Ladataan...
Sydän huokaa
KOEN YKSIN OLLESSA PALJON TURVATTOMUUDEN TUNNETTA.

Olen miettinyt mistä tämä johtuu. En ole aikaisemmin havainnut tätä ongelmana, koska olen ollut parisuhteissa, jossa yksinolo on hyvin vähäistä verrattuna sinkkuuteen. Toki olen parisuhteessakin kokenut yksinäisyyttä ja turvattomuutta, mutta niinä aikoina pysytin asennoitumaan siihen hetkellisenä asiana. Nielin sen tunteen, koska en halunnut olla hankala kumppani. Olin se joka jousti. Sillä kumppaneilla oli läheisyyden määrästä eri käsitys kuin minulla, joten läheisyyttä oli vähemmän mitä koin tarpeelliseksi. Olen parisuhteissa tullut useita kertoja torjutuksi ja olen sen myötä tuntenut itseni vastenmieliseksi ja ällöttäväksi. En kuitenkaan halunnut tukahduttaa ketään takertumalla vain siksi, että minulla oli ongelma. Vaikka olen kokenut läheisyyden vähästä määrästä pahaa oloa, olen padonnut sen sisälle peittämällä mielipahan, että parisuhteet ei ole kärsineet. En ole halunnut näyttää heikkouttani. Kuitenkin itse olen kärsinyt tästä, vaikka se ei ole päällepäin näkynyt.

 

OLEN OPPINUT SIETÄMÄÄN JA PÄRJÄÄMÄÄN.

Syitä tähän turvattomuuden ja yksin olemisen pelon tunteeseen olen pohtinut. Vahvasti uskon, että tämä tunnereagtioni juontanee juurensa jo lapsuudesta, jolloin oli oppinut pärjäämään yksin kun aikuiselta ei saanut läsnäolon tuottamaa turvaa ja läheisyyttä. Perheemme suhteissa ja ympäristön ilmapiirissä ei ole ollut kehumista. Läheisyytemme on perustunut pelossa pitämiseen, eikä turvallisuuteen. En ole voinut luottaa aikuisiin, sisarukseen tai muihin lapsiin ja olen opetellut pärjäämään yksin, koska on pakko. Ei voinut luottaa kun itseensä, joten opettelin sietämään elämää ilman toisten hyväksyntää.

 

Tarpeeni läheisyydelle on niin voimakas, koska se on jäänyt lapsuudessa vähäiseksi tai sitä on saanut vain silloin kun aikuiselle sattui sopimaan. Olen tullut monia kertoja torjutuksi lapsena hakiessani läheisyyttää. Läheisyyden kaipuutani on mitätöity lapsena kuin rangaistuksena minua kohtaan niinkuin en olisi ansainnut sitä. En ole itse saanut vaikuttaa siihen koska saa läheisyyttä ja koska ei. Aikuinen on ollut se joka on hallinnut tilannetta. Eikä se vähä läheisyys ole ollut sellaista, mitä olisin halunnut sen olevan. Itse en koe kiusaamista edes läheisyytenä, mutta narsistilla on eri käsitys rakkaudenosoituksista. Toinen vanhemmista taas oli väsymykseltään poissaolevan oloinen.

 

HALUAN SAADA RAUHAN JA TURVALLISUUDEN ITSENI SEURASSA.

Palaten nykyhetkeen, nyt kuitenkin yksin oleminen on kokoaikaista pitkiä aikoja. Ei sillä, että edes haluaisin ketään kumppania seuraksi. En haluaisi tuntea tätä raastavaa oloa läheisyydenkaipuusta. Läheisyyttä olen kokeillut hakea jo aikoinaan liian monin kyseenalaisin keinoin irtosuhteilla, enkä saanut näistä mitään. Yhdenyön jutut eivät vaan ole minun juttu eivätkä ne korvaa läheisyyden puutetta. Läheisyyden pitäisi olla aitoa, eikä hakemalla haettua.

 

Nyt ymmärrän mitä exäni tarkoitti sillä, että en ole valmis parisuhteeseen ja minun pitäisi parantua, ennen kuin voin olla valmis suurustelemaan. Minun pitää ensin oppia rakastamaan itseäni. Tuntuu kuitenkin kamalan lohduttomalta, että niin monet miehet ajattelevat, että mielenterveyshäiriötä sairastavalla ei ole oikeutta rakkauteen. Pitäisi ensin olla valmis paketti. Ehkä minusta ei koskaan tule valmista ja olen tämän vuoksi tuomittu yksineläjäksi. Ei siinä, että yskin elämisessä olisi mitään pahaa. Tulen varmasti nauttimaan siitä kunhan opin pois turvattomuuden tunteesta ja tunnen oloni itsevarmemmaksi. Olisi silti kiva jos joku rakastaisi. Voin lohduttautua ajatuksella, että sentään Jumala rakastaa minua, vaikka koko maailma vihaisi. Silti kaipaisi jotain konkreettisempaa.

 

ISTE ITSENI PARAS YSTÄVÄ

 

Haluan päästä eroon tästä lapsuudessa omaksutusta vääristävästä turvattomuuden tunteen johdattelemasta läheisyyden kaipuusta ja heittää sen romukoppaan. Haluan uskaltaa vaatia ihmissuhteissa läheisyyttä ja asettaa itse ehtoni sille mitä parisuhteesta haluan. Haluaisin, että tätä kunnioitettaisiin. Tahdon oppia kertomaan tuntemukseni ilman hylätyksi tulemisen pelkoa. Kuitenkin nyt ensin tahdon olla yksin ja tuntea rauhallisen ja turvallisen olon myös itseni seurassa täysin riippumattomana muista ihmisistä ja heidän läheisyydestä. Sen sijaan, että surkuttelisin erossa puolisossa menettämääni parasta ystävää, voisin yrittää olla itse itseni paras ystävä. 

Ladataan...
Sydän huokaa

Älä pyydä mielipiteitäsi anteeksi. 

Sen sijaan ymmärtämättömyyttä ja virhettä on syytä pyytää anteeksi.
Tässä on puolueetonta pohdintaa sanavapaudesta, suvaitsevaisuudesta, anteeksi pyytämisestä ja anteeksi annosta sekä ennenkaikkea inhimillisyydestä.
 

Sanavapaus vai väärä mielipide

Bloggaaja ei ole täydellisyyden ilmentymä. Minusta ihmisen ei tarvitse tavoitella täydellistä uskottavuutta. Ei mikään voi olla täydellistä ollakseen totta. Sellainen kriteeri on epäinhimillinen. Bloggaajakin voi erehtyä ja mokata. Bloggaajalla pitisi olla oikeus sanavapauteen. KAIKILLA pitää olla oikeus sanavapauteen. Sanavapaus ei kuitenkaan ole sitä, että saa laukoa mitä tahansa. Sama koskee kommentointia. Kritiikin antaminen ja reagointi on oikeutettua, kunhan se ei mene henkilökohtaisuuksiin.
Mielestäni sanavapaus on vielä nykypäivänäkin puutteellinen ihmisten leimatessa toisten mielipiteet vääriksi. Se rajoittaa ihmisten ilmaisuvapautta, kun ei uskalleta sanoa mitä ajatellaan. Onko se suvaitsevaisuutta jos ei suvaitse suvaitsemattomia? Ei minusta. Valitettavasti meillä tavallisilla talkukoilla ei ole politiikkojen verbaalista sutjakkaa kykyä kuikerrella keskusteluista kaikkia osapuolia miellyttäen. Ja sen pitäisi olla normaalia ilman tahallisia väärinymmärryksiä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan jokainen tulkitsee omalla tavallaan.
 

Loukkaantuminen

Niin kauan kun ei mene toisten postauksiin ja instafeedeihin hieromaan paskaa kenenkään naamaan pitäisi asioden olla ok. OMAAN blogiin pitää saada kirjoittaa omia mielipiteitä. Jos toisen mielipiteet eroaa niin voimakkaasti omasta niin luulisi, että se on tarpeeksi hyvä syy jättää postaus lukematta. Ei silloin kuulu kohderyhmään. Juuri tästä syystä jätän itse lukematta postaukset jotka aiheuttavat negatiivisen tunnereagtion minussa. Olen kantapäänkautta itse oppinut, että ääripäänä tunnekuohuoselle toisenlaisen mielipiteen omaavalle on turhaa puolustaa omaa kantaansa. Se on ajan hukkaa, sillä toinen ei sitä koskaan tule ymmärtämään. Puolustaminen ei täällä muutenkaan ole tasa-arvoista. Enemmistö ja vähemmistö saa puolustaa vähemmistöä, vähemmistö saa puolustaa enemmistöä. Mutta auta armias kun enemmistö puolustaakin enemmistöä. Kuulun itse yleensä ryhmään enemmistö, joka puolustaa vähemmistöjä. Kunnioitan silti muita, vaikka en hyväksyisi omalle kohdalle moista ajattelua. 
 

Suvaitsevaisuus ei asu Meissä

Vaikka ei hyväksyisi toisen tapaa toimia, pitää sitä silti suvaita. Jos kyseessä ei ole pelkkä mielipide vaan virhe, se on vain inhimilistä. Se on virhearvio joka tekee henkilöstä ihmisen. Syyttely ja hyökkäävä haukkuminen ei auta ymmärtämään. En väitä, ettenkö itse koskaan syyllistyisi tähän. Me kaikki syyllistytään. Sen sijaan kommunikaatio voisi olla dialogia eikä kaksi molologia selät vastakkain. Virheen jälkeen ihminen ymmärtää mitä olisi voinut tehdä toisin. Ymmärrys tulee itsestä ilman kenenkään mollausta. Se on oppimista. Haukkuminen siitä, että "olisi pitänyt tietää jo aikaisemmin" "miten sä nyt tollasta oot menny tekemään" ym sutkautukset on toisen epäinhimillistämistä. Minusta se on inhimillistä että mokaa, koska asioita ei opi jos ei tee virheitä. 
 

väärät mielipiteet

Toisekseen mitä tulee mielipiteeseen, kun tietoisuus asiasta kasvaa saa mielipidettä muuttaa halutessaan. Sen voi muuttaa ihan niin monta kertaa kuin haluaa. Tämän pitäisi saada tehdä ilman syytöksiä takinkäännöstä tai haukkumista feikiksi. Vihapuheet pitäisi niellä. Omian mielipiteitä ei pitäisi joutua puolustamaan. Ymmärtämättömyyttäkin pitäisi ymmärtää vaikka ei samoja asioita hyväksyisikään. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
 

 Anteeksipyyntö ja anteeksianto 

"Vähän myöhäistä nyt", "Olisi pitänyt ymmärtää jo aiemmin" ja "Kuulostaa selittelyltä" ovat hyökkäys anteeksipyytäjää vastaan ja epäinhimillistä. Ei kenenkään kasvulle tai ymmärrykselle pidä asettaa deadlinea. Minusta sekin on inhimillistä, että kaikkien hyökkäysten jälkeen anteeksipyyntö on ensin puolusteleva. Moni ottaa tämän puolustamisen uutena hyökkäyksenä. Tässä vaiheessa anteeksipyynnössä ei vielä olla päästy kommunikaation ytimeen eli siihen, että keskustelu olisin dialogi jossan kaksi ihmistä yrittäisivät vaikuttaa toisiinsa ja lisäämään ymmärrystä toisiaan kohtaan. Tässä tunnelatauksessa on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Se on vain kaksi monologia toisiaan vastaan viidakkoveitset kädessä. Toisen loukkaantumista ei pidä pyytää anteeksi. Se on anteeksipyynnön mitätöintiä. Anteeksi pitää pyytää omia tekoja sen loukkaantumisen taustalla.
Tämän jälkeen kun on rauhoittunut voi taas miettiä asiaa sitäkin pidemmälle, ymmärtää, katua oikeasti ja pyytää vilpittömästi uudestaan anteeksi. Se ketä on loukattu ja keneltä on pyydetty anteeksi voi myös omalta kohdalta ajatella onko loukkaantumistaan itse alkanut syyttelemään toista menemällä henkilökohtaisuuksiin. Tilanteessa voi olla kaksi osapuolta, joiden kummankin pitäisi pyytää anteeksi.
 

 

Kaikella rakkaudella
Topaasilapsi
 
 
 
 
kuva pixbay unclelkt

 

Ladataan...
Sydän huokaa

En ole ennen ymmärtänyt miksi ihmisillä on niin paljon kuvia itsestään somessa. Olen kuitenkin ollut sen asian kanssa melko välinpitämätön, mutta kärjistettynä jotkut pitävät sitä jopa paheksuttavana huomionhakuana. Sainpa kuitenkin idean, millä saan itsetuntoa kohotettua ja se on malleilu. Kuvien jakaminen ei enää olekaan niin vierasta kuin aiemmin. Nyt kun on sellaisia kuvia mitä kehtaa jakaa. Selfiet ym eivät ole oikein minun juttu. Johtunee varmaan siitä, että en ole itseottamiini kuviin koskaan tyytyväinen, enkä tiedä kumpi on ns. parempi puoleni.

Miksi sitten ryhdyin kameran toiselle puolelle keimailemaan? Asia jota ehkä salaa haaveilin jo kauan sitten, mutta pidin itseäni liian rumana ja kuoppasin idean ennen kuin vein asian ajatusta pidemmälle. Ihmisten kommentit pinnallisuudesta saivat lopulta minutkin uskomaan mallina olemisen ja mielenkiinnonkohteeni hölynpölynä. Lopulta kuitenkin keräsin rohkeuden ja lähdin haastamaan itseni siitä huolimatta, etten pidä itseäni edelleenkään erityisen viehättävänä. Kun ensimmäiseksi kuvaukseksi otti boudoirkuvat, ei muihin kuvauksiin meno olekaan enää yhtään jännittävää.
 
Haluan kohottaa itsetuntoa ja kun näkee itsestään kuvaajan ottamia otoksia, ehkä alkaa hyväksyä ne piirteet mitä inhoaa itsessää. Ajattelen, että kehoviha omaa vartaloa kohtaan voisi pikkuhiljaa tästä kadota. Ei inhoaisi nenäänsä, rumia hampaita, korkeaa hiusrajaa ja tummia silmänalusia enää niin paljon ja siirtäisi huomion niihin hyviin piirteisiin. Haluaisin oppia näkemään itseni kauniimmin ja hyväksyä heikkouksineen. Oppia näkemään yksityiskohtani kiehtovina persoonallisina piirteinä eikä vikoina. Varsinkin kun ne ovat asioita mitä en pysty muuttamaan. Uskon, että ajankuluessa voi nähdä kuvista miten itsevarmuus näkyy kun vertaa tuoreita kuvia vanhoihin. Ainakin niin kovasti toivon. 

Pages