Matkalla helvettiin vai sieltä pois?

Kun huomasin ”uskoontulobuumin” some-seurattavieni keskuudessa, tunsin aluksi halua liittyä joukkoon. Kyllä olisin halunnut olla sellainen rauhaa ja Jumalan valoa hehkuva nainen joka pitää rippikouluaikanaan saamaansa ristikorua vakaumuksensa symbolina. Mutta eipä minusta tunnu saavan sellaistakaan. Minusta ei tunnu löytyvän tarttumapintaa helvetin ja maailmanlopun pelolle, enkä pelkää paholaisen vaanivan joka nurkan takana vaikka jonkinlaisten pahuuden voimien olemassaoloon uskonkin. Mä ihan tosissani yritin löytää sitä tarttumapintaa itsestäni vaan kun ei löydy.

Kun mä katson kuinka uskovaiset julistavat milloin mitäkin saatanalliseksi eksytykseksi, se näyttää minulle siltä kuin kuin pelkäävä ihminen haluaisi sulkea itsensä turvalliseen karsinaan ja yrittäisi sitten vielä vakuuttaa nekin jotka eivät pelkää, että kannattaisipa pelätä ja selviydyt kohta koittavalta tuholta vain jos tulet sinäkin tänne samaan aitaukseen. Kuin epävarmuudesta ahdistunut ihminen haluaisi lukita vastaukset jotta epävarmuus haihtuu. Minulle nuo lukitut vastaukset eivät tunnu oikeilta ja todelta, ei vaikka yritin niistä sellaisia saada. En usko joogan, meditoinnin tai minkään energiaparannusmenetelmän tai muun vastaavan olevan saatanallista. En usko tietoisen manifestoinnin olevan synti, en usko tarot-korttienkaan tai kivien olevan demonisia (vaikka ymmärrän kyllä kuinka niitä voi käyttää väärin – tai sanoisinko liikaa, ottaen ne liian vakavasti samalla sisäisen tietonsa etsimisen unohtaen).

Jumalan tahtoa etsimässä

En tunne halua etsiä Jumalan tahtoa Raamatusta. Uskon Jumalan tahdon ilmenevän pääasiassa omana sielunsuunnitelmana. On sinänsä totta että sielun tahto voi olla ihmismielen tahdon kanssa joskus ristiriidassa. Minähän koen joskus yrittäneeni elää ja toimia sielunsuunnitelmaani vastaan ja tuolloin elämä niinsanotusti vastustaa. Mutta en tiedä onko kaikille selvä suunnitelma tai mitkä asiat kenenkin suunnitelma kattaa, niinpä en uskaltaisi julistaa että tietoisen manifestoinnin pyrkimykset olisivat väärin. Enhän voi tietää jos monet ovatkin täällä kokemassa täysin vapaan tahdon elämää ilman mitään ennaltamäärättyä. Ainakin osa ihmisistä kokee elämänsä niin joten antaa heidän niin kokea. Ei ole oikeasti minun asiani mestaroida siinä mitä ihmiset itselleen oikeaksi kokevat.

Pyrkimys etsiä Jumalan tahtoa Raamatusta ja asettaa jokin ulkoinen auktoriteetti omaa tahtoa tärkeämmäksi näyttää minulle sen aitauksen aitojen rakentelulta enkä voi mitään sille että näen sen syynä syvän turvattomuuden tunteen.(Sen miettiminen miksi haluaa uskoa mitä haluaa uskoa, on hyvää varjotyötä.) Mitä Raamattuun tulee, on tosin ollut kiinnostavaa huomata että kun oma kokemukseni siitä mitä tunnen oikeaksi ja todeksi on viime aikoina vahvistunut, osa Raamatun opetuksista tuntuu olevan yllättävän hyvin linjassa sen kanssa. Koen siis Raamatusta löytyvän kyllä totuutta, mutta koska on selvää että jokaisen on itse totuutensa ja ymmärryksensä löydettävä, kaikki yritykset syöttää tuota totuutta niille ihmisille joiden ymmärrykseen se ei vielä voi avautua, ovat jokseenkin hedelmättömiä.

