Kun lapset ovat olleet vielä pieniä, en ole paljoa ajatellut tulevaa kouluun lähtöä. Nyt kun vanhemmalla lapsella kouluunlähtö alkaa olla lähellä, on myös itsellä herännyt mielenkiinto siitä minkälaista perusopetus nykyään on.

Keskustelin viikolla työkaverini kanssa jolla on lapsi ensimmäisellä luokalla ja järkytyin kuullessani että heillä luokkakoko on noin 60 oppilasta ja kaksi opettajaa! Saman kuulin myös veljeltäni jonka lapsi on myös ensimmäisellä luokalla, sama tilanne.

Sen lisäksi että luokkakoot ovat järkyttävän suuret, järkytyin lähes tulkoot vielä enemmän siitä että luokka jaetaan kahtia. Toinen opettaja opettaa niitä jotka osaavat enemmän, tämähän on ideaalitilanne, lapset saavat enemmän haastetta koulutehtäviinsä ja osaavat lapset saavat opetusta osaamisensa mukaan.

Mutta sitten tämä toinen puoli. Nämä 30 hitaammin oppivaa yhden opettajan alla. Jotka tarvitsisivat enemmän tukea opiskeluunsa. Jopa 10% lapsista on lukivaikeuksia, siihen päälle vielä muut oppimisvaikeudet ja oppimisvaikeuksista kärsiviä on 15. Siihen päälle vielä muutama adhd-lapsi, integroituna suureen luokkaan jossa oppimisympäristö on täysin vääränlainen. Ja paketti on valmis, pahimmassa tapauksessa kaikki 30 hitaammin oppivaa joille on muutenkin vaikeampi oppia, tippuu kärryiltä. Hitaammin oppivat poljetaan suohon jo ensimmäisistä kouluvuosista. Näkeekö sen näkee sitten siinä sijoituksien ja huostaanottojen määrässä kun vanhemmat ei enää pysty tekemään mitään kun teinejä ei kiinnosta enää ottaa lisää lokaa niskaan koulusta vaan lintsaaminen, alkoholi ja huumeet vie ennemmin mukanaan? Tähänkö koulumaailma on menossa, jaotellaan lapset niihin fiksuihin ja tyhmiin?

Kertokaa nyt joku viisaampi minulle, eihän asiat näin voi olla?

-H

Tässä postauksessa haluan puhua adhd-lapsesta eskarissa ja sivuuttaa myös tulevaa koulutaivalta.

Koska adhd-lapsilla ei ole mitään näkyvää/fyysisesti vaikuttavaa vammaa, he ovat hyvin helposti väliinputoajia järjestelmässä. He eivät välttämättä pärjää normaalissa esiopetusryhmässä, mutta toisaalta taas resurssit muunlaiseen mahdollisuuteen ovat monessa paikassa vähäiset.

Meillä saatiin virallinen adhd-diagnoosi viime keväänä, ennen esikoulua. Jo ennen diagnoosia pojalla jota tässä postauksessa kutsun myös nimellä ”N” oli tehostetun tuen päätös päiväkodissa ja sillä siirryttiin myös esikouluun.

Meillä kävi tuuri ja omaan päiväkotiin perustettiin kaksi esikouluryhmää joista toinen on normaalikokoinen ja toinen – jossa poika myös on – on pienennetty, max 15 lapsen ryhmä. Meillä suuri haaste liittyy juurikin suuriin väkijoukkoihin. Pojan aivot eivät pysty käsittelemään suuren joukon hälinää ja keskittyminen herpaantuu joten pienempi ryhmä on tuonut hieman keskittymisrauhaa. Myös suuremmista tapahtumista, kuten päiväkodin yhteisistä hetkistä tai joulukirkosta pojan on ollut mahdollista jäädä pois niin halutessaan.

Yksi meidän haasteista eskarissa on myös toiminnanohjaus. Tämä tuntuu olevan yleinen ongelma monellakin adhd-lapsella, lapsi tarvitsee enemmän aikuisen ohjausta ihan päivittäisissäkin asioissa ja kuten tiedetään, aikuisia on rajallisesti. Tällä hetkellä N vie lähestulkoon koko ajan yhden aikuisen huomion jotta pystyy toimimaan,mutta koska ryhmä on pienennetty, myös aikuisia on vähemmän joten ongelma alkaa olla suuri. Pojalle on haettu henkilökohtaista avustajaa jotta asiat helpottuisivat, mutta ainakaan tällä hetkellä sellaista ei ole.

Loppujen lopuksi tälläisestä tilanteesta on helposti haittaa kaikille, N ei saa tarvitsemaansa tukea koska yksi aikuinen ei voi täysin koko ajan olla läsnä, muut lapset eivät saa tarvitsemaansa tukea koska yhden aikuisen pitää olla paljon yhden lapsen tukena ja lopulta henkilökunta kuormittuu – vaikka täytyy sanoa että meillä on paremmat aikuiset eskarissa kun olisin voinut toivoakaan, he tekevät kyllä kaikkensa.

Myös kaverisuhteet ovat meille olleet haasteellisia. N on hyvin omaehtoinen, leikkien ja pelien täytyisi mennä juuri niin kuin hän haluaa. Ja koska meillä adhd näyttäytyy myös hyvin impulsiivisuuspainotteisena, muiden leikkitoiveisiin taipuminen ei ole helppoa. Hyvänä päivänä N saattaa pienen protestin jälkeen osallistua muiden haluamaan leikkiin, huonoina päivinä hän saattaa tuhota kaiken,myös muiden leikit, hän saattaa huutaa, raivota, kiroilla ja heitellä tavaroita. Ei sillä että hän haluaisi olla ilkeä, vaan koska impulsiivisuuspäissään ei osaa kontrolloida itseään.

Nämä ovat tilanteita joissa meitä vanhempia usein syytellään, ”kun nuo eivät osaa pitää kuria lapselleen”. Kyllä, nuo tilanteet tuntuvat myös meistä pahalta, uskokaa tai älkää, meistä adhd-lasten vanhemmista nuo tilanteet tuntuvat vielä pahemmalta kuin muista. Pelko siitä että muiden lasten vanhemmat eivät halua lapsiaan lähelle tai muut lapset alkavat syrjiä omaa lasta, se tuntuu pahalta. Meillä eskarissa muut lapset ovat olleet super ymmärtäväisiä ikäisikseen ja edelleen pojalla on kaverit, vaikka vaikeaa välillä onkin.

Monilla adhd-lapsilla on myös oppimisvaikeuksia. Meillä oppimisvaikeuksia ei esiinny, oppi menee kyllä päähän todella hyvin,mutta opetustilanteet, joissa täytyisi kyetä olemaan paikoillaan ovat hankalia. N:llä on tukitoimena näissä tilanteissa mahdollisuus kuulosuojaimiin jos muiden äänet häiritsevät liikaa ja nystyrätyyny penkillä. Välillä nämä riittävät, välillä ei..

Ensi syksyn koulunkäynti jännittää, ennemminkin äitiä kun poikaa. Vielä on epävarmaa mikä tulee olemaan sijoituspaikkana ensimmäisellä luokalla. N nostetaan tehostetulta tuelta erityiselle tuelle ja paikkoina on väläytelty normaalia perusopetusta ja henkilökohtaista avustajaa, pienluokkaa sekä hoidollisen tuen luokkaa. Muutaman viikon päästä on taas palaveri eskarilla tulevaa koulutaivalta varten ja en itsekkään tiedä mikä olisi parasta lapselleni.

Jos tulee lisää kysyttävää aiheesta, laittakaa kommenttia tulemaan.

-H