vuoksi käynteihin tuli pitkä väli. Ensimmäisen kerran pelko tuli ilmi suuhygienistin vastaanotolla 7-vuotistarkastuksessa. Pelko iski siinä vaiheessa, kun piti mennä tuoliin. Hän alkoi itkeä ja ilmoitti painokkaasti, ettei aio avata suutaan. Lopulta mukava suuhygienisti sai hänet avaamaan suun, mutta poika ei antanut katsoa peilin kanssa hampaitaan. Saimme mukaan peilin, jolla harjoitella kotona seuraavaa käyntiä varten. Kotona poika antoi minun katsoa peilin avulla suuhun ja vaikutti siltä, että hammaslääkärin tekemä tarkastus voisi onnistua.

Molemmat lapseni jännittävät hammaslääkärikäyntejä. Tyttärelläni on ollut hammasraudat jo pari vuotta ja sen vuoksi käyntejä on tullut paljon. Silti hän jännittää joka kerralla paljon ja jos on tehtävä jokin toimenpide, sille on varattava aina erikseen aika, jotta hän pystyy valmistautumaan siihen henkisesti. Yllättäen tulevat ehdotukset esim. maitohampaan poistosta saavat aikaan varman kieltäytymisen toimenpiteestä. Hammashoidot ovat kuitenkin aina hänen kohdallaan lopulta onnistuneet. Tähän on vaikuttanut mukava hammaslääkäri ja -hoitaja, jotka ovat saaneet käynnit tuntumaan mukavilta. Valitettavasti tänä vuonna meillä vaihtui hammaslääkäri. Hän on suorasukainen ja töksäyttelevä. Alkuvuodesta oli poikani 9-vuotistarkastus. Poikaani jännitti, mutta kovan harjoittelun tuloksena hän uskalsi mennä tuoliin ja avata suunsa reippaasti. Valitettavasti häneltä löytyi hampaasta reikä. Hammaslääkäri ilmoitti asian todella ikävällä tavalla. Hän moitti poikaani siitä, että hän on hoitanut huonosti hampaitaan ja minua siitä, että en ole valvonut tarpeeksi hyvin harjausta. Lisäksi hän kommentoi poikani jännittämistä sanomalla: "noin ison pojan ei enää pitäisi tolla tavalla pelätä." Meillä pestään hampaat aamuin ja illoin ja ruokailujen jälkeen syödään hammaspastillit tai purkkaa. Poika on pessyt muutaman vuoden hampaat itse, mutta olen katsonut, että hampaat todella olisivat puhtaat. En oikein tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä enemmän, ettei reikiä olisi tullut. Joka tapauksessa poika oli todella poissa tolaltaan tuon käynnin jälkeen. Itki monta tuntia ja sanoi, ettei halua mennä enää tuon hammaslääkärin luokse. Minua harmitti, koska olin ylpeä poikani reippaudesta ja siitä, että hän ylipäätään voitti pelkonsa ja antoi tehdä tarkastuksen.

Ennen ensimmäistä paikkausyritystä juttelin poikani kanssa ja selitin, ettei se satu yhtään. Yritin rauhoitella ja valmistella tilannetta etukäteen. Kun päivä koitti, poikani itki jo ennen lääkäriin lähtöä. Kun pääsimme vastaanottohuoneeseen, hän takertui minuun ja ilmoitti, ettei mene koko tuoliin. Hän oli aivan paniikissa ja itki ja huusi. Hammaslääkäri ja hoitaja vain tuijottivat tilannetta eivätkä sanoneet mitään. Olimme huoneessa vartin verran ja sinä aikana he eivät puhuneet sanaakaan. Minä yritin rauhoittaa poikaa ja saada hänet suostumaan hoitoon laihoin tuloksin. Poika aivan tärisi ja oli kuin eri lapsi. Hän on normaalisti rauhallinen ja iloinen poika, joka mielellään juttelee kaikkien aikuisten kanssa ja tulee yleensä kaikkien kanssa toimeen. Nyt hän huusi ja karjui kuin eläin enkä saanut häneen mitään kontaktia. Lopulta hammaslääri totesi, että ei tästä nyt tule yhtään mitään ja varataan uusi aika, jolloin toimenpide tehdään esilääkityksen turvin. Eilen oli uusintayritys. Etukäteen poika kyseli, mitä lääke hänelle tekee ja auttaako se varmasti pelkoon. Häntä jännitti, mutta kuitenkin etukäteen vaikutti siltä, että hän suostuu lääkkeen ottamaan ja sen avulla saamaan hampaat hoidettua. Hän ymmärtää sen, että hampaat on kuntoon saatava. Kun pääsimme huoneeseen iski taas sama paniikki. Hän alkoi karjua minulle ja hammaslääkärille, ettei ketään voi pakottaa ottamaan lääkettä. Käyttäytyi aivan holtittomasti enkä saanut häneen enää mitään kontaktia. Muutaman kerran oli jo ottamassa lääkkeen, mutta hammaslääkärin tokaisut saivat hänet aina pois tolaltaan uudelleen. "Sä et nyt yhtään auta itseäsi tässä tilanteessa", hän sanoi pojalleni. Lopulta hän ilmoitti, että tämä on nyt aivan turhaa ja meiltä loppuu aika. Hän sanoi, että seuraavalla kerralla on pakko tehdä niin, että poikaa pidellään kiinni ja lääkäri ruuttaa sen lääkkeen väkisin nieluun. Seuraava aika olisi toukokuussa. Päätin, että en todellakaan poikaani vie enää tuolle lääkärille. Voin vaan kuvitella, miten tuollainen väkisin lääkkeen nieluun tunkeminen kahden ihmisen kiinnipitämänä vaikuttaisi pelkoon tulevaisuudessa.

Lapsen hammaslääkäripelko aiheuttaa itselle syyllisyydentuntoa. Olenko tehnyt jotain väärin? Olenko aiheuttanut lapselleni pelon sanomalla jotain väärää? Olisinko voinut olla tarkempi lapsen hampaiden hoidossa, ettei reikää olisi päässyt syntymään? Hammaslääkärikäynti pelkäävän lapsen kanssa on myös minulle nöyryyttävä tilanne. Tulee tunne, että minun kuuluisi saada poika rauhoittumaan. Hammaslääkärin lausahdukset siitä, että "teidän täytyy nyt kotona puhua tämä asia ja saada lapsi tottelemaan". Kun ei kyse ole siitä, etteikö asiasta olisi juteltu ja etteikö poika ymmärtäisi asian tärkeyttä. Tai että hän tarkoituksella olisi vain tottelematon. Hän pelkää. Hän pelkää aivan henkensä edestä, vaikka järjellä tietää, ettei tarvisi pelätä. Hän käyttäytyy hammaslääkärissä kuin haavoitettu eläin. On puolustuskannalla ja valmis pakenemaan tai taistelemaan. Aion seuraavaksi ottaa yhteyttä johonkin pelkopotilaita hoitavaan ja lapsiin erikoistuneeseen hammaslääkäriin. Onko kellään kokemuksia vastaavanlaisesta? Onko pelkoa saatu hoidettua?