Ladataan...
Tiina The Feminist

Minkälainen maine sinulla on? Ehkä hyvä, mutta oletko varma? 

Et tietenkään osaa vastata. Maine on muiden ihmisten luoma epämääräinen arvoasteikko, joka perustuu juoruihin, tunteisiin, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.

Maine ei kohtele kaikkia samalla tavalla. Brett Kavanaugh nimettiin korkeimman oikeuden tuomariksi, vaikka kolme naista syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä. Kavanaugh'n opiskelukaveri Renate Schroeder Dolphin allekirjoitti kirjeen, jonka mukaan Kavanaugh kunnioitti naisia. Myöhemmin hän sai tietää, että Kavanaugh oli rehennellyt vuosikirjassaan harrastaneensa seksiä Renaten kanssa samoin kuin moni muu. Tämä ei ollut totta. Miten ironista ja traagista.

Naiset menettävät maineensa helpommin kuin miehet. "Tarvittiin vain yksi poika tuhoamaan akateemisen urani vuosikausiksi", kirjoittaa Leslie Bennets The Guardianissa. Bennets sanoo kärsineensä juorun seurauksista lähes puoli vuosisataa. Kyse oli samasta kuin Dolphinin tapauksessa: huorittelusta. Kavanaugh'n oikeudenkäynti herätti monen naisen kollektiiviset muistot kouluvuosien seksuaalisesta halventamisesta ja alistamisesta. Maine on ikiaikainen tapa kontrolloida naisten seksuaalisuutta.

Minuakin huoriteltiin lukiossa. Oletettavasti siksi, että olin liian näkyvä ja äänekäs. Tapailin ihmisiä mutta en ollut ikinä harrastanut seksiä. Sillä ei ollut mitään merkitystä, tietenkään. Se oli kivulias kokemus. Häpesin itseäni ilman syytä. 

Lapsena saatu "huono maine" voi vainota pitkään: näin kävi myös Robyn Swirlingille, jonka kouluvuosista tuli painajaista jatkuvan seksuaalisen ehdottelun, nimittelyn ja ahdistelun vuoksi. 

"Mietin, tietävätkö tai välittävätkö Brett Kavanaugh ja hänen koulukaverinsa siitä, että oletetuilla seksuaalisilla valloituksilla rehvastelulla on suora yhteys siihen, miten pojat ja miehet kokevat oikeudekseen käyttää hyväksi ja säädellä naisten vartaloita?" Swirling kirjoittaa.

"Tiedättekö, minkä pitäisi olla tällä hetkellä vitsiemme aihe? Pakkomielteemme maineesta. Ajattelemme, että se on inhimillisyyttä tärkeämpi asia", sanoo koomikko Hannah Gadsby Nanette-komediaspesiaalissaan.

"Miehet hallitsevat tarinoitamme, ja samalla he menettävät kosketustaan omaan inhimillisyyteensä. Emmekä me välitä, kunhan he vain saavat pitää kallisarvoisen maineensa", hän jatkaa.

Naiset myös eroavat mainehaitan vuoksi miehiä kerkeämmin. Ei mennyt kauaa Anneli Jäätteenmäen yllättävän faksin paljastumisesta, kun hän jo luopui pääministerin tehtävästään. Tiedonvälityksen digitalisoituminen on helpottanut maineen tahraamista. Monica Lewinsky on sanonut olevansa ensimmäinen ihminen, jonka maineen internet tuhosi.

Muut päättävät maineesi

Siispä joka kerta kun joku mainitsee minulle siitä, että jollakin ihmisellä – yleensä naisella – on tietynlainen maine, tunnen kasvojeni vääntyvän vastenmielisyydestä. Maine on vallankäytön väline, jolla pyritään hallitsemaan yksilön valintoja, käytöstä ja ajatuksia.

Hankalan ihmisen tai h****n maine on helppo saada väärin perustein. Ja oikeastaan, mitkään perusteet eivät voi olla oikeita toisen ihmisen oletetun seksuaalisen aktiivisuuden arvostelulle. Hankala ihminen taas voi hyvin olla se tyyppi, joka uskaltaa sanoa ääneen, että jotain on pielessä. Päätökset ovat huonoja, järjestelmä ei toimi, vastuuta ei kanneta. 

Tuntuu, että ihmiset ovat yhä varovaisempia maineensa suhteen. Aikana, jona mielipiteiden ilmaisu on yhä helpompaa, nopeampaa ja julkisempaa, moni tuntuu pelkäävän, että heistä muodostuva julkikuva on heille haitallinen. 

"Mä laitoin mun Twitter-tilin salaiseksi, koska se ei kuvasta mun tänhetkistä työmarkkinabrändiä", sanoi nuori nainen kadulla kävelykumppanilleen vailla ironian häivää.

"Maine on paradoksi", kirjoittaa yrittäjä Darius Foroux blogissaan. Mitä enemmän sitä yrittää kiillottaa, sitä vähemmän siitä on hyötyä.

Hänen mielestään henkilökohtaisen brändin rakentaminen on yksi huonoimmista uraneuvoista. "Älä ole idiootti. Se on kaikki, mitä sinun pitää tietää itsesi brändäämisestä. - - Maine on muiden ihmisten käsitys sinusta. Kiinnitä aina huomiota luonteeseesi, älä maineeseesi", hän jatkaa.

Sovinnaisuuden ihanne

Priya Ramani kirjoittaa Live Mint -lehdessä siitä, miten työnhakijan someaktiivisuuden tarkastelu on Intiassa yleistä. Suomessa työnhakijan googlaaminen ilman hakijan suostumusta on kiellettyä. Tätä on tietysti hankala vahtia. Ja ainahan voi kysyä muilta. Onko se hyvä vai hankala tyyppi? Maine voi myös edeltää hakijaa. 

Vaikka pidän maineen kyttäämistä vastenmielisenä, en tietenkään ajattele, että sananvapauden nimissä saisi halventaa tai solvata muita ihmisiä. Tästä hyvänä esimerkkinä Aleksi ValavuoriAki Ruotsala ja Riikka Moilanen. Kaksi ensimmäistä saivat potkut homokommenteistaan, Moilanen verrattuaan vähäosaisia ihmisiä roskaan.

Maineen tarkkailussa on kuitenkin kyse laajemmasta ilmiöstä. Siitä, miten sovinnaisuudesta, hyvästä asenteesta ja kunnollisuudesta on tullut yhä arvostetumpia hyveitä.

Maine ei ole asia, jota vain aikuiset kuratoivat viimeisen päälle sosiaalisessa mediassa. Lapset alkavat välittää maineestaan jo lastentarhassa, kertoo Time-lehti. Tohtorikoulutettava Ike Silver ei pidä tätä huolestuttavana ilmiönä. Toisten ajatusten huomioiminen voi opettaa lasta käsittämään, miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin.

Toisaalta maineen murehtiminen on saanut osan ihmisistä mukautumaan hajuttomaan, mauttomaan ja mielipiteettömään muottiin, joka hymyilee nätisti eikä uskalla kyseenalaistaa mitään. 

Unohda maineesi

Maine voi merkitä myös hiljaista tietoa, josta on hyötyä. Olennaista on, kenen maineesta puhutaan ja onko kohteella valtaa. Jos kollega kertoo, että yrityksessä on alistava kulttuuri tai pelon ilmapiiri, kannattaa kuunnella. Ja jos ihmisellä on maine ilkeänä ja sadistisena kyykyttäjänä, se voi myös olla totta.

Kannattaa aina miettiä, mihin maine perustuu ja kuka maineesta kertoo. Pelkkä "hän on hankala ihminen" on hyvin epämääräinen syytös. Minkä vuoksi? Mitä hän on konkreettisesti tehnyt? Voiko sen todistaa? 

Maineen pakkomielteinen varjeleminen on osa viktoriaanista puritaanisuutta, jossa muiden mielipide määrittää ihmisen arvon.

Olisivatpa ihmiset enemmän huolissaan toistensa hyvinvoinnista ja vähemmän huolissaan maineestaan. 

En tiedä, minkälainen maine minulla on, eikä se tavallaan minulle kuulukaan. Mutta sen tiedän, etten jättäisi mainehaitan pelossa puolustamasta asioita, jotka ovat mainettani tärkeämpiä.

Ladataan...
Tiina The Feminist

Älä anna pieteetillä hoidetun parran, hyvin istuvan paitapuseron, laadukkaiden, eettisesti tuotettujen kenkien ja yliopistotutkinnon hämätä. Hipsterimies voi olla yhtä paha sovinisti kuin populistipuolueen lannantuoksuinen kannattaja, jonka mielestä tasa-arvo on mennyt liian pitkälle. Hän saattaa olla jopa pahempi.

Ironinen seksismi, hipsterisovinismi tai hipsteriseksismi on nyt trendikästä ja hyvää liiketoimintaa. "Särmikkäät hahmot ovat tarranneet antiikkiseen käytökseen - seksismiin, rasismiin, puritanismiin, tieteen pelkoon jne. - niin usein viime aikoina, että siitä on tulossa pieni trendi", kirjoittaa Erin Gloria Ryan The Daily Beast -lehdessä. Se toimii, koska kaikki tietävät, että se on vitsi. Vaan ei ole.

Tutustuin ilmiöön ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten, kun We Love Helsingin järjestämistä juhannustansseista nousi kohu. Se alkoi siitä, kun nuori nainen kritisoi dj:n välispiikkiä tapahtumassa. Tanssilattialla oli tanssinut vain naisia, ja tästä harmistuneena dj oli houkutellut miehiä hakemaan naisia tanssimaan. Kritisoija olisi halunnut etukäteen tietää, että kyseessä ovat vain heteroille suunnatut tanssit. Pian kommenttiketjuun kertyi satoja kommentteja. Monet niistä olivat avoimen vihamielisiä, homofobisia ja sovinistisia.

Eräs närkästynyt hipsterimies oli erityisen aktiivinen. En pysty tässä toistamaan kirjaimellisesti, mitä hän kirjoitti, koska se on liian kuvottavaa. Hän kuitenkin ilmoitti, että haluaa kasvattaa otsaansa sukupuolielimen ja tunkeutua sillä keskustelun aloittajan ruumiinonkaloon.

Myöhemmin hän haukkui Facebookissa naispuolista toimittajaystävääni rumaksi läskiksi.

Nykyisessä Instagram-profiilissaan hän kertoo olevansa nuori ja lahjakas mies, joka pitää luomuruoasta, rytmimusiikista ja pyöristä. Selvästi myös ironisista viiksistä. Lisäksi hän näyttää käyneen hipsterien rakastamilla Flow-festivaaleilla.

No, vuonna 2012 aihe levisi myös mediaan, kun hulvattoman hauska Jami Järvinen kirjoitti pitkän blogipostauksen aiheesta. Järvinen kutsui keskustelun aloittajaa kansalaistuohtujaksi, käyttää sanaa heterofobinen ja naureskeli sille, että hipstereitä tunnutaan nyt vertaavan perussuomalaisiin, mikä on tietysti kaikkein järjettömintä.

Sadat vihakommentit Järvinen kuittasi sanomalla, että "härnäämiesmielessä kirjoitettuja kommentteja ei missään tapauksessa saisi ottaa vakavissaan, mikäli haluaa säilyttää maineensa ajattelukykyisenä ihmisenä."

Minusta kyse oli jostain ihan muusta. Siitä, että jos mies kuvittelee olevansa tiedostava, sivistynyt, koulutettu, laatua ja autenttisuutta rakastava älykkö, hän ei tietenkään voi olla oikeasti homofobinen tai sovinisti. Mikä on tietysti harha. Termin hipster sexism lanseerasi Alissa Quart The Cut -lehdessä: "Hipsteriseksismi objektivoi naisia tavalla, joka hyödyntää ivaa, lainausmerkkejä ja paradokseja." 

Quartin mukaan hipsteriseksismi sisältää oletuksen siitä, että sen viljelijä on sovinismin yläpuolella, koska hän heittää seksististä läppää ironisesti. Koska hän tiedostaa, että naisia ja vähemmistöjä sorretaan sukupuolen ja seksuaalisuuden perusteella ja koska hän ei tietenkään oikeasti vastusta tasa-arvoa. Siispä hän voi hyvin vähätellä akkojen ja homojen typerää ruikutusta.

Mutta minähän olen feministi

Tiedän trendikkään miesohjaajan, joka hakkasi kaverini päätä lattiaan parisuhteessa.

Tiedän kuvaajan, joka huusi ystävälleni homofobisia ja sovinistisia syytöksiä ja uhkauksia aggressiivisesti, toivoi ystäväni kuolemaa eikä lopettanut edes, kun ystävä itki ja poistui huoneesta. Syy? Mies ei hyväksynyt tyttöystävänsä ja minun ystäväni välisiä tunteita. 

Nettisivujensa kuvassa miehellä on pörröinen tukka ja lempeä hymy. Referenssivideoista löytyy feminismiä, vähäosaisuutta ja hipsterimuusikoita.

Tiedän eronneen hipsterimiehen, joka kertoo olevansa feministi mutta ei missään nimessä halua, että hänen lapsensa kasvaa sateenkaariperheessä.

Tiedän mediatyöläisen slash konsultin, joka ihmetteli jatkoilla, miten tunnettu miespoliitikko on onnistunut saamaan lapsen, kun on kerran homo.

Näiden miesten yhteinen nimittäjä on se, että he kuvittelevat olevansa hyviä tyyppejä. Jotain ihan muuta kuin öyhöttävät perussuomalaiset tai eltaantuneet sedät, jotka taputtelevat naisia pepulle. He kutsuvat itseään kirkkain silmin feministeiksi tai sitten kyseenalaistavat feminismin tarpeellisuuden muka-särmikkäällä, älykkäällä tavalla. 

Tilannetta hankaloittaa se, että he saattavat olla meidän työkavereitamme, ystäviämme tai jopa kumppaneitamme. Oman viiteryhmän sisällä kuplivaa vihaa ja epätasa-arvoa on paljon vaikeampi tunnistaa ja todistaa saati eliminoida kuin ilmiselvää öyhötystä.

Moni hipsterisovinisti esiintyy julkisuudessa maailmanparantaja ja tasa-arvon kannattaja tasan siitä syystä, että se on trendikästä. Yksityisesti he ovat jotain ihan muuta. Eihän kukaan itseään arvostava kulttuuri- tai mediatyöläinen halua assosioitua takapajuisiin juntteihin, jotka ovat cooliuden vastakohta. Ironiaton sovinismi on noloa, ironinen sovinismi hauskaa.

Kuten Erin Gloria Ryan kirjoittaa: kun kulttimedia Vicen toinen perustaja Gavin McInnes pitää kampusraiskauksia tekaistuina, puolustaa Trumpia seksiskandaalisyytöksissä ja sanoo, että sukupuolten tasa-arvo on myytti, viiksivaha ja tatuoinnit eivät tee hänen kommenteistaan yhtään vähemmän järkyttäviä.

Sovinisti on sovinisti vaikka voissa paistaisi. Asiaa ei muuta sekään, että voi on luomulaatuista ja se on tuotettu eettisesti lähitilalla rytmimusiikin soidessa.

Ladataan...