Puhutaan puhumisesta

Vaikka ylistän ajattelun tärkeyttä (niin paljon, että se pääsi blogin nimeenkin mukaan), olen huomannut erityisesti viime aikoina, että se ei pelkästään riitä, että osaat ajatella, vaan on äärimmäisen tärkeää oman hyvinvointisi ja elämänlaatusi kannalta osata myös puhua ajatuksistasi ja tuntemuksistasi.

Niin, se puhuminen. Minusta tuntuu, että se on sudenkuoppa monille perheissä, parisuhteissa, ystävyyssuhteissa ja työpaikoilla. Oman elämäni eksperttinä tiedän, että asioista (varsinkin niistä vaikeimmista) puhuminen on valtavan vaikeaa minulle. Mutta mikä siitä tekee niin vaikeaa? Olen tätä analysoidessani ymmärtänyt, että itselläni on ainakin ollut jonkinlainen pinttynyt ajatusmalli siitä, että jos en osaa sanoittaa ajatuksiani täydellisen järkeviksi lauseiksi ja ilman että itken, niin ei kannata sanoa niitä ääneen ollenkaan. Perhe- ja ystäväpiirillä on varmasti myös vaikutusta, ja tiedostankin, että perheeltäni en ole oppinut puhumisesta paljoakaan, vaan lähinnä vaikenemisen taidon.

Lohdullinen fakta: puhuminen on harvalle meistä synnynnäinen ja helppo taito. Monet joutuvat sitä opettelemaan. Ja se tarkoittaa, että matkalla hyväksi puhujaksi pitää päästää ulos suustaan lukemattomia typerän kuuloisia lauseita. Lohdullinen fakta numero 2: koska monet meistä pohtivat keskustellessa, että miten sanoisin tämän, niin huomio ei oikeastaan edes kiinnity arvostelemaan tiukasti keskustelukumppanin sanavalintoja ja lauserakenteita. Eli kakaise ulos vain, juuri sellaisena kuin ajatus mielessäsi pyörii!

On oikeastaan aika ironista, kun monilla meistä tuntuu olevan sellainen ajatus, että puhuminen on muille kauhean helppoa, mutta ei minulle. Ja todellisuudessa monet kipuilevat tämän asian kanssa. Tähän ilmiöön olisi helppo ratkaisu: puhuminen siitä, miten vaikeaa on puhua. Ta da! Hyvä tavoite olisi oppia puhumaan mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti ja ilman, että heität kaiken huumoriksi. Puhumisen etuja ovat: ajatuksesi konkretisoituvat ja oman pääsi kiemurat selviävät, ongelmat ratkeavat, tilanteet voivat muuttua parempaan ja puhumisen voimalla aikakaudet ja koko maailma on muuttunut aivan valtavasti.

Puhumista on monenlaista ja on todella yksilöllistä, että mikä niistä tuntuu sinusta helpolta. Mielestäni kaikki puhumisen muodot ovat kuitenkin hirveän tärkeitä. On small talkia, joka on aika pinnallista ja kevyttä hyvän päivän puhetta. Se kuitenkin yhdistää toisilleen tuntemattomampiakin ihmisiä ja siitä voi tulla parhaimmillaan hyvä mieli.Tuntemattomien kanssa puhuminen on vapauttavaa: se ei tiedä musta mitään, mutta me voidaan tässä jutella ja olla ihmisiä toisillemme.

Sitten on arkinen puhe läheisimpien ihmisten kanssa, jotka ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä. Sisällöltään arkipuhe on usein faktojen kertomista ja suunnittelua: mitä tänään tehdään ruuaksi, kuka menee kauppaan, mitä aion tehdä seuraavaksi, milloin menen töihin, mitä tapahtui töissä tai koulussa ja niin edelleen. Koen, että arkipuheessa olennaista ei ehkä ole sanoman syvällisyys vaan sävy, jolla puhutaan. Jos kaikki asiat arjessa puhutaan vaikka kiukkuisella sävyllä, se vaikuttaa ihan jokaisen perheenjäsenen käsityksiin ja ajatusmalleihin puhumisesta.

Usein vaikein puhumisen muoto on omista tunteista ja ihmisyydestä puhuminen. Muiden ihmisten ympäröimänä ja jatkuvan tekemisen keskellä on helppoa ikään kuin unohtaa pysähtyä sen äärelle, mitä minä haluan, ajattelen ja tunnen. Esimerkiksi parisuhteissa on kuitenkin äärettömän tärkeää sanoittaa omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan usein ja avoimesti. Yhdessäolo sujuu huomattavasti mukavammin, kun molemmat osapuolet kertovat, mistä pitävät ja eivät pidä, mitä haluavat ja eivät halua, mitä tuntevat ja toivovat.

Me havahduimme jokin aika sitten tulevan aviomieheni kanssa siihen, että olemme tavallaan eläneet sellaisessa kuplassa että kuvittelemme puhuvamme yhdessä todella paljon. Todellisuudessa oivalsimme, että me puhumme paljon arkisista asioista ja ilmiöistä, mutta emme oikeastaan olekaan viime aikoina puhuneet niin paljon siitä, mitä kumpikin ajattelee syvemmin, miltä meistä tuntuu, mitä toivomme toiselta tai muista oikeasti syvällisemmistä asioista. Ja ymmärsimme, että tässä asiassa meillä on itseasiassa paljon parannettavaa.

On mahdotonta saavuttaa syvällisempää yhteyttä ja aidosti ymmärtää toista ihmistä ilman moninaisia keskusteluja omista tunteista ja ajatuksista. On vaikeaa päästää ketään lähelle, jos et avaa omia kokemuksiasi, halujasi ja syitä käyttäytymiseesi. Syvällisempi keskustelu vaatii myös itsetuntemusta ja oman itsesi sekä käyttäytymisesi analysointia. Jos on itsensä kanssa käsittelemättömiä asioita vaikkapa menneisyydessä, voi ollakin todella vaikeaa päästää ketään toista lähelle. Uskoisin, että siinä tilanteessa vaikkapa päiväkirjan kirjoittaminen omista ajatuksista tai objektiivisen ammattilaisen kanssa keskustelu voisi olla hyvä tapa aloittaa tie itsetuntemukseen.

Kaiken tämän päätteeksi haluan kertoa vielä isoimman oivallukseni.Minun mielestäni kaikkeista tärkeintä on kiinnittää huomiota siihen, miten puhut itsellesi. Millä sävyllä sisäinen puheesi toimii? Onko se syyttävä, tuomitseva, kritisoiva? Jos teet jonkin virheen, soimaatko itseäsi siitä pitkään ja hartaasti? Osaatko sisäisesti iloita onnistumisista ja sanoa itsellesi, että teitpä tämän asian hienosti? Osaatko tsempata itseäsi haasteiden edessä vai lannistatko itsesi tyyliin ”et kuitenkaan tule onnistumaan”? Otapa sisäinen puheesi seurantaan ja pohdi, puhuisitko ystävillesi tai rakkaalle kumppanillesi vastaavalla tavalla? Tämä on ollut minulle silmiä avaava asia ja edessä on paljon työtä oman sisäisen puheeni muuttamisessa lempeämmäksi ja neutraalimmaksi.

Kivaa lauantaita kaikille teille puhuville tyypeille <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *