Ladataan...
Tiina The Feminist

Olin toissa vuonna työn puolesta retriitissä. Viikonlopun aikana meidän oli määrä löytää sisäinen energiamme ja naiseutemme voima tai jotain vastaavaa. Me meditoimme, joogasimme, teimme mielikuvaharjoituksia, söimme luomukasvisruokaa, puhuimme ongelmistamme ja laadimme unelmakarttoja. Saunassa puhe kääntyi politiikkaan. "Mä en seuraa enää uutisia", yksi osanottaja sanoi täysin neutraalilla äänensävyllä.

Tuohon viikonloppuun kiteytyi yksi tämän hetken suurimmista trendeistä: individualistinen minuuden kehittäminen, jonka taustaoletus on, että yksilöllä on rajattomasti mahdollisuuksia muuttaa itseään ja elämäänsä. Tämä projekti on niin tärkeä, että se voi jopa ajaa yhteiskunnallisen keskustelun seuraamisen ohi. Self help -kirjojen myynti kasvaa, ja terveysteknologia on iso bisnes. Ihmiset muokkaavat itseään oikean liikunnan, ruokavalion, kehon mittaamisen ja henkisten voimavarojensa vahvistamisen kautta. 

Kääntöpuolella on oletus, että yksilö on kaikesta itse vastuussa. Ongelmia työpaikalla? Paranna kommunikaatiotaitojasi. Hankala parisuhde? Kehity paremmaksi kumppaniksi. Sait laittomasti kenkää? Hyväksy tämä hetki sellaisena kuin se on ja katso sen hyviä puolia. Tärkeintä on muuttaa asennettaan.

Eiväthän nämä asiat tietenkään sulje toisiaan pois – ihminen voi olla samaan aikaan sekä tiedostava että kiinnostunut itsensä kehittämisestä – mutta suuri minä-projekti houkuttaa uhraamaan yhä enemmän aikaa oman navan ympärillä pyörimiseen. Kun laatii unelmakarttoja, valmistaa puhdasta ruokaa ja keskittyy joogarutiiniinsa, ei ehdi raivostua eriarvoisuudesta. Tietysti haluan tulla parhaaksi versioksi itsestäni, elää täydempää elämää, voida hyvin kehossani ja kehittää läsnäolotaitojani. Minä. Olen. Sen. Arvoinen.

Löysä kapitalistinen feminismi

Samaan aikaan feminismistä on tullut valtavirtaa. Se ei ole enää pienen porukan radikaali liike vaan brändi, jolla myydään musiikkia, kirjoja ja politiikkaa, joka ilmiselvästi ei ole feminististä. Entisaikojen feministit tekivät töitä, jotta meidän ei tarvitsisi. Kaupallistuminen tarkoittaa aina ilmiön riisumista sen alkuperäisistä piirteistä ja tavoitteista yleisesti hyväksyttyyn, valkoiseen ja helposti myytävään muotoon. Feminismiksi riittää se, että sanoo olevansa feministi mutta ei todellisuudessa toteuta sen arvoja arjessaan.

Sana slacktivism, jonka voisi kääntää vaikka muotoon laiskivismi, kuvaa löysää aktivismin muotoa, jossa etuoikeutettu ihminen vaihtaa Facebookissa profiilikuvaansa tasa-arvoa juhlistavat kehykset ja voi tämän jälkeen olla tyytyväinen itseensä. Päivän hyvä työ tehty.

"Yksilöllinen feminismi on sitä, että teet omat valintasi. Näen itseni omien valintojeni seurauksena, en olosuhteiden uhrina", sanoi Donald Trumpin entinen neuvonantaja Kellyanne Conway. The Irish Times kutsuu ilmiötä tekofeminismiksi, joka huijaa ihmisen uskomaan, että jos hän ei menesty, syy on hänessä itsessään.

Now don't get me wrong. Aina ei jaksa olla aktiivinen, ja on yksilökeskeisyydessä jotain hyvääkin. Kun naisille on vuosisadat opetettu, että meidän tulee pitää huolta ensisijaisesti muista, on vain tervettä, että keskitymme nyt omaan hyvinvointiimme. Haluamme voida paremmin ja ottaa aikaa itsellemme. 70-luvun feministiset tiedostamisryhmät olivat tärkeitä yhteisöllisiä tiloja, joissa naiset pystyivät kertomaan henkilökohtaisista asioista avoimesti ja saada vertaistukea. Mutta ikävä kyllä pelkkä self help ja vertaistuki eivät riitä, kun tarvitaan rakenteellisia muutoksia.

Joogakoulu: vaimon on velvollisuus suostua miehen tahtoon

"Tiina kerro mulle mistä johtuu tälläinen ilmiö, jonka olen huomannut, että korkeasti koulutetut naiset lopettavat työnsä ja alkavat joogaohjaajiksi? Onko ajatus kapitalismin riistosta ajanut naiset umpikujaan ja lasikattojen rikkominen ei enää kiinnosta."

Edellisen blogipostaukseni alle kirjoitettu kysymys on erinomainen. Niin, miksi? Veikkaukseni on, että nämä ihmiset eivät pysty toteuttamaan arvojaan päivätyössään ja kaipaavat siksi jotain muuta. Syvempää yhteyttä kehoonsa ja mieleensä, tasapainoa.

Joogasta on tullut henkisen minänkehitysprojektin keulakuva. Jooga opettaa meitä tulemaan sinuiksi kehomme kanssa, katsomaan itseämme lempeästi ja pyrkimään hyväksyvään läsnäoloon. Hyviä tavoitteita sinänsä. Mutta joogaohjaajatkin saattavat polttaa itsensä loppuun, jos eivät pidä varaansa. He joutuvat myös brändäämään itseään, vaikka eivät haluaisi.

Oma ongelmansa on se, että jooga oli alun perin miesten hallitsema uskonnollinen harjoitusmuoto, joka on kulttuurisesti omittu länsimaihin ja muutettu miljoonabisnekseksi, jossa keskiluokkaiset, valkoiset naiset muokkaavat kehoistaan virtaviivaisempia.

Itseäni häiritsevät erityisesti tantra-joogan pöyristyttävän stereotyyppiset käsitykset sukupuolesta: "Naiseus on suuruutesi, ja sen kautta sinusta voi tulla kaiken elämän Suuri Äiti, jonka jumalainen myötätunto ruokkii maata ja joka synnyttää jumaluuden rakkaudessa", kerrotaan joogaopettajakoulutusta järjestävän kansainvälisen Ananda Seva -järjestön nettisivuilla.

Viisauksia on lisää:

"Niille jotka ovat miehen kehossa, on taipumus ajatella laaja-alaisesti globaalilla tavalla. Päinvastoin kuin naiset, he eivät vedä puoleensa vaan he tuntevat vetovoimaa. Äly on usein hyvin hienostunut ja kehittynyt ja abstraktit käsitteet vaivattomia."

"Valitettavasti monet naiset ovat työelämässä yrittäneet elää miehen lailla tarkoituksenaan vapauttaa naiset syrjinnältä, eikä tämä auta heitä lainkaan. Eikä se auta perhettä eikä perheen voimaa."

"Jos aviomies kunnioittaa vaimonsa tunteita ja huolehtii hänen hyvinvoinnistaan, on vaimon velvollisuus suostua miehen tahtoon."

Sure, not all yoga practicioners, mutta näiden hälyttävien käsitysten olemassaolo joogakulttuurin sisällä herättää kysymyksiä.

Ja kyllä, moni harjoittaa joogaa feministisesti ilman kuttuurista omimista.

Siitä huolimatta jooga on olennainen osa kulttuuria, jossa ihmisen suurin poliittinen päämäärä on muuttaa itseään, ei maailmaa.

Yhteiskunta ei huolehdi sinusta

Australialainen Jessa Crispin kyllästyi nykyfeminismiin ja yksilökeskeiseen kulttuuriin niin pahasti, että kirjoitti kirjan Why I Am Not a Feminist. Hän puhuu lifestyle-feminismistä, joka on menettänyt kykynsä luoda radikaalia vastakulttuuria. Kykynsä parantaa naisten ja vähemmistöjen asemaa kollektiivisesti.

"Suurin ongelmani on se, että tällainen feminismi keskittyy yksilöön: sinun tapaasi käsitellä omaa elämääsi. Ihmiset käyttävät feminismiä palkankorotuksen pyytämiseen ja romanttisten suhteiden neuvotteluun mutta eivät siihen, että neuvottelisivat sen avulla vähemmistöjen jakamista kokemuksista tai kapitalismista. Ymmärrys suuremmasta kuvasta on vähäisempää. Sen sijaan ajatellaan, miten minä voin yksilönä. Itsehoidon merkitys on todellakin muuttunut. Nyt se tarkoittaa sitä, että koska yhteiskunta ei huolehdi sinusta, sinun on huolehdittava itsestäsi", Crispin sanoo The Guardianin haastattelussa.

Crispinin mukaan feminismistä on tullut slogan ja markkinointikampanja. Mitä väliä jostain uutisista, ei yhteiskuntaa voi muuttaa, mutta voin muuttaa itseäni esimerkiksi ostamalla t-paidan, jossa lukee "I'm a feminist."

Crispiniä on kritisoitu, eikä ihme, mutta en voi olla tuntematta pistosta sydämessäni.

En nimittäin ole immuuni tälle kulttuurille. Keskityn enemmän asioista marisemiseen, joogaamiseen ja itseni tarkkailuun kuin konkreettiseen aktivismiin. Kukaan ei ole täydellinen feministi, mutta kyse on aidosta ongelmasta. Itsekeskeisyydestä.

Onneksi meillä on sentään Feministinen puolue ja Maryan Abdulkarim. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että joku antaisi potkun laiskivismin pehmentämälle feministitakamukselleni. Olen valmis polttamaan rintaliivini vaikka heti.

Ladataan...

Ladataan...
Tiina The Feminist

Älä anna pieteetillä hoidetun parran, hyvin istuvan paitapuseron, laadukkaiden, eettisesti tuotettujen kenkien ja yliopistotutkinnon hämätä. Hipsterimies voi olla yhtä paha sovinisti kuin populistipuolueen lannantuoksuinen kannattaja, jonka mielestä tasa-arvo on mennyt liian pitkälle. Hän saattaa olla jopa pahempi.

Ironinen seksismi, hipsterisovinismi tai hipsteriseksismi on nyt trendikästä ja hyvää liiketoimintaa. "Särmikkäät hahmot ovat tarranneet antiikkiseen käytökseen - seksismiin, rasismiin, puritanismiin, tieteen pelkoon jne. - niin usein viime aikoina, että siitä on tulossa pieni trendi", kirjoittaa Erin Gloria Ryan The Daily Beast -lehdessä. Se toimii, koska kaikki tietävät, että se on vitsi. Vaan ei ole.

Tutustuin ilmiöön ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten, kun We Love Helsingin järjestämistä juhannustansseista nousi kohu. Se alkoi siitä, kun nuori nainen kritisoi dj:n välispiikkiä tapahtumassa. Tanssilattialla oli tanssinut vain naisia, ja tästä harmistuneena dj oli houkutellut miehiä hakemaan naisia tanssimaan. Kritisoija olisi halunnut etukäteen tietää, että kyseessä ovat vain heteroille suunnatut tanssit. Pian kommenttiketjuun kertyi satoja kommentteja. Monet niistä olivat avoimen vihamielisiä, homofobisia ja sovinistisia.

Eräs närkästynyt hipsterimies oli erityisen aktiivinen. En pysty tässä toistamaan kirjaimellisesti, mitä hän kirjoitti, koska se on liian kuvottavaa. Hän kuitenkin ilmoitti, että haluaa kasvattaa otsaansa sukupuolielimen ja tunkeutua sillä keskustelun aloittajan ruumiinonkaloon.

Myöhemmin hän haukkui Facebookissa naispuolista toimittajaystävääni rumaksi läskiksi.

Nykyisessä Instagram-profiilissaan hän kertoo olevansa nuori ja lahjakas mies, joka pitää luomuruoasta, rytmimusiikista ja pyöristä. Selvästi myös ironisista viiksistä. Lisäksi hän näyttää käyneen hipsterien rakastamilla Flow-festivaaleilla.

No, vuonna 2012 aihe levisi myös mediaan, kun hulvattoman hauska Jami Järvinen kirjoitti pitkän blogipostauksen aiheesta. Järvinen kutsui keskustelun aloittajaa kansalaistuohtujaksi, käyttää sanaa heterofobinen ja naureskeli sille, että hipstereitä tunnutaan nyt vertaavan perussuomalaisiin, mikä on tietysti kaikkein järjettömintä.

Sadat vihakommentit Järvinen kuittasi sanomalla, että "härnäämiesmielessä kirjoitettuja kommentteja ei missään tapauksessa saisi ottaa vakavissaan, mikäli haluaa säilyttää maineensa ajattelukykyisenä ihmisenä."

Minusta kyse oli jostain ihan muusta. Siitä, että jos mies kuvittelee olevansa tiedostava, sivistynyt, koulutettu, laatua ja autenttisuutta rakastava älykkö, hän ei tietenkään voi olla oikeasti homofobinen tai sovinisti. Mikä on tietysti harha. Termin hipster sexism lanseerasi Alissa Quart The Cut -lehdessä: "Hipsteriseksismi objektivoi naisia tavalla, joka hyödyntää ivaa, lainausmerkkejä ja paradokseja." 

Quartin mukaan hipsteriseksismi sisältää oletuksen siitä, että sen viljelijä on sovinismin yläpuolella, koska hän heittää seksististä läppää ironisesti. Koska hän tiedostaa, että naisia ja vähemmistöjä sorretaan sukupuolen ja seksuaalisuuden perusteella ja koska hän ei tietenkään oikeasti vastusta tasa-arvoa. Siispä hän voi hyvin vähätellä akkojen ja homojen typerää ruikutusta.

Mutta minähän olen feministi

Tiedän trendikkään miesohjaajan, joka hakkasi kaverini päätä lattiaan parisuhteessa.

Tiedän kuvaajan, joka huusi ystävälleni homofobisia ja sovinistisia syytöksiä ja uhkauksia aggressiivisesti, toivoi ystäväni kuolemaa eikä lopettanut edes, kun ystävä itki ja poistui huoneesta. Syy? Mies ei hyväksynyt tyttöystävänsä ja minun ystäväni välisiä tunteita. 

Nettisivujensa kuvassa miehellä on pörröinen tukka ja lempeä hymy. Referenssivideoista löytyy feminismiä, vähäosaisuutta ja hipsterimuusikoita.

Tiedän eronneen hipsterimiehen, joka kertoo olevansa feministi mutta ei missään nimessä halua, että hänen lapsensa kasvaa sateenkaariperheessä.

Tiedän mediatyöläisen slash konsultin, joka ihmetteli jatkoilla, miten tunnettu miespoliitikko on onnistunut saamaan lapsen, kun on kerran homo.

Näiden miesten yhteinen nimittäjä on se, että he kuvittelevat olevansa hyviä tyyppejä. Jotain ihan muuta kuin öyhöttävät perussuomalaiset tai eltaantuneet sedät, jotka taputtelevat naisia pepulle. He kutsuvat itseään kirkkain silmin feministeiksi tai sitten kyseenalaistavat feminismin tarpeellisuuden muka-särmikkäällä, älykkäällä tavalla. 

Tilannetta hankaloittaa se, että he saattavat olla meidän työkavereitamme, ystäviämme tai jopa kumppaneitamme. Oman viiteryhmän sisällä kuplivaa vihaa ja epätasa-arvoa on paljon vaikeampi tunnistaa ja todistaa saati eliminoida kuin ilmiselvää öyhötystä.

Moni hipsterisovinisti esiintyy julkisuudessa maailmanparantaja ja tasa-arvon kannattaja tasan siitä syystä, että se on trendikästä. Yksityisesti he ovat jotain ihan muuta. Eihän kukaan itseään arvostava kulttuuri- tai mediatyöläinen halua assosioitua takapajuisiin juntteihin, jotka ovat cooliuden vastakohta. Ironiaton sovinismi on noloa, ironinen sovinismi hauskaa.

Kuten Erin Gloria Ryan kirjoittaa: kun kulttimedia Vicen toinen perustaja Gavin McInnes pitää kampusraiskauksia tekaistuina, puolustaa Trumpia seksiskandaalisyytöksissä ja sanoo, että sukupuolten tasa-arvo on myytti, viiksivaha ja tatuoinnit eivät tee hänen kommenteistaan yhtään vähemmän järkyttäviä.

Sovinisti on sovinisti vaikka voissa paistaisi. Asiaa ei muuta sekään, että voi on luomulaatuista ja se on tuotettu eettisesti lähitilalla rytmimusiikin soidessa.

Ladataan...

Ladataan...
Tiina The Feminist

Olen viime aikoina meinannut pudota tuolilta kolme kertaa vähän samasta aiheesta. Viimeisin oli kerta, kun luin uutisen, jossa kerrotaan, kuinka nuori nainen ei saanut pidennystä matkavakuutukseensa, koska hänellä oli todettu yleinen ahdistuneisuushäiriö.

Ensinnäkin, neljäsosa väestöstä kärsii ahdistuneisuudesta jossakin elämänvaiheessa. Masennukseen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä joka viides. Toisekseen, mielenterveysdiagnoosin saaminen tuntuu olevan nykyisin äärimmäisen helppoa, jos sattuu vaikka olemaan ärtyisä, stressaantuu helposti tai kokee joskus olonsa alakuloiseksi. On jotenkin ironista, että Kela-korvattuun psykoterapiaan on pakko olla joku diagnoosi. Miksei sitä voisi antaa ennaltaehkäisevästi? Sen sijaan, että lääkärissä annetaan ensikäynnillä käteen masennuslääkkeet - vaikka diagnoosi olisi väärä.

Mutta jos ihminen haluaa hoitaa itseään ja hakee apua, miksi hitossa hänelle ei voisi myöntää vakuutusta? Tietysti ajauduin internetin uumeniin ja kauhistuin ihmisten kokemuksista: mielenterveysdiagnoosi oli jäänyt kummittelemaan vuosiksi ja haitannut työnsaantia, avun saamista julkisella puolella fyysisiin vaivoihin, estänyt henkivakuutusten saamisen ja sokerina pohjalla evännyt mahdollisuuden adoptioon. 

Suuri osa näistä kauhukuvista on turhia. Ainakaan toistaiseksi hoitava lääkäri ja varsinkaan työnantaja eivät pääse kurkistelemaan ihmisen terveystietoja, jos siihen ei anna lupaa. Yksittäinen diagnoosi ei siis ole mikään loppuelämän stigma, jota kannattaisi pelätä. Paljon pahempi skenaario on se, ettei ihminen hae apua. Siksi olikin Hesarilta vastuutonta kirjoittaa tällainen turhaa pelkoa lietsova juttu perustuen anonyymeihin lukijakommentteihin.

Mutta tuo vakuutus. En saanut sitä mielestäni. Ja adoptio - eikö masennuksen sairastanut ole kelpo vanhemmaksi? Tekeekö b-lausunto ihmisestä b-luokan kansalaisen? Miksi avun hakemisesta rangaistaan? Tämä tieto typersi minut sanattomaksi. Ei voi olla totta.

Tämä alue on varattu korkeamman pistetason ihmisille

Toisen kerran olin pudota tuoliltani, kun näin Ylen uutisissa pätkän kiinalaisesta koululuokasta, jossa oppilaita tarkkailtiin kasvojentunnistuslaitteen avulla. Laite seurasi, minkälainen ilme oppilaan kasvoilla oli (!) ja miten tarkkaavaisesti hän kuunteli. Ja tätä tietoa ei tietenkään käytetä oppilaiden arvioimiseen, koulusta vakuutettiin. Eipä. Miten laite arvioi oppilasta, jolla on luonnostaan resting bitch face? 

Vakavasti puhuen, kyseisen teknologian riskit ovat ilmeiset. Mitä tarkemmin ihmisiä seurataan ja mitä yksityiskohtaisemmin tiedetään, mitä he tekevät, sitä tehokkaammin tuota tietoa voidaan käyttää heitä vastaan.

Suurlähetiläs Satu Mattila-Budich ja hänen sijaisensa Henna Kosonen kirjoittivat tekoälyn potentiaalisista vaikutuksista ihmisoikeuksiin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla. Mitä jos tekoäly arvioi, että ihminen tulee sairastumaan, ja hänen vakuutusmaksunsa nousevat äkillisesti? Mitä jos hän ei saa lainaa?

Kiina kehittää valtavaa pisteytysjärjestelmää, jossa ihmisille jaetaan pisteitä sen perusteella, miten nuhteettomia he ovat, missä he liikkuvat ja mitä he ostavat. 

"Ei tarvita kuin yhdet vaalit, ja olemme samassa tilanteessa kuin Kiina", sanoo Turun yliopiston professori Juha Vuori Ylen jutussa.

Ja kuinka ollakaan, huhtikuussa julkisuuteen levisi tieto, että sote-keskukset alkavat pisteyttää ihmisiä sen mukaan, miten paljon he rasittavat terveydenhuoltoa.

"Aivan selkeä profilointijärjestelmä. Erityisesti kun siihen liittyy terveydentilaa koskevat tiedot, joita ei saisi käyttää mihin tahansa. Mitä sille profiilille tapahtuu? Kuka sitä ylläpitää? Kuinka kauan sitä säilytetään? Mitkä ovat kansalaisten oikeudet siihen profiiliin liittyen?" kommentoi tietosuojavaltuutettu Ylen jutussa.

Vaikka THL ryhtyi kriisiviestintään, moni ei niellyt selityksiä. Kristillisdemokraattien Asmo Maanselkä pohti, voivatko terveystiedot valua vääriin käsiin ja vaikuttaa jopa lainan marginaaliin. 

Vaikka sote-suunnittelijat vakuuttivat, että kapitaatiomalli perustuu vain tilastolliseen riskiarvioon, ei henkilökohtaisiin terveystietoihin, tutkija Mona Mannevuo näki mallissa useita riskejä. "Sotesta tulee työhaastattelun, pudotuspelin ja missikisan ristisiitos. Tulevaisuudessa sote-keskukseen lähetetään ansioluettelo, tulotiedot ja valokuva - terveystiedot ja henkilökohtainen kapitaatiokerroin rekisteristä jo löytyvätkin", hän visioi.

Asiakkaiksi halutaan mieluiten terveitä ihmisiä, Mannevuo arveli:

"Sairaat ilmeisesti tuovat raahustavine jalkoineen hiekkaa terveyspalvelun tuottajan kiiltävälle lattialle.”

Ryhdistäydy vähän, paksu ja köyhä

Kolmannen kerran meinasin pudota tuolilta, no, useamman kerran. Olen seurannut suu auki julkista keskustelua, jossa ”rohkea” ihminen (lue: etuoikeutettu, varakas ja valkoihoinen) toisensa jälkeen jyrähtää, että kyllä se on ihan ihmisen omalla vastuulla, miten terve tai laiha on.

Amerikassa saa jo työterveydestäkin kännykkäsovelluksia, joilla voi mitata terveyttään ja saada tästä pisteitä. Mutta voiko ihminen loputtomiin edes parantaa itseään varsinkaan kännykällä? Ainakin mielenterveyden kohennusta lupaavat apit ovat heikosti testattuja

Lääkäri Pertti Mustajoki on tuonut keskusteluun jotain järkeä sanomalla, ettei esimerkiksi lihavuus ole itse aiheutettua. Hänen mukaansa kukaan ei tietenkään tahallaan ryhdy lihavaksi, vaan syynä ovat lapsuuden ruokailutottumukset, geenit ja entistä suuremmat marketit kaloripitoisine vaihtoehtoineen.

Toinen syy on huono-osaisuus: jos kaikki energia menee jokapäiväiseen selviämiseen, ei auta, jos joku laiha hyväosainen kehottaa ostamaan halpoja vihanneksia. Historioitsija Rutger Bregman esittää The Guardianissa hiuksianostattavan tulkinnan: köyhät ihmiset tekevät kehnompia elintapavalintoja siksi, että köyhyyden aiheuttama stressi voi jopa vaikuttaa älykkyysosamäärään. Tutkimuksessa sokerinviljelijöiden ÄO:ta testattiin ennen ja jälkeen sadonkorjuun. Kun heillä oli enemmän rahaa sadon myymisen jälkeen, älykkyysosamäärä nousi jopa 14 pistettä.

Kyse ei siis ole yksilön valinnoista eikä siitä, kuka on hyvä ihminen. On täysin naurettavaa ja myös pelottavaa, että ihmisiä jaetaan terveyden perusteella kahden kerroksen väkeen. Jokaisen pitäisi yhä enemmän huolehtia itsestään, mutta siitäkin sakotetaan, jos hakee apua.

On hyvä, että yhä useampi ihminen puhuu tästä huolimatta mielenterveysongelmistaan ja terveyshuolistaan avoimesti esimerkiksi Facebookissa ja blogeissa. Esimerkkinä rohkea, ihana videobloggaaja Mansikkka, joka teki mielenterveysongelmistaan tämän videon. Ehkä vielä joskus maailma paranee, kun Mansikkkan kaltaiset ihmiset saavat päättää asioista niiden ihmisten sijaan, jotka kantavat eniten huolta sote-keskuksen kiiltävistä käytävistä.

Pages