Miksi ajatus siitä että alitajunnalla voi olla vaikutusta sairauksien kehittymiseen, aiheuttaa vastustusta?

Maria Nordin julkaisi muutama päivä sitten instagram- ja fb-tileillään kuvia joissa kommentoi syövän juurisyitä. Voin kuvitella kuinka triggeröivää tuo on jälleen niille jotka Marian juttuja inhoavat.

Monet kokevat mielen ja tietoisuuden tasolla olevien sairauksien juurisyiden esiintuomisen olevan syyllistävää ja vähättelevää. Kuin kerrottaisiin että on tehnyt jotain väärin jos on sairastunut, että on itse vastuussa sairaudestaan. Tuo voi aiheuttaa hyvin voimakasta vastustusta, mikä on ymmärrettävää. Voidaan myös vetää mutkia suoraksi ja tulkita tuo niin että nyt kerrotaan että minkä tahansa sairauden voi parantaa vain alitajuntaansa tutkimalla ja tietoisuustaitoharjoituksia tekemällä. Asia ei tietenkään ole ollenkaan niin yksinkertainen.

Minua on jo jonkin aikaa häirinnyt se että opetus tästä asiasta on useimmiten aika kömpelöä ollen nimenomaan triggeröivää niille jotka eivät aihetta ymmärrä. Tässä vähän esimerkkiä Sinä olet luoja -blogin tekstistä: Kaikki oireet, ja kaikki sairaudet, johtuvat  epätasapainosta, eli negatiivisista tunnetiloista. Negatiivinen tunnetila siis käynnistää sairausprosessin, ja negatiiviset uskomuksemme liittyen sairauksiin vahvistavat ja pahentavat sairautta. 

Että kun vain päättää ”värähdellä korkealla tunnetaajuudella” ja välttää ”negatiivisia tunnetiloja” on aina täydellisen terve, kas kun ei kuolematon. Näppärää, eikö? Harmi ettei se ole ihan niin helppoa kuitenkaan.

Se että tiedostamattomilla tunteilla tai ajatusmalleilla voi olla vaikutuksensa sairauksien kehittymiseen, ei tietenkään tarkoita sitä että niistä pitäisi tuntea syyllisyyttä tai häpeää, tai sitä että että sairastuessaan olisi jotenkin epäonnistunut. Sairastuminen ei ole epäonnistuminen. Sairastuminen ei ole kuitenkaan myöskään sattumanvarainen onnettomuus jolle ei ole mitään syytekijöitä.

Jokaisella on paljon tiedostamattomia ajatusmalleja ja tunteita, sitä enemmän mitä vähemmän on mietiskellyt ja harjoittanut tietoisuustaitoja, tehnyt traumojenpurkua, käynyt terapiassa, ylipäätään tutkinut omaa mieltään. Minulla ei esimerkiksi ollut mitään aavistusta siitä kuinka paljon minulla oli käsittelemätöntä surua eräästä elämäntapahtumasta, ennen kuin tuo asia noin vuosi sitten nousi mielen läpikäytäväksi. Jokainen sairastuu joskus, ja syövän ja monien muidenkin sairauksien hoitoon taatusti tarvitaan lääketieteellistä hoitoa.

On ymmärrettävä että se että pääsee käsittelemään erilaisten terveysongelmiensa tiedostamattomia syytekijöitä, voi vaatia paljon harjoitusta eikä välttämättä edes onnistu kaikilta. Joillakin on niin vahva torjunta että tiedostamatonta ei pääse tutkimaan ja tällöin on tyydyttävä siihen missä ollaan. Tällainen ihminen myös torjuu koko aiheen humpuukina ja pelottavana puoskarointina.

Minua on jo pitkään vaivannut eräs oire joka ei muuten haittaa elämää mutta rajoittaa vähän liikuntaharrastuksia. Olen selvittänyt millaisiin tiedostamattomiin tunne-elämän ongelmiin tuo oire liitetään ja tunnistan nuo kyllä itsessäni. Tuo tieto itsessään ei kuitenkaan ole tietenkään ratkaissut tuota oireilua vaan siihen tarvittaisiin järjestelmällistä harjoittelua ja asian kanssa työskentelyä johon en ole toistaiseksi löytänyt motivaatiota. Ehkä pitäisi perehtyä aiheeseen enemmän ja kokeilla sitä Free to Heal ®-menetelmää.

Pitkäaikaisen stressin vaikutusta sairauksien kehittymiseen eivät kai kiellä enää skeptikotkaan. Tiedämme miten stressi aktivoi sympaattisen hermoston ja tämä, varsinkin tilanteen pitkittyessä, vaikuttaa kehoomme monin tavoin vahingollisesti. Näen asian niin että kun pohditaan millaiset tiedostamattomat tunteet ja ajattelumallit liittyvät eri sairauksiin, mennään vain yhtä askelta pidemmälle kuin silloin kun todetaan että stressi yleisesti ottaen altistaa sairastumiselle. Nyt pyritään tunnistamaan tarkemmin millaiset ”mielen rasitteet” (joista yllättävän monet ovat tiedostamattomia) liittyvät juuri tiettyihin oireisiin.

Kaikki tietävät kuinka jännittäminen eli pelko saa vatsan tyhjennysvaihteelle: kevennetään kuormaa jotta on kevyempi juosta sapelihammastiikeriä pakoon. Eikö ole luultavaa että myös kevyempi pelko kuten jäytävä epävarmuus ja ahdistus, vaikuttaa kroppaan, vaikka vaikutuksia voikin olla vaikeampi havaita kuin nopeassa stressireaktiossa. Tarpeeksi intensiivinen suru salpaa hengitystä ja tuntuu sydämessä. Joskus voimakas pelko saa hyperventiloimaan. Viha tuntuu vatsassa ja rinnassa. Voimakkaan tunteen keholliset vaikutukset on helppo huomata. Jos jokin raskas tunne on vaikkapa haitallisten ajattelumallien takia jatkuvasti päällä, se ei tietenkään ole kovin intensiivinen eikä sitä osaa yhdistää niihin kehon oireisiin joita jossain vaiheessa ilmaantuu.

Tämä on ymmärretty väärin nopeana ihmeparannuskeinona. Ei ole syytä pelkoon, sellaista ei ole olemassa. Nimenomaan siksi että tämä ei ole nopeaa ihmeparannusta, tarvitaan esimerkiksi hypnoosin, meditaation tai ohjatun tietoisuustaitoharjoittelun kaltaisia menetelmiä. Ja toisaalta, jos joku kokee, mitä tahansa keinoja käyttäen ihmeparantumisen, miksi se pelottaa niin paljon että se tekee mieli mitätöidä? Eikö se ole enemmän kiehtovaa kuin pelottavaa?

hyvinvointi syvallista terveys mieli
Kommentit (0)