On ollut kaikenlaisia päiviä

Susinaine

Tässä on ollut kaikenlaisia päiviä. Mielenterveyspäivä oli eilen ja Tyttöjen päivä on tänään. Mä ajattelin, että kirjoitan kummastakin, mutta ei mulla ollut mitään sanottavaa, vaikka olisi ollut paljonkin.

Eilen katselin vähän aikaa televisio-ohjelmaa nimeltä Pitääkö olla huolissaan? Yleensä mua naurattaa niiden hassujen kirjailijoiden ja sen juontajan jutut. Eilen ei naurattanut ja lopetin katsomasta.

Yöllä kai nukuin, mutta aamulla havahduin siihen, että olin ollut hereillä, jonkilaisessa valveunessa vaikka kuinka kauan. Mietin, olinko sittenkään nukkunut? Oli kylmä ja hiki samaan aikaan. Päätä särki. Olin varma, että on kuumetta.

Ei ollut.

Lähdin töihin ja olin töissä kuten normaalit ihmiset. Lounastauolla tein HUS:n mielenterveystalon sivuilla masennus-testin, sain tulokseksi kohtalaisen masennuksen. Kohtalainen. Mietin, kuinka nopeasti masennus voi tulla ja voiko se myös vain mennä?

Pärjääks sä? Pärjään.

Kirjoitin miehelle pitkän viestin, jossa kerroin asiat lopultakin kaunistelematta, niin kuin ne ovat. Ehdotin, että lähdetään viikonlopuksi jonnekin pois. Että tää kehä mun päässä katkeaisi.

Muille en ole kertonut. Jotkut ystävät tietää, että on ollut vähän epätasaista viime aikoina. Ollut huonoja päiviä. Välillä parempiakin. Kivoja.

Mä oon ollut helvetillisissä tilanteissa useasti, mutta en koskaan tässä missä nyt. Mä toimin ja puhun normaalisti, istun näköjään muina naisina kahvilassa kirjoittamassa. Näytän varmaan hyvältä. Mutta mun sisällä on järkyttävä hätä. Jos mä ajattelen sitä, mun kaulasuoni pullistuu. 

Ehkä mun keho ennustaa huomista maailmanloppua. Vitun ilmastonmuutos. Ahdistaa ihmiset.

Mä tunnen mun traumani mä tunnen mun kehoni mä tunnen mun mieleni mä tunnen itseni.

Mä en halua jäädä kiinni mun tarinaan, mun traumoihin. Mä oon niin paljon enemmän kuin insestin ja sairauksien hajottama tyttö, nykyään nainen. Siksi mä oon aina mennyt eteenpäin. Joskus aika lujaakin, mutta yleensä ihan viisaasti. 

Joskus mua ärsyttää, kun (mediassa) sanotaan, että lapsena koettu seksuaalinen väkivalta on psyykkeelle kaikista hajottavinta, kehitykselle haitallisinta. Sanoisin, että kattokaa nyt muakin, oon ehjä ja melko järkevä. Mutta jos joku sanois toisin, ehkä vetäisin sitä turpaan. Oon käynyt potkunyrkkeilyssä ja pystyn tekemään 20 miestenpunnerrusta hengästymättä.

Kuka kaataa mun päälle mustaa öljyä ja puukottaa kaikkia lihaksia samaan aikaan?

Mä en olisi ikinä uskonut, että kehtaisin kirjoittaa tällaista kirjoitusta ja vielä julkaista sitä. 

Älkää olko huolissanne. Mun jokaista synkempää ajanjaksoa on seurannut puhdistus. Valoisa aika, luova aika, hyvä aika. Ehkä tästäkin seuraa. 

Mutta mä en lopeta tätä kirjoitusta siihen, mä en jaksa nyt olla se hopeareunushenkilö. Mä oon mielummin se ristiriitaisia tunteita herättävä ihminen, joka kirjoittaa silloin, kun asiat on huonosti, eikä aina vasta sitten, kun vaikeudet on voitettu. 

Valehtelin. Asiat on hyvin, mä oon huonosti. Se on vitun noloa, mutta mahdollista.

Kaikissa tarinoissa ei ole onnellinen loppu. Mä en yhtään tiedä, millainen mun tarinassa on, mutta loppu se ei vielä ole. Sitten kun oon tästä selvinnyt, niin lupaan taas jakaa siitä vinkkejä auliisti. Joskus ei auta se, että on käynyt melkein viisi vuotta psykoterapiassa, erilaisissa kehoterapioissa ja energiahoidoissa, tehnyt TRE-harjoituksia, meditoinut, juossut, joogannut, lukenut ja kirjoittanut. Puhunut ja jakanut. Joskus sitä vaan mielummin itkee. 

 

Kommentit

Toinen itkijä (Ei varmistettu)

Olen sitä mieltä, että itku hoitaa ja vapauttaa eri tavalla kuin vaikeiden asioiden työstäminen vaikka puhumalla. Itken aika usein ja varsinkin itsekseni. Olen kuullut sanottavan, että ihminen joka osaa itkeä on terve.

Tikkari
Susinaine

Totta <3 Ja hyvä järkevän kuuloinen sanonta.

Kaisuli (Ei varmistettu)

Rohkea nainen! Masennuksessa ei ole mitään noloa tai hävettävää. Itselläni ollut lääkitys päällä pari vuotta, ilman sitä tuskin olisin selvinnyt. Mulla ei ollut taustalla edes mitään noin kamalaa traumaa kuin sinulla, mutta niinhän sitä voi kenen tahansa mieli sairastua. Tsemppiä sulle tulevaisuuteen!

Tikkari
Susinaine

Kiitos <3 Oot niin oikeassa, ja rohkea myös! Masennuksessa ei todellakaan ole mitään hävettävää, mutta silti mun on ollut sitä vaikeaa myöntää. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Oot ihan mahtava ja ihailen sua.

Itse sen sijaan nolostelen – jätin joskus blogiisi kommentin että sun ystävä olisi hienoa olla ja sitten bloggasitkin ystävyydestä. Ja minä jätin vastaamatta. Koska jotenkin olisin halunnut muotoilla sen hienon bloggauksen arvoisen vastauksen ja aivot jäätyivät ja "kirjoitan sitten huomenna" livahti sormien välistä viikoiksi ja kuukausiksi.

Mutta edelleen, olen sitä mieltä että olet ihan mahtava ja ainakin tänne ruudun taakse välittyy ihminen jossa on hohdetta ja jonka läheinen on varmasti etuoikeus olla.

Tikkari
Susinaine

Kiitos. Otin tästä sun kirjoittamasta kommentista kuvan, kun menin vaan niin sanattomaksi.
Huh. Rakkautta sinne!

LauraKatarooma (Ei varmistettu)

Vähä on tommosta tääläkin.

Tikkari
Susinaine

Voi surku <3. Haleja ja voimia!

Kommentoi