Rakkaus on kaiken ikäisille

kuva kari sunnari/tampereen työväen teatteri

Saamani mainonnan ja infon perusteella pelkäsin joutuvani johonkin farssiin, mutta uteliaisuus voitti. Menin katsomaan Kevytkenkäistä naista Tampereen työväenteatteriin. Se ylitti kaikki odotukseni ja ennakkoluuloni. Esitys oli paljon moniulotteisempi ja syvempi kuin seksillä ja erotiikalla pelleilyä. Teksti oli ronskia, muttei katsomossa punastella tarvinnut, nauramaan kyllä joutui. Replikointi oli niin taitavaa. Näytelmän alkujuuret ovat amerikkalaisen eläköityneen opettajan Jane Juskan omissa kokemuksissa, jotka hän dokumentoi kirjaksi.

Jane Juska laittoi aikoinaan itse New York Timesiin saman ilmoituksen, johon tulleita vastauksia TTT:n näytelmässä käsitellään ja johon vastanneita miehiä esitellään.

”Ennen kuin täytän 67 vuotta, haluan harrastaa paljon seksiä sellaisen miehen kanssa, josta pidän. Jos haluat jutella ensin, Trollope toimii aina.”

Jane Juska sai 63 vastausta 32-82 -vuotiailta miehiltä. Sama ikäskaala pätee tässä näytelmässäkin. Viisi vain treffataan, tuplarooleissa Esko Roine ja Ilmari Saarelainen (jonka Jonah ja John muistuttivat vähän liikaa toisiaan). Samuli Muje on se nuorimmainen. Arvatkaa vaan, kuka voitti...

Eläköityneen arkeologin kanssa Jane ei tehnyt treffejä, kun ystävättäret irvailivat: Tämähän olisi hyvä. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä kiinnostuneempi se on.

Kevytkenkäisen Janen päärooli istuu Sinikka Sokalle kuin nakutettu. Entisen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan suosikkikirjailija on Anthony Trollope. Hänen teoksestaan nousee viktoriaanisen ajan hahmo Margaret Mackenzie luottoystäväksi, jota esittää Teija Auvinen. Ihmeen luonnikkaasti toimii aikakausien siirtymät. Ihmeen hyvin toimii myös kertaus tai takaumat ja viitteet aiempiin repliikkeihin.

Kyösti Kallion äänisuunnittelu sekä äänitehosteet, taksikeksintö ja sen kaahailut olivat huomiotaherättävän onnistuneita, samoin musiikkivalinnat. ”Bruch, romanttisinta koskaan kuulemaani musiikkia”, esitteli yksi sänkykandidaateista.

Latinotanssikohtaus Luzin La Pasión -albumilta oli kerrassaan vaikuttava, mutta ilman tanssiakin kuultiin Nessun dormaa ja Bachin Brandenburgilaista konserttoa ynnä muuta työviksen upeista laitteistoista.

Kevytkenkäisen naisen muut ihmissuhteet kulkevat raskaammissa jalkineissa. Suhde poikaan on vaikea. Äiti tulee kuvaan mukaan viimeksi. Eivätkä nämä muut suhteet mitenkään sotke näytelmän eroottista perusteemaa, vaan rytmittävät hommaa hyvin. Tietty taustalla kulkeva surumielisyys, ikääntymisen, yksinäisyyden ja tyhjyyden pelko tuovat koskettavaa vakavuutta ilakoinnin sekaan.

Onnittelut ohjaaja Maarit Pyökärille, joka on siirtymässä eläkkeelle teatterinjohtajan virasta. Hieno lähtölaukaus – vaikka tuskin viimeinen ohjaus.

 

 

Kommentoi