3 syytä, miksi Love & Friendship on paras Jane Austen -elokuva aikoihin

Toimitus


1. Romantiikka ei ole sen keskiössä

Moni Jane Austenin (1775–1817) romaani kertoo rakkautta etsivästä naisesta. Love & Friendship perustuu Austenin romaaniin Lady Susan (1871), jota Austen ei eläessään luovuttanut julkaistavaksi. Kirjassa tuttua on Austenin ironinen nokkeluus, mutta tällä kertaa tarinan keskiössä on vanhempi nainen, joka haluaa itse päättää elämänsä suunnan. Mukavan elämän turvatakseen hän etsii itselleen ja tyttärelleen hyvää aviomiestä, rakkaudesta viis.
 

2. Se ravistelee sukupuolirooleja

Leffa sijoittuu 1700-luvun lopulle, maailmaan, jossa parhaiten pärjää rahalla, oikealla sukunimellä ja sillä, että on mies. Lady Susan (loistava Kate Beckinsale) on laskelmoiva leski, jonka kosijat ovat häntä huomattavasti nuorempia – asetelma, joka oli varsin poikkeuksellinen 1700-luvulla. Elokuvaa katsellessa tajuaa, että se on sitä yhä.
 

3. Se on viiltävän hauska

Leffan huumori on flirttailevaa ja älykästä. Naiset ovat toimijoita, jotka eivät jää haikailemaan rakkauden perään vaan tekevät pilke silmäkulmassa viiltävän tarkkoja huomioita mahdollisista rakastajista ja sosiaalisesta etiketistä.
 

Teksti: Helmi Kekkonen
Kuva: Atlantic film

 

Lue myös, miksi Bridget Jones's Baby on mahtava leffa!

 

Psst! Yllä oleva juttu on maistiainen ensi viikolla ilmestyvästä Trendistä, jonka teema on Voima!

Kommentit

Kommentoi