Hyvää elämää etsimässä

Olen yrittänyt miettiä suhdettani perinteiseen hyvän elämän malliin, johon ihmiset jotka syystä tai toisesta eivät pysty sitä toteuttamaan, suhtautuvat tietysti tyypillisesti vähän torjuvasti. Minusta se on kuitenkin periaatteessa ihan hyvä: siinähän hyvän elämän runko koostuu työstä ja perhe-elämästä. Ongelma tuntuu olevan jossain muualla kuin siinä että tuo malli sinällään olisi väärä. Tietysti voidaan ajatella että se pyrkii sitouttamaan ihmisen ”systeemin palvelukseen” mutta koska pyrin pääsemään eroon tietynlaisessa riidassa yhteiskunnan kanssa olemisesta, en lähde nyt ollenkaan siihen. Jokin yhteiskuntajärjestelmä meillä joka tapauksessa on ja tulee olettaakseni olemaan tulevaisuudessakin ja jotta se pysyy koossa ja toimii, on ihmisten tehtävä työtä siinä.

Oli kaiketi joskus niin että työnteolla ihmiset rakensivat ensisijaisesti itselleen ja perheelleen parempaa elämää ja samalla rakentui yhteiskunta mm. julkisine palveluineen sellaiseksi kuin se nyt on. Onko niin että nyttemmin tämä on kääntynyt näin: ensisijaisena nähdään tämän rakentuneen koneiston palveleminen ja hyvän elämän rakentaminen itselleen ja läheisilleen on toissijaista sen rinnalla? Siltä se joskus minulle vaikuttaa. Tuo taitaa aiheuttaa aika paljon ongelmia sen kautta että ihmiset kokiessaan että heiltä vaaditaan asioita joko asettuvat kapinaan tai pyrkivät vastaamaan odotuksiin ja päätyvät suorittamaan elämää ulkoaohjautuvasti päätyen näin jossain vaiheessa joko katkeroitumiseen tai masentumiseen ja uupumiseen.

Epäterveen talousjärjestelmän luoma ikuinen rahanpuute saa meidät uskomaan myös valheellisesti että uhrautuminen koneiston palvelemiseksi on tarpeen, että meidän kaikkien selviytyminen on kiinni siitä tekeekö jokainen kykenevä mahdollisimman paljon työtä. Suurin osa tehtävästä työstä ei enää liity mitenkään elämän perusedellytysten turvaamiseen joten tosiasiallisesti näin ei ole. (Ja on tietysti hyvä että on päästy tilanteeseen jossa meillä on varaa tehdä paljon jossain mielessä turhaa työtä.)

Työnteon välttämättömyydestä ei päästä kuitenkaan eroon, parhaassa tapauksessa päästään tilanteeseen jossa vähempi työnteko riittää. Moni siis lipsahtaa ajattelussaan siihen että kun ymmärtää kuinka talousjärjestelmä on ongelmallinen ja kestämätön, alkaa olettaa että tämän taustalla on vaikkapa jonkin tahon tietoinen pyrkimys orjuuttaa ihmiset ja nyt meidän täytyy vapauttaa itsemme tästä, vapautua elämään parempaa elämää. Minä en tiedä onko jollain tasolla totta että ihmiset onkin haluttu jotenkin sitoa, mutta se ei nyt ole olennaista. Vapautumisen halu on pohjimmiltaan aina halua vapautua jostain sisällään olevasta ahdistuksesta, vaikka sille löytyisikin täysin ymmärrettävät ja järkevät perusteet ulkomaailmasta ja sen näinollen voi täysin järkeenkäyvästi heijastaa sinne ja kääntää ulkoisen vapauden tavoitteluksi. (Ja samaan aikaan voi toki olla niitä ulkoisia asioita joista on tarpeen vapauttaa itsensä.)

Hyvän elämän on toteuduttava niissä puitteissa jotka tällä hetkellä ovat olemassa. Voidaan nähdä ja osoittaa ongelmakohtia yhteiskunnassa ja pyrkiä tekemään jotain niiden korjaamiseksi. Voidaan (ja täytyy) visioida ja pyrkiä luomaan parempaa. Mutta ei voi jäädä kiinni siihen että hyvä elämä voisi toteutua vasta sitten kun tämä ja tuo ja se on tässä maailmassa toisin kuin nyt. Uskon että täysin tavallinen ”oravanpyöräelämä” voi olla myös aidosti hyvää elämää – kunhan ihminen elää ikäänkuin aidosta itsestään käsin eikä tiedostamattomasti ajautuen tai ulkoisiin odotuksiin vastaten.

Joidenkin reitti itselleen hyvään elämään taas on toisenlainen. Olen katsonut Yle Areenasta Tiettömän taipaleen takana -sarjaa jossa esitellään pääosin Norjan rannikkoalueilla vaikeakulkuisissa paikoissa vuonoseuduilla tai saaristossa asuvien ihmisten elämäntapaa. Osa heistä harjoittaa maataloutta, usein lampaiden kasvatuksen muodossa, jotkut vain asustavat syrjäseudulla. Sarjan jokaisessa jaksossa toistuva kysymys on että eikö elämä olisi helpompaa ja parempaa kaupungissa?
Vastauksena on aina se että elämänlaatu koetaan paremmaksi siellä maalla. Nuo ihmiset vaikuttavat saavan merkityksen (ja olettaakseni tietynlaisen täyttymyksen ja rauhan) tunnetta luontoyhteydessä elämisestä ja elämän perusasioihin keskittymisestä.

Paljon ajatuksia ja punainen lanka tästä kaikesta taisi jäädä taas puuttumaan. Jatkan harjoituksiani sitä etsien. Ehkä se joskus löytyy, ehkä ei.