MATKA ALKAA

Ensimmäisen kerran haave lääkärin urasta heräsi viisivuotiaana. Pienen Tiian päiväkotihaastattelussa kerroin tahtovani lääkäriksi ja että minun tulisi ”harjoitella lääkärin kokemusta joka päivä”. Silmät suurena tillitin Greyn anatomiaa ja Teho-osastoa, eikä kanavaa saanut vaihtaa. Ala-asteella en niinkään ajatellut haavettani, vaikkakin lääkäriin meno oli aina yhtä kiinnostavaa ja innostavaa. Yläasteella ensimmäisen kerran mietin, että joko olisi aika konkretisoida haave tavoitteeksi, ja siitä se lähti. Lukiossa tuo tavoite on muuntunut intohimoksi ja iloksi opiskella sekä oppia uutta ja olen saanut huomata omat todelliset kykyni.

Tavoite ei suinkaan ole helppo: vain 3,6% hakijoista pääsi viime vuonna Tampereelle kouluun. Uskon kuitenkin omiin mahdollisuuksiini tavoitteellisena ja järjestelmällisenä opiskelijana. Päätavoite on vuodessa 2020, jonne lähden valmistautumaan ylioppilaskirjoitusten arvosanojen korottamisella sekä valmennuskurssin tuella. Lukusuunnitelmat ovat valmiit ja 1.6 alkaa varsinainen lukeminen. 15.5 on elämäni ensimmäinen pääsykoe, jonne lähden aikalailla takki auki; kirjoja en ole avannut, enkä avaa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen tarvitsen ja ansaitsen tämän kahden kuukauden mittaisen lepotauon lukemisesta, jonka aikana pyrin palautumaan uuteen lukukauteen.

Vaikka blogini käsittelee lähinnä opiskelua, on minulla tarjota sille muutakin sisältöä. Rakastan Bullet Journalin käyttöä elämän apuna, joten blogissa aion esitellä teille myös kalenteriani. Muita aiheita löytyy mm. sisustamisesta ja muodista. Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti suurimpaa haavettani, ylä- ja alamäkineen!

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *