MISTÄ TIETÄÄ, ETTÄ JOULU LÄHESTYY?

sundayblondie-outfit-ootd-1.jpg…pikkujouluista, jotka sattuvat tietysti samalle viikolle: perjantaina juhlitaan firman kanssa, lauantaina kotona ystävien kesken. Pikkujouluissa parasta on rento yhdessäolo, ja nautinkin eniten kotoisista illanistujaisista.

…jouluvaloista, joita on jo kaikkialla naapurustossamme. Jenkkiläisin valaistus löytyy naapuritalomme parvekkeelta, jossa loistavat suloisessa sekamelskassa keltaiset, siniset ja punaiset valot.

…jouluruoista. Olen syönyt jo pipareita juustojen kera, juonut glögiä ja keittänyt riisipuuroa. Aion syödä vielä joulutortun ennen joulukuuta, mutta joulupöydän herkut säästän vasta aattoon.

…jouluaiheisista keskusteluista. Työkavereiden ja ystävien kanssa jutellessa puheissa esiintyvät lähinnä lasten lelukuvastot, joulukoristeet, kynttilät ja joulun matkakohteet. Asiaa ei varsinaisesti helpota se, että toitotan työnkin puolesta jouluntuloa all the time.

…joulukorteista, joiden lähettämistä pohdin. Olen perinteisesti lähettänyt vain muutaman joulukortin, ja lahjojakaan en hanki kuin perheenjäsenille. Kortti kaukana asuville isovanhemmille on kuitenkin must, sillä tiedän, miten paljon kaunis kortti ilahduttaa saajaansa.

…joulukuusesta, joka nököttää jo olohuoneessamme. Koska pikkujoulut, tiptap!

sundayblondie-outfit-ootd-2.jpgsundayblondie-outfit-ootd-4.jpgsundayblondie-outfit-ootd-3.jpg

neule &OtherStories // toppi Samsoe&Samsoe // farkkuhame Topshop // kengät Vagabond

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

muoti paivan-tyyli mieli hopsoa

TAVOITTEENA TERVEET HAMPAAT

wilfa-jordancleanplus-twinpack-sundayblondie-1.jpg

 

Tänään ajattelin kirjoittaa teille aiheesta, josta puhutaan aivan liian vähän, mutta jolla on valtava merkitys kokonaisvaltaisen terveyden kannalta: suun terveydestä.

Moni meistä tietää, miten ikävältä hammaslääkärin tuolissa istuminen tuntuu etenkin silloin, kun edessä on hampaan poraaminen. Yleensä hampaidenhuollon tärkeyteen muistaa kiinnittää huomiota vasta sitten, kun on liian myöhäistä: kun kipu ja vihlonta muistuttavat itsestään päivä toisensa jälkeen.

Itselläni ei ole hammaslääkärikammoa, sillä kävin oikojalla usean vuoden ajan teinivuosinani. Niiden vuosien aikana ehdin kokea hammasraudat, kaikkien neljän viisauden hampaan poiston ja etuhampaiden taakse asetetun kiskon. Lopputuloksena olivat kauniit, suorat hampaat.

Vasta aikuisiällä olen todella alkanut kiinnittää huomiota hampaideni terveyteen. Olen aina pessyt hampaat tunnollisesti aamuin illoin, mutta hammaslankaa aloin käyttää vasta kaksikymppisenä. Sähköhammasharjan otin käyttööni kuukausi sitten, kun minä ja avomieheni saimme yhteistyössä Wilfalta Jordan Clean Plus Twin Pack -sähköhammasharjasetin.

 

wilfa-jordancleanplus-twinpack-sundayblondie-2.jpgwilfa-jordancleanplus-twinpack-sundayblondie-3.jpgwilfa-jordancleanplus-twinpack-sundayblondie-4.jpg

 

Jordan Powered by Wilfa -sähköhammasharjat on kehitetty yhteistyössä hammasharjojen valmistajan Jordanin ja Wilfan kanssa. Sarjan hammasharjoissa yhdistyvät pohjoismainen design ja SoftClean™-teknologia, joka tarjoaa tehokasta hampaiden puhdistusta. Litiumakkuteknologia tarjoaa pitkän akkukeston ja linjakas muotoilu auttaa pitämään sähköhammasharjan sekä laturin puhtaana.

Sähköhammasharjoista on tehty monenlaisia tutkimuksia. Esimerkiksi Cochrane Oral Health Groupin tutkimuksen mukaan kolmen kuukauden harjauksen jälkeen sähköhammasharjaa käyttäneillä oli 11 prosenttia vähemmän plakkia kuin käsiharjaa käyttäneillä. Ero kasvoi vielä suuremmaksi kolmen kuukauden jälkeen.

Olen huomannut, että saan puhdistettua sähköhammasharjalla hampaani huomattavasti tehokkaammin ja tarkemmin kuin tavallisella hammasharjalla. Käytti sitten tavallista tai sähköhammasharjaa, on hyvä muistaa, että hampaiden harjaaminen olisi aina suositeltavaa suorittaa rauhassa. Hammaslääkäriliitto suosittelee harjaamaan hampaita vähintään kahden minuutin ajan.

Hammaslääkäriliiton mukaan sähköhammasharjan parhaita puolia ovat pieni harjaspää ja nopeaa puhdistusliike. Sähköhammasharjaa käyttäessä tulisi kuitenkin muistaa, ettei harjaa tarvitse nykiä nopeasti edestakaisin – sähköhammasharja tekee itse puhdistavan liikeen. Harjaa hampaat järjestelmällisesti, jotta kaikki pinnat tulevat puhdistetuiksi. Älä paina liian kovaa.

Olen ollut supertyytyväinen Wilfan sähköhammasharjaan. Voin kertoa, että paluuta entiseen ei ole! Olen erityisen ilahtunut hammasharjan akunkestosta: harjasin hampaani reilu kuukauden ilman yhtäkään latausta! Viiden tunnin lataus riittää kuukauden harjaukseen. Twin Pack pitää sisällään kaksi sähköhammasharjaa ja yhden latauspisteen, mikä vähentää mukavasti turhien latureiden määrää kylpyhuoneessa.

Pisteet Wilfalle myös tyytyväisyystakuusta: yritys tarjoaa Jordan Clean Powered by Wilfa -sähköhammasharjoista 100 päivän tyytyväisyystakuun, jos et jostain syystä ole tuotteeseen tyytyväinen.

 

wilfa-jordancleanplus-twinpack-sundayblondie-5.jpgwilfa-jordancleanplus-twinpack-sundayblondie-6.jpg

 

Wilfan sähköhammasharjan lisäksi päädyin testaamaan Ecodentan hammastahnoja. Luonnolliset hammastahnat ovatkin itselleni aika uusi juttu, sillä olen tottunut harjaamaan hampaani marketin tavallisilla ja valkaisevilla hammastahnoilla. Ecodentan hammastahnojen ainesosat hoitavat hampaita ja suun limakalvoja luonnollisesti. Hammastahnat on kehitetty yhteistyössä Liettuan yliopiston terveystieteiden laitoksen ja hammaslääkärien kanssa, joten mistään ”hippijutusta” hammastahnoissa ei ole kyse. Olen ihastunut etenkin Blach Whitening -hammastahnaan, jossa on mustaa hiiltä ja Teavigoa.

Tässäpä ajattelemisen aihetta, kun harjaat ensi kerralla hampaat! Oma lempimotivaattorini hampaiden harjaamiseen on tämä: pussailu puhtaalla suulla on aika paljon kivempaa. ♡

 

lue myös:

tyyny, joka muutti elämäni – meet James, my new boyfriend

8 tapaa helpottaa stressiä

uudenvuodenlupaukset, joita en tehnyt

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

kauneus meikki oma-elama terveys