Kaikilla on mielipide

Tapasin ihmisen. Hän oli minua neljä vuotta nuorempi ja asui lähes 500 kilometrin päässä minusta. Hänellä ei ollut lapsia, mutta avioeroprosessi oli hänellä vielä käynnissä. Hän oli eläkeläinen ja hän poltti tupakkaa. Hän ei omistanut ajokorttia, mutta hänen vartalossaan oli enemmän tatuointeja kun minulla on sormia ja varpaita yhteensä. Olin jotenkin varovainen heti alkuun hänen suhteensa, sillä en tiennyt, mitä odottaisin hänestä. Olin jo tuossa vaiheessa päättänyt viettää ikimuistoista sinkkukesää, enkä siis ajatellut hänestä mitään sen suurempia aluksi. Voi kuinka väärässä vielä tuossa vaiheessa olinkaan.

Kun aloimme tutustumaan ja juttelemaan kunnolla, huomasin, että hänessä olikin jotain hyvin erilaista, kun kenessään muussa aikaisemmin tapaamassani ihmisessä. Siksi uskaltaiduin kertomaan hänestä jo hieman muutamille ihmisille. Mutta mitä sainkaan kuulla? ”Onko hän joku sosiaalipummi, joka elää vain meidän verorahoilla?”. ”Miten voit olla ihmisen kanssa, joka polttaa tupakkaa?”. ”Miten tuollainen ihminen on voinut olla naimisissa?”. ”Ei taida olla kummoinen mies, kun jo nyt eronnut?”. ”Näyttää ihan huumediileriltä”. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Jokaisella tuntui olevan mielipide, eikä välttämättä aina se kovin positiivinen.

Mutta jos olisin kuunnellut heitä, en olisi koskaan saanut tietää, että kyseinen henkilö on mitä lempein ja sydämellisin ihminen, jonka tunnen. Hän rakastaa lapsia ja koiria, jopa enemmän kuin minä itse. Hän on mitä herkin ja ehdottomasti taiteellisin persoona, jonka olen koskaan aikaisemmin tavannut. Hän on erittäin taitava tekemään töitä käsillään ja hän osaa korjata laitteen kun laitteen, vaikkei häneltä löydy siihen koulutusta. Hän on maailman siistein ihminen ja hän rakastaa leipomista todella paljon. Hän on koko ikänsä joutunut taistelemaan oman terveyden kanssa, joka on tehnyt hänestä jo nuorena eläkeläisen, mutta silti hän on aina halunnut tehdä edes osittain töitä. Hän pitää aina huolta lähimmäisistään ja hän ei tekisi pahaa edes kärpäsellekään. Hänellä on mitä suuri sydän ja olenkin erittäin onnellinen, etten antanut yhdenkään mielipiteen vaikuttaa itseeni hänen kohdallaan. Ei voi mennä vikaan, kun kuuntelee omaa vaistoaan. Ja sydäntään.

Mutta miksi me niin usein sorrumme siihen, että muiden mielipiteillä tuntuu olevan liian suuri vaikutus meihin? Miksi annamme joidenkin pienten sivuseikkojen vaikuttaa niin paljon, että emme uskalla tavoitella onnea, myös sieltä aidan toiselta puolelta? Onko tämän ajan Tinder -maailman raadollisuus todellakin estänyt meitä näkemästä myös niitä hyviä asioita, joita jokaisesta ihmisistä löytyy, myös sen pinnan alta? Vai luoko nykyinen sosiaalisen median valtakausi meissä sen, että haluamme vain näyttää sen kiiltävän pinnan muille? Mutta mitä, jos sen kiiltävän pinnan alla ei olisikaan mitään, voiko silloin sanoa, että elää täyttä elämää koko sydämellään? Onneksi uskalsin hypätä ja katsoa, mitä sieltä aidan toiselta puolelta löytyy, muiden mielipiteistä huolimatta. Sillä en ole katunut päivääkään tätä valintaani.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *