Ladataan...
Suoraan Soulista

 

Kokosin step-by-step oppaan aloittelevia taksihuijareita varten Saigonissa (Ho Chi Minh Cityssa), Vietnamissa. Vinkkejä saa toki käyttää muuallakin maailmalla. Vaikka kilpailu on kovaa rehtien taksiyritysten kuten Vinan/Vinasunin/MaiLinhin ja sinun välillä, aina tulee uusia turisteja, joihin voit kokeilla tätä tapaa nyhtää rahaa.

TEE NÄIN:

1. Asettaudu taksisi kanssa jonkin turistien suosiman nähtävyyden välittömään läheisyyteen ja odota saalistasi. Esim. War Memorial Museum on hyvä, koska saaliisi mieli on niin järkyttynyt, että haluaa vain mahdollisimman nopeasti kauas museosta. Palanut nahka, vaaleat hiukset ja kädessä hihnasta roikkuva pokkarikamera ovat hyviä indikaattoreita siitä, saaliisi on juuri lentänyt Vietnamiin ja vielä toipumassa aikaerosta.

2. Kun saaliisi on astunut ulos museon portista, tarjoa kasuaalisti palveluitasi. ”Taxi!” on klassikkorepliikki, joka nappaa saaliisi huomion. Älä kuitenkaan vaikuta yli-innokkaalta, koska tämä saattaa herättää epäilyksiä ja saada saaliisi pakenemaan rehtiin taksiin.

3. Kun saaliisi kysyy taksimatkan hintaa etukäteen määräpäähään, niin kuin Lonely Planetissa on opetettu, mutise muutaman kerran ”meter, meter” ja viito vilpittömästi taksimittarilaatikkoa kohti. Näin luot turvallisuudentunnetta, koska mittarihan on aina oikeassa.

4. Esivalmisteluthan olet jo tietysti tehnyt huolellisesti etukäteen mittarisi kanssa, mutta kerrataanpa vielä. Säädä mittari niin, että ensimmäiset 700 metriä mittarin lukema pysyy paikallaan, aivan kuten rehdillä taksikuskikaverillasi. Tämän jälkeen hienosäädä mittari pomppaamaan kolme rahayksikköä eteenpäin joka sekunti. Viimeisenä silauksena poista mittarista kuljetun matkan kilometrimäärä näkyvistä, jotta saaliisi ei osaa arvioida kuljettua matkaa.

5. Puolessavälissä matkaa saaliisi epäluulot saattavat herätä. Jos sinulta kesken kaiken matkaa aletaan tivaamaan nopeasti kulkevaa mittaria, kohauttele olkiasi ja esitä ettet ymmärrä mitään.

6. Ota se kaikista pisin reitti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseen. Mutta tämähän on jo ihan maalaisjärkeä.

7. Ja kas olette perillä. Saaliisi alkavat kohottamaan ääntään ja saattavat esittää vastalauseita hinnasta kuten ”Miten tämä matka voi maksaa saman verran kuin neljä kertaa pidempi matka lentokentältä??”. Esitä, ettet ymmärrä ollenkaan englantia ja korosta vaikutelmaa pyörittelemällä päätäsi ja kohauttelemalla olkiasi lisää.

8. Kun saalisjoukkiosi on alkanut kohottaa ääntään, mutta tulleet siihen tulokseen että matka nyt on pakko maksaa, ota rahat vastaan, mutta tee vielä tippitaikatemppu. Eli kun sinulle ojennetaan tasaraha kolmen todistajan läsnä ollessa, vaihda 200 000 dongin seteli salamannopeasti 100 000 dongin seteliin ja vaadi sitten närkästyneenä lisää rahaa, koska sait sitä liian vähän.

9. Kun volyymitaso alkaa autossa nousta entisestään ja saaliisi punakat nahkat alkavat hohkaa paloautonpunaisena, vaadi edelleen sitä puuttuvaa rahaa. Seuraavaksi kuuntele auton ovien paukkeen kaunista ääntä ja hurauta pois paikalta. Tällä kertaa tippitaikatemppu ei toiminut, mutta parempaa onnea ensi kerralla. 

 

Ladataan...
Suoraan Soulista

 

Ensivaikutelmia Soulista: eloisa, siisti, herkullinen, erikoinen ja kylmä kaupunki.

Soul vaikuttaa tosi viihtyisältä paikalta ja ihmiset ovat täällä ystävällisiä ja vähän ujoja samaan tapaan kuin suomalaiset. Jalankulkijan vihreä valo tarkoittaa oikeasti sitä, että voit ylittää tien toisin kuin Vietnamissa. Negatiivisesti yllättynyt olen säästä, sillä muutamana  viime päivänä on ollut niin hyytävän kylmä tuuli, että luuydin jäätyy. Oli ihan hirmu fiksu idea jättää lähes kaikki lämpimät vaatteet Suomeen, jotta matkalaukku ei olisi niin painava. Viime hetkellä meinasin jättää pois lämpimän hupparinkin, koska ajattelin että se olisi liikaa, mutta ONNEKSI otin sen mukaan. Voi olla, että joudun hyödyntämään Soulin valtavaa shoppailutarjontaa pitääkseni itseni lämpimänä (voi harmi :D) . Korealainen ruoka on tulista, joten sekin auttaa pitämään verenkierron vilkkaana.

 

Ensimmäinen bibimbab-annos eli riisiä kaiken maailman kasviksilla ja munalla

 

Saavuimme Souliin ”kaikki järjestyy”-periaatteella, sillä meillä ei ollut asuntoa ennen saapumistamme tänne. Luotto tuuriin ja tähtien oikeaan asentoon asunnonhakuhetkellä on siis kova. Lisäksi sika säkissä-tyyppinen vuokraaminen ei ajatuksena miellyttänyt. Asuimme kolmestaan pienessä hostellihuoneen ikkunattomassa kopissa, jonka ovessa oli lueteltuna mitä maksuja tulee esim. tyynyliinan, pyyhkeen tai peiton sotkemisesta.

Asunnonlöytämisenkeli paijasi meitä siivillään tällä kertaa sillä emme Juhon kanssa joutuneet pidentämään hostellioleskeluamme kuin yhdellä yöllä. Piritta taas lähti oman yliopistonsa dormiin asustelemaan. Saimme asunnon seitsemän minuutin kävelymatkan päästä  vaihtoyliopistostamme Yonseista, asunnossa on king size-sänky ja se on soulilaiseksi asunnoksi jopa tilava! Täällä on yhdellä seinällä kukkatapetit ja toisella 70-luvun tyyliset neliökuviotapetit. Asuntomme on Sinchonissa hyvin keskeisellä sijainnilla, kaikenlaista pientä söpöä kahvilaa, ravintolaa ja kauppaa löytyy ihan vierestä. Bongasin kotikadultamme jo yhden kissakahvilan, joka vaatii visiitin.

 

 

Kävimme toissapäivänä asunnonvälittäjän kanssa katsomassa muutamaa asuntoa, jotka olisivat olleet sekä huomattavasti kalliimpia että minikokoisempia. Edellinen vuokralainen oli jättänyt asunnon ihan luokattomaan kuntoon ja nyt siivousmamma ahkeroi asunnolla, jotta siitä tulisi iltaan mennessä asuinkuntoinen. Odotan niin paljon sitä, että saan vaatteet henkareihin ja voin heivata matkalaukun pois näkyvistä. Voisin myös keittää kahvit mukaan otetulla Aeropressilla ja ladata siihen Suomesta kuljetettua kahvia.

Uskon, että kahvintuoksu tekee uudesta asunnosta kodin oli se sitten kahden kilometrin päässä entisestä tai maapallon toisella puolella.

 

 

PS. Tuntuu, että olisi ihan hirveästi asiaa tänne muutosta, korealaisista ruoista, Yonsein orientaatiosta, Vietnamin matkasta, Soulista ylipäätään. Pitää palata näihin asioihin seuraavissa postauksissa. 

 

Ladataan...
Suoraan Soulista

 

Viitottiin pari päivää sitten taksi kadulta, hypättiin ilmastoituun autoon ja huristeltiin vehreiden maisemien läpi Ong Lang beachille. Taksi körötteli pitkin hiekkatietä ja jätti meidät keskellä-ei-mitään sijaitsevaan risteykseen. Saman tien paikalle pelmahti punakka isomahainen setä skootterillaan kertomaan miten pääsee rannalle ja samalla tietysti vihjaillen miten hyvä ravintola hänellä on ihan tuossa ylämäessä. Ravintola osoittautuikin mainioksi (muistaakseni nimeltään Family Inn) ja ravintolan karvaiseen henkilökuntaan kuuluvat kaksi kissaa ja yksi koiraa kilpailivat rapsutuksista. Paikan omistaja, keski-iän paremmalla puolella oleva sveitsiläismies, oli varsin mukava ja muisti mainita myös ravintolassa, että täältähän saa sitä Phu Quocin parasta ruokaa.

 

 

 

Ravintolasta kävelimme tiilenruskeaa, palmujen reunustamaa tietä noin viisisataa metriä rannalle, josta tuli kevyt ensivaikutelma suomalaisesta rannasta. Palmujen sijaan auringon käräyttämiä ihmisiä varjostivat mäntyjä muistuttavat puut ja levitimme pyyhkeemme neulasten päälle. Ranta oli hyvin rauhallinen ja ihmisten lisäksi rannalla tepastelivat kanat, kukot ja koirat.

 

 

Rannan kivikkoisemmassa päässä näkyi myös hyvin kalojen arkea kun kävin siellä snorklailemassa. Snorklailessa häviää hyvin ajan taju kun jahtaa kaloja tai jää pidemmäksi aikaa seurailemaan jotain tiettyä kohtaa kun kalat tulevat ulos kivien koloista tai ajavat takaa toisiaan. Uintien jälkeen nukahdin männyntapaisen puun alle kirja auki. 

 

 

Pääsimme myös nauttimaan kauniista auringonlaskusta ja kääntäessämme selkämme biitsille törmäsimme samaiseen sveitsiläiseen ukkeliin kuin aikaisemmin. Hän oli tarmokkaasti tepastelemassa kulahtaneissa Speedoissaan iltauinnille. Kun sanoimme, että olemme itse asiassa juuri menossa hänen ravintolaansa haukkaamaan illallista, hän huikkasi kahdelle työntekijälleen, jotka olivat parkkeeranneet skootterinsa lähelle, että heittäisivät meidät ravintolalle. Niin sitten hypättiin Piritan kanssa naureskelevan vietnamilaisnaisen skoden kyytiin ja ajeltiin kolmipäällä ja Juho hyppäsi toisen työntekijän kyytiin. Söin ravintolassa tofua sataykastikkeessa ja oli kyllä hyvää! Sveitsiläismies palveli ravintolassa huolettomasti asiakkaita pelkät Speedot yllään, joiden ohueksi kuluneen kankaan vuoksi takaa näkyi hieman liikakin (ja ei, tapanani ei yleensä ole katsastella iäkkäämpien sveitsiläismiesten takapuolia).  Illallisen jälkeen ravintolan tarjoilija vielä soitti meille taksin takaisin Duong Dongiin ja niin oli jälleen yksi hyvin syöty päivä takana Vietnamissa. 

 

 

 

 

Pages