Miten suunnitella omat hautajaiset

1. Saa syöpädiagnoosi.

2. Säikähdä ihan p**keleesti.

3. Ala välittömästi pohtimaan, mihin haluat sinut haudattavan ja miten.

4. Kerro myös hautajaissuunnittelusta vieressäsi surevalle puolisollesi, joka ei välttämättä prosessoi asioita ihan samalla tavalla.

5. Toista rutiini joka kerta, kun uusien toiveiden jälkeen tulee huonoja uutisia.

 

Mikä siinä on, että tällaisiin henkeä uhkaaviin vakaviin uutisiin suhtaudutaan monesti juuri hautajaisten suunnittelemisella? Minä koen hoitavani sen isoimman jutun pois alta, jonka jälkeen voi suunnitella muita omaan kuolemaan liittyviä asioita.

Tämänkin asian loogisuutta on äärimmäisen vaikeaa avata ihmiselle, joka ei ole ikinä ollut vastaavassa tilanteessa.

Tottakai suunnittelen ensin hautajaiseni. Mitä muutakaan voisin tehdä?

Jotain omasta ja äitini pragmaattisista ja organisointiin taipuvaisista luonteista kertoo muutaman viikon takainen keskustelumme hautajaisiin liittyen. Keskustelimme polttohautauksen käytännöistä hyvin yksityiskohtaisesti, ja meidän mielestä se oli aivan hyväksyttävä ja meidän tilanteessamme normaali keskustelunaihe.

Minulla on tarve hoitaa omia asioitani kuntoon, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi miettiä näitä vaikeita asioita kuolemani jälkeen ja jotta tietyt asiat hoituisi toivomallani tavalla. Haluan jättää jälkeeni hyvällä tolalla olevat asiat, jospa se vaikka vähentäisi läheisteni surua.

Ja onhan se jotain, mitä tässä mahdottomassa tilanteessa pystyy itse konkreettisesti tekemään.

 

 

 

 

 

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Tulin Julian kautta seuraamaan - voimia tilanteeseesi. 

Itseasiassa jokaisen olisi järkevää suunnitella omat hautajaisensa, ihan vaan kaiken varalta. Ja ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että se kyllä helpottaa sitä suremista huomattavasti, ettei tarvitse pähkäillä (ja pahimmassa tapauksessa jopa riidellä koko suvun voimin!) että miten se toinen olisi toivonut jäähyväistensä menevän. Itselle oli tosi helpottavaa (huono sanavalinta, mutta menköön), että ainakin se puoli oli tiedossa. Se [kuolevaisuus] on vaan aiheena jotenkin niin...tabu, että sitä ehkä monesti senkin takia tulee välteltyä.

Kiitos, että kirjoitat tästä. 

Maria Hakkala

Hämmentävän neutraalisti omia hautajaisia pystyy miettimään, ja onhan se tietyssä mielessä mulle helpompi tilanne, koska mä en oo paikalla suremassa jälkikäteen. Käytännössä halusin vaan päästä kertomaan toivomastani hautapaikasta, joka valikoitui itselleni alitajuntaan muutama vuosi sitten perhetuttumme kuollessa.

annepa (Ei varmistettu)

Kokemuksesta voin sanoa, että hyvällä tolalla olevat asiat eivät vähennä omaisten surua, mutta käytännön elämää ne voivat helpottaa.

Esim. minun isäni halusi hoitaa asehommat (hän metsästi) kuntoon ennen kuolemaansa, "ettei kuolinpesän tarvi siitä huolehtia", mutta se sitten jäi. Minä hoidin asiat sitten nyt keväällä. Ei se ollut mikään ylivoimainen rasti.

Teet niin kuin sinusta parhaalta tuntuu, onhan se ymmärrettävää, että jos paskasti käy, niin haluaa jättää jälkeensä selkeät jutut sen sijaan että kuolinpesä olisi ihan sotkussa.

Maria Hakkala

Enemmän ajattelen juurikin niin, että vähennän mahdollisesti sitä ahdistuksen määrää surun keskellä, kun mieheni ei tarvitse miettiä, mitä tekee tavaroilleni ja kenelle pitäisi antaa mitäkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heräsi ajatus, että tietenkin! Tottakai sitä alkaa suunnitella omia hautajaisia. Koska itse pitää kuitenkin elää sen kuolemisensa kanssa. Kaikki muut voivat piilottaa ajatuksen takaraivoonsa, ja käsitellä sitä sitten kun uutinen tulee. Hautajaisissahan on lupa itkeä, ja kysellä että miksi. Ja sen jälkeenkin voi pohdiskella vielä pitkään.
Mutta itse joutuu miettimään, että mitähän vielä ehdin. Ja ihan totta, onhan siitä läheisille oikeasti hyötyäkin, että tiedetään mitä rakas ihminen on itse halunnut. Varsinkin nykyaikaiselle ihmiselle jotkut virren veisuu itku -menot ei välttämättä ole ollenkaan mieleen.

Torey
Näissä neliöissä

Ystäväni mummi ilmoitti kymmenisen vuotta sitten, että kun hänestä aika jättää, niin hautajaiset ei sitten ole mitkään itkupirskeet. Silloin juhlitaan, juodaan alkoholia ja ollaan iloisia kun hän on päässyt parempaan paikkaan. Ja pakko myöntää, että eihän se ollut yhtään hullumpi toive. Hautajaiset joissa olen ollut on olleet tylsiä muistopuheineen ja niin kovin vakavamielisiä. Suru kuuluu kuolemaan, mutta olisiko se niin paha keskittyä miettimään onnellisia aikoja ja sitä millainen ihminen oli. Keskustella, itkeä ja nauraa. Ja etenkin pitää menetetyn rakkaan näköiset juhlat. Viimeiset bileet toisen kunniaksi.

 

Voimia Maria sinulle ja perheellesi! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllähän tuollaiset hautajaiset kuulostaa ihan hyvältä, mutta monesti omaiset eivät pysty niitä siinä moodissa viettämään, kun kuolemasta on niin vähän aikaa. Itse olen ollut hautajaisissa, joissa on ollut vain surullinen, haikea ja raskas mieli enkä todellakaan pystynyt itkemättä miettimään onnellisia aikoja ja sitä millainen ihminen oli. Ihminen ei ole kone tässäkään asiassa, vaikka toki haluaa järjestää hautajaiset niin kuin asianomainen itse haluaa. Ehkä siihen riittää kuitenkin paikka, vieraiden kokoonpano, musiikki, ruoka, ohjelma ym. ja ihmiset sitten ovat sillä mielellä millä ovat.

Maria Hakkala

Tämän takia juuri en halua sanella liian tarkasti itse hautaamisen jälkeistä ohjelmaa. Ei se ole minun juhlani, vaikka siellä minua muistellaankin. Perheeni ja ystäväni tekevät siitä sen näköisen, joka toimii ihmisten fiiliksiin.

Torey
Näissä neliöissä

En mä ajatellut etteikö itkeä saisi! Tottakai! Mutta ehkä sellainen P.S. Rakastan sinua tyylinen, että ollaan sen menetetyn rakkaan lempi baarissa ja juodaan vähän viinaa ja nauretaan ja itketään. Eikä vaan vietetä kahta tuntia seurakuntatalolla, lueta adresseja ja syödä se kermakakku. 

Jokainen järjestäkööt omansa tai toisen hautajaiset kuten tykkää. Mutta olisihan se kiva jos ne edes vähän olisi sen rakkaan ihmisen näköiset.

CougarWoman
CougarWoman

Mun mies toivoi nimenomaan, että "juhlittaisiin" hänen elämäänsä eikä vaan surtaisi hänen kuolemaansa. Virallisen osuuden jälkeen ydinjoukko (20 henkeä) kokoontui meille. Tarjolla oli syötävää ja ennen kaikkea juotavaa; paras ystävänsä oli tehnyt playlistin hänen lempimusiikistaan, ja jotenkin päädyttiin muistelemaan niitä hyviä ja hauskoja hetkiä - jokaisella tuntui olevan anekdootteja hänen kanssaan kokemastaan. Illassa oli paljon kyyneleiden sekaista naurua. Luulen että mieheni olisi tykännyt juuri sellaisista jäähyväisistä.

Maria Hakkala

Kuulostaa mahtavalta!

Olis ihanaa, jos mulle tärkeimmät ihmiset toteuttaisivat jotain juuri mun näköistä. Eniten toivon, ja tän oon sanonut miehellenikin, että mieheni kertoisi muille minkälainen oikeesti oon. Hän kuitenkin tietää parhaiten.

Maria Hakkala

Kyllä mäkin meinasin tämän ilon kautta juhlistamisen merkata hautajaistoiveisiini, mutta sitten tajusin, että eihän se muistotilaisuus oo mua varten, se on niitä kaikkia muita ihmisiä varten, joten en halua rajoittaa asiaa liikaa. Läheiseni tekevät sitten, mitä haluan. Olen vain kertonut toiveeni itse hautaamisen suhteen.

Toisaalta, jos lähtisin toiveitani kertomaan muistotilaisuuden suhteen, olisi se jossakin kivassa ravintolassa, ruokana olisi vaikka meksikolaista, ja ohjelmana voitaisiin näyttää vaikka joku kaikkien aikojen lempparileffani, kuten The Wedding Planner tai Save the Last Dance. :)

Torey
Näissä neliöissä

Ei mut just toi! Että vähän jotain toisen lempparijuttuja olisi mukana. Ja en mä tarkoittanut, että ei surra saisi. Tottakai! Sehän ois luonnotonta jos ei olisi surua. Mutta, että muisteltaisiin hyvällä ja niitä hauskoja yhteisiä hetkiä. 

 

Nääkin riippuu niin ihmisistä. Ja itse olen ollut vaan tosi vanhojen ihmisten hautajaisissa. Ja onneksi vain muutamissa. Toisille se seurakuntatalo kermakakkuineen sopii varmasti. Mutta mun mielestä kotona muistelu tai just jonkun ravintolan vuokraus ois ihan yhtä jees!

Maria Hakkala

Juu, itse olen mieheni kanssa prosessoinut asiaa jo alkudiagnoosista asti, ja sanoinkin joskus miehelleni asiasta puhuttaessa, että ei sitten hämmästy jos jälkikäteen on kohtuu ok olo, sillä surutyötä on tässä tehty jo jonkin aikaa.

Mullakin on ollut tietynlainen paniikki, että kerkiänkö käydä läpi tavarani ym ym, vaikka tuntuu ihan hassulta stressata semmosesta!

Simple year

Kyse on kuitenkin käytännön asiasta, joka koskettaa sinun elämääsi. Toisaalta on varmasti mukavampi tietää että jos/kun näin käy niin omaisten ei tarvitse miettiä mitä sinä olisit toivonut. Tuo on sellainen aihepiiri mikä myös katsoo paljon rohkeutta ottaa esille ja toisaalta kertoo sen, että olet tajunnut ja hyväksynyt tilanteen niin raadollisena kuin se näyttäytyykin. Oman omaiseni lähellä olen vastaavassa tilanteessa ollut ja jokainen on yksilö, mutta ihailen sitä rohkeutta millä suhtaudut asiaan ja ylipäätään kenen tahansa syöpään sairastuneen rohkeutta oman sairauden edessä. Ja on todella hienoa, että kirjoitat asiasta. Toivon sinulle koko sydämestäni hyvää.

Maria Hakkala

Kiitos! <3

Sehän tässä onkin, että kyllä minä oman tilanteeni voin hyväksyä, vaikka se pelottaakin, mutta läheisteni tilanne huolettaa enemmän. Miehestäni tulee leski, pojastani puoliorpo, vanhempani joutuvat hautaamaan lapsensa... Tämä surettaa.

Simple year

Tähän ei vain voi vastata mitään järkevää. Onhan tuo ihan syvältä. En tiedä oletko lukenut Paul Kalanithin "Henkäys on ilmaa vain"- teosta. Paul Kalanithi oli kirurgi, joka sairastui syöpään ja menehtyi. Kirjoitti kuitenkin kirjan. En tiedä onko kirjasta apua surun tunteiden kanssa, mutta ehkä jonkinlaista vertaistukea voisi olla (?). Hänellä oli myös pieni lapsi ja pohtii myös näitä samoja asioita teoksessa. Tämä vain tuli mieleen, koska teos oli todella hyvä ja siitä sai aika paljon myös itselle pohdittavaa elämän merkityksellisyydestä. 

 

 

Maria Hakkala

Kiitos vinkistä! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Myös Laura Saven Paljain jaloin käsittelee samaa aihetta; nuori äiti, joka saa syöpädiagnoosin ja kuolee. Jos jaksat lukea.

Elina U.
Lentoaskeleita

Ensimmäisen blogikirjoituksesi luettuani olet ollut Maria mielessä tosi paljon tässä viime päivinä. Ihan hirveän vaikea löytää mitään hyviä sanoja, sillä haluaisin välittää sinulle lämpimän halauksen ja lähettää voimia. Ihailen rohkeuttasi ja voimaasi kirjoittaa tästä. <3 Leffailta hautajaisissa kuulostaa ihanalta, mutta miten laajasta ajattelu- ja empatiakyvystä kertookaan tuo, että toivot läheistesi sovittavan tilaisuuden ensisijaisesti sen hetkisiin tunteisiinsa. 

Maria Hakkala

Kiitos kauniista sanoista. <3

Kyllä tässä tietyllä tavalla tajuaa oman pienuutensa, sillä ei maailma pyöri vaan mun ympärillä, ei ees silloin, kun saatan olla kuolemassa. Vaikka mua pelottaa kipu ja henkinen kuihtuminen, kyllä ne silti on mun rakkaat, joille se on vaikeempaa, koska he ovat täällä myös mun lähdön jälkeen.

Intended Mum

Hei Maria, oltiin raskaana (sinä siis raskaana, minä "raskaana") suunnilleen samaan aikaan ja taidettiin pari kertaa toistemme blogeissakin jotain kommentoida. Itse käyn tätä nykyä täällä Lilyssa ehkä kerran muutamassa kuukaudessa ja ihan vahingossa klikkasin tämän postauksen auki. Rehellisesti sanoen kyyneleet kihosivat silmiin, kun tajusin, että se olet siis SINÄ, joka tämän diagnoosin on saanut. Voimia sinulle ja läheisillesi, toivon niin kovasti, että tässä showssa on onnellinen loppu. <3

Maria Hakkala

Joo, samaa matkaa taitettiin, vaikka hiukan eri askelin. :)

Kiitos paljon, ja toivottavasti teillä sujuu kaikki kivasti! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.