Ladataan...
Sunday Blondie

 

Olen viettänyt tänä kesänä aikaa bikineissä varmasti enemmän kuin koskaan ennen. Nautin auringon lämpimistä säteistä ihollani, sukelsin veteen, enkä jaksanut välittää siitä, leviävätkö meikkini tai menevätkö hiukseni takkuun.

Tänä kesänä tapahtui myös jotakin muuta. En enää jaksanut vähissä vaatteissa ollessani stressata sitä, miltä vartaloni näyttää.

En voi sanoa, että olisin vieläkään joka päivä 100% tyytyväinen omaan ulkonäkööni. Toisinaan tulee päiviä, jolloin vatsa pömpöttää tavallista enemmän, reidet tuntuvat liimautuvan yhteen ja olo on kaikkinensa nuupahtanut. Vuosien myötä olen kuitenkin alkanut tuntemaan oloni itsevarmemmaksi omassa kehossani ja oppinut rakastamaan sitä.

 

Asioita, joita olen vihannut (ja toisinaan yhä paheksun) vartalossani:

Löydät sisäreidet, muhkuraiset polvet, pömpöttävä alavatsa, "allit", paksut nilkat, lättäjalat, nenä

 

Asioita joita rakastan vartalossani:

Kapea vyötärö, lihaksikkaat reidet ja pohkeet, pehmeä pylly, kapeat ranteet, silmät, huulet, pisamat

 

 

Eräs ystäväni kertoi tuntevansa olonsa joinain päivinä niin rumaksi, että epäilee omaa ihmisyyttään, oikeutustaan olla tässä maailmassa. Toinen kertoi kokeneensa raskaana ollessaan toisinaan valtavaa riittämättömyyden tunnetta, vaikka oman vartalon muuttuminen tuntuikin samaan aikaan ihanalta ja ihmeelliseltä. Kolmas kertoi, miten isän humoristiset kommentit televisiossa olleista "pulleista tytöistä" sattuivat omaan sydämeen, sillä ne tuntuivat samalla kohdistuvan itseen.

Kaikkien riittämättömyyden tunne johtaa samasta asiasta: siitä, että meidän pitäisi näyttää tietynlaisilta, mahtua yhteen tällä hetkellä trendikkääseen muottiin. Tosielämässä vartaloita on kuitenkin yhtä paljon erilaisia kuin naisiakin. Yksi hyvä tapa huomata tämä on mennä uimahallin saunaan.

Tänä kesänä puin ensimmäistä kertaa päälleni takapuolen paljastavat Meloni-bikinit, jotka sain suomalaiselta Halla Hallalta. Aikaisemmin olisin stressannut, paistavatko pakaroideni muhkurat kilometrien päähän, paheksuvatko muut ihmiset. 

Kävikin niin, että tunsin oloni bikineissä heti omakseni. Ne tuntuivat ihanilta päällä, ja uikkareiden kirkas punainen väri toi hymyn huulilleni. Voi olla, että myös brändin imagolla oli oma vaikutuksensa asiaan: jotenkin tuntui siltä, ettei merestä kerätystä muovijätteestä valmistetuissa ja erilaisten naisten kauneutta kannustavissa bikineissä voinut tuntea oloaan huonoksi.

Joku pahoittaa tästäkin postauksestakin varmasti mielensä. "Älä sä tuu kirppu huutelemaan kehopositiivisuudesta, kun olet itse noin pikkuinen!" Kyllä, olen ollut aina pieni ja hoikka. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö olisi stressannut sitä, miltä vartaloni näyttää – toisinaan tuntuu, että juuri hoikkuus on asettanut odotuksia sille, miltä minun tulee näyttää. Lihominen olisi todella noloa, merkki repsahduksesta ja epäonnistumisesta. Kun joku sanoo, että "sinähän olet pieni kuin nukke", se syöpyy mieleen: tältä minun kuuluisi näyttää aina.

 

 

Kehoni on ainoa laatuaan, ainutlaatuinen. Toisinaan se kaipaa jäätelöä tai suklaata sunnuntai-iltaisin, kuten myös raikasta salaattia, hedelmiä ja helliviä mehuja. Se kaipaa hikiliikuntaa, juoksuaskeleita metsäpolulla ja hyppyjä steppilaudalla, mutta myös lempeitä venytyksiä, hierontaa ja sitä, että saa vain olla. 

Näen vartalossani yhteyden äitiini, isääni, siskooni, perimääni. Samalla näen vilahduksen tulevaisuudesta ja tiedän, miten haluan kehoani tulevina vuosina kohdella ollakseni paras versio minusta.

Ja kun sanon paras, en tarkoita täydellistä. Paras versio minusta – ja toivon mukaan vuosi vuodelta tyytyväisempi itseeni sellaisena kuin olen. Elämä on liian lyhyt itsensä kiusaamiselle.

 

*bikiniyläosa ja -alaosa saatu blogin kautta Halla Hallalta

 

lue myös:

KUN MIKÄÄN EI RIITÄ

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

 

Ladataan...
Sunday Blondie

*Yhteistyössä Verkkokauppa.com:in kanssa

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavuudenhaluisemmaksi muutun. Ainakin sen suhteen, kuinka painavaa kameraa mukanani kannan.

Miten monta kertaa olenkaan lähtenyt matkalle painavan järjestelmäkamerani kanssa ja kironnut pitkien päivien päätteeksi kipeitä hartioitani. Tuntuu rasittavalta kantaa parin kilon kokoista mötikkää mukana paikasta toiseen – etenkin lomalla, jolloin tarkoituksena olisi rentoutua! Niskani jumiutuvat tarpeeksi jo töissä koneella nököttäessäni, ja siksi soisinkin niille pienen loman aina kun mahdollista.

Kerroin teille huhtikuussa haaveilleeni jo pitkään Olympus OM-D E-M5 Mark II -mikrojärjestelmäkamerasta, jota olenkin viime kuukausien aikana päässyt testaamaan, kiitos Verkkokauppa.com:in yhteistyön. Pakkasin Olympuksen mikrojärkkärin laukkuuni myös kesäkuun lopulla Lontooseen ja Madeiralle lähtiessämme, sillä tällä kertaa halusin ottaa mukaani uuden kevyen matkakumppanini. Mukaan lähtivät myös Olympus M.Zuiko Digital 25mm f/1.8 -objektiivi sekä juuri ennen reissua ostamani Olympus M.Zuiko Digital 17mm f/1.8 -laajakulmaobjektiivi, joka sopii erityisen hyvin maisema- ja kaupunkikuvaukseen. Näistä kahdesta objektiivista jälkimmäinen olikin reissussa kovalla käytöllä.

Otin reissussa kuvaamisen rennolla fiiliksellä, sillä koin, että jokaikistä hetkeä ei ole pakko ikuistaa kameran rullalle – monet maisemat säilyvät myös muistoissani. Lontoossa kamera oli mukanani joka päivä, mutta otin kuvia vain asioista, jotka itseänhi inspiroivat. Madeiralla kamera pakattiin laukkuun vain yhtenä päivänä, jolloin vuokrasimme auton ja ajelimme ihastelemaan saaren länsiosan jylhiä maisemia. Tyypille, joka kuvaa normaalisti koko ajan, tekee välillä hyvää ottaa lomaa myös valokuvaamisesta.

No, pidemmittä puheitta: antaa kuvien puhua puolestaan. Itse olen järjettömän tyytyväinen kuvien laatuun, väreihin (joita toki on kyllästetty) sekä pienen mikrojärjestelmäkameran näppäryyteen. Olympuksen mikrojärkkäriä on ilo kantaa olalla ja napata nopeasti kuvia tilaisuuden tullen.

Olisi ihanaa kuulla myös teidän fiiliksiänne näistä matkakuvista! ♡

 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

 

Ladataan...
Sunday Blondie

 

Monet ystävistäni kyselevät usein, miten jaksan liikkua säännöllisesti 4–5 kertaa viikossa.

Aikaisemmin en ollut varsinainen liikunnan ystävä. Minulla ei ollut lapsena mitään liikuntaharrastusta, ja inhosin erityisesti koulun liikuntatuntien joukkuelajeja. Lukio-ikäisenä kokeilin milloin mitäkin: tanssia, joogaa, juoksemista, kuntosalia. Vuosien varrella olen löytänyt itselleni sopivimmat liikunnan muodot ja oppinut rakastamaan liikunnasta aiheutuvaa hyvän olon tunnetta.

Tuo hyvän olon tunne onkin tärkein syy, miksi jaksan ja tykkään liikkua useamman kerran viikossa: jos en liiku, tunnen oloni väsyneemmäksi ja laiskemmaksi, ja lipsun helpommin terveellisestä ruokavaliosta. Olen totuttanut kroppani liikkumaan.

Liikunnan tuoma ilokaan ei aina patistele lenkkipolulle – etenkään niinä harmaina marraskuun iltoina, kun tekisi mieli vain kiskoa villapaita päälle ja jäädä sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. 

Kokosin alle muutamia vinkkejä, miten sinäkin pääset kesätauon (tai pidemmän tauon) jälkeen urheilullisemman elämän alkuun:

 

 

Löydä itsellesi mieluinen laji. Omasta mielestäni liikunnan mielekkyys vaikuttaa pitkälti siihen, kuinka säännöllisesti sitä jaksaa harrastaa. Liikunnan on tarkoitus tuoda hyvää oloa niin fyysisesti kuin henkisesti, eikä se siksi saisi olla pakkopullaa. Oma tavoitteeni on liikkua kokonaisvaltaisesti: siksi kolme suosikkilajiani ovatkin kuntosaliharjoittelu (lihaskunto), juoksu (kestävyys) ja jooga tai tanssi (palautuminen ja henkinen hyvinvointi).

Varaa urheilulle aikaa kalenterista. Kun olet päättänyt etukäteen, että lähdet urheilemaan esimerkiksi neljä kertaa viikossa ja varaat nämä päivät kalenterista etukäteen, on niistä helpompi pitää kiinni. Kun olet merkannut treenit kalenteriin (tai mieleesi), on sinun myös helpompaa sopia menoja kavereiden kanssa lepopäiville tai treenipäivien yhteyteen. Muista myös, että yksi mahtava tapa nähdä ystävää on treenata yhdessä.

Aseta tavoite. Tavoite voi olla esimerkiksi se, että päätät käyväsi salilla kaksi kertaa viikossa. Tai se, että sä osallistut puolimaratonille ensi vuonna ja treenaat sitä varten. Tai se, että saat pudotettua muutaman kilon tai kasvatettua lihasta. Mikä tahansa tavoite onkin, se motivoi liikkumaan niinäkin hetkinä, kun et jaksaisi.

Lähde liikkeelle myös silloin kun ei huvittaisi. Etenkin pimeään vuoden aikaan tulee iltoja, jolloin ei huvittaisi liikahtaa sohvalta yhtään minnekään. Sen takia singahdan salille aina heti töiden jälkeen, jotten lipsu tavoitteistani. Ja ikinä en ole katunut – päinvastoin, sillä liikunta antaa iloa ja energiaa arkeen (tai ainakin muutaman desilitran verran hikeä). Toki kannattaa myös kuunnella omaa kehoa ja tunnistaa sen tarpeet: jos keho kaipaa lepoa, voi rauhallinen kävely tai venyttely olla kovaa treeniä parempi vaihtoehto. Kipeänä pitää osata ottaa aikaa levolle.

 

 

Treenaa jonkun kanssa. Toisinaan liikunta voi tuntua yksinäiseltä puurtamiselta. Silloin kannattaa ottaa kaveri, poikakaveri, perheenjäsen tai liikuntaryhmä avuksi ja lähteä yhdessä harrastamaan, oli kyse sitten vakituisesta sulkapallovuorosta tai lenkkihetkestä. Yhdessä aika kuluu kuin huomaamatta, kun syvennyt juostessa vaihtamaan kuulumisia tai intoudut kisaamaan vastapeluriasi vastaan. Huom! Salilla juoruaminen ei ole yhdessä treenaamista – se on vain juoruamista, jota voi harrastaa myös kahviloissa.

Aina löytyy aikaa. Omasta mielestäni liikunnan harrastaminen on päätöksestä sekä pitkäjänteisyydestä kiinni. Arvostan kiireisiä, työssäkäyviä perheenäitejä ja -isiä, jotka arjen pyörityksestä huolimatta löytävät aikaa liikunnalle. Itselläni on huono tapa tuupata kalenteri täyteen erinäisiä menoja, mutta liikunnallekin on silloin oma aikansa ja paikkansa. Muista, että jo 20–30 minuutin intensiivinen HIIT-treeni on hyvä urheilusuoritus.

Kiinnitä huomiota pieniin asioihin. Valitsetko aina töissä hissin, vaikka vieressä olisi portaat? Portaiden käveleminen on mitä parhain tapa harjoittaa arkiliikuntaa, sillä lihakset tekevät töitä jokaisella askeleella. Mikäli teet toimistotyötä ja omistat säätöpöydän, pyri myös istumisen sijasta seisomaan välillä. Seisoessa energiankulutus on 1,5 kertainen ja portaiden nousussa 6,5 kertainen istumiseen verrattuna, tietää Yle. Mikäli kuljet töihin autolla tai julkisilla, pohdi, voisitko kulkea osan matkasta tai koko matkan kävellen tai pyöräillen.

Kävele! Vasta Aki Hintsan Voittamisen anatomia -kirjan luettuani (suosittelen kaikille!) tajusin, kuinka hyvää perusliikuntaa käveleminen on. Hintsan mukaan päivittäinen arkiliikunta on terveyden kannalta tärkeämpää kuin tiukka treeni: siksi urheilua harrastamaton mutta työssään päivittäin jatkuvasti liikkuva asiakaspalvelija voi olla elämäntavoiltaan terveellisempi kuin viidesti viikossa urheileva toimistotyöntekijä. Kun kävelet päivittäin 10 000 askelta, varmistat, että saat päivässä riittävästi perusliikuntaa. Omasta mielestäni 10 000 askeleen tavoitteeseen ei kannata suhtautua maanisesti. Se on kuitenkin hyvä tavoite ja ohjenuora aktiivisempaan elämään. Tärkeintä on, että liikut!

 

    * Kuvissa näkyvät urheiluvaatteet saatu Népralta, joka valmistaa treenivaatteita eettisin periaattein. Lue lisää Neprasta näistä postauksista!

    ÄÄNESTÄ VALINNOILLASI

    EETTISIÄ URHEILUVAATTEITA – WEAR NÉPRA

     

    Kuvat: Ani Frei / Naked Truth

    FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

     

     

    Pages