Töihin paluusta ja päiväkodin aloittamisesta

Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta nyt, koska se on monessa perheessä niin ajankohtainen tähän aikaan vuodesta.

Palasin töihin, tai oikeastaan aloitin uudessa työpaikassa, kun poitsu oli vuoden ja kuukauden ikäinen. Hän aloitti silloin päiväkodin. Vielä marraskuussa 2018 olin sanonut äidilleni ja ystävilleni, että en minä vielä töihin ole menossa alkuvuodesta, enkä voisi laittaa poitsua vielä hoitoon. Kuinkas sitten kävikään, hah.

Itsellä ei ollut vakkaripaikkaa minne palata äitiyslomalta. Kun vanhempainpäivärahakausi (sanahirviö!) loppui, ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Rahallisesti ero on aika merkittävä verrattuna kotihoitotukeen. Joulukuussa tuli vastaan sellainen paikka, johon oikeasti myös halusin. Itsenäisyyspäivän jälkeen minulle soitettiin, että pääsenkö haastatteluun. Olin juuri toipumassa järkyttävästä noroviruksesta ja kuulostin varmaan siltä, että olisin ollut aineissa. Saatiin kuitenkin sovittua haastattelu. Seuraavana päivänä soitettiin päiväkodista, jonka olimme lokakuun alussa laittaneet Turun kaupungin systeemissä ykkösvaihtoehdoksi. Sieltä kysyttiin koska poitsu aloittaisi hoidon. Olin ihan ällikällä lyöty, kun en ollut ollut sinne aktiivisesti itse yhteydessä ja kuvittelin, että jono olisi ollut pidempi. Olin kuullut, että jonotusaika olisi ollut joskus jopa puoli vuotta. Vastasin heille, että katsotaan nyt miten haastattelussa menee. Arvasin kuitenkin, että tämä on merkki joltain korkeammalta taholta!

Alkuun olin ajatellut, että perhepäivähoito olisi noin pienelle parempi. Syksyllä olin muutamalta alustavasti kysellyt, mutta ei tullut vihreää valoa vapaista paikoista. Joulukuun 17. päivä sain tietää saaneeni työpaikan, ja aloitus olisi 16.1.19. Siinä kohtaa ei ollut enää aikaa miettiä muita vaihtoehtoja, kuin tämä päiväkoti. Alkuun ajatus poitsun laittamisesta päiväkotiin tuntui ihan hirveältä. Olin varma, ettei kukaan ymmärrä hänen viestejään ja hän vain huutaisi. Kun olin pari viikkoa sulatellut asiaa, ei se tuntunut enää niin kauhealta. Onhan päiväkodissakin hyviä puolia verrattuna perhepäivähoitoon.

Tammikuu 2019

Joka tapauksessa se oli hyppäys suoraan altaan syvään päähän. Poitsua ei ollut hoitanut vauvavuonna minun ja mieheni lisäksi ketään muu kuin oma äitini. Ja useimmiten vielä meillä kotona… onneksi pienet sopeutuu myös nopeasti! Ensimmäisenä päivänä päiväkodista oli hoitajat meillä alkukeskustelua tekemässä ja tutustumassa. Seuraavana päivänä olimme yhdessä puolipäivää hoitopaikassa, ja kolmantena hän jäi jo yksin viideksi tunniksi. Kun se päivä oli mennyt hyvin, tiesin ettei huolta olisi, kyllä se siitä!

Se tunne, kun jätin hänet ensimmäistä kertaa yksin sinne ja kävelin poispäin, oli kieltämättä aika hurja! Tietysti eroahdistusta lähtötilanteessa oli useasti sen jälkeenkin, mutta onneksi tiesin, että se menee ohi pian, ja hän viihtyy. Ei se tietenkään helppoa aina itselle ollut. Omalle mielenterveydelle oli kuitenkin todella tärkeää, että sain jotain omaa – sain olla muutakin kuin äiti. Silloin vuodenvaihteessa meillä oli ollut poitsun kanssa haasteita arkielämän jutuissa ja ajattelinkin: ”onneksi joku muu saa välillä vääntää hänen kanssaan, itse en vaan jaksa enää”. Hän on ollut temperamenttinen pikkuvauvasta saakka ja vaikeasti hämättävissä. Ensimmäinen ”uhmakausi” tuntui alkavan noin 10kk iässä.

Palatessani töihin epäilin, että osaanko enää mitään, kun tuntuu, että vauvavuoden jälkeen kaksi aivosolua etsii toisiaan päässäni. Toisaalta, olin kuitenkin ”vain” reilun vuoden poissa. Maksimiaika olisi ollut kuitenkin lähes kolminkertainen. Jännitti toki myös uudessa paikassa aloittaminen. Aina kuitenkin menee hetki, ennen kuin oppii talon tavoille. Onneksi sekin sujui omalla painollaan pikku hiljaa. Kyllä ne fysioterapia-asiat sieltä aivojen sopukoista kuitenkin löytyivät taas!

Mitä poitsun päiväkotiin tulee, ei mitään huonoa sanottavaa! Kaikki toiminut hyvin, henkilökunta osaavaa ja mukavaa. Siellä on myös oma keittäjä, joka huomioi hienosti haastavan erikoisruokavalion! Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että perhepäivähoito ei välttämättä olisi ollut poitsulle yhtään parempi. Päinvastoin, hänen seikkaileva-tordano-luonteensa ei välttämättä olisi sopinut perhepäivähoitajan luona olevaksi. Nykyään huomaa, että hän on hyvin sosiaalinen ja ennakkoluuloton.

Kuluva tammikuu on jälleen totuttelua normaaliin arkirytmiin joululomien ja muiden pyhien jälkeen – sekä minulla että hänellä. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että kyllä se alkaa taas rullaamaan jossain kohtaa.

<a href=”https://www.bloglovin.com/blog/20288499/?claim=d8qs5chvbyj”>Follow my blog with Bloglovin</a>

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *