Slime, tuo vanhempien painajainen. Myös minun. Parin vuoden takaa meillä on muistona edellisistä slime leikeistä sininen slime-läntti olohuoneen sohvassa, puhumattakaan niistä laukuista, vaatteista ja muista pienistä asioista joita sai heittää pois. Omissa hölmöyksissäni en tehnyt tarpeeksi hyviä pelisääntöjä slime-leikkeihin ja se kostautui. Mutta oikeastaan slimehan on aika hauskaa kunhan sen kanssa leikitään yhteisymmärryksessä!

Poika sai pari viikkoa sitten 7v lahjaksi tee-se-itse slime-pakkauksen. Tänään meillä oli sekä aikaa, että lapsilla tarpeeksi keskittymiskykyä kokeilla tätä.

Hyvinkin yksinkertaisuudessaan paketissa oli limapurkit, väriainetta ja lusikat. Koska kerran nyt sitten sotketaan niin päätin että sotketaan sitten kunnolla ja kaivoin kaapista vanhoja glitterpurkkeja joista lapset saivat valita kaksi haluamaansa väriä.

Sitten vaan kaikki samaan läjään. Tässä välissä voi sanoa että lasten avattua glitterpurkit sitä on sitten kaikkialla.

Ja sitten sekoitetaan. Tässä vaiheessa ainakin näin pienillä lapsilla tuota väriainetta lentää ympäri pöytiä, nyt viisaampana olisi ehkä kannattanut laittaa kaikki isompaan astiaan jossa olisi helpompi sekoittaa. Onneksi sentään väriaine lähti jälkiä jättämättä valkoisestakin pöydästä. Kun mönjä on tasaista annetaan sen seisoa muutama minuutti.

Lopputulema – kimaltavaa limaa. Kylmää ja märkää sellaista. Positiivista, ei tartu sormiin ja lapsista hurjan hauskaa. Jaksoivat leikkiä liman parissa yllättävän pitkään, jopa poika joskin sai luvan kanssa ottaa pikkuauton joka jäi limavyöryn alle.

Ja se glitter.. Sitä on edelleen kaikkialla 😅

-H

Jotain meistä

Me ollaan muiden silmissä ihan tavallinen perhe. Olen 27-vuotias kahden lapsen yksinhuoltajaäiti. Minulla on 1/13 syntynyt reipas poika ja 7/14 syntynyt prinsessa tyttö. Asumme Uudenmaan alueella, vanhempi lapsista on esikoulussa ja pienempi päiväkodissa, itse olen työelämässä. Tehdään normaaleja asioita, arki on kuin monella muullakin perheellä. Ruuhkavuodet, niin kai sanotaan.

Mutta meidän perheessä on jotain joka ei näy ulospäin. Me ollaan erityisperhe. Pojalla on diagnoosina adhd, autisminkirjo sekä tourette.

Syy miksi haluan tehdä blogia on se, että haluan rikkoa ennakkokäsityksiä.

Ajatellaan että adhd on laiskojen vanhempien keksintö vilkkaista lapsista joille ei jakseta pitää kuria. Adhd on paljon muutakin kun vilkkaus. Se on myös sitä yliaktiivisuutta mistä se suurimmaksi osaksi tunnetaan. Mutta se on myös impulsiivisuutta, tarkkaamattomuutta, toiminnanohjauksen haastetta, itsesuojeluvaiston puutetta, tunteiden hallinnan vaikeutta.. Mutta adhd lapset ovat myös rakastettava, fiksuja, kekseliäitä ja sinnikkäitä. Adhd ei ole mikään negatiivisten asioiden summa, vaan tuo haasteiden lisäksi myös paljon muuta mikä voidaan kääntää vahvuudeksi.

Ajatellaan että autisminkirjo tai autismi ylipäätänsä tarkoittaa suoraan lasta joka elää omassa maailmassaan. Tätä kuulen usein, mutta kuten muitakin sairauksia, myös autismia on eri asteisia. Meillä autisminkirjo näyttäytyy suurimmaksi osaksi vaikeuksina kaverisuhteissa, pikkuvanhuutena ja liiallisena asioihin uppoutumisena.

Ajatellaan, että tourette on ylenpalttista kirosanojen ja hävyttömyyksien huutelua, sille nauretaan ja se on hauskaa. Ei se ei ole hauskaa. Ensinnäkin pikkulapsilla tourette ei esiinny kirosanojen huuteluna ensimmäisenä eikä kaikki tourettea sairastavat ikinä sellaisia huutele. Meillä se ensimmäisenä alkoi näkyä kahden vuoden iässä pään pudisteluna. Näin viisi vuotta myöhemmin pään pudistelu jatkuu edelleen, samoin silmien liiallinen räpyttely, vaatteiden syönti ja yhtäkkiset kiljaisut. Vihaisena ja niin sanotusti nurkkaan ajettuna poika huutaa ”v*ttu, v*ttu, v*ttu” ja voin sanoa että se ei ole hauskaa.

Näillä lähdetään liikkeelle, tervetuloa lukemaan!

-H