Malleilua

Sydän huokaa

En ole ennen ymmärtänyt miksi ihmisillä on niin paljon kuvia itsestään somessa. Olen kuitenkin ollut sen asian kanssa melko välinpitämätön, mutta kärjistettynä jotkut pitävät sitä jopa paheksuttavana huomionhakuana. Sainpa kuitenkin idean, millä saan itsetuntoa kohotettua ja se on malleilu. Kuvien jakaminen ei enää olekaan niin vierasta kuin aiemmin. Nyt kun on sellaisia kuvia mitä kehtaa jakaa. Selfiet ym eivät ole oikein minun juttu. Johtunee varmaan siitä, että en ole itseottamiini kuviin koskaan tyytyväinen, enkä tiedä kumpi on ns. parempi puoleni.

Miksi sitten ryhdyin kameran toiselle puolelle keimailemaan? Asia jota ehkä salaa haaveilin jo kauan sitten, mutta pidin itseäni liian rumana ja kuoppasin idean ennen kuin vein asian ajatusta pidemmälle. Ihmisten kommentit pinnallisuudesta saivat lopulta minutkin uskomaan mallina olemisen ja mielenkiinnonkohteeni hölynpölynä. Lopulta kuitenkin keräsin rohkeuden ja lähdin haastamaan itseni siitä huolimatta, etten pidä itseäni edelleenkään erityisen viehättävänä. Kun ensimmäiseksi kuvaukseksi otti boudoirkuvat, ei muihin kuvauksiin meno olekaan enää yhtään jännittävää.
 
Haluan kohottaa itsetuntoa ja kun näkee itsestään kuvaajan ottamia otoksia, ehkä alkaa hyväksyä ne piirteet mitä inhoaa itsessää. Ajattelen, että kehoviha omaa vartaloa kohtaan voisi pikkuhiljaa tästä kadota. Ei inhoaisi nenäänsä, rumia hampaita, korkeaa hiusrajaa ja tummia silmänalusia enää niin paljon ja siirtäisi huomion niihin hyviin piirteisiin. Haluaisin oppia näkemään itseni kauniimmin ja hyväksyä heikkouksineen. Oppia näkemään yksityiskohtani kiehtovina persoonallisina piirteinä eikä vikoina. Varsinkin kun ne ovat asioita mitä en pysty muuttamaan. Uskon, että ajankuluessa voi nähdä kuvista miten itsevarmuus näkyy kun vertaa tuoreita kuvia vanhoihin. Ainakin niin kovasti toivon. 

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Minulla on joitakin juttuja, joita vihaan itsessäni. osaan ne jo aika hyvin piilottaa, ettei ne näy kuvissa, eikä elävässä elämässä. Hyväksyäkö ne? Ei en pysty, en koskaan. Tulen aina häpeilemään ja piilottamaan....sellainen vain olen...

Ihanne tilannehan olisi, että pystyisi hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on. Minä en siihen koskaan tule pystymään. Toivon, että muut pystyisi, koska lienee helpompaa silloin, jotenkin vapaampaa, luulisin.

Sydän huokaa

Itsensä hyväksyminen on vaikeaa kun vasta lähivuosina on alettu puhua kehopositiivisuudesta ym. Meihin on juurtuneet ne vanhat opit kauneusihanteista, joita on vaikea karistaa. Tulee helposti vertailtua itseään muihin tai pitää itseään vääränlaisena. Tuntuu niin epätodennäköiseltä, että koskaan olisin sujut. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo. Toivottavasti sinäkin oppisit näkemään itsesi kauniina mitä olet.

Kommentoi