Kun parhaansa tekeminen kääntyykin tappioksi

”Ihminen voi tehdä vain parhaansa.” Kannustava lause, jota käytetään lähes aina, kun ei ihan saada asioita menemään putkeen. Ja lausehan on täyttä totta, ihmisille ei ole vielä muodostunut supervoimia, joilla voisimme buustata omia suorituksiamme tai tekemisiämme yli omien resursiemme. Mutta ongelmaksi tämä parhaansa tekeminen tulee sellaisen henkilön kohdalla, jolla on liian suuret luulot itsestään tai jolle ei koskaan ole määrittynyt, missä oman tekemisen raja kulkee. Varsinkin se yläraja, jonka yli mentäessä omat kyvyt/osaamiset/jaksamiset vain loppuvat. Kun tässä kohtaa normaalin arvostelukyvyn omaava henkilö hakee apua tai miettii uutta tapaa suorittaa tehtäväänsä, tämä ”yli-ihminen” tuntee valtavaa pettymystä ja huonoa omaatuntoa, koska ei ole pystynyt suorittamaan annettua tehtävää omien kriteeriensä mukaisesti. Ja tästä lähtee liikkeelle ruma lumipallo, jonka vieriminen pysähtyy vasta suuren kuopan pohjalla.

Itse olen käynyt läpi elämäni aikana yhden kunnon burn outin sekä viettänyt puolet aikuisiästäni väsyneenä sekä stressaantuneena. Kaikki elämäni stressit eivät ole pelkästään työperäisiä (vaikka sitäkin on riittänyt) vaan yksinkertaista tulosta erittäin surkeasta elämänhallinnasta sekä liiallisesta odotuksista omaan kykyyn tehdä kaikki asiat itse, koska usko omaan tekemiseen on täysin ylikorostunut. Lopputuloksena on kuoleman väsynyt ja huonotuulinen ihminen. Välillä todella ihmettelen, että lähelläni on enää yhtään ihmistä, koska kiukuttelun ja raivokohtausten määrä on välillä hälyyttävä.

No, kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta, olen onnistunut taas kerran ajamaan itseni lähes täydellisen uupumuksen valtaan. Tähän tilanteeseen on tultu muutaman todella hienosti hoidetun elämän osa-alueen johdosta:

1. Olen tehnyt viimeiset vuodet töitä seitsemänä päivänä viikossa. Lomaa en ole pitänyt todella pitkään aikaan. Töitä olen tehnyt näin paljon, koska olen haalinut itselleni yrityksessämme mahdollisimman monta roolia siinä uskossa, että kun itse kaiken teen, tulee kaikki tehdyksi parhaiten. Lopputuloksena on paljon tekemättömiä asioita ja vielä enemmän keskeneräisiä asioita.

2. Kaiken työntekemisen ohella olen päättänyt harrastaa liikuntaa sekä pitää yllä terveellistä elämää. (Tässä olen tietenkin epäonnistunut lähes täydellisesti ja olen erittäin pettynyt itseeni.)

3. Kannan jatkuvaa huonoa omaatuntoa huonosti hoidetuista ihmissuhteista, jotka ovat tietenkin kärsineet työnarkomaniastani.

Tässä kohtaa on jo helppo pyörittää silmiä ja ajatella, että itsepä kuoppasi kaivoit. Mutta, kun tilanne on se, että olen todellakin uskonut omaan tekemiseeni ja siihen, että vielä joku päivä pääsen ajan tasalle työni (tai töideni) kanssa ja sitten on taas aikaa elää omaa elämää. Tietenkään näin ei ole käynyt vaan tilanne on pahempi kuin aikoihin. Pelkästään siksi, että olen lähes toimintakyvytön väsymyksestä, mutta ennen kaikkea pettymyksestä itseeni ja siihen, etten ole oppinut mitään kaikista menneistä vuosista. Nyt on aika taas yrittää parantaa tapojaan, vähentää työntekoa delegoimalla ja vain yksinkertaisesti pyrkiä keskittymään enemmän itseensä. Vain aika näyttää opinko koskaan vai jatkanko hautaan asti samaa rataa. Ainakin kirjoittamalla asiasta olen jo pidemmällä kuin aikaisempina vuosina, jolloin pelkän ongelman myöntäminen tuntui suurelta heikkoudelta.

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *