Taakkana syyllisyyden tunne

Sydän huokaa

Mistä syyllisyyden tunne johtuu?

Syyllisyyden tunteet juontavat juurensa jo lapsuudesta ja ympäristön ilmapiiristä, jolloin on syyttänyt kaikesta pahasta itseään vaikka ei ole ymmärtänyt tapahtumien syytä. Myöhemmin sitä on päässyt jyvälle, että ei mikään ollutkaan minun vikani. Toisten virheet on vain siirretty minun kannettavaksi ylisyyllistämällä. Olen harhaanjohtanut itseäni kantamaan toisten syyllisyyden omani lisäksi. Vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää, syyllisyyden tunto on voimakas. Myös jälkeeni jättämä elämäni narsistien keskellä on saanut syyllisyydentunteen siipien alle voimakkaasti tuulta. Sellaisessa tilanteessa alkaa itsekin uskoa olevansa paha, vaikka ei oikeasti olisi tehnyt mitään väärää.  Monet myrkylliset ihmissuhteet ja perhesuhteet ovat sisältäneet vertailua toisiin, joka on aiheuttanut syyllisen olon jo pelkästä olemassa olostani. Empaattisuus ja miellyttämisenhalu on omiaan tuottamaan riittämätöntä oloa ja sitä huomaa pian pyytävänsä anteeksi kaikkea. Yliherkällä omatunnolla varustettuna ja tunnollisena ihmisena tuntee helposti itsensä huonoksi ihmiseksi, jos ei saa jotain aikaiseksi, koska ei ollut voimia ja tuottaa pettymyksen toiselle. 

Miten syyllistyvä ihminen käyttäytyy?

Tämän voimakkaan tunteen vuoksi olen asettanut itseni alttiiksi muille vierittää syy niskoilleni. Tilannetta on ollut helppo käyttää hyväksi ja monet ovat sen huomanneet. Olen jopa joutunut tilanteeseen, jossa minua on syytetty toisen ihmisen epilepsiakohtauksesta. Vaikka valvoin koko yön vauvan kanssa, jotta toinen saisi nukutuksi, koska valvominen on yksi mikä voi laukaista epilepsian. Siinä vaiheessa kun toinen pelaa iltamyöhään tietokoneella, eikä malta levätä ennen työpäivää, on todennäköisyys epilepsiakohtaukselle olemassa. Kun toinen saa epilepsia kohtauksen seuraavana päivänä autossa ja oli vähällä kuolla, on helppo ottaa silmätikuksi se alistuva jo ennestään syyllisyyttä tunteva ihminen ja purkaa omaa shokkiaan häneen kertoen kuinka itsekäs ja paha ihminen olenkaan. Kun saan vasta sairaalassa kuulla, että kohtauksen saanut oli kuskina, alkaa tilanne valjeta. Shokissa ei kuitenkaan voi odottaa, että reagoisi tietyllä tavalla. Mitä kukaan on minulle sanomaan mikä on oikea tapa reagoida. Se vasta teennäiseltä näyttääkin kun yrittää väkisin reagoida sillä stereotypisellä tavalla jota kaikki odottavat. Huutamalla, sekoilemalla, panikoimalla ja itkemällä. Olenhan opetellut lapsena jo peittämään kielletyt tunteet ettei tule turpaan. Osaan aikuisenakin toimia tilanteissa järkevästi ja antaa tunteiden purkautua kun tunnen turvalliseksi käsitellä ne. Sylkykuppina oloon tottuneena hymy naamioituna naamalle voi ottaa kaiken vastaan, jotta muut pääsevät käsittelemään säikähdystä ja pääsemään asian yli. Minä olen kuitenkin se, joka tuntee asiasta lopun ikänsä syyllisyyttä ja käy psykologilla siitä puhumassa. Olenhan se itsekäs paskiainen joka on syyllinen toisen melkein kuolemaan. Yritän pitää mielessäni, että en ole vastuussa kuin omista teoistani, mutta tämä on hankalaa kun se raja hämärtyy mikä on todella toisen ja mikä oma teko. Sillä on syyllistyjälle yleistä, että uskoo aiheuttaneen tapahtuman vaikkei ole ollut itse edes paikalla.

Masennus on nostanut syyllisyyden tunteen ihan uusiin mittakaavoihin. 

Sitä on uskonut syyllistäviin kommentteihin, jota sairastamisen aikana on saanut kuulla. Tietoisuus oikeasta ja väärästä on täten vääristynyt ihmisten mielikuvien ja ennakkokäsitysten vuoksi ja toisten normien rikkomisesta eli sairastamisesta tulee siten syyllinen olo. Kun monet eivät pidä masennusta sairautena sitä alkaa häpeämään sairastamistaan. Ihmisten raadolliset mielipiteet: "Kaikkihan niitä mielialalääkkeitä popsii. Ei se tarkoita että on sairas." ja kommentit miten en ole oikeasti sairas vaan mukavuudenhaluinen laiskuri, joka hakee vaan huomiota ovat vaikuttaneet syyllisyyden tunteeseen ikään kuin muilla olisi oikeus määritellä terveydentilani. Syyllisyyden möykky pistää rinnassa joka kerta kun masennus uusiutuu tai joutuu jäämään sairaslomalle. Tunne pahenee kun sairaslomaa joutuu jatkamaan. Eihän minussa ole fyysisesti vikaa. Mieleni ei vaan ole terve. Päässä kaikuu vaan sanat "Kauankohan tämä sun tilanne vielä kestää". Parantumisen hoputtaminen saa tuntemaan häpeää, jos ei paranekkaan odotettuun tahtiin. On vaikea antaa itselleen lupaa sairastaa ja oli iso kynnys ylipäätään myöntää itselleen olevansa masentunut. 

Tunnen syyllisyyttä monesta asiasta.

Esimerkiksi siitä, etten ole aktiivisempi. Etten aloittanut lääkitystä jo aiemmin. Aiheutin työpaikalle vaikeuksia sairaslomalle jäätyäni. Olen taakaksi muille. Jopa niin typeristä asioista, että jos jollekkin sattuu onnettomuus tai muu vääryys, mietin miten tällä olisi asiat paremmin jos olisin ollut hänen tilallaan. Jos minä olisin se joka kokisi muiden keskenmenot, menetykset, sairaudet, potkut, kriisit ja draamat. Silloin olisi muilla kaikki paremmin. Jos minulla joskus sattuu olemaan hyvä olo, syyllisyys alkaa kalvamaan ja väkisinkin alkaa ajatella ettei ole ansainnut hyvää oloa. 

Syyllistyjän roolista irtipäästäminen on hankalaa. 

Miten sitä voikin olla armollinen ja osoittaa arvostusta muille, mutta ei itselleen. Jos joku syyllistää ilman pätevää syytä, opettelen sanomaan vastaan enkä suostu ottamaan muiden syitä niskoilleni. Haluan vapautua tästä epäterveestä ja kohtuuttomasta tunteesta ja hyväksyä oman rajallisuuteni. Haluan syödä vanukasta ilman, että itkettää miten itsekäs olen kun ostin itselleni herkkua, vaikka tämän rahankin olisi voinut laittaa jonkin tahon rahankeruulippaaseen. Haluan tuntea itseni arvokkaaksi ja tuntea, että minullakin olisi oikeus nauttia. Tahdon olla jollekin tärkeä muillekin kun lapselleni. Haluan oppia vaatimaan itseltäni vähemmän ja tulla armollisemmaksi sekä antamaan itselleni anteeksi. Tätä olen harjoitellut hemmottelemalla itseäni muullakin kuin vanukkaalla. Lähden etsimään uusia keinoja ja työkaluja poistamaan pahan tunteen, joka kalvaa sisintäni. Hyvä ohjenuora voisi olla, että ei vaadi itseltään enempää mitä ei vaatisi muiltakaan. En halua syyllisyyden tunteen enää vaikuttavan valintoihin. Tahdon haudata syyllisyyteni syvälle hautaan ja sanoa hyvästit.

kuva pixbaysta

Kommentit

Mummaksi (Ei varmistettu) https://mummaksi.blogi.net/blog/

Hei,
löysin blogisi ja luin kolme kirjoitusta putkeen. Kaikissa niissä oli jotain niin tuttua! Mutta tämän tekstin luettuani, oli jo pakko kirjoittaa ja kommentoida.
Tunnistan itsessäni samanlaista turhaa syyllisyyttä. Minun tilanteeni on kuitenkin siitä onnekas, että en ole juurikaan viime vuosina joutunut toisten suusta syyllistämistä kuulemaan, mutta sitäkin suurempi metelinpitäjä olen minä ihan itse oman pääni sisällä. Siitä negatiivisesta äänestä olen yrittänyt kovasti päästä eroon! Jos vertaan tilannettani vaikka vuoden parin takaiseen aikaan, niin olen onneksi jo oppinut edes jotakin. Aina jos vain suinkin muistan, yritän vaihtaa pääni sisäisiä kommentteja kannustavammaksi, tyyliin: "Sä oot ihan ok, sä kelpaat kyllä, sä oot hyvä ja ihana, jne" Tiedät varmasti miten vaikeaa nuo hyvät sanat on muistaa!? :) Tsemppiä!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.