Ladataan...
Sydän huokaa

Positiivisten ajatusten ylläpito ja jatkuva kiittäminen kaikesta on kuormittavaa. On liikaa vaadittu tavoittella positiivisuutta pakottamalla etsimään hyvää joka päivästä, vaikka sitä ei olisi. Tämä on keinotekoinen itsepetos ja ihmisen eheytyminen pysähtyy.

Syrjäyttämällä negatiiviset ajatukset ei saada aitoa positiivisuutta aikaan. Negatiiviset asiat pitää saada päätökseen, jotta voi olla positiivinen. Jos näitä ei käsittele, ne löytyvät vielä edestä. Käsittelemättömät asiat repivät kaksi askelta taaksepäin mitä on ottanut yhden eteenpäin positiivisella asenteellaan. Sitten sitä taas ollaan hoo moilasena miksi tultiinkin rytinällä alas juuri kun on saatu menestystä.

Tiedän tämän kokemuksesta, sillä haluaisin itsekin olla se poisitiivinen ihminen. Olen siis takavuosina päättänyt ottaa kaikkeen positiivisen eläämasenteen. Silti masennus aina uusiutui ja uusiutui uudestaan.

Pikkuhiljaa tämä pinnalla kelluminen ja pohjamutiin edestakaisin sukeltelu alkaa uuvuttaa, kun huomaa toistavansa samaa kaavaa. Sitä alkaa omaksua oman raja-alueen, josta ei kannata ottaa liian suurta harppausta mukavuusalueen ulkopuolelle.

Yritin liikaa olla positiiivinen, vaikka olisin voinut aloittaa ihan pienistä asioista. Ei sillä, että se tarkottaisi mukavuusalueelle jäämistä. Usein ihmiset vaan kokevat nämä ääripäät eivätkä hahmota armollista keskitietä. Minäkin ajattelin pitkään, että on negatiivisia ja positiivisia ihmisiä. Kyse ei ollutkaan siitä vaan opitusta tavastamme reagoida asioihin. Ihmisessä kun voi olla kummatkin piirteet.

Henkiseen kasvuunkin pitäisi löytyä kultainen keskitie ilman kiirehtimistä epämukaviin ponnisteluihin. Neuvotaanhan painon pudotuksessakin pienien tavotteiden ottamisesta, eikä heti haaveilla fitnesurasta. Samma koskee henkistä puolta.

Ihmisellä on x määrä tietoisia ajatuksia ja x määrä alitajuisia ajatuksia joihin taas ei voi asenteella vaikuttaa. Alitajunta puskee ajatuksiin niitä asioita, mitä kokemus ja ympäristö on antanut ja antaa.

Jos lapsuus ja menneisyys on pelkkää vastoinkäymistä vääristynein ajatusmallein, traumat väkisinkin puskee alitajunnasta, eikä välttämättä kaikki kykene tiedostamaan mistä paha olo ja negatiivinen asenne ja skeptisyys kumpuaa.

Tietoisesti voi yrittää keskittyä hyvään, mutta kaikkia ajatuksa on mahdoton hallita. Ihmisellä on kuitenkin useita kymmeniätuhansia ajatuksia joka päivä. Ajatukset laukkaa aasinsillasta toiseen ja niitä on lähes mahdoton kontrolloida. Aivan kuten hengittäminenkin on automaattinen vaistomainen elimistmistön toiminto. Toki sitä voi tietoisesti pidättää sukeltaessa kun meillä ei ole vauvojen sukellusrefleksiä.

Matkalla positiiviseen elämän asenteeseen seuraavaksi tavoitteeksi otan ennemmin myönteisen ajatuksen siitä, että kaikki ihmiset jotka kohtaan hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ja ennen kaikkea haluaisin olla välittämättä siitä jos joku ei hyväksykään.

Tämä hyväksyntä on varmasti vähän pidempiaikainen tavoite, sillä masennuksen aikana on mahdotonta ajatella tuota todeksi. Juuri nyt se kuulostaa joltain mitä en ole ansainnut. Siksipä pitää opetella näkemään itseni vähän eri valossa. Ehkä terapiassa käydessä tapahtuisi käänne ja saisin uuden tilaisuuden yrittää pyrkiä positiiviseksi ja onnelliseksi.

Tällä kertaa se tapahtuu omaan tahtiin eikä pakottamalla omien avujen yli kohti ääretöntä. En halua piiloutua omalta tietoisuudeltani ja noudattaa mitään keinotekoisia neuvoja positiivisuuden ylläpidosta ja mukavuusalueelta pois juoksemisesta.