Pahuutta pakoon

Pahuutta ihmisten toiminnassa ilmenee yhtälailla niin ”newage-piireissä” kuin uskonyhteisöissäkin (tästä on kyllä paljon esimerkkejä herätysliikkeistä ja seurakunnista). Selvä käsitys oikeasta ja väärästä ei näytä estävän väärintekemistä millään tavalla. En voi mitään sille että näen selvän yhteyden siinä kuinka seurakunnassa pahuuden (itsekkyyden) ilmentymiin ihmisten toiminnassa kivuliaasti törmännyt ihminen pakenee tuosta yhteisöstä ja tuomitsee tämän jälkeen kaikki uskovat ja uskonnonharjoittamisen ylipäätään tuon kokemuksensa takia – siihen kuinka uushenkisyyden harjoittajien piirissä vastaaviin pahuuden ilmentymiin kivuliaasti törmännyt ihminen toimii samoin. Minusta molemmat tekevät virheen – eivät ehkä itse tuosta yhteisöstä irtautuessaan, mutta tulkitessaan uskonnon tai henkisyyden harjoittamisen sinällään olevan jotenkin ongelmallista ja syynä siihen mitä ovat joutuneet kokemaan. Edes hengellisen väkivallan syy ei ole uskonnossa vaan ihmisen vallankäytön halussa ja toki uskonnolliset yhteisöt voivat vetää puoleensa tuollaisia vallanhaluisia ihmisiä. Samoin ”hippipiireihin” voi päätyä ihmisiä jotka eivät hallitse varjopuoltaan ja käyttävät uushenkisyyden erilaisia oppeja/uskomuksia manipulointikeinoina. Erilaiset tavat joilla ihminen voi hengellisyyttä tai henkisyyttä harjoittaa, ovat minulle jokseenkin samanarvoisia. Ainoana poikkeuksena tähän pidän ainakin toistaiseksi selvää ja tietoista saatananpalvontaa.

Erilaiset eksytykset

Olen ihmetellyt että kun nämä ihmiset saavat Jumalayhteyskokemuksensa, miksi he haluavat sen jälkeen rientää lähimpään kirkkoon? Kokemus itsessäänhän on uskonnosta ja kaikenlaisista oppijärjestelmistä ja menetelmistä riippumaton. Nimenomaan siksi kai uushenkisyys sen jälkeen tulkitaan eksytykseksi, mikään siinä kun ei johtanut (ainakaan suoraan) tuohon kokemukseen. Mutta samoin seurakunnat ja uskonyhteisötkin ovat sellaisten uskovaisten kansoittamia joilla ei oikeastaan ole henkilökohtaista Jumalayhteyttä. Ei uskontokaan johda siihen vaikka Jeesus kai poikkeuksellisen vahvaa sellaista yhteyttä ilmensi.

Uskontojen loputtomat oppiriidat tuntuvat minulle eksytykseltä: joltain mihin keskittyminen vetäisi minua täysin turhalta tuntuvalle harhapolulle ja irti sisäisen tietoni ja ymmärrykseni kuuntelemisesta ja kuulemisesta. Minusta tuntuu siltä kuin olisin ehkä pari kuukautta nyt ollut tuolla harhapolulla, epäillen sitä mitä itse oikeaksi tunnen – ja ihan turhaan. Tunsin olevani eksyksissä, en tunne enää. Jos joku haluaa uskoa minun olevan matkalla helvettiin, hän saa kaikessa rauhassa niin uskoa. Minä tiedän vain että maallisessa ihmiselämässäni taidan olla ollut jo hetken matkalla helvetistä kohti jotain parempaa.

⬇️ Tämä oli aiheeseen liittyen kiinnostava. Hän kertoo mm. että Pyhä Henki ja uskonnon henki ovat kaksi erilaista henkeä. Luultavasti tuo ”uskonnon henki” tosiaan operoi myös uushenkisyyden piirissä – se pyrkii sitomaan ihmisen erilaisiin uskonnollisiin/henkisiin harjoituksiin ja ikään kuin pitämään huomion pois aidon Jumalayhteyden etsimisestä. Toisaalta, en tiedä onko sitten niin että niin kauan kuin tuo toimii, ei olla vielä täysin valmiita avautumaan siihen yhteyteen. Jos se eksytyksessä oleminen onkin monille tarpeellinen välivaihe – en tiedä, kunhan ihmettelen… Minusta siis näiden newagesta kristityksi kääntyneiden uushenkisyyden kritiikissä on kyllä muutamia totuuksia – mutta tämä kuinka kaikki muu kuin tiukasti karsinoitu kristillisyys on nyt olevinaan demonista, ei mitenkään mene yksiin minun ymmärrykseni kanssa.

puheenaiheet ajattelin-tanaan syvallista
Kommentit (0)