Onnellinen lapsuus

Sydän huokaa

Aiemin kirjoitin siitä miten masentunutta äitiä syyllistetään. Lasten kasvatuksesta puhuessa nousee supermutsit kuin vamppyyrit haudastaan kulmahampaat kiillotettuna korostamaan omaa paremmuuttaan. Pullantuoksun voi haistaa jo kaukaa ja siitä huomaa, etteivät he ole kokneet mielenterveyden osalta tai millään muulla sarallakaan kriisejä. onesti näillä ihmisillä on myös vahva tukiverkko. Miten masentunut sitten kasvattaa lapsen? Samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin. Jokaisella on oma ajatus lapsen kasvattamisesta.

 

Oma lapsuuteni on saanut minut miettimään millainen äiti haluaisin olla. Omalta osaltani toki pystyn vaikuttamaan lapsen kasvamiseen, mutta ympäristö vaikuttaa siihen myös. Teini-iässä tiesin haluavani tulla joku päivä äidiksi. Ajatuksissa monesti kävi myös, että en halua lasta tähän julmaan maailmaan kokemaan samalaista lapsuutta kuin omani. Kun biologinen kello alkoi raksuttaa ja vauvakuumetta ei voinut sammuttaa kissanpennuilla, lapsi kuitenkin syntyi pitkän odotuksen ja yrittämisen jälkeen. Päätin, että aion kasvattaa oman lapseni täysin, eritavalla kuin omat vanhempani. Se miten koen oman lapsuuteni on vaikuttanut erittäin voimakkaasti siihen miten aion lapseni kasvattaa. Haluan, että omasta lapsestani kasvaa terveen itsetunnon omaava, omat puolensa pitävä, mutta silti muut huomioon ottava, tervemielinen kansalainen ilman mitään omaa kuvaa vääristäviä tunnelukkoja. Helpommin suunniteltu kun tehny.

 

Haluan kaikin keinoin taata hänelle turvallisen olon ja hyvät lähtökohdat, jotta pystyy menestymään aikuisena. Lapselle pitää pystyä ennakoimaan tilanteita ilman, että tämän ei tarvitsee olla varuillaan ja jännittää mitä tapahtuu seuraavaksi. Aion myös puhua lapselleni rehellisesti sairaudestani, eikä hänen tarvitse ihmetellä miksi olen välillä väsynyt. Kaikkea ei pienen lapsen tarvitse tietää, mutta asioista puhumalla lapsikin ymmärtää olla syyttämättä itseään ja tekemättä omia johtopäätöksiä.

 

Meillä puhutaan tunteista ja opetellaan tunnistamaan niitä puhumalla. Haluan, että lapsi kokee rakkautta ilman ehtoja ja saa osoittaa omia mielipiteitä, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin minulla. Tämä ei poissulje rajoja, enkä aio kasvattaa lasta niin sanotusti vapaasti. Olen mielumin lapsen äiti kuin kaveri. Kyllä lapsen kuuluu oppia kokemaan myös pettymyksiä, kuitenkin ilman, että koko lapsuus on yhtä pettymystä ja omasta tahdosta luopumista, kuten omani oli. Lapsen kunnioitusta ei saa pelossa kasvattamalla. Pelolla hallitseminen ei ole sama kuin auktoriteetti. Kunnioituksen saa rakastamalla ja lapsen omia päätöksiä kunnioittamalla.

 

Haluan antaa lapselleni näitä rakastavia ja hyväksyviä katseita ja ottaa tämän kaikki tunteet vastaan sellaisena kuin ne ovat. Ei tuhmia lapsia ole olemassakaan. On vaan oireilevia. Ja nekin oireet johtuvat aikuisten ongelmista, ei lasten. Lapsellakin on oikeus hyvinvointiin eikä tämä ole mikään aikuisten yksinoikeus.

 

Oma lapseni saa olla, herkkä, vilkas, äänekäs ja värikäs. Lapsi ei ole mikään minimii tai oma pieni kuvajaiseni. Lapsen kautta eläminen on väärin, eikä lasta saa käyttää omana jatkeena kuten minua käyteettiin. Hänellä on oma minäkuva omasta itsestään, eikä minulla ole siihen puuttumista. Lapseni trarpeet eivät poissulje omiani. Haluan, että lapseni saa kaiken sen mitä minä en saanut ja vielä enemmän. Ei niitä asioita mitä minä olisin halunnut lapsena, vaan niitä mitä hän haluaa ja tarvitsee. Se lapsuuteni tuhonnut sukupolvelta toiselle kulkeva tunteeton kirous saa nyt luvan loppua.

 

Minussa on varmasti puutteita äitinä enkä ole täydellinen. Se joka sädekehä kiiltäen väittää olevansa superhermot omaava läsnäoleva lapsen viihdyttäjä valehtelee. Äitikin saa olla inhimillinen eikä vanhemmista tule yliluonnollisia olentoja sillä sekunnilla kun vauva tulee ulos reiästä.  Ajattelin ennen lapsen saantia, että ei kukaan ole äidiksi valmis ja täydellinen vaan vanhemmaksi kasvaa lapsen myötä. Ehkä juuri tällä ajatuksella uskalsin toivoa vanhemmuutta jo mahdoillisimman nuorena ja uskoin pärjääväni ja jaksavani vielä kun olen nuori. Ajattelen edelleenkin, että vanhemmaksi kasvaa lapsen myötä, eikä siihen tarvitse valmistautua vuosikausia. En kuitenkaan ajattele, että nuorena jaksaisi sen paremmin kuin vanhempanakaan. Iällä ei ole jaskamisen kanssa sitten niin mitään tekemistä. Oli sitten minkä ikäinen äiti tahansa on se yövalvominen ihan yhtä per***stä. Lohtua tuova ajatus on, että pakkovalveilla pitävä vauva-aika on ohi ja pystyn nyt nauttimaan äitiydestä. 

 

Toivon, että lapseni tulee kokemaan lapsuutensa onnellisena ja turvallisena. 

Kommentoi