4 innostavinta asiaa tänä syksynä

Tämä kuluva vuosi 2020 on jollain tapaa ollut oikea slap in the face – enkä varmaan ole ainoa, joka tuntee näin. Mulla alkaa olla aikamoinen kisaväsymys koronaan, ja välillä meinaa iskeä kunnon toivottomuus, kun paluu normaaliin tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta. Juuri siksi ajattelin tulla jakamaan kanssanne muutaman asian, jotka on kaikesta koronasta huolimatta saanut mut innostumaan tänä syksynä ja joilla ajatukset liihottaa kauas murehtimisesta.

Innostus numero 1: työ. Mä oon mun unelmaduunissa rekrytointialalla tällä hetkellä ja se innostaa mua joka päivä. Saan tehdä haastavia juttuja ja opin valtavasti. Sen myös huomaa  siitä, että oon melko väsynyt töiden jälkeen. Mutta tätä oppimisen ja oivaltamisen riemua ei voita mitään! Parasta on, että ensimmäistä kertaa työurallani olen yrityksessä, jossa mua ei yritetä pakottaa pysymään tietyssä roolissa ja muotissa pysyvästi. Alusta asti mua on rohkaistu kertomaan, että mikä mua innostaa ja mihin suuntaan haluan työssä kehittyä. Pääsen pidemmällä aikavälillä tekemään supermielenkiintoisia ja monipuolisia tehtäviä. En voi muuta sanoa, kuin että tavoitelkaa rohkeasti teidän unelmaduuneja. Siitä saa aivan eri tavalla virtaa elämään, kun löytää sen oikean paikan!

Innostus numero 2: tanssi. Hyppäsin tänä syksynä päätä pahkaa epämukavuusalueelleni ja ilmoittauduin koko syksyn ajan jatkuville tanssitunneille. En ole harrastanut tanssia kunnolla koskaan ja menin tunneille aivan kauhusta kankeana. Mutta vitsit siellä on ollut hauskaa! Olen tanssiessani kuin puupökkelö, joka ei yhtäkkiä osaa liikkua alkutunnista mihinkään suuntaan letkeästi. Mutta lopputunnista lanteet keikkuu ja fiilis on kaikkensa antanut. Pääasia ei ole siinä, miten täydellisesti liikkeet tekee, vaan että löytyy se hyvä fiilis. Ah! Suosittelen.

Innostus numero 3: raha ja säästäminen. Synnitön syyskuu on laittanut kukkaronnyörit tiukalle ja budjetin tarkastelun alle. Sellaisen rahallisen panostuksen kuitenkin tein, että ilmoittauduin Rahakurssille etsimään lisää tietoa, vertaistukea ja inspiraatiota aiheeseen liittyen. Säästäminen, sijoittaminen ja kaikki rahaan liittyvä kiinnostaa nyt aivan valtavasti. Jotenkin kesän tuhlailujen jälkeen tuntuu erityisen palkitsevalta luoda omaa rahastrategiaa pitkällä tähtäimellä.

Innostus numero 4: tulevaisuusajattelu. Työn puolesta olen alkanut tutustua tulevaisuusajatteluun ja hiljalleen omaksua sitä omaan elämääni. Tulevaisuus, jos mikä, luo toivoa ja innostusta jo itsessään. Tulevaisuudessa kaikki on mahdollista! Millaiseksi sinä kuvittelet tulevaisuuden? Jos haluat tutustua aiheeseen, aloita vaikka tutustumalla Sitran sivujen materiaaleihin. Tulevaisuudesta helposti lähestyttävällä tavalla puhuu myös Perttu Pölönen. Onko kukaan lukenut hänen kirjaansa Tulevaisuuden lukujärjestys? Toivon saavani sen lähitulevaisuudessa käsiini. Tällä hetkellä luvussa oleva Rutger Bregmanin Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita jotka pelastavat maailman on myös omiaan herättämään ajatuksia ja visioita tulevaisuudesta. Tekisi mieli hykerrellä näin kutkuttavien ja kiinnostavien asioiden äärellä!

Mikä sua innostaa tänä syksynä? Jaetaan innostusta näinä synkähköinä ja myrskyisinä aikoina toisillemme, jookos <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *