Mitä mietin tänään

– Minulla on sellainen olo kuin olisin saanut jotain päätökseen. Kuin olisin saanut tähänastisen elämäni kertomuksen nyt kasaan (kuvainnollisesti siis) ja alkaisin olla vapaa jatkamaan elämää eteenpäin.

– Olen miettinyt edelleen näitä juttuja erilaisten oppien ja asioiden eksyttävyydestä ja ”saatanallisuudesta”. Tulin siihen tulokseen että on olennainen ero siinä tuleeko jostain sulkeva ja rajoittava olo, kuten esimerkiksi siitä jos vaikka nyt tarot-kortit tms. julistetaan ykskantaan saatanallisiksi – vai tuleeko sellainen ymmärrystä avaava olo kuten voisi tulla jos joku selittäisi vaikkapa erilaisten henkien kanavointiin liittyviä riskejä. Tämä ”tähän vedetään raja ja nuo asiat ovat kiellettyjä ja vaarallisia” tuntuu vetoavan turvattomuutta tunteviin ihmisiin. Että on selvät rajat jotka joku on vetänyt ja niiden sisällä on sitten turvassa. Totuushan esimerkiksi noiden tarot-korttien ”saatanallisuudesta” taitaa olla lähinnä se että jos niitä käyttäen kanavoidaan viestiä jostain, voi siellä kanavoitavana olla hyvä henki tai paha henki – se voi olla mikä tahansa eivätkä useimmat korttilukijat ja kanavoijat pysty niitä juurikaan tunnistamaan ja erottelemaan. Jos kuulijalla olisi riittävästi erottelukykyä, pystyisi tulkitsijasta tai kanavoijasta aistimaan mihin tämä kytkeytyy – mutta hyvin harvoillapa meistä sitä on.

– On ilmeisesti sinänsä totta että uushenkisyyden kentällä on paljon valheellista valoa joka ikäänkuin estää ja hidastaa aidon luojayhteyden löytymistä. Nämä ”uudestisyntyneet” kristityt jotka nyt näistä puhuvat, ovat tunnistaneet tuon mutta heidän erottelukykynsä ei ole vielä kovin tarkka ja kristinuskokin voi eksyttää lonkeroihinsa ja sitoa johonkin mihin ei tarvitsisi eikä kai kannattaisi olla sidottuna. Kehittymättömän erottelukyvyn takia syntyy simppeli mustavalkoinen jako ”pahaan newageen” ja ”hyvään kristillisyyteen” joka ei kuitenkaan vastaa totuutta sillä asia ei ole ihan niin mustavalkoinen.

– Kirjoitin taannoin siitä että epäilen välillä olevani ainoa jolla on riesanaan haitallista ohjelmointia jota on pakko purkaa. On tietysti totta että kaikilla on jotain sellaista, mutta on myös totta että traumaattisen kasvuympäristöni takia se on ollut minulla paljon vahvempaa, tiukempaa ja vahingollisempaa kuin monilla muilla, mikä onkin pakottanut minut niihin purkuhommiin ja myös tehnyt siitä niin raskasta ja repivältä tuntuvaa. Tiedän että monet muut ovat henkisesti paljon vapaampia eivätkä esimerkiksi koe sellaista hiivatinmoista ahdistusta oman paikkansa löytämisestä kuin minä aina koin.

– Olen alkanut miettiä voiko traumoillani olla jokin henkilökohtaisen kasvun edistämistä laajempi merkitys, onko mahdollista että niillä opetettiin minulle jotain mistä voi vielä joskus kasvaa jotain muitakin hyödyttävää? Ei ole kyllä vielä kummoisia aavistuksia siitä mitä se voisi olla.

– Illuusiosta irti putoaminen oli se pudotus josta kirjoitin ensimmäisen täällä jakamani tekstin. On kuin minussa olisi valuvikana kyky nähdä illuusion läpi ja kyvyttömyys elää kiinni siinä illuusiossa ja sopeutua siihen, sen yrittäminen oli nimittäin aina hemmetin tuskallista. En muuten pidä tuota kykyä mitenkään erityisen poikkeuksellisena: ihmisten juttuja kuunnellessa huomaa välillä että nekin jotka sopeutuvat yhteiskuntaan paljon kivuttomammin kuin minä, usein näkevät ja käsittävät kyllä paljon yhteiskuntamme hulluudesta ja se lanka joka pitää kiinni esimerkiksi täydessä luottamuksessa valtamediaan, voi olla oikeastaan aika ohut vaikka vielä pitää siinä kiinni.

– Minua on viime aikoina hämmentänyt se että joidenkin ihmisten juttujen sisältö tuntuu olevan korkeammalla tietoisuuden tasolla kuin näiden energeettinen ”värähtely”. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Jordan Peterson; ei ole epäilystäkään siitä että mies on erittäin älykäs ja oikeassa hyvin monissa asioissa ja tekee monille arvokasta työtä. Mutta kun niinsanotusti mittailen hänen energioitaan, niin en löydä rakkautta vaan enemmän löydän usein jonkinlaista vihaa.

– Alkemian oppikoulun Kreeta kirjoitteli jonkin aikaa sitten siitä kuinka ihmiset ovat hyväksyneet todellisuudeksi jotain ihan liian negatiivista. Tämähän osui. Minun ongelmani oli aina se etten koskaan hyväksynyt sitä että elämä olisi selviytymistaistelua. Jos elämä on selviytymistaistelua, olen ihan tosissani paljon mieluummin selviytymättä. Voiko elämä olla jotain parempaa? Ehkä voi. On jonkin aikaa voinut, en vielä tiedä voiko olla pysyvästi. En osaa vielä luottaa siihen.

puheenaiheet ajattelin-tanaan syvallista
Kommentit (0)