Kaiken maailman voimakortit ja lainaukset mitä some kylvää aiheuttaa minussa vaan painetta. Ne uhkuvat sanoja jotka pyrkivät täydellisyyteen. Haluaisin purkaa harhaluulot täydellisestä ja olla rehellinen ja ottaa yhteen näiden negatiivisten toimintamallien kanssa niin kauan, että voitan ne. Ennen sitä haluaisin löytää keinot tähän ja voimaa lähestyä ongelmakohtia.

Kyllä minua silti pelottaa miten minulle käy. Nytkin suistuin raiteilta kun lähden syksyllä opiskelemaan yhteiskunnan hyväksymää ammattia, mutta itselleni se ei tuo minkäänlaista täyttymystä. Tämäkin vain siksi, etten taaskaan päässyt opiskelemaan sitä mitä halusin. Se merkitys mikä minulla on elämälle ei toteudu.

Ladataan...
Sydän huokaa

Skeptikon ajatusmaailmasta pois opettelu positiiviseen elämänasenteeseen on vaikeaa, kun juurtuneet ajatukset eivät meinaa irrota. Ne ovat kuin sitkeitä rikkaruohoja, joita tupsahtelee joka paikkaan.

Lainasin äänikirjan Rhonda Byrne Salaisuus. Minulla on se myös kirjana, mutta en ole lukenut sitä. Kirjassa (äänitteessä) puhuttiin vetovoiman laista. Niitä asioita mitä ajattelee, niitä vetää puoleensa. En ole tietenkään halunnut vastoinkäymisiä. Miksi ne sitten ovat sattuneet? Ne vaan on tulleet itsestään. Esim jos ajattelen miten tiukkaa on taloudellisesti niin sitä köyhyyttähän universumi tarjoaa. Näin tässä kirjassa sanotaan.

Näihin ajatuksiin uppouduin kuuntelemalla Salaisuus kirjaa. Mietin olenko todella vetänyt puoleeni kaiken ikävän mitä minulle on tapahtunut ja kaikki ne myrkylliset ihmiset. Ei, en ole vetänyt asioita puoleeni millään mielen maagisella värinä taajuudella. Olen vetänyt niitä puoleeni lapsena opittujen toiminta- ja ajatusmallien vuoksi, joita en ole aiemmin kyseenalaistanut. Olen kokenut kai epäterveitä ja myrkyllisiä parisuhteita siksi, että olen itse niin rikkinäinen ja tasapainoton, muttta niin ovat olleet kumppanitkin. Tosin he täysin eritavalla, mutta tässä voidaan kai puhuakin "toisiaan täydentävien vastakohtien" epäterveestä muodosta. Kaksi epätasapainoista ihmistä vetävät toisiaan puoleensa. Toinen läheisriippuvainen ja toinen vastariippuvainen. Toinen narsisti ja toinen kiltti ja alistuva. En tietenkään ole ollult tietoinen näistä eikä ole elämäni kumppanitkaan. Kaikki ovat luulleet olevansa tasapainoisia.

Nyt kun olen antanut itsetutkiskelulle aikaa, asioilla on ehkä mahdollista muuttua. Kirjan mukaan tätä todennäköisesti koitettaisiin selittää sillä, että ajatukseni ovat "eri taajuudella" ja vetää puoleensa samalla aaltopituudella olevaa "värähtelyä". Näille asioille ei tarvitse keksiä mitään yliluonnollista selittelyä taajuuksista ja värähtelyistä. Se on normaalia iän tuomama henkistä kasvua. Ei se kasvu pysähdy tiettyyn ikään.

Päätin testata ihan pienillä konkreettisilla asioilla vetovoimanlakia. Kävellessäni kohti kauppaa ajattelin, että aina kun ylitän tien, auto pysähtyy ja päästää minut yli. Ja niin kävi. Matkan vartella on 6 suojatietä ja kaikissa auto hiljensi vauhdin niin, että pääsin ylittämään tien.

Kaupassa ajattelin tiettyä tämän hetken suosikki jäätelöä ja se löytyikin heti päätylaarista eikä tarvinnut lähteä kiertämään pakastealtaita toiselle puolelle. Jos ajatuksiin päästää häivähdyksenkään epävarmuutta esim ajattelemalla "voi kunpa jäätelö ei vaan olisi päässyt loppumaan", niin vetovoimalain teorian mukaan aivan varmasti se on loppunut tai on vähintäänkin ylihinnoiteltua.

Tai jos olisin mielessäni kysynyt epäröiden "päästääköhän tuo autoilija minut yli?", niin vetovoiman laki ymmärtää sen niin, että älä vaan päästä tuota ihmistä ylittämään tietä ennen kuin autot ovat menneet ohi. Olen tässäkin asiassa sitä mieltä, että ei ole mitään maagista taajuutta vetovoiman lakiin. Tai ehkä ihmiset voivat sitä siksi kutsua, mutta voihan se yhtälailla olla Jumala tai muille mikä tahansa uskon kohde. Se voi olla myös onnekas sattuma.

Päätin kokeilla samaa ajatusta rahaan. Ei tarvitse miettiä miten sen aikoo tehdä. Sellaiset "miten" pohdinnat vaan kertovat epävarmuudesta ja vetovoiman laki kuulee "en tiedä mistä saisin rahaa", joten sitä saa mitä tilaa, eli köyhyyttä.

Mietin miten olisi mukava saada lisätienestiä ja asiakkaita juuri nyt kun on taloudellisesti tiukkaa. Paitsi en ajatellut, että minulla olisi tiukkaa, vaan ajattelin miten hyvin tulen toimeen. Päätin visioida mielessäni niin kuin se olisi jo tapahtunut. Kahden päivän päästä useampi asiakas ottaa minuun yhteyttä. Nyt minulla on varaa ostaa ne muutama asia mistä olen salaa haaveillut.

Ei tämä ei ole vetovoiman lakia ja ajatuksen voimaa. Minulla on ilmoitus palveluistani, jonka ihmiset olivat löytäneet. Vetovoimanlaki on kyllä hyvä sana kuvaamaan sitä, että ihmisen ajateltua haluamiaan asioita niihin kiinnittää enemmän huomiota ja siitä syystä myös tekee niiden asioiden eteen enemmän. En kuitenkaan koe, että tällaiselle asialle tarvitsee erikseen keksiä mitään nimitystä taajuudesta ja värähtelystä kun se on selitettävissä ihan asioiden oikeilla nimillä. Toki olen iloinen, että tämä ajattelu ihmisiä auttaa menestymään elämässä. Joillekin se sopii.

Mitä tulee muihin raha-asioihin, on huvittavaa ajatella rikastumista laskujen sijaan ja sitten ihmetellä miksi niitä laskuja kuitenkin tulee. Eikö vetovoiman laki toiminutkaan? Pitääkö nämä netistä tilaamani tuotteet oikeasti maksaa? Ehkä vetovoiman lain onkin tarkoitus kuvata sitä muutosta mikä lähtee itsestä eikä ulkopuolisesta magneettisesta värähtelytaajuudesta.

Monet kuitenkin tuntuvat ottavan nämä uskonasiat liian kirjaimellisesti eivätkä tunnista kuvainnollisia kielikuvia. Oman järjen käyttö on sallittua ja sen nettishoppailun voi jättää väliin, jos mielii rikastua. Ei niitä asioita pelkästään ajattelemalla houkutella luokseen. Ajatuksien jälkeen sitä huomaa siirtyvänsä tekoihin, asian toteutumiseksi. Mutta vetovoimanlakihan ei puhu tästä mitään. Se ei velvoita tekoihin, vaan haaveiluun ja asiat tapahtuvat taikaiskusta kun vaan tarpeeksi ajattelee.

Minua ei sinällään nuo aineellisten asioiden ajattelu kiinnosta niin paljon, koska se johtaa vaan suorituskeskeiseen kiireelliseen elämään, josta yritän päästä eroon. Mitä tahansa tavoitteeksi laitan, panen sen alulle itse.

Minulle "salaisuus" merkitsee Jumalaa eikä vetovoiman lakia. Nämä samat asiat löytyy raamatusta mitä nykypäivänä naamioidaan näihin salaisuuskirjoihin ja voimalauseisiin. Toki ne on helpompi tulkita nykypäivän kirjoista kun vaikeaselkoisesta Raamatusta. Ei tässä mitään oman elämämme teologeja olla. Onhan niitä voimalauseita ja aforismeja mukava lukea. 

MITÄ TAHANSA TE USKOSSA RUKOILLEN PYYDÄTTE, SEN TE SAATTE.
MATT. 21:22.
NIINPÄ MINÄ SANON TEILLE: MITÄ IKINÄ TE RUKOUKSESSA PYYDÄTTE, USKOKAA, ETTÄ OLETTE SEN JO SAANEET, JA SE ON TEIDÄN.
MARK. 11:24.

 

Ladataan...
Sydän huokaa

Minulla on taipumus skeptisyyteen, vaikka haluaisin olla se positiivinen päivänpaiste.

Olen herkästi innostuva, mutta näyttäessäni herkän innon olen saanut osakseni maahan palauttaa pilkkaa epärealistisista haaveista. Tällaiseksi minut on kasvatettu. Jos erehdyin innostumaan mistään, perhe ja muut ympärilläni ovat vakuutelleet ja tyynnytelleet, että ei kannata. He ovat luetelleet kaikki huonot puolet ja mahdolliset seuraukset epäonnistumisesta. Olen opetellut nielemään innon ja esittämään maltillista. En uskalla näyttää iloani, koska pelkään sillä olevan pahat seuraamukset. Eläytymiskyvyn peittely tuntuu pahalta, mutta vielä pahemalta tuntuu sivaltava palaute innostuneisuudestani. Maahan palauttelijat syö luottoa omaan osaamiseen ja arviointikykyyn ja mietin ennakkoon skenaarioita mikä kaikki voi mennä pieleen. Tämä ei varsinaisesti helpota jäännitystä jota koen kaikesta mikä ei ole normaalirutiinia. Jos kalenterissa lukee jotain poikkeavaa mitä odottaa, alkaa kaikenlaisten peloista ja jännityksestä kumpuavat hahmotelmat ja versiot pyöriä päässä kuin käsikirjoittaisin, miten asia tulee menemään. Havahtuessani ajatuksiin yritän palauttaa itseni maanpinnalle tsemppaamalla, että kaikki menee hyvin.
 

Murehdin murehtimasta päästyäni

En itsekään pidä ihmisistä, joilla on negatiivinen elämänasenne. Ymmärrän kyllä, että valitusta ei ole mukavaa kuunnella. Silläpä en sano mitään jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa. Kätken vaan kaiken huolen sisälleni. Mietin omassa päässäni ne negatiiviset asiat, jotka ovat niin kiellettyjä myöntää ääneen. Tunteita ei saisi näyttää suuntaan eikä toiseen. Hyvän olon nauttimisesta ja innostuksesta tulee syyllinen olo. Pelkään, että kaikki menee pieleen ja minusta ei ole mihinkään. Skeptisyys minussa on ikään kuin positiivisuuden talutushihna. Se jarruttaa, jos innostus pääsee vetämään hihnaa liian lujaa. Olen valmiina ottamaan kopin häränpyllystä. Kohtahan sen joku heittää.

Uskallan avoimesti olla iloinen vasta kun asia on valmis tai saavutettu. Juuri kun on noussut aallon alta pintaan tulee epäileväinen tunne siitä, että uusi tyrsky on tulossa kuitenkin ja kannattaa vielä pidättää hengitystä. Jos erehdyn ennen onnistumista kertomaan kenellekään innostuksestani minua ei oteta tosissaan eikä kannusteta. Uskotaan vasta kun on valmista tai menestynyt jossain. Tämä kannustuksen puute, kiittisyys ja epäilyt usein saavat minut luopumaan ajatuksesta, sillä tuntuu kuin en olisi ansainnut sitä. 
 

Skeptisyys ei poissulje positiivisuutta. Minusta löytyy kumpikin piirre.

On vaikea opetella pois tästä käytöksestä. Lapsen saamisen jälkeen olen paljon miettinyt tätä, koska en halua typerien ajatusmallien vaikuttavan ipanan kasvamiseen tasapainoiseksi. Yritän välttää tätä turhaa pelottelua ja höösäämistä oman ipanan kohdalla. En halua, että hänestä kasvaa negatiivista elämää pelkäävä syyllistyjää. On omituista, että minussa on kaksi puolta. Muille se kannustava ja rohkaiseva, mutta itselleen niin armoton. En halua, että oma ipana joutuu hillitseään innostustaan. Tahdon pystyä olemaan se kannustava äiti, joka ei latele huonoja puolia ja käskeä lopettaa edes yrittämään. Ipanan kohdalla tämä ei ole edes vaikeaa, mutta itselle on silti vaikea antaa lupa innostua. Jossain näiden tummien pilvien takana paistaa aurinko, vaikka sille ei uskalla antaa lupaa sädehtiä.
 
 
 
 
kuva pixbaysta
 

Pages