Tarinaa suuresta tammesta

Edellinen postauksen pohjapiirros vei ajatukset arkkitehtuurissa ilmeneviin ideoihin ja aikakausiin. Olin ajatellut, että arkkitehtuurin ideat jäsentyisivät ajan suhteen kerroksittain (puun vuosilustojen tavoin) muodostaen selkeitä tyylisuuntia, mutta asia osoittautui yllättävän laaja-alaiseksi ja monimutkaiseksi. Kävin Arkkitehtuurimuseon kirjastossa setvimässä asiaa ja sain katseltavakseni pari kirjaa (Kaila ym. 1987; Sutton 1999). Kausista on tehty erilaisia hahmotelmia. Suomeen ja rakentamiseen liittyen Talo kautta aikojen (1987) tuntui luontevimmalta lähestymistavalta tähän laajaan aihepiiriin.

Poimin tekstistä kultakin aikakaudelta muutaman idean, joista osa voi alkuperäisteorian valossa olla meemejä.

Keskiaika 1000-1500: tynnyriholvit, ylöspäin kohoava suippokaari; hirsitaloissa luukkuikkuna.

Renessanssi 1500-luku: kivikartanoissa ikkuna-aukkojen holvauksen muuttuminen suoraksi; asuinrakennuksiin rakennetaan eteisiä.

Barokki 1600-luku: asuintalot harmaita, ikkunattomia savutupia. Kirkoissa, raatihuoneissa ja kartanoissa ulkolaudoitus, punamultamaalaus ja lasi-ikkunat.

Myöhäisbarokki 1700-1780: taite- eli mansardikatto, hirsiseinien ulkolaudoitus.

Uusklassismi ja empire 1780-1840: matala auma- tai harjakatto, pylväät saleissa ja sisäänkäyntien yhteydessä. Korostetut valkoiset räystäät ja ikkunanpielet olivat mukailtua empireä.

Kertaustyylit 1840-1900: koristeelliset kokonaisuudet, tiheään sijoitetut T-jakoiset ikkunat. Rakenteiden ja liitosten näkyminen.

Kansallisromantiikka ja jugend 1890-1910: tornit ja ulkonemat. Rosoinen luonnonkivi.

1920-luvun klassismi: symmetria ja yhtenäisyys. Vaaleat rappauspinnat, kuusiruutuiset ikkunat, tiilikatto.

Funktionalismi ja jälkifunktionalismi 1930-1960: selkeät geometriset muodot, valkoiseksi maalattu limilaudoitus ehjinä pintoina, keskitetyt suuret ikkunat.

Teollinen rakentaminen 1960-: betonielementit, erilliset ikkunat.

Viimeisimmän 60 vuoden ajanjakso jää luvussa vähemmälle tarkastelulle. Sen otsikko, teollinen rakentaminen, voi kuitenkin kertoa jotakin oleellista tämän päivän taloista: viimeaikaisimpia  kehityssuuntia voi löytää talonvalmistajien talomallisto-kirjoista.

Itse asiassa sanaan mallisto voi sisältyä meemi-teorian yksi keskeisimmistä käsitteistä*: mallistoja voidaan pitää ideoiden varastoina, joista voi ammentaa ja inspiroitua taloa suunnitellessa. Asia voi kuitenkin olla astetta monimutkaisempi, kun on tarve hahmottaa pitkän aikavälin ideat ja meemit. Tällöin jokin vertauskuva voisi olla hyödyllinen asian käsittelyssä. Eräs sellainen voi löytyä puusta. Monissa kulttuureissa tunnetaan käsitys myyttisestä maailmanpuusta. Uskomusten mukaan sillä tarkoitetaan taivasta kannattelevaa puuta, joka sitoo eri maailmantasot yhteen. Suomalaisten maailmanpuu on Kalevalan mukaan tammi (Quercus robur). Se on erittäin pitkäikäinen puu ja voi saavuttaa yli 2000 vuoden iän.

Pohdinnoissani ajattelen eri aikakausien ideoiden varastoituneen tavalla tai toisella elämäntilanteeseen, josta ne voivat saapua mieleemme pohdittaviksi. Pariin tuhanteen vuoteen sisältyy paljon ideoita. Tammi vertauskuvana voisi toimia aika- ja maailmantasot yhteenliittävänä työvälineenä. Useimmat ideoista välittynevät rakennettujen, jo olemassa olevien talojen kautta, mutta myös em. mallistojen, kirjojen, arkistotietojen, jopa rakennusten raunioiden välityksellä. Tiedonvälityksen eri muodot siirtävät ideoita paikasta toiseen.

Blogin otsikkoa inspiroi Eino Leinon runokokoelma Tarina suuresta tammesta y.m. runoja, joka julkaistiin vuonna 1896. Tekstejä silmäillessä esiin nousi vanha sanonta:

”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.”

Vertauskuvien tavoin sanonta on monimerkityksinen. Ehkäpä juuri kuusen hahmon kaltaiset talohahmot sopivat suomalaiseen (metsä)ympäristöön hyvin.

T. Jari

*Meemin olemassaolo on alusta pitäen rakentunut meemi‒geeni-analogialle, ja jossa varasto-termillä on erityinen merkitys (Dawkins 1976; 1993). Meemin määritelmässään Dawkins ilmaisee siinä olevan kyse nimenomaan kulttuurin välittymisen yksikön idean, mutta kirjoituksessaan Dawkins ei kuitenkaan analysoi tarkemmin meemin olemassaolon tapaa. Dawkins toteaa meemien leviävän meemivarastosta siirtymällä aivoista toisiin tavalla, jota hän kutsuu laajasti ottaen matkimiseksi. Ilmiö on samantapainen kuin geenien kohdalla, jotka leviävät geenivarastossa siirtymällä yksilöstä toiseen siittiöiden ja munasolujen välityksellä. Yhtenä esimerkkinä meemeistä Dawkins mainitsee tiedemiehen, joka välittää kuulemansa tai lukemansa hyvän ajatuksen edelleen kollegoilleen ja oppilailleen. Jos idea omaksutaan, sen voidaan sanoa leviävän siirtymällä aivoista toisiin.

Lähteet:

Dawkins, Richard: The Selfish Gene. Oxford 1976.

Dawkins Richard: Geenin itsekkyys. Jyväskylä 1993.

Kaila, Panu & Pietarila, Pentti & Tomminen, Hannu: Talo kautta aikojen – julkisivujen historia. Helsinki 1987.

Sutton, Ian: Western architecture : from ancient Greece to the present. London 1999.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *