Ladataan...
Suoraan Soulista

 

Kiitän (vaihto)opiskelijan vapautta, joka mahdollistaa viikonlopun reissusuunnitelman lukkoon lyömisen kello yhdeksän kolmekymmentä edellisenä iltana. Tehokkaan jahkailun tuloksena sähköpostiin kilahti varaus guesthouseen Busanissa pari viikkoa sitten.

Bussiterminaalissa sain kokea miten korealainen ikähierarkia toimii. Odottaessani vuoroani lippuluukulle eräs keski-ikäinen herra kiilasi eteeni niin röyhkeän päättäväisesti, että tuntui kuin olisin ollut ilmaa. Tähän mennessä en ole kovin montaa kertaa kokenut, että nuoremmat ihmiset olisivat kuin maanmatosia vanhempiin ihmisiin verrattuna, mutta sillä hetkellä sen tunsi. Voisin tulla vanhempana takaisin Koreaan kiilailemaan nuorempia tietäväinen hymy huulillani.

Busanissa lyöttäydyimme muiden koulumme vaihtareiden seuraan syömään ruokaa isolta pannulta ja loppuillasta istuimme Busanin ainoalla rannalla pussikaljalla katselemassa rantaa ympäröivien pilvenpiirtäjien siluettia ja ihmettelemässä satunnaisia rakennusten välistä sinkoilevia ilotulituksia. 

Aamulla guesthousen miekkonen teki aamupalaksi outoja toasteja. Väliin tuli juustoa, kaaliraastetta, ketsuppia ja hilloa eli leivän punainen lanka oli totaalisen kadonnut. Ensimmäisenä etappina oli omituisten otusten kerho eli Jagalchi fish market. Eläviä, kuolleita ja puolikuolleita kaloja, rapuja, haita, simpukoita, mustekaloja ja kaikkea muuta verkkoihin tarttuvaa oli tarjolla. Mustekalat yrittivät paeta ahtaista saaveista ja kalat hyppivät välillä kohti vapautta Free Willyn tavoin kohti katukivetystä ja sen yli. Mustekalat paketoitiin elävältä pieniin mustiin muovipusseihin ja kauppiaat ruksauttivat käsityönä kalojen niskat nurin. Kaikkihan oli hyvin tuoretta, mutta silti kokemus ei saanut haikailemaan kala-aterian perään. Enemmän maistui uunituore munkki 50:llä sentillä.

 

 

Kiipesimme jokuisen harhailuhetken jälkeen mäkeä ylös Gamcheon Cultural Villageen. Kylä oli täynnä värikkäitä taloja ja kekseliäitä seinämaalauksia. Jokainen talo on rakennettu niin, että ne eivät peitä toistensa näkymiä merelle. Näin myös kauneimmat kirsikankukkapuut täällä.

 

 

Beomosan temppeli oli päivän viimeinen ohjelmanumero. Paikka huokui rauhaa, temppelille vievän tien molemmilla puolilla oli värikkäitä lyhtyjä ja vuoret ympäröivät temppeliä. Temppelin uumenista löytyi myös outoja patsaita, jotka katselivat meitä pullottavilla silmillään. Nähtävyyksien täyteisen päivän jälkeen oli mukava oikaista itsensä Cheryl Strayedin Wild-kirjan kanssa hostellin punkkapetiin suuren osan joukosta lähtiesssä vielä juhlimaan Busanin yöhön. 

 

 

 

Ladataan...
Suoraan Soulista

 

Vaeltaminen, tuo korealaisten rakastama viikonlopun viettotapa, johon varustaudutaan ammattimaisin ja mahdollisimman värikirjavin varustein. Päiväreissua varten tarvitset korealaiseen tyyliin ainakin peilipintaiset nopeat lasit, untuvaliivin, mielellään North Face-merkkisen teknisen takin, tekniset housut, tekniset hanskat, vaelluskengät, retkituolin, retkirepun, kävelykepin/puisen sauvan ja naisille ehdottomasti leveä aurinkolippa. Jos näitä sinulla ei ole, niin susi sinut syököön. Varusteisiin käyttämäsi rahamäärä on suoraan verrannollinen vaeltamismenestykseesi ja –kuntoosi.

Oli siis itsekin päästävä kokeilemaan tätä korealaista ajanviettotapaa ja päädyin patikoimaan viime viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina. Tosin vasta sunnuntaina sain kokea, mitä se ”oikea” patikointi oikein on. 

(Yritin googlettaa mitä eroa on patikoinnilla ja vaeltamisella, mutta en löytänyt selvää vastausta. Käytän siis kumpaakin ilmausta iloisesti sekaisin. Jos joku tietää, niin kertokaa ihmeessä :D)

 

LAUANTAI

Puoliltapäivin otamme saksalaisen vaihtarikaverini kanssa metron Namsanin puiston lähettyville, reppuuni on sullottu riisikolmioita, saksanpähkinä-tuorejuustoleipää ja keksejä. Tapaamme asemalla vaihtarikaverin korealaisen kaverin ja lähdimme kapuamaan kohti mäkeä ylöspäin kohti Namsanin puistoa. Ennakko-odotuksistani huolimatta emme ryntää keskelle metsää vaan patikointireissu osoittautuu mukavaksi päiväkävelyksi ja puiden ensimmäisten keltaisten kukkien ihasteluksi. Tie on leveä ja joissain kohdin tuntuu kuin tietä olisi vuorattu jollain askelta pehmentävällä materiaalilla. Vastaan tulee koiranulkoiluttajia, muita päiväkävelijöitä ja juoksijoita. Muutama sokea lenkkeilijä kiitää ohitsemme sellaista vauhtia alamäkeen, että luulemme ensin heidän olevan sauvakävelijöitä. Istahdamme syömään riisikolmioita levähdyspaikalle, josta Namsan-näköalatorni näkyy selvästi ja vaihtelemme pähkinöitä, keksejä ja sipsejä keskenämme.

 

 

Mäen nyppylällä on temppeli, jonka pihassa miehet harjoittelevat jousiammuntaa. Maalitaulut ovat niin pitkän matkan päässä, että mietimme mistä jousiampujat tietävät nuolen osuneen maaliinsa. Voi tietysti olla, että jousiampujien taidot ovat niin huipussa, että he vain tietävät aina osuvansa maalitaluun. Koska seurassamme on yksi korealainen, hän käy kysymässä saisimmekohan mekin kokeilla jousiammuntaa. Vastaus on, että meidän pitäisi varata aika etukäteen kaksi kuukautta kestävään koulutukseen, jotta voisimme kokeilla ampumista. Olisihan se aika hieno harrastus käydä puhtoisessa zen-mielentilassa jousiampumassa viikonloppuisin ja kumarrella viiksekkäille jousiammuntamestareille.

 

 

SUNNUNTAI

Aamulla leipää mussuttaessani selailen samalla tietoa päivän vaellusreitistä. Vaellusreitille on vaikeusasteikolla 1-5:teen annettu 4, joten pidän mielessäni tsemppipuheita reisilleni ja pakaroilleni jo valmiiksi. Bussipysäkillä teknisiin asuihin ja nopeisiin laseihin pukeutuneet korealaiset antavat osviittaa siitä, että nyt on tosi kyseessä. Bukhansanille vievää tietä reunustavat välineurheilijoiden unelmaputiikit, joista voi ostaa toisiinsa sopivat vaellushanskat ja aurinkolipan. Alkupää reitistä näyttää kauniilta, äärettömän kirkasta vettä luikertelee kivien välissä ja kauempana näkyvät vuorten huiput. Teräsmummmot ja –vaarit kiitävät ohitse otsat rypyssä huipun valloitus mielessään.

 

 

Tasaisen osuuden jälkeen edessä näkyy tie, joka on kirjaimellisesti pitkä ja kivinen. Kapuaminen tuntuu samalta kuin harppoisi epätasaisissa portaissa kolme askelta kerrallaan. Pysähdymme välillä haukkamaan happea ja palan suklaapatukkaa. Ja sitten taas mennään. Jyrkimmissä osioissa joissa pelkään tasapainoni pettävän etenen neljää raajaa apua käyttäen ja välillä halailen puita pysyäkseni pystyssä. Huippu häämöttää jo ja sanomme portaissa toisillemme ”almost there” ja vastaantuleva mies purskahtaa räkäiseen nauruun, joten ei hyvältä vaikuta. Ja kas, nurkan takana on mitäs muutakaan kuin yhtä pitkät portaat kuin mitkä juuri kohosimme.

 

 

Kipuamme vihdoin huippua edeltävälle välitasanteelle, josta maisemat ovat ihan huikeat. Vastapäiset vuorenhuiput, muut kaukana siintävät vuoret, kaupunki alhaalla ja aurinkoista taivasta halkovat korpit. Sellaisia maisemia, joita ei pysty kuviin koskaan ikuistamaan vaan ne on itse nähtävä. Suurin osa porukastamme lähtee kohti huipuinta huippua eli 836:teen metriin, mutta joudun toteamaan, että tästä reissusta en tule kertomaan tarinaa, jossa voitan pelkoni. Tunnen oloni pahoinvoivaksi kun katson ihmisiä ponnistamassa itseään ylös köysiaitaa apuna käyttäen. Luonnolliset korkeudet, joissa minun ja kalliojyrkänteen välillä on köysiaita, ei vaan saa oloani rohkeutta puhkuvaksi, vaikka kuinka yritän olla itseni ylittävä ihminen. Ihan kuin minä ja tuo jyrkänne olisimme vastakkaiset magneetit ja itsesuojeluvaisto on tilanteessa niin vahva, että tunnen sen fyysisesti.

Istuudun takalistolleni ihastelemaan maisemia ja mietin, että lepo ja muiden vaeltajien vuoren valloituksen seuraaminen on tällä hetkellä mukavampaa kuin se, että yrittäisin saada vuoren rinteestä otetta tasapohjaisilla lenkkareilla.

Kohta, jota en ohittanut. Kuva ei anna oikeutta sille pudotukselle, mikä aidan takana on.

 

Alastulo onkin sitten naurettavan helppoa verrattuna ylösmenoon. Yhteensä vuorella kipuamiseen kaikkine taukoineen meni vähän alle kuusi tuntia.

Ja se kuljettu matka? Vähän alle kahdeksan kilometriä… 

 

 

Ladataan...
Suoraan Soulista

 

  • Osaat tervehtiä ja tilata kahvin koreaksi, mutta kohtaat huuli pyöreänä mahdolliset jatkokysymykset. Ne  ovat todennäköisesti joko ”Haluatko kahvin kuumana vai kylmänä?” tai ”Juotko täällä vai otatko mukaan?”. Vielä kuulostaa minulle samalta kuin sanoisi jkhishihiihoisioyoo nrisiiuiushgh  hngnahghnjoo? 
  • Huomaat kaupassa jammailevasi tutun k-pop kappaleen tahtiin ja muistat siitä sanoja kuten ”uua uaa, wo-o-ooo”. Osaat nimetä kappaleiden perusteella muutaman korealaisen k-pop-bändin (GFriend, Girls’ Generation, Big Bang)
  • Olet tottunut siihen, että koulun ruokalassa juomapiste on vasta astianpalautuksen jälkeen. Korealaiseen tyyliin ruokajuoman nauttiminen tarkoittaa suun huuhtaisua ruokailun päätteeksi hatun näköisestä pahvitötteröstä (koulussa) tai metallisesta mukista (ravintoloissa)
  • Totaalinen koukuttuminen ensimmäiseen katsomaasi korealaiseen tv-draamaan on päässyt tapahtumaan. En malta odottaa, että pääsen katsomaan seuraavan eli 12. jakson My Love from the Staria. Mutta eihän se periaatteessa ole sarjan katselua vaan kieli- ja kulttuurituokio tietokoneen ääressä.

 

 

  • Suomesta tuomasi ja vaalimasi kahvipaketti on tyhjennetty viimeistä kahvinpurua myöten. 
  • Olet päässyt korealaisten söpöstelysukkien makuun. On vaikea vastustaa kiusausta kun löydät kaupan, jossa kaikki sukat maksavat tuhat wonia eli noin 80 senttiä pari. Eihän ihmisellä koskaan voi olla liikaa Totoro- ja pandasukkia? 
  • Olet maistellut paikallista riisiviiniä sojua ja löytänyt lempparimakusi, joka omalla kohdallani on greippi. Appelsiinisoju vei aikakoneella takaisin teiniaikoihin ja mandariinivodkan maisteluihin, hyhhyh.
  • Alat ikävöimään joitain suomalaisia tuotteita. Eniten himottaisi tällä hetkellä saada avokado-ruisleipää, kaurapuuroa, fetajuustoa, voita leivän päälle ja kahvia tietysti. 
  • Olet ostanut ensimmäiset korkeakouluopintojesi aikaiset koulukirjat, jotka painavat kuin sesongin vesimeloni laukussa. 
  • Voit jo sanoa kotiutuneesi Souliin. On kotikatu, oma koti, suosikkiravintoloita ja kavereita. On myös arkea, ruokalan jonoja ja lähikauppoja. Voisi sanoa, että omannäköinen elämä on alkanut pikkuhiljaa rakentua tännekin. 

 

Mietelause Yonsein Business Schoolin seinältä. Kuvaa hyvin päätöstä lähteä vaihto-opiskelemaan. 

 

 

Pages