Ladataan...
Tampester Teatro

Kuvat Kari Sunnari

Billy Elliot -musikaali alkaa ponnekkaasti solidaarisuus-teemalla ja dokumenteilla lakkolaisista rautarouva Thatcherin kurimuksessa, mutta hiilikaivoksen ongelmat eivät jää päällimmäiseksi Tampereen Työväenteatterin lavalla, vaan nuorten esiintyjien valloittavuus. Kaivosyhteisö on silti olennainen. Karskit duunarit käyttävät karskia kieltä, kavahtavat tanssivia poikia - koska sellaiset ovat mitä luultavimmin ”homppeleita”. Sen sanan osaavat heidän lapsensakin.

Billy Elliot patistetaan siis nyrkkeilysalille pojan omista haaveista piittaamatta. Muistakin yhteyksistä tutunkuuloinen tarina kannattaa kerrata silloin, kun se on näin loistokkaasti ja onnistuneesti toteutettu kuin nyt. Kaikki superlatiivit tulivat käytetyksi jo ensi-illan tienoissa.

Musikaalin nuori väki hurmasi yleisön tanssi- ja steppitaidoillaan. Täällä on taatusti ollut pätevämmät pedagogit kuin sikäläinen rouva Wilkinson; ”Ootte totaalisen toivottomia koko helvetin sakki!” Nappivalinta laulavaksi tanssinopettajaksi on Petra Karjalainen. Rooli sinänsä on jälleen se rööki hampaissa oppilaita komenteleva klisee.

Virkavalta, lakkoilijat, tanssikoululaiset limittyvät pitkin aikaa ja sekoittuvat useissa joukkokohtauksissa. Samuel Harjanne lienee harjaantunut suurten kohtausten mestariksi varsinkin briteissä opiskellessaan, mutta on hän kasvanut muusikkoperheessä ja musikaalihenkeen Suomessakin pienestä pitäen. Pitkän uran musiikkitoimittajana tehnyt avecini Helena Hannikainen kertoi nähneensä Samuelin jo 11-vuotiaana Les Misérablesin Gavrochena, eli ensi-iltaisen Billyn Simo Riihelän ikäisenä.

Harjanteen ohjaajanura ei vuosissa ole vielä pitkä, mutta tie on nyt auki taivasta myöten, aukeni jo Hkt:n Kinky Bootsien hehkutuksen aikaan. Kinkyn loistava drag queen Lola vaihtoi nyrkkeilyn drag-esiintymiseen.

Niin erilaisia kuin kyseiset teokset muutoin ovatkin, samaa missiota löytyy: Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, samoin toiset. Toiseus varsinkin seksuaalisena suuntauksena korostuu siitä lähtien, kun Billyn kaveri Michael yllyttää pukeutumaan tyttöjen rimpsuihin. Vertaansa vailla veijarimainen on Ilmari Kujansuu.

Asennemuutosta perheessä ja kaivoskaupungissa on hauska seurata, kun kovaotteisen macho-valmentajankin ääni muuttuu kellossa: ”Vaikka ollaan nyrkkeilysalilta, ei tarkoita että oltais konservaattoreita”, hän jo puolustaa tanssitunnille karannutta Billyä.

Vaikuttavia näyttämökuvia syntyy pojan haaveista taituruuteen ja vapauteen, ensin Joutsenlammen tahdissa aikuistanssijan rinnalla maan kamaralla, sitten vaijerien varassa ilmassa.

II puoliaika alkoi yhtaikaa niin meillä kuin heillä: Joulushow Thatcher-naamareineen. Koska esityksessä on kaikki palat kohdallaan, oivaltava ohjaus, pettämätön rytmitys ja Jari Saarelaisen koreografia, Elton Johnin musiikki ja pätevä orkesteri, ovat lopputaputuksetkin kuin bileet, loppukiitokset vielä viimeisen päälle vedetyt. Oli ihanaa eläytyä 11-vuotiaan koulupojan tunteisiin täyden katsomon osoittaessa suosiota seisaaltaan.

Tässä kuvassa Osku Perkiö

Ladataan...
Tampester Teatro

Kuvat: Harri Hinkka/TT

Aloitus hätkäyttää siinä mielessä, että se toistuu samalla viikolla, ensin Pässissä TTT:ssä, sitten Juurihoidossa TT:ssä: Näyttelijä astuu lavalle, esittelee itsensä, sitten roolihenkilönsä. Ei hätää, hyvin toimi toistaiseksi. Tuskin näyttämölle tehdään muoti-ilmiöitä ihan samoin kuin vaatemarkkinoille. Eipä toimisi enää.

Miika Nousiaisen kepeä romaani Juurihoito Mikko Kannisen ohjaamana saa henkeä hyvistä näyttelijöistä, tarkasta näyttelijäntyöstä. Näppärää sanailua kohtauksiin piisaa.

Tämä hammasneurootikko eturivissä herkuttelee hammaslääkärillä, jonka potilastuolissa ei itse tarvitse istua. Pora jyrähtelee ylimaallisesti, puudutusruutta on XXL-kokoa. Takaseinän videot toimivat hyvin tässä ja jatkossa.

Esko eli Esa Latva-Äijö pitää vastaanottoa Kalliossa. Hän on alalleen täysin antautunut, ehkä luonteensakin ohjaamana. ”Kohtaan ihmiset mieluummin yksitellen, suu auki ja makuuasennossa.” Silmien sijaan hampaat ovat kuulemma sielun peili ja elämän tärkeimmät kysymykset: Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko?

Vastaanotolle saapuu Pekka (Antti Tiensuu), jonka hampailla on huono karma - ja joka etsii isäänsä. Löytyykin veli itse lääkäristä. Sisarusparvea ja sukulaisia alkaa löytyä myös Ruotsista, Thaimaasta ja Australiasta. Pysymme kartalla, koska koko takaseinä on välillä pelkkää karttaa.

Kovin värikylläiseksi osoittautuu suku, kun isä on heitellyt siemeniään maailmalle ja Sari-siskolla (Mari Turunen) on neljä lasta eriväristen miesten kanssa. Ihmissuhteiden ja ihmisluonnon aihepiirejä on siten helppo käännellä ja käsitellä samalla niin siirtolaisuutta, suvaitsevaisuutta kuin ”rommaaniriittisyyttä”.

Jos se erilainen olis samanlainen, niin siitä ei olis niin paljon haittaa, oli isukki sanonut.

Näyttelijöitä on 6, mutta henkilöitä näytelmässä 17. Eniten rooleja on Ritva Jalosella ja Veera Tapanaisella.

Suosikkini hammaslääkäri-Esko pysyy Latva-Äijön hanskassa huolella. Onko täällä pakko olla onnellinen? Kun ei kesälläkään ole kovin iloinen ja pirteä, niin syksykään ei haittaa, purkaa tämä vannoutunut poikamies elämänfilosofiaansa – kunnes hän tapaa thaimaalaisen hammashoitajan. Fuksiaisissa viimeksi tanssinut Esko pyörähtelee taas, rakkauslaulun tahdissa. Kohtaus on kohokohta. Koreografi tarkistettava heti: Joo, Aleksi Seppänen!

Lähes olematon lavastus on hoitunut ja täyttynyt valoilla ja videolla. Niiden avulla siirrytään hienosti muun muassa biitsiltä sairaalaan: Valosuunnittelu Tuomas Vartola, videotyö Sun Effects Oy.

Sen miten kaikille tämän runsaan parituntisen jälkeen käy, kuulee lopuksi paikan päällä.

 

Ladataan...
Tampester Teatro

Kuvat: Tapio Vanhatalo/HKT

Arthur Millerin kirjoittama ja Paavo Westerbergin ohjaama Hinta Helsingin Kaupunginteatterissa: Havahduin huomaamaan, miten paljon olen viime aikoina nähnyt uusinta tai uudehkoa teatterituotantoa, ollut useimmiten enemmän kuin tyytyväinen näkemääni, mutta miten "virkistävänä" kokee sitten vanhan kunnon kamarinäytelmän – huolimatta siitä, että välillä vängätään yhtä ja samaa. Varsinaisesti kuoritaan väkevästi ja ovelasti vuosikausien mittaan kertynyttä vyyhtiä. Monikerroksisuus käy ilmi jo nimestä. Hintaa veivataan isän jäämistön eli 16 vuotta ullakolla pölyttyneen huonekaluröykkiön äärellä, eikä kulisseja tarvitse tässä esityksessä vekslata eikä videoita pyörittää. Pyöritellään psykologisia kuvioita, joissa hintaa kysytään elämän valinnoille, hintaa uhrautumiselle ja uhriutumiselle. Entä mihin asti voi antaa anteeksi?

Huonekalujen arvioitsijaa odotellessa poliisiveli Victor ja hänen vaimonsa Esther puivat liittonsa lastia ja raha-asioita, sitten seuraa hykerryttävä arviointi, jonka ansiosta varsinainen veljesvääntö odotuttaa itseään toiseen puoliaikaan saakka. Jäämistön arvioinnissa herkutellaan tyypillä, joka löytyy randomisti puhelinluettelosta, käy ilmi, että ikivanhasta luettelosta: Gregory Solomon on 89-vuotias.

Sillä välin kun Solomon koputtelee kananmunaa hiukopalaksi voi miettiä oman suvun henkilösuhteita ja perunkirjoitusta. Kunnes näyttämölle astuu se menestynyt kirurgiveli, joka on jo etukäteen rankasti syyllistetty. Mutta hurraa, hyviksiä ja pahiksia ei tässä näytelmässä olekaan, ei yksioikoisia ihmiskuvia.

Veljeksinä intensiivisesti ottelevat Eero Aho ja Santeri Kinnunen; tämän vaimona ja veljesten sovittelijan on Aino Seppo, mehevänä Solomonina Esko Salminen. Sivuhuomiona tulkoon mainituksi, että Estherin paheksuttu alkoholismi oli outoa, kerkesi kyseisen session aikana, ennen pariskunnan elokuviin menoa, olla sekä humalassa että selvitä siitä monen monta kertaa...

Samaistumispintaa – ellei suorastaan tarttumapintaa jo kotimatkalla – löytää Hinnasta luultavasti jokainen, tavalla tai toisella. Totaalisen toisella tavalla menee Tampereen Teatterin Sademiehessäkin parhaillaan. Myös siinä kaksi veljestä on isän kuoltua perinnön äärellä. Molemmat esitykset suositeltavia!

 

Pages