Ladataan...
Sydän huokaa

"Miksi aina ylireagoit?" 

Näitä lauseita usein olen kuullut elämäni aikana kun olen loukkaantunut. Olenko vain ylianalysoinut tilanteen ja onko kaikki vaan minun pääni sisällä? Olenko tulossa hulluksi?

Kyse ei ole kuvitelmasta tai tyhmyydestä. Se on herkkyyttä. Se on intuitio. Olen pikkuhiljaa alkanut luottaa kuudenteen aistiini ja huomannut, että onhan se loppupeleissä aina pitänyt paikkansa, vaikka olisin saanut hankalan ihmisen leiman. Vaikeinta on, etten halua vaikean ihmisen leimaa ja oman arvoni kustannuksella olen kiltti muille. Haluan hyväksyntää.

"Älä ole tuollainen. Älä viitsi. Älä ole hankala." 

Olen vasta pari vuotta opetellut puolustamaan rajojani. Ennen sanoin kaikkeen kyllä. Olin vaikeassa parisuhteessa, jossa ei riittänyt sana "ei", vaan kaikki piti perustella. Jatkuva itsensä puolustaminen ja perusteleminen oli väsyttävää, suorastaan uuvuttavaa. Lopulta jatkuva rajojeni maahan polkeminen sai oloni tuntumaan pieneltä ja turhalta. Se johti täysin lamaantuneisuuteen ja masennukseen.

En enää jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa keille minun tarvitsee perustella itseäni. Pitäisi riittää, että kerran sanoo. Jos sen jälkeen alkaa tulla miksi kysymyksiä, en viitsi enää nähdä vaivaa ja kiinnostus toiseen ihmiseen lopahtaa. Jos ei ihminen kunnioita rajojani, kokemaani ja tuntemaani ilman, että se täytyy perustella, en viitsi olla tekemisissä.  Olen mielummin yksin kuin jatkuvalla puolustuskannalla ja riidoissa. On pelottavaa kohdata ihmisiä, joille voimakkaat tunnereagtioni ja moraalintajuni ovat uhka ja niiden todellisuutta koitetaan manipuloida vääriksi ja naamioida ylireagoinniksi.

Olen mieluimmin sitten se hankala akka, sillä minulle on alkanut kehittyä omanarvon tunto eikä pelkkä ajatus ja haave oikeudenmukaisesta käytöksest riitä. Tahdon sen myös näkyvän kohtelussa. Jos se tekee minusta hankalan ämmän, etten suostu antamaan periksi tulkinnastani ja omasta näkökulmastani, sitten olen mielummin se hankala ämmä. Jos se tekee minusta tyhmän ja vaikean, että vaadin oikeudenmukaista kohtelua ja asioiden selvitystä, olen mielelläni se tyhmä ja vaikea. 

Väliäkö sillä jos joku muu mitätöi kokemukseni ja tuntemukseni, sillä osaan jo sanoa asiasta ja vaatia hyvää kohtelua ja käytöstä. Mutta kaikkein pahin vihollinen joka vähättelee tuntemuksiani on minä itse. Olen antanut muiden puheiden vaikuttaa minuun liikaa ja tätä on vaikea lähteä muuttamaan. Omien kokemusten ja tuntemusten hyväksyminen vähättelemättä on iso osa hyvää itsetuntoa. Sen lisäksi, että koitan tulla sinuiksi oman vartalon kanssa, koitan tulla sinuiksi mieleni kanssa. Haluan oppia olemaan pelkäämättä ristiriitatilanteita.

Terveisin avoimesti ja ylpeästi ylireagoiva hankala ämmä.

 

 

Ladataan...
Sydän huokaa

Isänpäivä saa minut aina surulliseksi ja vihaiseksi. Isäni sai minut lapsena tuntemaan vain kauhua, ahdistusta, vastenmielisyyttä, inhoa, halveksuntaa ja pelkoa. Minulla ei ole isää, vaikka tämä elossa onkin. 
 
En saanut isältä läheisyyttä, rakastavaa läsnäoloa saati rakkauden tunnustuksia, turvaa, hyväksyvää katsetta, kasvatusta, neuvoja, apua, kannustusta, tervettä miehen mallia tai hellyyttä. Hänen käsityksensä hellyydestä oli turpiin vetäminen, uhkailu ja koskemattomuuteni rikkominen tavalla, jonka piirteet kuvasi lähemmin insestistä koskettelua kuin viatonta isän hellyyttä. Olin isälleni vain vitsi, jonka nöyryyttämisestä hän nautti.
 
Hän oli minulle kauhuelokuvien hahmo. Haukkuminen, pelottelu, uhkailu, mitätöinti, pilkan kohteena oleminen, arvaamaton ja agressiivinen käytös, turvattomuus, vähättely, pahoinpitely, henkinen väkivalta ja laiminlyönti ajoi meidän välit karille. Alkoholillakin oli osuutta asiaan. Karkasin monesti isän luota, mutta hän sai minut aina kiinni. Apua ei voinut soittaa, koska lankapuhelinta ei ollut ja kännykässä oli salasana. Minut uhkailtiin hiljaiseksi. Elin pelossa. Hänen käytöksensä oli julkisilla paikoilla ja suvun kesken niin ristiriidassa hänen oikean luonteensa kanssa, että hämmennyin ja erehdyin luulemaan, että hän voisi muuttua.
 
Annoin tuhansia mahdollisuuksia isälleni parantaa välejämme. Pian odotukset kuitenkin loppuivat kun ymmärsin, että narsisti ei muutu. Kyllästyin joka vuotisiin teatraalisiin kulissijouluihin. En jaksanut kuunnella haukkumista ja halveksuntaa minusta ja äidistäni. Ei ole mukava käydä kylässä jos joka kerta valitetaan "miksi et koskaan käy kylässä." Päätin, että on parempi toteuttaa tämä valitus ja jätin menemättä.
 
Otin etäisyyden häneen kun tulin äidiksi, sillä haluan kasvattaa lapseni tasapainoiseksi. Tämä ei onnistu jos lapsi ei koe olevansa turvassa ukin luona kyläillessä. Halusin kitkeä kaikki epäterveet ihmiset pois lapseni elämästä vahingoittamasta häntä.  
 
Vielä jonkin aikaa välien katkomisesta hän pelotteli minua kauhunsekaiseen paniikkiin ilmestymällä työpaikalleni ja kotioveni taakse varoittamatta. Muutin toiseen asuntoon ja pääsin lopulta eroon pelottelusta.
 
Narsisti-isä on ottanut myös elämäntehtäväkseen erottaa sisarukset toisistaan. Hän on kohdellut meitä aina eriarvoisesti, koska olisi halunnut, että synnyn pojaksi. Tuli hyvin varhaisessa lapsuudessa selväksi, etten ole mikään lempilapsi. Isä onnistui tässä sisarussuhteen hajottamisessa varsin erinomaisesti. Sisarukseni pahoinpiteli ja kiusasi sekä uhkaillen hallitsi minua niin kauan kun asuin kotona, kunnes itsenäistyin. Sen jälkeen välit ovat olleet vaikeat ja on hankala löytää mitään juteltavaa tai yhteistä. Isäni ja sisareni ovat keskenään hyvää pataa ja tapaavat usein. Hänestä isä onnistui kasvattamaan itsensä kaltaisen, oman jatkeensa.
 
On turhauttavaa kuulla kommentteja "Vanhempia pitää kunnioittaa" tai "Sehän on sentään sun isäs." ym vastaavaa. Ihan kuin minun elämä ja aikani olisi arvoton ja se pitäisi käyttää alistumiseen ja narsistin palveluun. Ei pelkän sukulaisuuden takia pitäisi olla tekemisissä, jos ei tule toimeen ja on kuin yö ja päivä. Toinen on erityisherkkä ja toinen erityismulkku. 
 
Päätin estää hänen mahdollisuudet ottaa yhteyttä, jotta pääsin irroittamaan hänen viimeisenkin otteensa minuun. Tämän päätöksen jälkeen olen ollut paljon onnellisempi kuin aikana, jolloin vielä pidimme yhteyttä. Vielä toisinaan pelkään mennä kauppaan, koska en halua törmätä häneen. Pelkään, että hän saa minut taas otteeseensa ja hallitsee minua. Nykyään osoitteeni ja yhteystietoni ovat salaiset. Toki en voi koskaan olla sataprosenttisen varma, etteikö joku sukulainen anna osoitettani kielloistani huolimatta. Pelko siitä, että en ole turvassa isältäni edes kotona juontaa juurensa siihen kun hän lapsuudessani kopioi kotiavaimeni. En usko, että tunnen turvallisuuden tunnetta koskaan ennen kuin hänestä on aika jättänyt. Vasta sitten pystyn hengittämään ilman puristavaa tunnetta rinnassa. Ainoa perintö jonka isäni on minulle jättänyt on arvet ja mustelmat, traumaperäinen stressihäiriö, masennus, paniikki ja ahdistushäiriö sekä pakko-oireet. 
 
Olen surullinen, että minulla ei ole ollut eikä koskaan tule olemaam sitä isää, jonka olisin tarvinnut ja halunut. Isänpäivänä en aio juhlistaa isää. On eri asia tulla isäksi kuin olla isä. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut. 

Ladataan...
Sydän huokaa

Monella on jo alkanut koulu ja pian alkaa minullakin. Valtavaa pelkoa ja jännitystä on aiheuttanut kiusaamisesta kumpuavat traumat, jotka tuo tullessaan ahdistusta koulun aloittamisesta. Pelkään, että minut otetaan taas silmätikuksi. 

Ei kai se haittaa jos yhden vitsin heittää? No kyllä se vaan haittaa. Kiusaamista ei voi naamioida vitsiksi. Tämä pikku pilkka voi olla kiusatulle se viimeinen piste iin päälle joka katkaisee kamelin selän ja johtaa pahimillaan jopa itsemurhaan. Ehkä se on sinulle vain pieni vitsi. Kiusatulle se saattaa olla yhden päivän aikana jo kahdestoista kiusaamiskokemus, muiden samalaisten päivien joukossa. Tämä postaus kertoo oman kiusaamistarinani ja millaisia vaikutuksia kiusaamisella on.

Kiusaamalla pilataan toisen ihmisarvo, itsetunto, koskemattomuus sekä kielletään mahdollisuus normaaleihin ihmissuhteisiin. 

Kiusaaminen alkoi päiväkodissa huulirasvan pakko syömiseellä ynnä muulla pakottamisella ja jättämällä ulos leikeistä. Hoitajat jopa unohtivat olemassaoloni ja jäin monissa tilanteissa yksin. Olin jo tällöin kuin näkymätön tauti muille, jota ei tarvinnut ottaa huomioon. Tätä kiusaamista jatkui koko ala-asteen fyysisenä ja henkisenä. Ehkä ei tulleet ajatelleeksi, että harmittomiksi hassutteluksi naamioitu kiusaaminen voisi olla väärin.
Kas kun varastaminen, huutelu, kamppaaminen ja töniminen, porukasta eristäminen, pakoon juokseminen kuin sukupuolitautia, nimeni lausuminen kuin kirosana, jekut ja jäynät, minun syyksi laittaminen, sekä nimittely ei ole minua naurattanut. Liikuntatunneilla olin viimeinen joka valittiin joukkueeseen. Siinä sitten joukkueet tappeli kuka joutui ottamaan minut joukkueeseen. Koulusta olisi ollut mukava lähteä suoraan kotiin ilman estelyjä ja kotimatkoilla jahtaamista ja huutelua.
Yläasteella kiusaaminen oli henkistä eristämistä, nauramista aina kun kävelin ohi, ivallisia katseita ja juoruja. Rinnakkaisluokkalaiset nauroivat vaatteilleni. Sekin joka oli ollut vielä ala-asteella ihan neutraali minua kohtaan. Yksi erityisesti otti minut silmätikuksi ja piinasi minua koko peruskoulun aukoen sarkastisesti päätään joka asiasta. Ei onneksi ollut samalla luokalla enää yläasteella, mutta samoja valinnaisaineita oli.
 
Ammattikoulussa ulkopuolelle jättäminen ryhmätöistä ei tuntunut hyvältä. Lukihöiriötäni pilkattiin kun en osannut silmäillä tekstiä. Parityöskentelyssä olin yksin kun yksi kopla oli kolmestaan, että ei tarvitse minun kanssa olla. Opettaja ei puuttunut vaan haukkui vasikaksi. Luokkatoverit olivat ilkeitä ja minua käskettiin tappaa itseni.
Toisessa erikoisammattitutkinnossa oli mukavaa porukkaa. Johtunee varmaan siitä, että luovat ihmiset monesti kokevat yhteenkuuluvuutta ja on helpompi olla oma itsensä suvaitsevassa porukassa. Ainoastaan yhden kurssin opettaja otti minut silmätikuksi, koska häntä häiritsi oma-alotteisuuteni ja hänen tyylistään poikkeavat ideat. Suunnitellessani työni oman näköiseksi se ei kelvannut. Piti tehdä opettajan tyyliin sopiva ratkaisu. Minusta työstäni tuli epäonnistunut juuri sen takia, mutta opettaja oli tyytyväinen. Loput päätinkin tehdä itseäni varten enkä hänelle. "Ei noin, ei tuolla tavalla, tuosta ei kyllä tule valmista tuolla tekniikalla, teet väärin, anna kun minä näytän. "Oho vau siitähän tulikin kiva. Eipä olisi uskonut." Jatkuva taitojeni vähättely sai minut uskomaan, ettei omiin kysyihin kannata luottaa. 
 
Luottamus on täysin mennyt opettajiin, kuraattoreihin ynnä muihin auktoriteetteihin, jotka männä vuosina pahimmillaan itse olivat mukana kiusaamisessa tai kielsivät sen olemassaolon kääntämällä selkänsä tapahtumille. Puuttumattomuus kiusaamiseen on sen hyväksyntää. Ei ole neutraalia keskitietä. Joko on sitä vastaan tai hyväksyy sen. Opettajien ollessa sitä mieltä, että pitäisi vaan siedättyä ja mennä porukkaan. Ikään kuin kiusaamisen kohteena oleminen olisi oma vika. Rivien välistä ymmärsin "Mitäs olet niin erilainen. Koittaisitpa olla kuin muut ja sopeutua" Kappas kun ei halua mennä tarjolle kiusattavaksi, vaan päinvastoin silloin haluaa olla mahdollisimman näkymätön. Opettajat lopettakaa kiusattujen syyllistäminen ja kiusaajien paapominen ja suojeleminen. 
 
Satunnaisesti eri työpaikoissa myös esiintynyt kiusaamista, mutta enimmäkseen syrjintää jättäen porukan ulkopuolelle.
Työelämässä minusta on levitetty esimiehelle juoruja jotka eivät pidä paikkansa. Sen seurauksena esimies tuli huutamaan minulle täyttä kurkkua, eikä minulla ollut aavistustakaan miksi hän huusi minulle. Eräässä työpaikassa työkaveri jutteli asiakkaille, mutta asiakkaiden lähtiessä vetäytyi pois ja oli kuin eri ihminen, eikä vastannut kun hänelle yritti juttella. Koin tässä työssä päivittäistä ikärasismia ja silmienpyörittelyä ollessani 10 vuotta nuorempi vasta valmistunut. Yhdessä työpaikassa olin se ulkopuolinen, joka jäi töihin kun muut lähtivät lounaalle. Olihan jonkun jäätävä. Usein söin yksin.

Kiusatessa ehkä kuvittelee(tai en tiedä mitä kuvittelee. Vaikea asettua heidän asemaan), että ei yksi huumorin piikkiin laitettu vitsi toisen kustannuksella varmaa haittaa. Jos kiusaisi vaan yhden kerran ja jättäisi sen jälkeen rauhaan. Eipä tule monelle mieleen, että ei ole välttämättä päivän ainoa kiusaaja. Kun kiusaajia on useampi eri ympäristöissä, ei missään koe olevansa hyväksytty ja turvassa. Silloin elää pelossa koko päivän. Ei pelkästään koulussa vaan muösyöa vapaa-ajalla. Josko nämä pienten harmittomien vitsien heittäjät haluaisi tietää mitä tästä seuraa.

KIUSAAMISEN SEURAAMUKSET OVAT TUHOISAT. ITSESSÄNI SE ON AIHEUTTANUT SEURAAVANLAISTA JÄLKIPYYKKIÄ.
  • Arvottomuus eli tunne siitä, että ei ole samaa ihmisarvoa kuin muilla
  • Ahdistus
  • Itsensä vääränlaiseksi ja kelpaamattomaksi kokeminen
  • Itsensä häpeäminen
  • Ulkopuolusuuden tunne
  • Sosiaalisten taitojen puutteellinen kehitys
  • Epävarmuus omista kyvyistä
  • Syyllisyys itsensä hemmottelusta (arvottomuus, ei ole ansainnut mitään)
  • Pelko sosiaalisista tilanteista
  • Paniikkikohtaukset
  • Itsetuhoiset ajatukset
  • Kuoleman toiveet
  • Luottamuspula
  • Eläytymiskykynsä peittely ja pelko heittäytyä tilanteisiin kaikkien arvosteltavaksi
  • Kritiikin matala sietokyky. Mieti itse jos olisit koko ikäsi kuullut vain rumia arvosteluja
  • Mielialahäiriöt
  • Toivottomuuden tunne tulevaisuudesta

Kiusaaminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko loppu elämään.Jos kiusaat niin LOPETA HETI! Jos näet, että jotain kiusataan niin uskalla puuttua siihen. 
Täältä voit käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen koulukiusaamista vastaan. 
 
 
 
 
 
 
 
kuvat instagram ja pixbay

Pages